Master

Isoja settejä on varmasti hankala kuljettaa ympäri Suomea.
Toisella harrastajalla ei varmasti ole myöskään intoa järjestää äänen paremmuus kuuntelua.
Kuuntelijoita pitäisi olla vaikka 4kpl ja sitten tehtäisiin vertailua ja todetaan molemmissa seteissä olevan hyvyyksiä ja puutteita.
Voittajaa ei siis pystytä selkeästi toteamaan.
Mikään kaiutin ei toista ääntä kuin live keikka , jos sanoo jotain muuta , niin valehtelee.

esim. oma vanha setti olisi pistänyt täysillä kampoihin , 2x18" , 1x10" , 1xTAD driver ja 1xUltra driver.
Uusi JBL.jpg
 
Viimeksi muokattu:
^^Pitää ostaa genelec malliston yläpäästä jotta saa ton TAD draiverin.
 
  • Tykkää
Reaktiot: ed9
No tämä draiveriko nyt sitten ratkaisee kaiken? Onhan esimerkiksi 1235A mallissa loistava yläpää, on myös Kaikki muukin tasolla jota on vaikea pistää paremmaksi, harmi vaan kun ”kovimmat” palstan tietäjät näissä jutuissa loistivat poissaolollaan vaikka pari viikkoa oli soimassa ja näytillä. No, monet jotka kävivät, saivat myös uusia käsityksiä mitä äänentoisto voi parhaimmillaan tarjota.

1234A ei tästä hirveesti jää, toki jää, mutta samojen asioiden
ärellä ollaan himpun hillitymmin
 
Useimmilla oma luulo on omiaan nostamaan egoa omasta ymmärryksestä valitettavasti yli osaamistason. Paljon hyviä kovaäänisiä on maailmalla toki moneen lähtöön, mutta rääkäytty niitä ei ole kalliimmasta päästä, se polttopiste jossa äänen kuormitus muuttuu ruveksi saundin osalta kertoo monesti miten asioita hallitaan monen musiikin suhteen.

Jos verrataan huippu kovaäänisiä maailmalta (niitä astian makuisia kaikki) , niin eipä genelecillä ole kovinkaan montaa verokkia jos mittaluokka on sama kotelokoko sekä äänenlaatu prioriteetti numero yksi.

Ulkonäkö ei ole saundin mitta ei ikinä, vain raaka työn osaaminen hien tuskan ja verenkautta syntyy laatua jos on syntyäkseen.
 
Kokonaisuus ratkaisee , kyllä 4x18" antaa riittävästi potkua alapäähän. Huone on kaikki kaikessa , ei TAD tuo pelkästään sitä priimalaatua. Maailma on täynnä laadukkaita driver elementtejä. Suuntain/torvi yhdistelmä tekee sen taian omaisen äänikuvan. Hyvän kaiuttimen äänen voi sössiä liian kaikuisassa tilassa. Lisäksi äänenlaadun päättää jokainen oman musiikki maun mukaisesti. Mikään kaiutin ei toista laadullisesti kaikkia musiikki genrejä. Tilassa pitäisi olla useampi setti ja niillä sitten kuuntelisi omia suosikki kappaleita hymy huulilla. Vertailua yleensä pitäisi tehdä samalla volume tasolla esim. 85dB , oli kyseessä pieni tai suuri kaiutin , näin paremmuus erot tasoittuvat. Luukutukset voi jättää sitten vähemmälle.
 
  • Tykkää
Reaktiot: ed9
Tuohon ei voi sanoa kuin otannnat määrittelevät ja hallitsevat kaiken suhdemittojen specit musiikin osalta/muun äänentoiston osalta kovaäänisten laatukyvyt.

Riittäväntasokas kaiutin erottuu edukseen riittävän suurella otannalla monen eri genrelajiston toistossa.
Tähän vaaditaan ehdotonta ymmärrystä mikä on laadullisten mittojen kokonais suhde äänentoiston eriytyviin piirteisiin verrattavaa.
Jos olet laiska kuka tahansa etkä ota selvää monista kovaäänisten kyvyistä/puutteista, niin mielipide voi olla useinkin ympäripyöreä tai jopa halveksittavan räikeä.

Tietenkään kaikuisassa tilassa mikään kovaääninen ei kunnolla toimi hyvin. Senhän tietää kuuro mykkäkin.

Jos oikein pirulliseksi heittäydyn, niin lopulta levy yhtiöt määrittelevät moninaisilmeisten listamusiikin kautta specist laajasti ihmisyhteisöjen arkikäytön musiikinmaun suhdetta aikajanalla jossa kukin elää tiettyä omaa aikaa ruumiissaansa. Tietyn tavan opettelussa kaikki koulutetaan karjaksi tämän pohjalta kuuntelemaan samaa pop lajistoa kauttaaltaan, joka johtaa saman arvoisten musatyylien esiintuloon laajemminkin ja määrittelemään sittenmin myös erinäisten kaiutinvahvistin kokonaisuuksien tulosta monessa kotopaikassa.

Musiikki bisnes on pelkkää rahantekoa, taidetta vai harhatunnetta jota haetaan on monesti tapettu kuoliaaksi, tärkeintä on vain rataskoneiston voitelu. Nykyään monikovaääninen moninaisin muodoin ja kokorakentein on monen ääenrakentajien harrastajien matka ymmärrykseen voiko nautintoa kasvattaa ja parantaa.

Tavallaan hifi on vain oman mielihyvän keinotekoista kiihdyttämistä arjen alla. Kompromissi jossa laatu määritellään yksilökohtaisten arvojen pohjalta monesti. Kumminkin on työnpuolesta ammattitahoja jotka ovat myös rakentaneet eri arvomääritykset/ominaisuudet jotka painottavat hyvien tai pitäisiköhän jo sanoa loistavien kaiuttimien ominaisuuksia tarkemminkin (palkinnot genelecin osalta jo tukee myös tätä) . Miksi sinä et niitä sitten lue.

Siksikö koska hifi markkinat painottavat hifi kliimaksia monesti ulkonäön ja monen markkina skeidan tulvinnassa eri yhteisöjen tuoman tuttuuden ja sosiaalisen yhteisön luoman heimolaisuuden ja turvallisuus tunnetta pitäen.

Eli hifi on fiilispohjaista tunne rakentelua äänentoistosta, kun taas ammattiäänentoisto on sekä osittain toki fiilispohjaista että äänen kokonais yhteikuvan ja muodon rakentelua eri arvomäärityksin, josta tietty rahaa tehdään riittävän luotettavien tuotteiden ympärillä pohtimatta onko stereokuva riittävää ja hyvää ja vakaata.
 
Ihan sama mikä setti,mikä huone niin kokeneet harrastajat päätyvät eri mielipiteisiin siitä oliko
hyvä vai ei.
Yks harrastaja ostaa genet ja myy ne viiden vuoden päästä ja ostaa laajakaista,toinen tekee toistepäin,
ja tämäkään ei kerro mitään uutta.

Varmaan pitäisin sun geneistä paljon enemmän kuin niistä kajareista mistä ois kanamunan
kuoret lentäny lattialle jos ois koittanu vähän tykittää,harmi että vuosikausii hait aivan väärän
tyylisi laitteita/setityksii,kun olisit voinu yrittää vaikka jotain pa-hifi.

Tulee mieleem erään eläkkeelle jääneen helsinkiläisen hifiliikkeen jutut kun aletaan väittää yhtä
merkkiä jotenkin ylivoimaiseks,liveks,musikaaliseks....,kun kaikki harrastajat joilla jotain
korvien välis liikkuu tietää ettei moinen ole totta.

Yhdet genelecit on käyny mun kuunteluhuonees ja ne sattui olee suurimmat genet mihin mulla
ois varaa,ei huonosti soinu mutta ne oli auttamattoman pienet mun tilaan ja varsinkin mun haluun
väliin päästellä kovemmal volal,eli jo tuon takia ei tuu tänne genei.

Sorry vaahtoominen☺️
 
Itse en ole juurikaan koskaan pa-hifiin tykästynyt. Olen tykästynyt ehtaa laatuun eli priimaääneen. Se vaan on aikaisemmin määritellyt tulotaso sekä asuinympäristö sekä muut kulut mitä on tullut ostettua aikoinaan. Olisinhan minä voinut olla ostamatta tätä mastersarjaakin, ja tyytynyt tuohon 8260 malleihini ihan hyvinkin. Ei ne todellakaan huonot ole vieläkään. Vaan kun osakkeista tuli hilloa ja toi täysin aivoton apina tuolla rajan toisellapuolella sitten sotki markkinakuviot aivan solmuun, niin rahat tavallaan roikkuin vain pankkitilillä turhaan. Sitten se lopulta syttyi se idea. Ostetaan isompaa ääntä ja katsotaan onko kehitystä tapahtunut. Sain kaverininkin niin kateellisiksi. Siitä tulee hassua kyllä tietty aika ylpeekin olo ja henkselit paukkuu ikäänkuin meillä aika alta yksikön.
Heh.

En ole siis taaskaan ostanut baskaa säkissä. Tietty toi mun 85 sonyn töllötin tuossa sulautuu nyt paremmin isojen mörkökaiuttimien kanssa myös yhteen joten ei tässä tilanteessa olla kuin taivaallisen kiitollinen älyni suuresta syttymisestä jälleenkerran hyvin pienissä aivoissani.

Tällä kokoonpanolla aurinko vaan jaksaa paistaa musiikilla että elokuvilla ja piiiiiiitkäääääään..... On se vaan niin hurja tuote että huh hu. mitä laatua..

Ja mitä tulee muiden harrastajien kokoonpanoihin, niin en ota nyt siihen nyt varsinaisesti syvemmin kantaa. Paljon hyviä ja paljon huonoja löytyy yhdeltä sun toiselta.
 
Eiks esim 1236 oo aikalailla pa-hifin suuntaa isot bassot,laaduksas tad draiveri ja digijakari:unsure:
En tän enempää häiritse kaupallista osioo,over and out.
 
Viimeksi muokattu:
Eiks esim 1236 oo aikalailla pa-hifin suuntaa isot bassot,laaduksas tad draiveri ja digijakari:unsure:
En tän enempää häiritse kaupallista osioo,over and out.
No ei se ole, ei ole myöskään 1235A. Kun käy kuuntelemassa niin tietää, mahdollisuuksia on annettu😏
 
Mielenkiintoisia juttuja tulee tällä saitilla lueskeltua. Esim puhutaan uskomuksesta liittyen Geneleciin. Tämä on omasta mielestäni väärä ajattelutapa. Itselläni on ollut ties mitä uskomuksia ja ihan kuultujakin juttuja HE puolella, mutta mikään ei ole saanut nauttimaan musiikista, välillä ehkä soundista, kunnes jälleen.. Omalla kohdalla eri uskomukset veivät musiikin kuuntelun lähinnä veivaamiseen, ja paljon on tullut kaikkea koettua. Vasta Genelec Master toi elämään musiikin

Täytyypä tässä ottaa jokin 1237 tai 8 malli soittoon, nämä on tehty kuulemaan musiikki, eikä mitään ihme uskomuksia joita aika paljon on tarjolla. Monet niistäkin jotka geneleciä vertaa uskontoon, voisi mennä peilin ääreen ja kysyä itseltään miksi ostin itselleni nämä laitteet, joilla kuuntelen soundia? (Ja viilaan sitä musiikin avulla)
 
  • Tykkää
Reaktiot: xio
Kommenttini on liittynyt muutaman kerran esim. sinun kaiuttimesi toistoon ilman korjauksia ja maailmalla on vastaavia rakenteita olemassa esim.

Kuuntelua puhtaasti Pioneer/TAD kaiutin 30000€/pari hinta sopivalla/sopivilla vahvistimella tuottaa laadukasta ääntä ja kilpailee samassa sarjassa (ilman ääni korjauksia).

Tai JBL hinta n. 10000€/pari sopivalla/sopivilla vahvistimella.

Pointtini on ettei Genelec elementit ole mitään ihmeellisiä itsessään ja muuta väittämä puhuu taas höpö höpö juttuja (palvoo vain Genelec merkkiä). En ole missään viestissäni haukkunut tai pitänyt Genelec:ä huonona , joten ei kannata turhaan vetää herneitä nenään.

Kotona olen kuullut puhdasta ääntä ja suurta dynamiikkaa aivan riittävästi yli 120dB lukemilla vahvistimieni ollassa reilu puolessa välissä. Bassojen vahvistimen ensimmäinen valo neljästä hieman vilkkui. DSP ominaisuuksilla pystyi tekemään riittävästi säätöjä JBL 2245 4x18" bassoille.


Ymmärrän Genelec logiikan , että ääntä voi muokata ns. rajattomasti mieleisekseen , onko korjattu/lanattu toisto sitten oikein vai väärin , siitäkin voi jokainen vetää omia johtopäätöksiä kotona.
Olisiko järkevä ensin panostaa tilaan , jossa kuuntelee ja vasta sitten tekee korjauksia.
Mentäisiin siis mahdollisimman pitkään ääni luomuna.

Saahan muihinkin kaiuttimiin korjaimia , jolloin ollaan taas aktiivina samalla lähtö viivalla.
 
Ymmärrän Genelec logiikan , että ääntä voi muokata ns. rajattomasti mieleisekseen , onko korjattu/lanattu toisto sitten oikein vai väärin , siitäkin voi jokainen vetää omia johtopäätöksiä kotona.
Olisiko järkevä ensin panostaa tilaan , jossa kuuntelee ja vasta sitten tekee korjauksia.
Mentäisiin siis mahdollisimman pitkään ääni luomuna.

Saahan muihinkin kaiuttimiin korjaimia , jolloin ollaan taas aktiivina samalla lähtö viivalla.
Ei kai Genelecin "logiikka" ole muokata ääntä mieleisekseen rajattomasti, vaikka kaiutin tuohon teknisesti kykeneekin. Kaiutin on tarkoitettu ammattistudioihin, joissa yleensä on myös akustointia. Kuitenkin ihan mittausten mukaan studioissakin bassotaajuuksilla on reilusti heittelyä, joten säädettävyydestä ja Autocalista on hyötyä. Lisäksi nykyaikana miksausta tehdään erittäin paljon kotistudioissa, joiden akustiikka saattaa olla mitä sattuu.

Genelec tarjoaa siis kohderyhmälleen (äänialan ammattilaiset) ominaisuuden, jolle nähdään lisäarvoa ja josta ollaan valmiita maksamaan.
 
Hyvin sanottu.

Koti musiikin kuuntelusta esim. 2m - 6m on usein kyse , johon sitten valitaan oikea Genelec tuote , ei liian pieni eikä liian suuri.

Elokuvan katselu on sitten oma maailmansa , johon valitaan hieman pienempiä kaiuttimia ( esim. 9.2.4 ).

Itsellä on käytössä 7.2 setti ja samalla kuuntelen musiikkia 2.2 setillä etäisyys 2,65m (subit siis mukana myös musiikilla).
Linkki malliksi kuinka elokuva kaiutin kokonaisuuden voisi kasata.

Hyvää kotiteatteri settiä olisi kiva päästä joskus kuuntelemaan. Saisi jonkinlaisen referenssin pohjaksi , miltä hyvä äänenlaatu isossa tilassa kuulostaa. Huone olisi tehty täysin esim. Dolby Atmos mukaiseen kokoonpanoon alusta lähtien. Kunnon elokuva sali sohvat/penkit.

Saa laittaa YV-viestiä , jos saisin tulla kyläilemään , etäisyyden ollessa järkevä asun Kaakkois-Suomessa.
 
Mielenkiintoisia juttuja tulee tällä saitilla lueskeltua. Esim puhutaan uskomuksesta liittyen Geneleciin. Tämä on omasta mielestäni väärä ajattelutapa. Itselläni on ollut ties mitä uskomuksia ja ihan kuultujakin juttuja HE puolella, mutta mikään ei ole saanut nauttimaan musiikista, välillä ehkä soundista, kunnes jälleen.. Omalla kohdalla eri uskomukset veivät musiikin kuuntelun lähinnä veivaamiseen, ja paljon on tullut kaikkea koettua. Vasta Genelec Master toi elämään musiikin
Tähän kun vaihtaisi kirjoittajaksi musiikin.comin ja tekstiin Genelecin tilalle Linnin, niin täydestä menisi :cool:
 
Tähän kun vaihtaisi kirjoittajaksi musiikin.comin ja tekstiin Genelecin tilalle Linnin, niin täydestä menisi :cool:

Tää ”hehkutus” on minunki mielestä vähän pielessä ottaen huomioon G:n tulokulman. ”Zipmanin” lakonista kommentointia Genelec- ketjussa on ollut kiva seurata, koska se ei jätä tilaa spekuloinnille.


Sent from my iPhone using Tapatalk
 
  • Tykkää
Reaktiot: ed9
Tämä hehkutus on vaan omaan kokemukseen pohjautuvaa eikä mitään teoriaa ja hyvin kaukana ahaapalaisen mainitsemasta vertauksesta. On senverran tullut nähtyä ja koettua näitä juttuja että nyt on mukavampi mennä faktoilla eikä uskomuksilla. Jotenkin vaan aina Genelec on joidenkin mielestä uskomus tai vastaava. Eli nämä kaksi viimeistä kommenttia on tullut ettei ymmärretä mitä tekstissä sanotaan?
 
Tämä hehkutus on vaan omaan kokemukseen pohjautuvaa… Eli nämä kaksi viimeistä kommenttia on tullut ettei ymmärretä mitä tekstissä sanotaan?
Olisiko sitten viestintäongelma? Vai voiko jollakin olla erilaisia kokemuksia?
 
Tämä hehkutus on vaan omaan kokemukseen pohjautuvaa eikä mitään teoriaa ja hyvin kaukana ahaapalaisen mainitsemasta vertauksesta. On senverran tullut nähtyä ja koettua näitä juttuja että nyt on mukavampi mennä faktoilla eikä uskomuksilla. Jotenkin vaan aina Genelec on joidenkin mielestä uskomus tai vastaava. Eli nämä kaksi viimeistä kommenttia on tullut ettei ymmärretä mitä tekstissä sanotaan?
Eikös tämä kuitenkin ole kaupallinen keskustelualue/viestiketju, joten sitä tietysti miettii miten paljon jutuistasi on myyntipuhetta.
 
Back
Ylös