Luonnollinen mittasignaali

  • Keskustelun aloittaja v-a
  • Aloituspäivämäärä
Pappis sanoi:
Näin fyysikon koulutuksella vaikuttaa nerokkaalta idealta, sillä mittaussignaali ei sekoitu itse modulaatiosäröön.

Eihän niitä saa päästää sekoittumaan keskeismodulaatiomittauksissa muutenkaan, eikä IM-kerrannaisia harmoonisiin. Perustaajuudet sommitellaan niin että kerrannaiset on luettavissa erikseen ja niistä on laskettavissa kokonais-IMD.
 
Mun järkeni ei näe ”luonnollisessa mittasignaalissa” juurikaan mitään etua.

Jos säröt jaetaan lineaarisiin, epälineaarisiin ja dynaamisiin säröihin, niin kyllähän kaksi ensimainittua saadaan täysin mitattua pelkillä sinisignaaleilla tai -sweepeillä. Dynaamiset säröt ovat sitten oma luokkansa, mutta osaava mittaaja kaivaa nekin esille pelkillä THD ja IM mittauksilla. Se on selvää että luonnollinen mittasignaali kaivaa paremmin esille MP3 virheet, jotka ovat luonteeltaan erittäin epälineaarisia/dynaamisia, mutta MP3 virheet on jo ennenkin mitattu multitone-signaaleilla. Audiolaitteilla (lähteillä, vahvistimilla ym. kaapeleilla) ei ole mitään mahdollisuutta tehdä signaaleille yhtä monimutkaisia operaatiota kuin MP3 tekee.

THD eli harmoninen särö kertoo oikeastaan kaiken. Sen ongelma on vain se, että yli 10kHz signaalista ei saa esille ensimmäistäkään harmonista komponenttia, jos spektrianalysaattorin kaista on vain 20kHz. IMD mittauksella särökomponentteja voi peilata takaisin audioalueelle. Vahvistimen leikkautuminen, B-luokan vahvistimen ylimenosärö, vahvistusfunktion "S"-muoto. Kaikki nämä näkyvät harmonisessa särövasteessa, kuten Kalervo Kuikan kalvosetistä ilmenee
http://www.sral.fi/files/mittasignaali.ppt
Mihin siis luonnollista mittasignaalia tarvitaan ?

Senkin myönnän, että THD ei ole erityisen hyvä äänenlaadun mittari. Ylimenosärö kuulostaa varmasti pahemmalta kuin "vahvistusfunktion S-muoto", jos THD tulos päätyy tasoihin. Niitä tuloksia pitää vain osata tulkita oikein..

Mutta erittäin mielenkiinnolla odottelen kkuikan kaapelitestien tuloksia..
 
Lainaus

Mun järkeni ei näe ”luonnollisessa mittasignaalissa” juurikaan mitään etua.


Vähän taustatietoja

Nimimerkki veskelin näyttää vielä oudoksuvan luonnollista mittasignaalia, mutta se on ihan ymmärrettävää. Jos jo 100 vuotta on operoitu puhtaalla siniaallolla, niin vaatiihan se pienen totuttelun, että oppii arvostamaan tehokkaampaa luonnollista mittasignaalia, joka näyttää kaikki särötyypit yhdellä mittauksella.

Kuten avausviestissäni kerroin, syntyi ajatus tehokkaammasta mittasignaalista jo työelämäni aikana. TV-lähettimien laatua voitiin mitata ajon aikanakin kentänvaihdon aikana ajettavien videomittasignaalien avulla, mutta äänilähetintä ei pystytty valvomaan yhtä mutkattomasti. Ääniosien mittaamiseksi täytyi ohjelmalähetys katkaista ja tarkistaa äänilähettimen toiminta siniaaltomittauksella. Koska mittaus piti suorittaa eri taajuuksilla, niin homma vei paljon aikaa. Jo silloin ajattelin, että äänimittauksissakin pitäisi käyttää sellaista laajaspektristä mittasignaalia, jonka avulla äänimittaus voitaisiin suorittaa yhdellä lyhyellä lurauksella.

Nyt eläkkeellä ollessani syntynyt luonnollinen mittasignaali olisi ollut juuri 80-luvulla kaipaamani mittasignaali, sillä äänimittaukseen olisi riittänyt lyhyt luraus luonnollista mittasignaalia, ja tulos olisi voitu kuvata oskilloskoopin kuvaruudulta yhtä helposti kuin videomittasignaalit. Luonnollisella mittasignaalilla laitteiston suorituskyvyn pikatarkistus olisi ollut huomattavasti tehokkaampaa kuin puhtaalla siniaallolla. Käyttö- ja kunnossapitotöissä häiriöiden nopea paikallistaminen ja korjaaminen oli kaikkein tärkeintä.

Työhistoriastani johtuen luonnollinen mittasignaali on selvästi vanhan videomiehen äänimittaussignaali. Kun esittelin mittausmenetelmääni eräälle eläkkeellä olevalle työkaverilleni, niin hän heti sanoi kaikesta näkyvän, että signaalin on kehittänyt wanha TV-lähetinmies. Hänen mielestään sukulaisuussuhde videomittasignaaleihin on hyvin selvästi nähtävissä.

Luonnollinen mittasignaali on huomattavasti siniaaltoa tehokkaampi mittasignaali. Jo yhdellä silmäyksellä kokenut ammattimies näkee oskilloskoopin ruudusta lineaarisen, epälineaarisen ja dynaamisten säröjen aiheuttamat toistovieheet koko kuuloalueella. Siniaallolla tämän seikan tutkimiseen täytyisi käyttää monia eri taajuuksia, eikä kaikkia särötyyppejä kuitenkaan saataisi esille.

Luonnollista mittasignaalia käytettäessä yli 10 KHz:n säröjen mittaaminen ei ole mikään ongelma, vaikka analysaattori yltäisikin vain 20 KHz:n taajuuteen. Luonnollisella mittasignaalilla kaikkein merkittävimmän särökomponentit muodostuva ensiksi äitisignaalin alimman taajuuskomponentin 825 Hz (3*perustaajuus) alapuolelle vapaaseen tilaan, josta ne on erittäin helppo mitata. Jos erityisen tarkasti halutaan tutkia yli 10 KHz:n aluetta, niin silloin voidaan tytärsignaalit nostaa yli 10 KHz:n taajuuksille ja tutkia intermodulaatiosäröjä kaikessa rauhassa taajuudelta 550 Hz ja 275 Hz sekä tytärsignaalien läheisyydestä yli 10 KHz:n taajuuksilla.

Yksi mielenkiintoinen seikka luonnolliseen mittasignaaliin epäilevästi suhtautuvien henkilöiden tulisi huomata. Jos katsotaan tarkasti laatimaani PP-esitystä mittauksistani, niin huomataan helposti, että kaikissa mahdollisissa epälineaarisen ja dynaamisen särön tapauksissa särökomponentit muodostuvat ensiksi äitisignaalin alimman taajuuden 825 Hz alapuolelle taajuuksille 275 Hz ja 550 Hz. Kun säröä tulee enemmän, niin vasta silloin särökomponentteja muodostuu suuremmillekin taajuuksille. Lineaarisen särön tapauksessa särökomponentteja ei tietenkään muodostu, vaikka aaltomuoto olisikin täysin metsässä.

Alkuperäisenä ajatuksenani oli se, että käyttäisin analysaattorina vain kahta selektiivistä ( 275 Hz ja 550 Hz) tasomittaria, koska niistä saadaan jo kaikki tieto siitä, että järjestelmässä on vikaa. Pahaksi onneksi ennen mittausten aloittamista satuin saamaan käyttööni hyvän spektrianalysaattorin, jonka avulla testitulosten tulkinta oli liian helppoa. Tämä alkuperäinen ja oikeampi tapa, vain 275 Hz:n ja 550 Hz:n särökomponenttien mittaaminen, jäi laiskuuden vuoksi taka-alalle. Jos aikaa jää, niin tulevan talven aikana teen pari hyvälaatuista selektiivistä tasomittaria ja suoritan testejä yksinkertaisen alkuperäisideani mukaisesti. PP-esityksessä on mainittu myös tämä kahden selektiivisen tasomittarin käyttö.

PP-esityksessä olen esittänyt kaikissa mittauksissa siniaallolla saadut tulokset ja vastaavat luonnollisella mittasignaalilla saadut tulokset. Kun kahdella erilaisella mittaustavalla saadut tulokset esitetään rinnakkain, niin perinteisesti ajattelevien kavereiden on helpompi omaksua ajatus luonnollisesta mittasignaalista. Kaikissa mittauksissa tulosten välillä ei ole ristiriitaa, mutta häviöllisen pakkauksen aiheuttamaa kohinaa siniaallolla ei saada lainkaan esiin. Perinteinen siniaalto onkin tämän perusteella vain menneen analogia-ajan historiallinen mittasignaali, ja luonnollinen mittasignaali vastaavasti nykyisen digitaaliajan mittasignaali.

Mittausterveisin

Kalervo Kuikka
 
Voihan siinä olla pointtinsa, että kokonaiskuvan näkee yhdellä vilkaisulla. Esim. jos jotain parametriarvoa säädetään jollain trimmerillä. Aika harvoin on tilanne, että yksi trimmeri vaikuttaa kaikkiin särömuotoihin.

Jos lähtökohta oli siinä, että tulosten analysointi oli hidasta 80-luvulla, niin tilanne lienee nykypäivänä toinen. Nyt tietokonepohjaiset analysointiohjelmat ovat erittäin tehokkaita. Lähes reaaliaikaisia. Esim. yhdellä alle 10s sweepillä saadaan selville taajuus- vaihe - ja harmoninen särövaste. Nämä tulokset esitetään hyvin tunnetuissa/ymmärrettävissä muodossa, eli esim 2. harmoninen on todellakin 2. harmoninen, ja sen suuruudesta osaava insinööri voi jo sanoa missä vika.
Voihan tosin olla että ”silmä oppii” luonnollisen mittasignaalin intermodulaatiotermien paikat tietyillä särötyypeillä, mutta mulle se ei ole ainakaan intuitiivisen selvää. Onneksi sentään (havainto pp-esityksestä) suurin luonnollisella mittasignaalilla syntynyt intermodulaatiotermi on saman suuruinen kuin suurin harmoninen särökomponentti.

Eräs asia, mitä luonnollisessa mittasignaalissa ei vissiin ole mietitty loppuun, on signaalin kaistanleveys. Ko signaalissa on aivan yhtä suuri transientti kuin ”ideaalisessa” suorakaidesignaalissa. Taajuustasossa signaalin kaistanleveys on siis ääretön. Tämä aiheuttanee viimekädessä ongelmia kaikissa audiovahvistimissa. Esim Otalan DIM testeistä oli kaksi variaatiota DIM-30 ja DIM-100, joissa kanttiaalto oli kaistarajoitettu joko 30kHz tai 100kHz.
 
Kyllähän tuokin testisignaali tulee automaagisesti kaistarajoitetuksi jos sen generoi sinikomponenteistaan, tämä lienee lisäksi ainut järkevä tapa tehdä se "oikein", jos testisignaalin lähteenä käyttää esim. tietokonetta. Lisäksi sen voinee aika hyvin rajoittaa säätämällä nousuaikaa, jos signaali generoidaan täysin analogisesti. Oikeastaan on vahvistimen/järjestelmän asia rajata tulosignaalin kaista ennen virhevahvistinta siten että TIM-särö pysyy hallinnassa, ei testisignaaligeneraattorin. Vaikka sitten 10 ps nousuajalla :p

Vähän asiaa sivuten mietin tuossa joskus että jos joskus kokeilisi sellaista moniääni-testisignaalia jossa kaikki taajuuskomponentit ovat alkulukuja, niin mikään harmoninen särökomponentti ei tällöin osuisi itse signaalin taajuuksien kohdalle (tosin lähelle menee mutta anyway). Tällöin kaikki syntyvät harmoniset ovat aina tunnistettavissa minkä taajuuden kerrannaisista on kysymys. Tosin analyysi pitäisi sitten tehdä tietokoneella tai hyvällä spektrianalysaattorilla, joten mikään Luonnollisen mittasignaalin korvike tuosta ei tule, ja aaltomuotokaan ei ole samaan tapaan aikatasossa helposti tarkasteltavissa.

Tässä ei ehkä ole vielä kauhean hyvin käynyt ilmi mihin Luonnollinen mittasignaali sitten lopulta on tarkoitettu (muuten kuin sinne analogisten TV-lähettimien audiopuolen nopeaan tsekkaukseen, joita on Suomessa ainakin aika vähän tätä nykyä), tuotantotestaus, huolto- ja kunnossapito tai tuotekehitys? Perinteiset menetelmätkin kun ovat tietokoneen myötä kohtuullisen nopeita, kuten mainittu. Aika monella DIY-ihmisellä kun ei ole sitä skooppiakaan kotosalla, mutta tietokone äänikortteineen löytyy. Ehkä jonkunlaista korrelaatiota kuunteluhavaintojen ja mittausten välille tarvitaan. Tottapuhuen oma kokemukseni on että audioteollisuus on keskimäärin niin tapoihinsa jämähtänyttä että perinteisistä mittaustavoista on todella vaikea päästä irti, tai saada ketään vakuuttuneeksi mistään uudesta, vaikka sitten etujakin olisi.

t. Janne
 
Hieman selvennyksiä

Koska muutamat kommentoijat näyttävät edelleen vierastavan Luonnollista mittasignaalia, niin on kai aiheellista vielä selventää muutamia perusasioita. Sopuisasti juttelemalla kehittämäni mittausmenetelmä tulee helpommin tutuksi kaikille palstan lukijoille.

Nimimerkki veskelin kertoi, että alle 10 sekunnin sweepillä saa säröistä ja muista toistovirheistä riittävästi tietoa, ja hän pitää tällaista mittausta nopeana ja melkein reaaliaikaisena. Oman kokemukseni mukaan näin hitaalla mittausmenetelmällä ei pystytä tekemään mitään säätöjä tai virityksiä reaaliaikaisesti, joten sellainen mittaustapa sopii vain dokumentointitarkoituksiin.

Koska Luonnollinen mittasignaali on selvästi jaksollinen, niin kaikki toistovirheet saadaan selville ottamalla yhden perustaajuusjakson aikana (vaikka signaali ei sisälläkään perustaajuutta) riittävästi näytteitä ja annetaan tietokoneen laskea tulokset. Koska kokeissa käyttämäni mittasignaaligeneraattorin perustaajuus on 275 Hz, niin tulosten laskeminen onnistuu ajassa 1/275 s eli alle 4 millisekunnissa (oma vanha analysaattorini on hitaampi). Luonnollisella mittasignaalilla täydelliset särötulokset saadaan siis täysin reaaliaikaisesti, ja tästä syystä se soveltuukin erinomaisesti viritys- ja säätöhommiin.

En ymmärrä sitä, miksi veskelin pitää toista harmonista jotenkin erityisasemassa muihin särökomponentteihin nähden. Olen aina ollut käytännön mies enkä ole koskaan työssäni ihastunut mihinkään särökomponenttiin. Jos vehkeen ulostulosignaali on sisältänyt liikaa säröä, niin olen aina laittanut pelin pikaisesti riittävän hyvään lähetyskuntoon ihan riippumatta siitä, ovatko särökomponentit olleet parillisia vai parittomia. Asiakkaat ( katselijat ja kuuntelijat) olivat tähän toimintatapaan tyytyväisiä. Mikähän mahtaa olla syy toisen harmonisen suosimiseen? Käytännön mies ei tätä seikkaa ymmärrä.

Mikä kumma saa veskelinin epäilemään, että minä en vissiin ole miettinyt loppuun asti Luonnollisen mittasignaalin kaistanleveyttä? Suorakaideaallon matemaattinen käsittely on selvitetty satoja vuosia ennen syntymääni, joten jo useiden sukupolvien ajan on tunnettu sen spektri ja tiedetty sen kaistanleveyden olevan ääretön. Siksi ei olekaan ihme, että meille opetettiin nämä suorakaideaallon perusominaisuudet opiskellessani 60-luvun loppupuolella radiotekniikkaa HTO:ssa? Olen pitänyt nämä asiat mielessä siitä lähtien, ja siksi pystyinkin nyt eläkeiässä muokkaamaan äänimittauksiin käyttökelvottomasta suorakaideaallosta tehokkaan ja nopean Luonnollisen mittasignaalin.

Jos veskeliniä Luonnollisen mittasignaalin liiallinen kaistanleveys vielä vaivaa, niin hän voi tutustua PRH:n sivustolla patenttijulkaisuun (FI 120519).

Itse mittausmenetelmää koskevan 5. patenttivaatimuksen loppu kuuluu: ” … täydellisen Luonnollisen mittasignaalin nousuaika on säädettävissä.”

Luonnollisen mittasignaalin generoivaa laitetta koskevassa patenttivaatimuksessa 8 on myös maininta: ” … sisältää nousuajanvalintakytkimen.”

Koska PRH:n virallisessa patenttiasiakirjassa on näin selvästi mainittu Luonnollisen mittasignaalin kaistanleveyden säätöön liittyvät seikat, niin ihan vissiin minä olen miettinyt loppuun asti nämä asiat jo ennen patenttihakemuksen tekemistä. Eivät PRH:n tutkijainsinöörit tällaisia lausuntoja ilman patentinhakijan lupaa virallisiin asiakirjoihin kirjoittele.

Itse rakentamassani mittasignaaligeneraattorissa Luonnollisen mittasignaalin kaistanleveydeksi voidaan valintakytkimellä valita 100 KHz , 30 KHz , 20 KHz ja 10 KHz. Kaikki PP-esityksessä suoritetut särömittaukset on suoritettu asennossa 30 KHz. Pahaksi onneksi maininta tästä jäi PP-esityksestä pois.

Vaikka Luonnollisen mittasignaalin kaistaa ei olisi lainkaan rajoitettu, niin yksikään oikein suunniteltu vahvistin ei mene liian nopeasta nousuajasta sekaisin. Janne Ahonen mainitsi kommentissaan aivan oikein, että hyvälaatuisen vahvistimen sisäänmenossa pitää aina olla alipäästösuodin ennen ensimmäistä aktiivikomponenttia, sillä muutoin vahvistimeen pääsevät RF- signaalit saattavat aiheuttaa pohjien huonontumista. Jos alipäästösuodin vahvistimesta puuttuu, niin se on merkki vain siitä, että suunnittelija ei ole ymmärtänyt riittävässä määrin RF-häiriöiden luonnetta tai ei ole tästä seikasta lainkaan piitannut. Radioasemilla työskentely (paljon RF-häiriöitä antennien suurista säteilytehoista johtuen) piti aina tämän asian esillä.

Tehokkaasti kaikki särötyypit kerralla ilmaiseva ja nopeasti analysoitava Luonnollinen mittasignaali soveltuu erinomaisesti kaikkien pientaajuuslaitteiden mittaamiseen, joten ei se ole pelkästään analogisten äänilähettimien pikatarkistusmittasignaali. Koska jo pelkällä oskilloskoopilla nähdään hyvin helposti vaihetoiston virheet, niin Luonnollisella mittasignaalilla nähdään helposti ja nopeasti esim. kaiuttimien jakosuotimien aiheuttama lineaarinen särö, jota yksinkertaisessa siniaaltomittauksessa ei saa näkyviin pelkän oskilloskoopin avulla. Jos käytössä on oskilloskoopin lisäksi myös spektrianalysaattori, niin Luonnollisella mittasignaalilla voi suorittaa täysin reaaliaikaisesti kaikenlaisia viritys- ja säätötoimenpiteitä hyvin helposti, sillä kaikkien säröjen vaikutus näkyy heti näytössä. Tässä suhteessa Luonnollinen mittasignaali on aivan ylivertainen.

Mittausterveisin

Kalervo Kuikka


PS. On esiintynyt toivomuksia, että Luonnolliselle mittasignaalille pitäisi avata ihan oma keskusteluketju. Suorittaako palstan valvoja tämän avauksen vai voiko avauksen tehdä kuka hyvänsä? Mikä on ollut palstalla aiempi käytäntö näissä asioissa?
 
KKuikka sanoi:
PS. On esiintynyt toivomuksia, että Luonnolliselle mittasignaalille pitäisi avata ihan oma keskusteluketju. Suorittaako palstan valvoja tämän avauksen vai voiko avauksen tehdä kuka hyvänsä? Mikä on ollut palstalla aiempi käytäntö näissä asioissa?

Tämähän se oma ketju on, tosin tästä voisi moderaattorikunta vaihtaa ketjun nimen kuvaavammaksi.
 
Olen rakentanut audiovahvistimia jo 80-luvun alusta lähtien. Jo silloin yli 25 vuotta sitten mietin mikä olisi parempi tapa mitata audiovahvistimia kuin perinteinen siniaaltomittaus. Valitettavasti en ole asiaa vielä tähän päivään mennessä keksinyt, mutta näyttää siltä , että nimim. KKuikka on tehnyt tämän työn puolestani ja voinkin jatkossa keskittyä pelkkään mittaamiseen omassa audioharrastuksessani kun menetelmä on jo keksitty. Kaupallista toimintaa minulla ei ole joten patentin hyödyntäminen lienee ok harrastekäytössä. Kunhan vain ehtisi rakentaa toimivan laitteen.

Tunnen toki THD, IMD, DIM30 ja DIM100 mittaukset. Näiden mittausten ongelmana on asia minkä Tapio Köykkä tiesi jo 1950 luvulla. Se menee näin: Jos globaalia negatiivista takaisinkytkentää käytetään audiovahvistimessa niin korrelaatiota mittaustulosten ja kuulohavaintojen välillä on erittäin vaikea löytää. Köykkä kutsui ilmiötä katkoäänisäröksi ja myöhemmin Matti Otala teki asiasta tiedettä. Ensimmäinen kirjoitus aiheesta lienee kuitenkin ERT lehdessä vuonna 1969 julkaistu Köykän artikkeli.

Asia muuttuu täysin jos negatiivista takaisinkytkentää ei käytetä lainkaan. Tällaiset vahvistimet ovat kuitenkin erittäin harvinaisia. Tällöin yksinkertainen pistetaajuudella mitattu THD kertoo vahvistimen laadusta kaiken oleellisen ja se vahvistin jonka THD on pienin myös soi parhaiten. Mittaukseen voi luonnollisesti käyttää myös IMD mittausta.

Teoria kaiken tämän takana on sangen monimutkaista. Kaikkien tänne kirjoittavien kannattaisikin joskus tutustua Matti Otalan kirjoittamiiin tutkimuksiin. Teknillisen Korkeakoulun kirjasto lainaa ne kenelle tahansa. TIM- särö mittauksissa korrelaatio kuulohavaintojen ja mittaustulosten välillä on mielestäni selkeämpi. Sehän onkin nimenomaan kehitetty takaisinkytkettyjä vahvistimia varten. Huonosti soiva vahvistin antaa mysö huonot mittaustulokset. Menetelmä on kuitenkin monimukainen ja vaatii hyvän spektrianalysaattorin käyttöä jota kaikilla harrastajilla ei ole käytössä. Hyvät spektrianalysaattorit ovat edelleen kalliita hankkia ellei satu löytämään käytettyä. Tietokoneeseen tarkoitetuissa USB analysaattoreissa mittaustulokset hukkuvat usein kohinaan joten kovin tarkkoja mittaustuloksia niillä ei käytännössä saa.

Onnittelut KKuikalle hienosta käytännönläheisestä keksinnöstä joka yksinkertaisuudessaan häpäisee muut mittausmenetelmät 6-0.
 
Jos kaiuttimen taajuusvasteessa on 5dB kuoppa 1-2kHz, niin miten se havaitaan luonnollisella mittasignaalilla? Uskoakseni ko virhe kyllä näkyy skoopin ruudulla jollain tapaa, mutta uskoisin, että en hoksaisi kovinkaan nopeasti edes että ongelma on keskialueella.

Jos kaiuttimessa on 1ms viive jakotaajuudella 2kHz, niin miten se havaitaan luonnollisella mittasignaalilla? Tämä vetää luonnollisen mittasignaalin varmasti epäsymmetriseksi skoopin näytöllä, mut kuinka monta senttiä mun pitäisi siirtää diskanttia taaksepäin seuraavassa protokaiutinkotelossa jotta homma korjaantuu?

Itse mittaan kaksi edellistä joko MLS tai sinisweepillä ensin impulssivasteen, josta sitten taajuusvasteen ja ryhmäviiveen. Tuloksista osaan heti tehdä oikeat korjaustoimenpiteet.

Jos vahvistimen biasta voi säätää trimmerillä, niin mikä on oikea asento? Todennäköisesti se ei ole kuitenkaan se pienimmän särön antava asetus sillä muuten sitä trimmeriä siihen vahvistimeen ei olisi laitettu. Tässä tapauksessa vahvistimen harmoninen säröspektri muuttuu. Spektrianalysaattorilla ja yhdellä sinillä nähdään mitä tapahtuu. Lineaariset säröt pysyy kumminkin lähes vakiona.

Edelleenkin on epäselvää mihin luonnollista mittasignaalia tarvitaan. Epäilen suuresti, että ko signaalilla voidaan todeta takaisinkytketyn vahvistimen olevan kehnompi. Takaisinkytkemättömissä vahvistimissa on yleensä juurikin sitä toista harmonista, joka tiedetään ”miellyttäväksi” säröksi.
 
veskelin sanoi:
Jos kaiuttimen taajuusvasteessa on 5dB kuoppa 1-2kHz, niin miten se havaitaan luonnollisella mittasignaalilla? Uskoakseni ko virhe kyllä näkyy skoopin ruudulla jollain tapaa, mutta uskoisin, että en hoksaisi kovinkaan nopeasti edes että ongelma on keskialueella.

Jos kaiuttimessa on 1ms viive jakotaajuudella 2kHz, niin miten se havaitaan luonnollisella mittasignaalilla? Tämä vetää luonnollisen mittasignaalin varmasti epäsymmetriseksi skoopin näytöllä, mut kuinka monta senttiä mun pitäisi siirtää diskanttia taaksepäin seuraavassa protokaiutinkotelossa jotta homma korjaantuu?

Suurtein piirtein näin. Signaalilla saa vastauksen kysymykseen onko asiat ok vaiko ei. Tarkkoihin määriin ja ongelmien sijainteihin ei pääse käsiksi ilman lisäanalyysejä. Ts. minäkään en voi yhtyä Kalervon ja hänen kannattajiensa käsitykseen, että tässä olisi nyt joku ylivertainen mittaussignaali. Tuo on ominaisuuksiltaan pykälää monipuolisempi kuin yksitaajuinen sini, mutta esim. itse en tuolla pärjäisi alkuunkaan.
 

Liitteet

  • LMS_BP_1680Hz_-5dB_Q-1.png
    LMS_BP_1680Hz_-5dB_Q-1.png
    16,6 KB · Katsottu: 56
  • LMS_PS_1200-4800Hz_0-180deg.png
    LMS_PS_1200-4800Hz_0-180deg.png
    15,6 KB · Katsottu: 52
Janne Ahonen sanoi:
Vähän asiaa sivuten mietin tuossa joskus että jos joskus kokeilisi sellaista moniääni-testisignaalia jossa kaikki taajuuskomponentit ovat alkulukuja, niin mikään harmoninen särökomponentti ei tällöin osuisi itse signaalin taajuuksien kohdalle (tosin lähelle menee mutta anyway). Tällöin kaikki syntyvät harmoniset ovat aina tunnistettavissa minkä taajuuden kerrannaisista on kysymys. Tosin analyysi pitäisi sitten tehdä tietokoneella tai hyvällä spektrianalysaattorilla, joten mikään Luonnollisen mittasignaalin korvike tuosta ei tule, ja aaltomuotokaan ei ole samaan tapaan aikatasossa helposti tarkasteltavissa.


Mielenkiintoisia ajatuksia

Olet pohtinut mittausasiaa ihan oikealta kantilta, ja jos olisit jatkanut tätä rataa vaikka 20 vuotta, niin olisit mahdollisesti itse keksinyt Luonnollisen mittasignaalin. Sehän on jo nykymuodossaan melkein ajatustesi mukainen multitone-mittasignaali, jos sallimme alkulukujen joukkoon muitakin parittomia lukuja.

Luonnollinen mittasignaali vastaa melko tarkasti unelmiesi mittasignaalia, jos teemme muutaman ajatustoimintaa helpottavan oletuksen. Jos ajattelemme niin, että Luonnollisen mittasignaalin perustaajuutta f (omassa generaattorissani 275 Hz) vastaisi alkuluku 1, niin silloin pelkän äitisignaalin taajuuskomponentit 15125 Hz:iin asti ovat 3*f, 5*f, 7*f, 9*f ….. 49*f, 51*f, 53*f ja 55*f . Koska nämä kaikki taajuudet ovat perustaajuuden f ja parittomien lukujen tuloja, niin näiden parittomien lukujen joukkoon mahtuvat myös kaikki välillä 1 - 55 olevat alkuluvut. Meillä on siis jo koossa mittasignaali, joka sisältää kaikki perustaajuuden alkulukukerrannaiset koko kuuloalueella.

Periaatteessa äitisignaalista voitaisiin poistaa sellaiset parittomat kertoimet, jotka eivät ole alkulukuja, mutta sitä ei missään nimessä kannata tehdä. Jos poistaisimme Luonnollisesta mittasignaalista joitakin parittomia komponentteja (ei alkulukukerrannaisia), niin toistovirheiden tarkkailu pelkällä oskilloskoopilla vaikeutuu suuresti, sillä äitisignaalissa alkavat näkyä poistetut siniaallot vähän samaan malliin kuin häviöllisen pakkauksen aiheuttama kohina näkyi PP-esityksessä. Äitisignaali menee niin söhröiseksi, että sen avulla ei enää pysty näkemään pieniä toistovirheitä. Luonnollinen mittasignaali ilmaisee siis hyvin herkästi sen, että kaikki rakennuspalikat eivät ole tallessa tai niiden tehotaso on muuttunut.

Mittausterveisin

Kalervo Kuikka
 
Beawers sanoi:
Onnittelut KKuikalle hienosta käytännönläheisestä keksinnöstä joka yksinkertaisuudessaan häpäisee muut mittausmenetelmät 6-0.


Mukava tunne

On mukavaa huomata se, että esittämäni ajatus on mennyt oikealla tavalla perille. Myönnän itsekin sen, että Luonnollinen mittasignaali on perinteisten siniaaltomiesten mielestä täysin hullu idea, mutta kokemusteni mukaan se on oikea tapa mitata kaikkia pientaajuuslaitteita helposti ja nopeasti. Kaikkien kaaliin ei vain mene se, että pelkkää säröä sisältävä Luonnollinen mittasignaali on tehokkaampi signaali ilmaisemaan toistovirheet kuin puhdas siniaalto.

Mukava piirre tekstissäsi oli myöskin se, että mainitsit siinä Tapio Köykän. Olen itsekin hieman Köykkä-fani, sillä minulla oli nuorena opiskelijapoikana tilaisuus tutustua häneen, ja olen käynyt kuuntelemassa Köykän Orthoperspecta esitystä hänen omassa työhuoneessaan Sipoonkadulla joskus 60-luvulla. Köykkä oli viisas mies, ja hän tiesi sen itsekin. Siksi hänellä olikin kanttia kulkea ihan omia teitään.

Jos haluat tehdä koemittauksia Luonnollisella mittasignaalilla, niin mitään generaattoria Sinun ei kannata heti rakentaa, vaan helpointa on aloittaa testit tallennettujen äänitiedostojen avulla. Minulla on tallennettuna pakkaamattomassa muodossa pelkkä äitisignaali sekä erilaisilla tytärsignaaleilla terästettyjä mittasignaaleja. Tallenteissa on noin 30 s kutakin mittasignaalia, joten sen aikana ehtii hyvin nähdä signaalin toiminnan. Voin lähettää nämä äänitiedostot palstan ylläpitäjälle, jotta hän voi laittaa ne palstalle kaikkien vapaasti ladattavaksi. Jos tietokoneessa on edes kohtalainen äänikortti, niin ainakin 10 Khz:iin asti testejä voi suorittaa vaivatta.

Omissa kokeiluissa patentista ei tietenkään tarvitse välittää mitään, vaan rajoitukset koskevat ainoastaan kaupallista toimintaa. Minusta on vain mukavaa, että mahdollisimman moni suorittaisi erilaisia koemittauksia Luonnollisella mittasignaalilla, koska silloin asia tulisi nopeammin kaikille tutuksi. Kun meteliä alkaa olla tarpeeksi, niin lopulta joku suurta arvostusta nauttiva asiantuntijakin saattaa oivaltaa Luonnollisen mittasignaalin yksinkertaisen perusajatuksen, ja sen jälkeen mittausmenetelmät varmasti järkiintyvät. Äänimittauksia aletaan yhä yleisemmin suorittaa pelkästään Luonnollisella mittasignaalilla, koska se on nopea ja se näyttää kaikki mahdolliset särötyypit kerralla.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Luonnollinen mittasignaali on älyttömän yksinkertainen ja tehokas mittasignaali äänentoistomiesten arkikäyttöön. Olen tavallinen käytännön mies, ja siksi minua kiinnostavat yksinkertaiset menetelmät, joiden avulla tavalliset rivimiehet saavat hommansa hoitumaan helposti ja nopeasti. Menen aina yli siitä, mistä aita on matalin.

Lopuksi vielä suuret kiitokset onnitteluista. On aina mukavaa saada tunnustusta siitä, että on onnistunut kehittämään yksinkertaisia apuvälineitä mittausongelmien kanssa painiskeleville äänimiehille.

Mittausterveisin

Kalervo Kuikka
 
veskelin sanoi:
Jos kaiuttimen taajuusvasteessa on 5dB kuoppa 1-2kHz, niin miten se havaitaan luonnollisella mittasignaalilla? Uskoakseni ko virhe kyllä näkyy skoopin ruudulla jollain tapaa, mutta uskoisin, että en hoksaisi kovinkaan nopeasti edes että ongelma on keskialueella.

Jos kaiuttimessa on 1ms viive jakotaajuudella 2kHz, niin miten se havaitaan luonnollisella mittasignaalilla? Tämä vetää luonnollisen mittasignaalin varmasti epäsymmetriseksi skoopin näytöllä, mut kuinka monta senttiä mun pitäisi siirtää diskanttia taaksepäin seuraavassa protokaiutinkotelossa jotta homma korjaantuu?

Edelleenkin on epäselvää mihin luonnollista mittasignaalia tarvitaan. Epäilen suuresti, että ko signaalilla voidaan todeta takaisinkytketyn vahvistimen olevan kehnompi. Takaisinkytkemättömissä vahvistimissa on yleensä juurikin sitä toista harmonista, joka tiedetään ”miellyttäväksi” säröksi.


Tytärsignaalit on otettava käyttöön

Kysymyksistäsi voin päätellä, että ymmärrät kohtalaisesti äitisignaalin käyttäytymisen, mutta olet unohtanut kokonaan Luonnollisen mittasignaalin tehokkaat tytärsignaalit. Äitisignaali ilmaisee taajuusvasteessa olevan kuopan siten, että siinä alkaa näkyä juuri niitä taajuuskomponentteja, jotka vaimenevat taajuusvasteessa olevan kuopan vuoksi. Mikäli kuoppa on niin laaja, että sen alueelle osuu useampia äitisignaalin komponentteja, niin silloin äitisignaali menee söhröiseksi vähän samaan tapaan kuin häviöllisessä pakkauksessa, koska joistakin äitisignaalin komponenteista on kadonnut tehoa. Koska terävä kuoppa aiheuttaa myös suuren kulkuaikavirheen, niin en pysty mittaamatta tarkasti sanomaan, millaisen häiriön kuoppa äitisignaaliin tekee.

Söhröisestä äitisignaalista ei kokenutkaan käyttäjä pysty määrittämään kuopan paikkaa, vaan tällöin on syytä ottaa käyttöön tytärsignaalit. Tytärsignaalit säädetään sellaiselle tasolle, että oskilloskoopille saadaan reilu näyttö. Sen jälkeen aletaan säätää tytärsignaalien kantoaalto-oskillaattorin taajuutta ja tarkkaillaan samalla oskilloskoopin näyttöä. Säädetään taajuus sellaiseen arvoon, että tytärsignaalien tasossa näkyy taajuusvasteessa oleva kuoppa. Sen jälkeen katsotaan vain kantoaaltotaajuus generaattorin asteikolta kuopan taajuuslukema. Kuopan etsiminen tytärsignaaleilla on siten ihan yhtä yksinkertaista kuin tavallisella äänigeneraattorilla operointi. Jos käytössä on spektrianalysaattori, niin ehkä sen käyttäminen indikaattorina voi olla mukavampaa tässä mittauksessa, mutta oskilloskoopillakin homma hoituu helposti.

Pakko tunnustaa se, että vanhana RF-miehenä en lainkaan ajatellut kulkuajan mittaamisen tarpeellisuutta ”tasavirta-alueella” (äänialueella). TV-lähettimissäkin (analogialähettimet) videosignaalin kulkuajoista pidettiin hyvää huolta, jotta kuva olisi terävä, mutta äänilaitteiden kulkuaikoja ei koskaan mitattu eikä säädetty, koska ääniasteissa ei ollut mitään jyrkkiä jakosuotimia. Siksi en ole koskaan maininnut mitään Luonnollisen mittasignaalin kulkuaikamittausominaisuuksista, vaikka tytärsignaalien avulla sekin homma hoituu helposti.

Kulkuaikaa mitattaessa äitisignaali kannattaa kytkeä kokonaan pois päältä ja suorittaa mittaus pelkästään tytärsignaalien avulla. Omassa signaaligeneraattorissani tämä ei juuri nyt onnistu, sillä siinä pitää aina olla äitisignaali päällä, ja vain tytärsignaalit voidaan katkaista pois käytöstä. Olen ottanut perustaajuuden (275 Hz) nollauspiirin tarvitseman näytteen generaattorin ulostulosummavahvistimen jälkeen, ja jos äitisignaali tässä pisteessä katkaistaan, niin nollauspiiri lakkaa toimimasta, ja generaattorin ulostuloon ilmestyy perustaajuuskomponentti liian suurella tasolla. Tällöin koko Luonnollisen mittasignaalin perusajatus katoaa, ja mittasignaali muuttuu käyttökelvottomaksi.

Kulkuaikamittauksia varten minun pitää lisätä generaattoriini sellainen ulostulo, josta saan käyttööni pelkät tytärsignaalit. Tällöin kulkuaika mitataan oskilloskooppia indikaattorina käyttäen siten, että säädetään tytärsignaalien kantoaalto sellaiselle taajuudelle, jota pidetään mittauksessa referenssinä. Säädetään modulaationollakohta oskilloskoopin kuvaruudun keskelle. Sen jälkeen säädetään tytärsignaalien kantoaalto-oskillaattorin taajuutta ja katsotaan oskilloskoopista, miten modulaationollakohta siirtyy vaakasuunnassa mittaustaajuudella olevan viiveen mukaisesti. Oskilloskoopin vaaka-asteikolta voidaan sitten lukea viive kullakin taajuudella. Kunhan marjastuskausi ja muut eläkeläisen kesäkiireet menevät ohitse, niin sen jälkeen teen generaattoriini tarvittavat muutokset ja pistän kulkuaikamittauksesta valokuvat tälle palstalle.

Olisi näköjään pitänyt ensin kartoittaa kokeneiden äänimiesten tarpeet ja tehdä generaattori vasta sitten, niin kulkuaikamittauskin olisi tullut kerralla kuntoon. Kun en kuluttajien toiveita ennakkoon selvittänyt, niin värkkäsinkin liian vaatimattoman laitteen, vaikka paukkuja olisi ollut parempaankin. Asiakaspalautteen perusteella tehtävien pienten parannusten jälkeen pääsen nyt mainostamaan, että Luonnollisella mittasignaalilla on helppoa mitata myös kulkuajat. Keskusteluissa asiantuntijoiden kanssa saa aina uusia rakentavia parannusideoita.

Minulla on sellainen tunne, että noissa kaiutinhommissa Luonnollisen mittasignaalin perustaajuus voisi olla pienempi kuin 275 Hz. Tällöin äitisignaalilla päästäisiin paremmin bassoalueeseen käsiksi, ja tytärsignaalien avulla suoritettavat taajuusvasteen ja kulkuaikojen mittaukset voisivat toimia mukavammin. Jotta pääsisin näissä mietteissä eteenpäin, niin voisitko pistää esille joitakin tyypillisiä arvoja jakotaajuuksista ja niillä esiintyvistä viiveistä sekä taajuusvasteissa olevista montuista ja huipuista? Voitaisiin sitten porukan kanssa pohdiskella, mikä perustaajuus olisi sopivin kaiutinrakentelussa ja testauksessa.

Kertaan vielä sen, että Luonnollista mittasignaalia tarvitaan kaikkien äänitaajuuslaitteiden nopeaan, helppoon ja virheettömään testaukseen. Jos kaikki asiat (vahvistimet ja muut sähköiset piirit) ovat Luonnollisella mittasignaalilla kunnossa, niin signaalissa ei voi olla mitään vikaa. Kaiuttimet tekevät tietysti oman lisävärinsä ääneen, mutta sitä aluetta en suuremmin tunne, koska en ole mikään HiFi-mies.

Luonnollisella mittasignaalilla ei todellakaan pysty osoittamaan sitä, onko voimakkaasti takaisinkytketty vahvistin parempi vai huonompi kuin ilman takaisinkytkentää oleva vahvistin. Jos asiat on tehty oikein, niin molemmat vahvistintyypit antavat virheettömän mittaustuloksen. Molemmat vahvistintyypit voidaan myös tehdä huonosti, ja silloin tulos on surkea. Luonnollisella mittasignaalilla voidaan ainoastaan mitata se, onko vahvistin hyvä vai huono.

Mittausterveisin

Kalervo Kuikka
 
Tästä kaikesta voisi tehdä sellaisen päätelmän että Luonnollinen mittasignaali soveltuu parhaiten vahvistinten/suodinten tms. sähköisten piirien nopeaan testaukseen. Kaiutinten (vasteen)testauksessa kun ei oikein voi käyttää jatkuvaa signaalia koska mittaustila ei ole (tai hyvin harvoin on) täysin kaiuton. Sähköakustiset muuntimet (kaiuttimet/mikrofonit) ovat yleisesti ottaen sen verran huonoja että aaltomuoto menee joka tapauksessa sen verran kuralle että sen perusteella ei kannata tehdä toiston laadusta päätelmiä. Tietenkin on digitaalisella signaalinkäsittelyllä täysin mahdollista korjata aaltomuoto yhdessä pisteessä kohdalleen mutta kuten historia on osoittanut, se ei todellakaan tuota hyvää tulosta. Todennäköisesti lopputulos kuulostaa entistä kauheammalta. Yleinen tapa kaiutinmittauksissa lienee nykyään käyttää MLS-kohinaa josta voidaan ristikorrelaation avulla laskea impulssivaste josta FFT:n kautta taajuusvaste. Impulssivasteesta voidaan siten poistaa aikaikkunoinnilla huoneen vaikutus sillä hinnalla että alarajataajuus nousee.

Mittausajalla ei kaiutinten tapauksessa ole niin suurta merkitystä, kun kuitenkin "säätö" ei ole mikään simppeli trimmeri tjsp. vaan jopa joudutaan (useiden päivien tai jopa viikkojen) puuseppähommiin ennen seuraavaa mittausta. 10 sekuntia/mittaus ei rajoita mitenkään työskentelyn tehokkuutta siinä mielessä. Sen sijaan mittausten helppolukuisuudella ja yksikäsitteisyydellä on. Kaiutinmittauksissa on muutenkin omat erikoisuutensa, kuten suuntaavuuden mittaus mihin mikään mittasignaali tuskin tuo oleellista helpotusta, vaan kaiutinta/mikrofonia joutuu pyörittelemään ja mittauksia tekemään useita. Sama sitten vaimenemisvasteen yms. mittauksessa, siihenkään ei voi käyttää staattista mittaussignaalia.

KKuikka sanoi:
Periaatteessa äitisignaalista voitaisiin poistaa sellaiset parittomat kertoimet, jotka eivät ole alkulukuja, mutta sitä ei missään nimessä kannata tehdä. Jos poistaisimme Luonnollisesta mittasignaalista joitakin parittomia komponentteja (ei alkulukukerrannaisia), niin toistovirheiden tarkkailu pelkällä oskilloskoopilla vaikeutuu suuresti, sillä äitisignaalissa alkavat näkyä poistetut siniaallot vähän samaan malliin kuin häviöllisen pakkauksen aiheuttama kohina näkyi PP-esityksessä. Äitisignaali menee niin söhröiseksi, että sen avulla ei enää pysty näkemään pieniä toistovirheitä. Luonnollinen mittasignaali ilmaisee siis hyvin herkästi sen, että kaikki rakennuspalikat eivät ole tallessa tai niiden tehotaso on muuttunut.

Tätä ajattelin lähinnä siinä mielessä että nythän Luonnollisessa mittasignaalissa olevat perustaajuudet peittävät osan harmonisista alleen. Jos ei-alkuluvut poistetaan niin kaikki harmoniset saadaan spektrianalysaattorilla (tai tietokoneella) näkyviin. Täten se voisi ehkä olla jossain mielessä herkempi harmonisten suhteen. Toisaalta keskeismodulaatio tuottaa samankaltaisen informaation. Mitä tuota powerpointtia katselin niin 1% särön tapauksessa säröä ei kuitenkaan pystynyt skoopin ruudulta näkemään ja 1% on hifimielessä todella suuri särö. Realistisempi särötaso olisi 0.001..0.01%, mihin nykyään kuitenkin päästään melko vaivattomasti. Nollanylityssärön tapauksessa siniaalto toimi minusta skoopilla jopa paremmin. Pitäisin itse Luonnollista mittasignaalia hyödyllisenä lisänä suunnittelijan työkalupakissa ennemminkin kuin sellaisena menetelmänä joka korvaa kaikki muut, kuten edellinen kaiutinesimerkki osoittaa.

Taajuusselektiivinen mittari varmaan toimisi mutta en tiedä kuinka moni sellaista jaksaa nykyään rakentaa, kun kuitenkin se särö prosenttilukuna kiinnostaa useimmiten eniten ja on universaalisti vertailukelpoinen arvo. Tietokoneohjelman tekeminenkin vaatii sen että joku innostuu aiheesta, tosin universaaleja spektrianalysaattoriohjelmia on olemassa. Meinasin itse alkaa tekemään ohjelmaa jolla voi generoida äidin ja yhden tai useamman tyttären sisältävän äänitiedoston, mutta en vielä saanut aikaiseksi tarttua C++-kääntäjään. Oikeastaan mitään erikoista modulaattoria ei edes tarvitse vaan vapaasti aseteltavia sinikomponentteja. Mahdollisesti aaltomuotoon voisi saada mielenkiintoisia variaatioita säätämällä yksitellen kunkin taajuuskomponentin nollavaihekulmaa, sen sijaan että niillä olisi sama nollavaihekulma. Analogisesti tuon tekeminen alkaa vaan käydä sen verran työlääksi että lienee parempi luoda signaali tietokoneella. Tietenkin tällöin Gibbsin ilmiö saa aikaan sen että signaali alkaa soimaan niissä kohdissa joissa Fourierin sarja ei suppene. Tytärsignaalit vaikuttavat kyllä minusta aika normaalilta kaksiäänisignaalita, esim 19+20 kHz, jolla tuon IM-särön saa mitattua 1 kHz taajuudelta, tuoko siinä lisäarvoa se, että äitisignaali on päällä? Sinänsä kannatan kyllä uusien mittausmenetelmien kehittelyä mutta aina kannattaa selvittää mikä on nykyinen tekniikan "state of the art". Kannattaisi varmaan vertailla tuloksia ja käytettävyyttä esim. RMAA:n kanssa, ei pelkästään erillisten mittalaitteiden kanssa, koska kuten aikaisemmin mainitsin, harvalla on edes oskilloskooppia käytettävissä.

Lopulta ehkä AES olisi parempi foorumi esitellä Luonnollista mittasignaalia ja hakea sille teollisuuden hyväksyntää, sinnehän voisit tarjota julkaisuakin aiheesta, täältä löytyy vaan keskenään eri mieltä olevia vanhoja jääriä jotka eivät periaatteistaan taivu :p Jos saat houkuteltua vaikkapa AP:n lisäämään Luonnollisen testisignaalin analysaattoriinsa, niin oltaisiin jo pitkällä mittausmenetelmän universaalissa hyväksymisessä, tosin tällöin tietysti tulee patenttiasiat vastaan (en tiedä oletko hakenut ulkomaisia patentteja).

Tässä linkki muuten patenttijulkaisuun jos joku ei jaksa sitä PRH:n sivuilta etsiä.

t. Janne
 
Tässä hiukan lisää pohdittuani keksin Luonnollisesta mittasignaalista mielestäni yhden aika ilmeisen puutteen, tai ainakin ominaisuuden. Se ei nimittäin ole sellaisenaan lainkaan herkkä parittomien kertalukujen epälineaarisuuksille, joka on kuitenkin varsin merkittävä tekijä vahvistimissa. Onhan vallitseva särötyyppi kuitenkin yleensä nykyvahvistimissa parittomista harmonisista koostuva, joka taas vaatii että järjestelmässä on parittoman kertaluvun epälineaarisuutta. Tämä on minusta jopa hiukan yllättävää kehittäjän taustan huomioiden kun ovathan esim. IIP3 ja OIP3 varsin merkittäviä suorituskykyindikaattoreita RF-maailmassa, samoin kuin RF-spektrianalysaattoreiden TOI.

Toisen kertaluvun särötulokset ovat kaukana perustaajuuksista (f1-f2 ja f2-f1), mutta kolmannen kertaluvun särötulokset ovat itse harmonisten taajuuksien vieressä (2*f1-f2 ja 2*f2-f1). Esim. 5. ja 7. harmonisten 3. kertaluvun särötulokset muodostuvat 3. ja 9. harmonisille. Tämä ilmiö näkyy selvästi spektrimittauksissa joissa vallitseva särötyyppi on pariton (esim. PP-esityksen sivut 29 ja 30), joten laittamalla tytärsignaalit tyhjiin kohtiin, kolmannen kertaluvun keskeismodulaatiotulokset tulevat esiin.

Tietenkin tämä voidaan korjata lisäämällä mainitut tytärsignaalit parillisten harmonisten taajuuksille, jolloin niiden tuottamat esim. kolmannen kertaluvun särötulokset osuvat spekrin tyhjiin kohtiin. Jää vaan hiukan kyseenalaiseksi vaikuttaako äitisignaali tällöin lainkaan särötuloksiin. Yksi tapa olisi jättää kahden harmonisen väliin aina 2 tyhjää paritonta harmonista jolloin parittomien kertalukujen säröt eivät katoaisi itse signaalin alle, eli signaalissa olisi esim. harmoniset 5,7,13,15,21,23 jne.

Tässä ei taidakaan olla ennakkotiedoista poiketen kyseessä vaan yksi kaikenkattava signaali, vaan ainakin 3 tai 4 erilaista mittasignaalia joita kuitenkin joutuu vaihtelemaan tai ruuvaamaan ;)

t. Janne
 
^^ Tuon Journal of Audio Engineering Society:n (JAES) lisäksi kannattaisi julkaisukanavana miettiä vaikkapa lehtiä Journal of the Acoustic Society of America (JASA) tai IEEE Transactions on Audio, Speech and Language Processing (TASLP). Luonnollista mittasignaalia käsittelevän jutun saaminen lävitse vaikkapa TASLP:n tai JASA:n kautta julkaistavaksi tuottaisi hommalle paljon paremman huomion sekä kovemman luokan käsittelyn kuin tällä palstalla käytävät keskustelut.

Noista kolmesta taitaa kaikkein vaativin ja paras foorumi olla TASLP, joskin JASA on aika lähellä. Tuo JAES on arvioitu aika paljon kevyemmäksi lehdeksi kuin TASLP tai JASA.

TASLP olisi minusta ehdottomasti paras paikka julkaisemiselle. Sitä luetaan varsin tarkkaan ja uusi mittausmenetelmä saisi ansaitsemansa huomion.

t. jjahifi
 
Back
Ylös