Ei tullut Kenwoodia eikä Denonia vaan pöydällä on nyt Luxmanin suoravetoinen vinyylinkyntäjä 80-luvun alkupuolelta. Tämä näyttää olevan jossain määrin harvinaisempi malli, sillä netistä ei paljoa tietoa löydy.
Kaksi nopeutta, strobo, repeat/auto/auto lift up.
Äänivarsi näyttää, no se ei näytä oikein sille Micro Seikin tekemälle PD-272/277 äänivarrelle eikä kyllä PD-284:n äänivarrellekaan.
Eilen illalla kun sain neulapainot ja muut asetettua ja komerosta kaivamani JVC R-K11:n phono-in - rec-out -> Primare tape-in kombon kasattua ja pääsin kuuntelemaan kaiken muun ohella Dire Straitsin Brothers in arms -levyn niin ensimmäiseksi totesin, että toistavathan nämä kaiuttimet bassoa, cd:llä osa siitä on jäänyt aina jonnekin. Eli ensimmäinen vaihe on onnistunut, minulla on nyt vertailuäänenlähde, jota käyttää sitten joskus kun vaihdan cd-soittimen parempaan.
Käytetyssä on aina omat ongelmansa... Illalla havaitsin että Auto lift off tilassa ei auto lift toimi
, täysautomaattisena toimii. Tämä on vielä pikkumurhe.
Hieman isompi murhe/ihmettelyn aihe on että automatiikka siirtä äänivarren levyn päälle noin kolmella nytkähdyksellä, poisto sujuu ihan tasaisesti, onko tämä ominaisuus vai vika?
Isoin ongelma on se, että noin joka toinen käynnistyskerta soitin ei saa nopeutta kuriin eikä käsisäätövara saa sitä aisoihin, on kuin se välillä jarruttaisi ja sitten taas menisi oikeaa nopeuteen. Olin kuulevinani jonkinlaista hankaavaa ääntä jostain. ???
Otetaan reilumpi tauko, yritetään uudestaan ja nyt taas se on toiminut monta tuntia putkee ihan ok.
Seuraavaksi pitäisi kai kerätä sisua laitteen aukaisuun, toivon että ongelmien taustalla on vain likaa/voiteluaineen puutetta tms. joten kysynkin miten paljon soitinta täytyy purkaa, että sisuksiin pääsee käsiksi? Pohjassa on muutama ruuvi, mutta pitääkö esim. äänivarsi purkaa pois että soittimen yläsosan saa nostettua pois?
Lisäksi, mikä merkitys on levylautasen lähellä olevalla reiällä, sen ympärys on hieman rusehtava, joko itse tulpasta tullut vai onko siitä laitettu voiteluainetta sisään?
Ei tässä vielä ole yöunet menneet, mutta työpäivä meni jossain määrin harakoille kun pohdin mahdollista vianaiheuttajaa...
Ja Grado saisi merkitä selvemmin eri rasiansa, onneksi sentään kaikille käy sama neulapaino, mutta en oikein ymmärrä mistä se tyyppi pitäisi keksiä. Silver tässä myyjän mukaan on...
Kaikesta tiedosta ja neuvoista kiitollinen vinyylinyyppä.