Mac äänilähteenä

Hei,
Mac äänilähteenä, ja kuunneltaessa ongelmana että musiikki alkaa ”rätisemään” voimistuen ja lopulta katoaa kokonaan. Ongelma poistuu, kun irroittaa usb kaapelin ja kytkee uudelleen, mutta palaa ennemmin tai myöhemmin. Ketjuna iMac -> mutec mc 3 usb -> jne. jossa ääni siirtyy usb:n kautta mac:ista mutec:iin.
Onko muilla ollut vastaavaa, tai onko hyviä arvauksia mistä johtunee, saati sitten lääkettä?
Päivitystä tähän:

Monen monta erilaista kokeilua takana, kunnes lopullinen syypää löytyi usb kaapelin ja mutecin liitoksesta -> liitos oli löysä ja tästä häiriöt. Todennäköisesti juniorit ovat käyneet testaamassa että mitä tulee perässä kun tästä johdosta kiskoo:)

Näköjään taas pätee se, että selvittää perusasiat ensin ja sitten vasta muuta.

Selvittämisen haastetta lisäsi se, että muilla äänilähteillä kokeiltaessa vastaavaa ongelmaa ei ollut. Johtui vain huonosta tuurista, kun Mac:iin kytkettäessä johto oli sellaisessa asennossa (lähti sellaiseen suuntaan) että kontakti mutecin päässä oli huono. Kaapelin liittimen hento puristaminen pihdeillä poisti ongelmat.

Ja kiitos vielä vinkeistä, joku taisikin aikanaan ehdottaa myös kaapelin vaihtoa..
 
Albumikuvien katoaminen ei koske onneksi minua, ilmeisesti kuvan tallentaminen musiikkitiedostoon on ollut hyvä ratkaisu.

Koneen tiedot:
iMac (Retina 5K, 27″, 2017)

Syyskuussa ostettu Mac Mini, jossa oli muistaakseni 11.3.1 asennettuna, ei näyttänyt kaikkia albumikuvia. Päivitin uusimpaan käyttöjärjestelmäversioon, jolloin ongelma korjaantui. Pienellä muistilla ja alle sadalla albumilla vieritys toimii kuten pitääkin. Minun mielestäni iMacin hieman yli 700 albumia ei ole määrältään sellainen, että se olisi liikaa vanhemmalle koneelle.

Musiikkiohjelmaan tulee MacRumorsin mukaan suurempi korjaus 12.2 versiossa: Apple Bringing Native Apple Music Experience to Music App for macOS.

Koneen tiedot:
Mac mini (M1, 2020)
  • 8 Gt
  • Apple GPU
 
Mac-toisto on yhä sujunut hyvin mutta vanha Denon CEOL verkkovahvistin alkoi pätkiä, wifi tippui säännöllisesti muutaman tunnin soiton jälkeen pois päältä. Ikää on. Harmillista koska radion uutisetkin joutuu tuohon toistamaan Airplayn kautta kun nettiradiot hävisi sieltä Tuneinistä tms. Airplay-kohteenakaan Denon ei sitten näkynyt verkossa joka kerta. Verkkojohdolla toisto oli yhä vakaata mutta sen vetäminen lattian poikki ei ollut mahdollista. Asia ratkesi halvalla Asus wifi-laajentimella jossa myös ethernet-liitäntä. Se kytkeytyy olemassaolevaan langattomaan verkkoon ja näkyy kiinteänä verkkoliitäntänä vieressä olevalle Denonille. Kaikki ongelmat hävisivät ja Airplay-kohde näkyy verkossa aina eikä vaihtaminen toiseen Denoniin ja takaisin aiheuta enää mitään katkoksia ääneen koska ethernet.

Halpa ja hyvä korjaus siis tuo Asus, noitahan saa alkaen 25 euroa useilta merkeiltä, tämä nyt sopi parhaiten pistorasian muotoon. Reititin Applen uusin Airport Extreme. Joskus kokeilin myös sähköverkon kautta verkkoa jatkavia sovittimia mutta tämä on kätevämpi kun tarvitaan vain toiseen päähän, nopeudella nyt ei ole merkitystä musiikilla mutta sähköverkon kautta en saanut hyvää tulosta koskaan, asuntokohtaista tietysti.
 
Osaisikohan joku kertoa miten tämä mäkillä onnistuisi? Mulla on makkarissa vanhempi imac, jossa firewire -äänikortti phono sisäänmenolla. Hienosti toimii levari olohuoneeseen pitkällä piuhalla mutta onnistuisikohan se Airplayn kautta Raspiiin (jossa käytössä Airplay). Miten sen äänen voisi kierrättää Macissä? Kiitos.

Lähetetty minun M2102J20SG laitteesta Tapatalkilla
 
Jos Mac ei ole aivan muinainen niin kaikki sen toistamat äänet saa ohjattua AirPlay-kohteelle. Ääniasetuksista löytyy.
 
Jees, onnistu. Ainakin nyt :)

Lähetetty minun M2102J20SG laitteesta Tapatalkilla
 
Noniin päivitin MacBook proon uuteen 2022 malliin ja huomasin paljon puhutun 3,5mm toslinkin puuttuvan uudesta mallista niin kysymys kuuluukin että millä tavalla saan parhaan mahdollisen liitännän hegelin hd10. Eli toisin sanoen pitäisi saada optisesti liitettyä mutta miten? huonompi ratkaisu olisi kai usb c to usb b piuhalla, onko kellään kokemusta asiasta?
 
Ei kokemusta, joku noista?

T: Vesku
 
Mulla MacMini > usb > Topping D10 > spdif optinen / koaksiaalinen. Topping toimii usb virralla. Sisältää myös rca ulos.
 
Noniin päivitin MacBook proon uuteen 2022 malliin ja huomasin paljon puhutun 3,5mm toslinkin puuttuvan uudesta mallista niin kysymys kuuluukin että millä tavalla saan parhaan mahdollisen liitännän hegelin hd10. Eli toisin sanoen pitäisi saada optisesti liitettyä mutta miten? huonompi ratkaisu olisi kai usb c to usb b piuhalla, onko kellään kokemusta asiasta?
Kokemusta ei ole, mutta eikös tuossa usb käytössä jäisi toslink muunnos pois välistä. Usb pystyy myös siirtämään korkeampaa resoluutiota kuin toslink.
 
Tyhmänä kysyn, että miksi usb johto on huonompi? Toki optinen tekee galvaanisen erotuksen, mutta ei tuolla pitäisi olla hyvin suunnitellussa DACissa sen ihmeempää vaikutusta. Digitaalisesta vinkkelistä taas USB on teknisesti ylivertainen, ei niin että se SPDIF mitenkään huono tai riittämätön olisi audiokontekstissa.

Jos USB sisääntulo löytyy, niin en toslinkin puutteella päätäni vaivaisi.
 
Itselläni on macbook 17 versio, ja siitä saa usbilla aivan kipeen puhdasta toistoa dacille kuin dacille. On vielä tuo hegelin hd10 :kin käytössä ja ajoittain kuuntelen silläkin analogista musaa joko applen omalta streemaus softalta läppäristäni tai hq player soitto ohjelman kautta nassilta omia flaccejä, ja voin todeta että hq playerillä on mahdollista vieläpä kasvattaa äänen kokoa sekä saada siitä myös tiivimmän innostavampaa, vaikka toki applen oma palvelu lossless äänitteetkin ovat jo super tarkkoja ja hyvin rytmisesti dynaamisia. Ei todellakaan kukaan voisi valittaa laadun puutteesta.
 
Jostain muistan lukeneeni että aina kannattaa valita jos mahdollista optinen, mutta jos USB on kerta yhtä hyvä niin unohdan sit mielelläni optisen.
 
Itselläni on macbook 17 versio, ja siitä saa usbilla aivan kipeen puhdasta toistoa dacille kuin dacille. On vielä tuo hegelin hd10 :kin käytössä ja ajoittain kuuntelen silläkin analogista musaa joko applen omalta streemaus softalta läppäristäni tai hq player soitto ohjelman kautta nassilta omia flaccejä, ja voin todeta että hq playerillä on mahdollista vieläpä kasvattaa äänen kokoa sekä saada siitä myös tiivimmän innostavampaa, vaikka toki applen oma palvelu lossless äänitteetkin ovat jo super tarkkoja ja hyvin rytmisesti dynaamisia. Ei todellakaan kukaan voisi valittaa laadun puutteesta.
Mahtavaa, täytyy hommata kaapeli ja kokeilla.
 
Kokemusta ei ole, mutta eikös tuossa usb käytössä jäisi toslink muunnos pois välistä. Usb pystyy myös siirtämään korkeampaa resoluutiota kuin toslink.
Tätä pohdin itsekkin että muunnos USB->toslink niin miksi toslink olisi parempi mutta muistan lukeneeni että näin olisi.
Täytyykin kokeilla että huomaanko mitään eroa vanha kone optinen vs uusi kone USB.
 
  • Tykkää
Reaktiot: J1
Moi. Mac äänilähteenä kiinnostanut pitkään. En ole koskaan macin koneita omistanut,mutta haluaisin kokeilla. Mac minejä olen miettinyt. Mini tulisi laitetasooni ja mahdollisuus se kytkeä myös telkkariin joka toimisi sitten näyttönä. Onnistuuko tuon minin käyttäminen ipadilla niin ettei tarvitsisi näyttöä sotkea yhtälöön ollenkaan? Soittaisin musiikit joko roonin tai audinirvanan kautta.
 
Morjes, mulla on joku pari vuotta vanha Mac mini Intel malli kiinni HDMIllä telkkarissa. Hieman kankeaa on näppis-hiiri käyttö, ikään kuin bluetooth ei yltäisi kunnolla sohvalle, ei aina reagoi. Teksti on paikoin liian pientä lukeasohvalta käsin 55” TVllä. TV resoluution kanssa on ollut joskus ongelmia, kun käytin macin omaa HDMI liitäntää, toimivuus parani kun laitoin ylimääräisenä olleen Applen USB-C - HDMI adapterin, en tiedä miksi. Silti joskus kerran pari vuodessa (onneksi) harvoin ”hukannut” näytön eli telkkarin resoluution, jolloin joutuu näytönjaon avulla kirjautumaan ja asettelemaan toiselta koneelta Macbookilta (jos ei halua kytkeä toista näyttölaitetta ongelman selvittämiseksi…). Kokeilin myös ”sidebar” ominaisuuksia mitä Apple mainostaa tabletin käyttämiseksi lisänäyttönä, sekä jotain ominaisuutta että käytin tablettia Mac minin ”remote viewerinä”, noista kokeiluista ei ole mitään hyödyllistä kerrottavaa paitsi että ei kannata ajatella. Periaatteessa TVn käyttö tietokoneen näyttönä HDMI kautta pitäisi toimia nykypäivänä ”normaalisti”, mutta varauksella suhtautuisin tuohon telkkarin käyttöön näyttönä HDMI liitännällä.

Musiikkikäytössä olen ollut kohtuu tyytyväinen, kun käyttää Audirvanaa softana, johon saa remote sovelluksen tabletille. Telkkari voi olla kiinni kun on koneen käynnistänyt, logannut ja käynnistänyt Audirvanan. Jos ei halua pitää Mac miniä päällä jatkuvasti, oma ylimääräinen vaiva sammutella ja käynnistellä konetta kuunteluiden välissä. Koneen nukkumatila saattaa aiheuttaa myös heräämisvaikeuksia soitto-ohjelmille, tai saattaa ne toimiakin. Apple Musicille löytyy myös melkein toimiva kaukosäädin appi, siinä oli älytön ominaisuus ettei pysty varsinaisesti hakemaan uutta musiikkia kirjastosta kaukosäädin-sovelluksella vaan pitäisi tyytyä olemassa oleviin soittolistoihin. Tai sitten en vaan tajua. Harmillisin juttu on ettei spotifylle ole remote sovellusta, näppiksen ja hiiren kanssa saa heilua Tv näytöltä. Bonuksena sitten mac mini kanssa saa halutessaan toimimaan Dirac Live Processor huonekorjauksenkin jos tietokone pääasiallinen äänilähde. Se tuo stepin lisää käynnistelyihin tosin eikä ihan halpakaan ole lisenssi tietokoneisiin, kokeilin mutten päätynyt tarvimaan riittävästi, kun kuuntelen vinyyliä ja CD levyjäkin silloin kun ei jaksa värkätä konetta käyntiin vaan haluaa nopeasti jotain soimaan.

Merkittävä äänenlaadullinen asia voi olla miten liitetään Mac mini DA muuntimeen. Macissa ei ole maadoitettu virtaliitäntä ja USB kautta voi tunnetusti tulla häiriötä tai jopa maalenkkiä jossain tapauksissa (ei ole itsellä sattunut kohdalle). Jos muunnin syö USBtä, USB piuha voi riittää pitkälle. Optista/koaksiaalia ei Mac mini nykymalleissa liene. Erillisiä USB-SPDIF interfaceja (häiriösuodatuksien kera) hyvälaatuisella kellolla löytyy ainakin netistä tilaamalla. Itsellä Matrix Audion kiinalainen kampe, näyttipä Genelecin kaveritkin käyttävän kyseistä merkkiä kun esittelivät kaiuttimiaan.

Eli yhteenvetona, ei ole käytettävyys erillissoittimien tai Apple TVn tasolla jos ei raski pitää päällä koko ajan. Enkä usko että sittenkään, vaikka raskisi. Ehkä ajattelen vain vanhanaikaisesti että se tietokone pitää sammuttaa eikä nukuttaa.

Roonista ei ole mitään kokemusta, joku viisaampi valaiskoon. Pidin sitä aikanaan liian kalliina, mutta jos tablettisovellus on hyvä, niin kiinnostaisi kyllä tietää kokemukset miten toimii Macin meno lepotilaan ja sieltä palautuminen.

Apple TVn ja TVn yhteiskäytössä on taas kaikille TV laitteille optisen ulostulon yhteinen 48kHz tauti, jos ei ole upsamplaukselle allerginen ja riittää telkkarista optinen DA muuntimelle ja telkun käyttö striimerinäyttönä, niin siinä on käytettävyys kohtuu lailla hyvä kun käyttää saman merkin kännykkää tai tablettia kaukosäätimenä. Edelleen striimaan tuolla tavoin jos haluan nopeasti taustamusiikkia (tai jos vielä nopeammin, niin FM radiolla 😎).
 
Viimeksi muokattu:
Harmillisin juttu on ettei spotifylle ole remote sovellusta, näppiksen ja hiiren kanssa saa heilua Tv näytöltä.
Heetkonen, kyllähän Mac mini pitäisi toimia Spotify Connectin kautta siten, että millä tahansa muulla laitteella ohjataan sitä. Tosin omassa minissä (10-v) alkoi olla sellainen ongelma, että Spotify ei enää oikein pysynyt pystyssä, ja myös jos Spotify odotti uudelleen käynnistystä sieltä yläkulmasta, niin silloin soittolistat eivät lähteneet pyörimään, vaikka albumit toimivat.

En viitsinyt päivittää tämän takia miniä, vaan ostain erillsin Spotify Connect -yhteensopivan streamerin. Minissä Apple Musicissa olevia levyjä soittelen sillä Applen remote-ohjelmalla.
 
Juu, joku ajatusvirhe käynyt tuossa, kun alun perin etsin googlaten Spotifylle remoteappia. Kyllähän se kännykän spotify on kyllästymiseen asti ilmoittanut että soitat toisella laitteella, ei vain tullut mieleen että se toinen laite voisi olla myös Mac mini. 😀 Eli ohjaus onnistuu tosiaan connectilla sekä kännykällä että tabletilla.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös