Luonnollinen mittasignaali

  • Keskustelun aloittaja v-a
  • Aloituspäivämäärä
Ihan vertailun vuoksi yksi käyttämistäni THD/IMD menetelmistä.
Toistetaan ja nauhoitetaan 2-taajuuspyyhkäisy, jonka taajuudet ovat esim. F2=1.10xF1 tai F2=8xF1. Nauhoitetta tutkitaan spektrianalyysillä, jonka vaste exportataan halutun taajuuden kohdalta tiedoston tai leikepäydän kautta tämän näköiseen sovellukseen, joka tutkii kerrannaisten tasot ja ottaa ne mukaan kokonaistulokseen valinnan mukaan.
 

Liitteet

  • thd&imd.png
    thd&imd.png
    21,2 KB · Katsottu: 19
Tulipa sitten tehtyä softa jolla voi generoida Luonnollista testisignaalia kahdella vapaasti sijoiteltavalla tytärsignaalilla. Jos myöhemmin tänään kokeilisi skoopilla että mitä DVD-soitin suoltaa ulos, Cool Editissä näyttää ihan ok:lta.

t. Janne
 

Liitteet

  • Natural_Generator.png
    Natural_Generator.png
    190 KB · Katsottu: 38
Ihan mielenkiintoinen mittaussysteemi ko. luonnollinen mittasignaali. Ihan samantapaisia kuvia oskiloskooppiin olen itsekin saanut . Tosin ihan samanlaista äitisignaalia en ole tehnyt. Olisikin mielenkiintoista kuunnella kuinka pienen pätkän puuttumisen siniaallosta kuulisi , siis siitä nollajännite kohdalta. Pakatun äänen virheet tulee todella hyvin näkyviin luonnollisella mittasignaalilla.
Omissa vahvistinmittauksissa olen käyttänyt kaikenlaisia tapoja mm. yhdistettyjä signaaleja, kääntänyt vaiheet toiseen oskiloskoopin kanavaan ja summannut ne yhteen alkuperäisen signaalin kanssa . No jotain erosignaalia on näkynyt, mutta siitä ei voi päätellä oikeastaan mitään. Lopputuloksena olen päätynyt käyttämään vain oskiloskoopin näyttämää käyrää ja siihen tulevia mahdollisia muotovirheitä. Kaiketi useissa oskiloskoopeissa saa suurennettua yhtä käyrän kohtaa eli pienetkin virheet saadaan näkyviin. Pointti nimenomaan on se, että omien kokemuksien mukaan vain jännitehuippua lähellä olevat muotovirheet kuuluvat. Hyvin pienikin virhe huipussa kuuluu, mutta käyrän muussa kohdassa prosentuaalisesti isompi virhe ei välttämättä kuulu.
Suorakanttiaaltomittaus kyllä kuuluu ihan välttämättä vahvistimen testaukseen, yhtään vahvistinta en ole nähnyt, joka toistaisi sen täydellisesti. Ko. mittaus pitää siis tehdä kaikilla taajuuksilla . Matalilla taajuuksilla alkaa näkyä virtalähteen ja mahdollisten taajuusraijoitusten tekemät muutokset, käyrän yksi reuna vajoaa. Samalla kannattaa mitata virtalähteen heilunta, pienikin heilunta aiheuttaa todennäköisesti suurta säröä, esim. juuri tämä saadaan A-luokalla vähenemään. Suurilla taajuuksilla nähdään esim. takaisinkytkennnän tai muiden taajuusmuutosten virheet. Sanottakoon esim. kuvanauhuri (ainakin kaksi omaani) muuttavat suorakanttiaallon siniaalloksi noin 12kHz:stä ylöspäin, ilmeisesti joku syysteemi juttu. Ääni kuullostaa niissä varsin diskanttiköyhältä.
 
^ hyvää settiä.

Kuinka suuri slew rate riittää (nousuaika ja amplitudimuutos), että kanttiaalto on kanttiaaltoa (suorat reunat ja terävät kulmat sekä nousussa että laskussa) koko audiokaistalla? Jos vahvistimen vaste on dipannut esim. 1 desibelin 20 kilohertsissä, niin voisiko 20kHz-kanttiaallon olettaa siis jo pyöristyneen reunoistaan?
 
On vaikea sanoa , mikä olisi riittävä nousuaika. Jos vahvistin vaimentaa korkeita ääniä ennen 20kHz:iä, tällöin varmasti myös kanttiaallon reuna on pyöristynyt. Asiaa kuitenkin lieventää kuuntelussa monet seikat esim. äänitteiden laatu, kaiuttimien laatu tai jo se kuinka kaukana kaiuttimesta kuunnellaan. Myös huonoa pakattua ääntä kuunnellessa voi jopa olla etua ettei vahvistin ole kovin tarkka vrt. läheltä katsottu tv-kuva. Kuten aikaisemmin totesin vain kovat äänet yleensä kuuluvat selvästi, mutta ei pieni vaimentuma .
 
Kanttiaallossa on vähän sellainen ongelma niinkuin aikaisemmin mainittukin tässä, että sen kaista on teoriassa ääretön. Ja mikä mielenkiintoisinta, niin itse signaalin perustaajuus ei vaikuta siihen kuinka laaja kaista tarvitaan että reuna on "terävä", tilanvaihto vaatii aina samanverran kaistaa (tähän usein EMC-yhteyksissä kompastutaan!). Periaatteessa siis sama onko perustaajuus vaikka 100 Hz vaiko 20 kHz, kunhan tarkasteluaikaskaala on sama. Nousuaikaan liittyen olettaen että systeemillä on ns. "Gaussinen" vaste, niin kaistanleveyden ja nousuajan välillä pätee sääntö kaista=~0.35/nousuaika. 1 µs nousuaika vastaa siten n. 350 kHz kaistaa. Tämä tosin on yleensä ollut käytössä oskilloskooppien kaistan arviointiin, en tiedä miten hyvin se soveltuu audiovahvistimiin. Pikaisesti miettien ei tule mieleen miksei se pätisi.

Tuohon kysymykseen kuinka paljon kaistaa tarvitaan, onkin hankala vastata, se kun riippuu siitä millä aikaskaalalla tarkastelu tehdään. Aina löytyy sellainen aikaskaala että reunat ovat hyvinkin pyöreitä, itse olen mittaillut digitaalipuolella reunoja jotka ovat luokkaa 100 ps (3.5 GHz kaista!), ja nekin saa näyttämään pyöreiltä sopivalla skoopilla. Joka tapauksessa voisi olettaa että 20 kHz kanttiaalto näyttää terävältä (olettaen että ruudulla on 1-2 jaksoa) kun kaista on luokkaa 50-100-kertaa suurempi kuin signaalin perustaajuus, en ole tehnyt tuosta kokeiluja.

Näkyykö 1 dB vaimentuma 20 kHz kanttiaallolla riippunee oleellisesti siitä että miten vaste jatkuu siitä eteenpäin, reunan määräävät siis suurempitaajuisten taajuuskomponenttien vaimentumat. Sanoisin että näkyy paremmin pienemmällä perustaajuudella, 20 kHz perustaajuudella siinä on vasta 1. taajuuskomponentti.

t. Janne
 
Janne Ahonen sanoi:
Toisen kertaluvun särötulokset ovat kaukana perustaajuuksista (f1-f2 ja f2-f1), mutta kolmannen kertaluvun särötulokset ovat itse harmonisten taajuuksien vieressä (2*f1-f2 ja 2*f2-f1). Esim. 5. ja 7. harmonisten 3. kertaluvun särötulokset muodostuvat 3. ja 9. harmonisille. Tämä ilmiö näkyy selvästi spektrimittauksissa joissa vallitseva särötyyppi on pariton (esim. PP-esityksen sivut 29 ja 30), joten laittamalla tytärsignaalit tyhjiin kohtiin, kolmannen kertaluvun keskeismodulaatiotulokset tulevat esiin.

Tietenkin tämä voidaan korjata lisäämällä mainitut tytärsignaalit parillisten harmonisten taajuuksille, jolloin niiden tuottamat esim. kolmannen kertaluvun särötulokset osuvat spekrin tyhjiin kohtiin. Jää vaan hiukan kyseenalaiseksi vaikuttaako äitisignaali tällöin lainkaan särötuloksiin. Yksi tapa olisi jättää kahden harmonisen väliin aina 2 tyhjää paritonta harmonista jolloin parittomien kertalukujen säröt eivät katoaisi itse signaalin alle, eli signaalissa olisi esim. harmoniset 5,7,13,15,21,23 jne.

Tässä ei taidakaan olla ennakkotiedoista poiketen kyseessä vaan yksi kaikenkattava signaali, vaan ainakin 3 tai 4 erilaista mittasignaalia joita kuitenkin joutuu vaihtelemaan tai ruuvaamaan ;)

t. Janne


Mukavaa keskustelua

Luonnollisesta mittasignaalista on kehkeytynyt oikein mukava keskustelu. Kun olen lueskellut kavereiden kommentteja, niin olen saanut aika kivoja kehitysideoita. Ajatustenvaihto on aina terveellisempää kuin mietiskellä asioita yksikseen, sillä naapuri näkee asiat jotenkin eri tavalla. Vasta tällaisessa vuorovaikutuksessa syntyy jotain uutta.

Jo ensimmäisissä mittauksissa havaitsin, että pelkkä äitisignaali on nykyisille vahvistimille vähän liian helppo. Jos vahvistin ei muodosta parillisia harmonisia (vuorovaihevahvistimet) siniaaltomittauksessa, niin silloin se vaurioittaa melkoisen vähän äitisignaaliakin. Parillisia harmonisia muodostava tavallinen transistoriaste antaa äitisignaalilla oikein selvät särölukemat (PP-esitys, dia 24), mutta parittomia harmonisia muodostava vahvistimen ylimenosärö (PP-esitys, dia 36) ei aiheuta äitisignaalille suurtakaan haittaa. Juuri tästä syystä päätin silloin pistää mittasignaaliin vähän lisää tavaraa, jotta parillisia harmonisia muodostamaton vahvistin ei saisi mittauksissa liian paljon hyvitystä. Tämä päätös johti tytärsignaalien lisäämiseen.

Aluksi aioin lisätä vain sellaisia tytärsignaaleja, jotka olisivat perustaajuuden parittomia harmonisia. Näin menetellen spektriin ei tullut lisää taajuuksia. Koemittauksissa huomasin, että tämä toimenpide ei vielä kiusaa nykyisiä vahvistimia tarpeeksi, ja siksi päätin sallia myös sellaiset tytärsignaalit, jotka olivat perustaajuuden parillisia harmonisia. Aluksi käytin testeissäni vain perustaajuuteen vaihelukittuja tytärsignaaleja, mutta tulin sitten siihen tulokseen, että sweeppaavat tytärsignaalit ovat hyvin hyödyllisiä esim. taajuusvasteen mittauksessa. Spektrianalysaattorilla on ihan kiva katsella särökomponenttien vaeltamistakin, kun tytärsignaalien kantoaaltoa säätää hitaasti käsin.

Kaikissa testeissäni olen huomannut, että epälineaarisuuden alkaessa ensimmäiset särökomponentit alkavat ilmestyä aina taajuuksille 275 Hz tai 550 Hz, ja vasta särön lisääntyessä alkaa ilmestyä särökomponentteja muillekin taajuuksille. Siksi olenkin monesti maininnut, että vahvistimen laatu voidaan testata vain tarkastelemalla näille kahdelle taajuudelle (f ja 2*f) muodostuvaa säröä. Jos kummallekin taajuudelle muodostuva särö on 60 dB alle referenssitason, niin silloin vahvistin on kohtuullisessa soittokunnossa kaikkien säröjen osalta. Väite perustuu käytännön mittauksiin, mutta olisi mukava, jos joku suorittaisi asian matemaattisen tarkastelunkin. Itselläni ei paukut tähän riitä.

Selitys sille, että särötulokset syntyvät ensiksi taajuuksille f ja 2*f on varsin yksinkertainen. Äitisignaalin kaksi ensimmäistä komponenttia 3*f (amplitudin kerroin 1/3) ja 5*f (amplitudin kerroin 1/5) ovat amplitudiltaan kaikkein vahvimpia, joten epälineaarisessa vahvistimessa ne ovat ”kukkona tunkiolla”. Toisen kertaluvun särötulos on 5*f – 3*f = 2*f ja kolmannen kertaluvun särötulos vastaavasti 2*3*f – 5*f = f . Koska näin mukavasti on asia, niin päätin jättää äitisignaalin alueen f< 3*f vapaaksi itse signaalikomponenteista (tytärsignaalit, kantoaalto oltava suurempi kuin 4*f), jotta särötulokset taajuuksilla f ja 2*f olisivat mahdollisimman helposti mitattavissa vaatimattomillakin vehkeillä (kahdella selektiivisellä aktiivisuotimella).

Kun lisäsin tytärsignaalit äitisignaaliin, niin halusin lisätä signaalin mittaustehoa korvan herkimmällä kuuloalueella, jotta sille alueelle muodostuvat säröt saataisiin paremmin esiin. Juuri siitä syystä PP-esityksessäkin käytetyt tytärsignaalit ovat taajuuksilla 13*f ja 15*f sekä 14*f ja 16*f .

Kokeiluissa olen myös havainnut, että jos siniaallolla mitattaessa särö on alle 1 %, niin sellaisissa tapauksissa Luonnollisella mittasignaalilla mitatessa ei särökomponentteja häiritsevässä määrin muodostu itse signaalitaajuuksille. Jos siniaallolla mitattu särö on luokkaa 3 %, niin silloin särön muodostuminen signaalitaajuuksille on joissakin tapauksissa havaittavissa, ja silloin tehokkaan Luonnollisen mittasignaalin käyttö on jo turhaa. Juuri tästä syystä olen suorittanut testimittaukset 1 %:n tasolla. Tällöin saadaan vaatimattomallakin analysaattorilla selkeä näyttö säröistä, mutta liian suuren särön haittavaikutukset eivät vielä tule sanottavasti esiin. HiFi laitteiden särön tulee olla reilusti pienempi kuin 1 %, joten suurilla särötasoilla mittaamisessa ei ole mitään mieltäkään.

Koska olen käytännön mies, niin koemittausten perusteella minulle tuli ajatus, miten Luonnollisella mittasignaalilla pitäisi kaikki äänitaajuuslaitteet testata tutkimalla vain taajuuksille 275 Hz ja 550 Hz muodostuvia särökomponentteja. Ensiksi pitäisi suorittaa ylimalkainen testimittaus siniaallolla, jotta varmistutaan siitä, että ollaan Luonnollisen mittasignaalin oikealla mittausalueella. Särö siniaaltomittauksessa olisi hyvä olla alle 1 %, jotta Luonnollisella mittasignaalilla mitattaessa intermodulaatiotulokset eivät vielä sanottavasti muodostu itse signaalitaajuuksille. Tämän jälkeen mitataan kohde pelkällä äitisignaalilla ja kirjataan ylös 275 Hz:n ja 550 Hz:n särölukemat. Sen jälkeen mitataan samoille taajuuksille muodostuvat säröt käyttäen parittomilla harmonisilla olevia tytärsignaaleja ja sitten samat mittaukset käyttäen parillisilla harmonisilla olevia tytärsignaaleja. Tämän jälkeen laskettaisiin kokonaissärö jonkun kaavan mukaan kaikista kolmesta mittauksesta. Jonkun viisaan matemaatikon pitäisi vain ensin määrittää se, mikä tämä sopiva laskentakaava olisi, joka antaisi vertailukelpoiset tulokset. Tästä syystä en ole PP-esityksessäkään yrittänyt laskea särökertoimia. Tehtävän selvitäminen olisi oiva diplomityön aihe jollekin innokkaalle teekkarille.

Jos vahvistin mitataan esittämälläni tavalla, ja kaikki 275 Hz:n ja 550 Hz:n särötulokset jokaisessa mittauksessa ovat yli 60 dB (särö < 0,1 %) referenssitason alapuolella, niin voidaan olla vakuuttuneita siitä, että vahvistin on riittävän hyvässä soittokunnossa. Minkään tunnetun särötyypin ei silloin pitäisi haitata kuuntelua.

Mittausterveisin

Kalervo Kuikka
 
Jos modulaatiotermit f ja 2*f syntyvät pääasiassa termeistä 3*f ja 5*f (<1500Hz), niin silloinhan sellainen vahvistin jonka särö hyvä vielä keskialueelle saakka läpäisee testin. Aika monessa kehnossakin vahvistimessa THD on hyvä @ 1000Hz, mutta sen jalkeen THD alkaa nousta jopa 20dB/dekadi. Tämä on se syy miksi takaisinkytketyt vahvistimet ovat saaneet huonon leiman joissain hifipiireissä. Vika on vain huonosti suunnitellussa takaisinkytkennässä.

Hieman harrastin minäkin Matlab särösimulaatiota luonnollisella mittasignaalilla, ja voin vahvistaa Janne Ahosen havainnot, että parittomat harmoniset jäävät kehnommin luonnollisen mittasignaalin tutkaan. Joissain tapauksissa ne katoavat kokonaan..
 
Tämä on muuten sen verran mielenkiintoinen aihe, että signaali ja sen edut tosiaan kannattaisi esitellä jollain hyvällä foorumilla jota alan asiantuntijat lukevat. IEEE Transactions on Audio, Speech and Language Processing (TASLP) olisi mitä mainioin paikka signaalin etujen esilletuontiin.

Jos edes puolet luonnollisen mittasignaalin eduista pitää paikkansa, niin TASLP varmasti mielellään julkaisee asiaa koskevan hyvin kirjoitetun jutun. Lisäksi signaali saisi ansaitsemansa huomion.

t. jjahifi
 
veskelin sanoi:
Jos modulaatiotermit f ja 2*f syntyvät pääasiassa termeistä 3*f ja 5*f (<1500Hz), niin silloinhan sellainen vahvistin jonka särö hyvä vielä keskialueelle saakka läpäisee testin. Aika monessa kehnossakin vahvistimessa THD on hyvä @ 1000Hz, mutta sen jalkeen THD alkaa nousta jopa 20dB/dekadi. Tämä on se syy miksi takaisinkytketyt vahvistimet ovat saaneet huonon leiman joissain hifipiireissä. Vika on vain huonosti suunnitellussa takaisinkytkennässä.

Hieman harrastin minäkin Matlab särösimulaatiota luonnollisella mittasignaalilla, ja voin vahvistaa Janne Ahosen havainnot, että parittomat harmoniset jäävät kehnommin luonnollisen mittasignaalin tutkaan. Joissain tapauksissa ne katoavat kokonaan..

Näinpä, jos takaisinkytkentää käyttää niin sitten sitä pitää olla ihan kunnolla koko taajuusalueella (GBW pitää olla tarpeeksi suuri), vähäisellä takaisinkytkennällä tulos tosiaan vaan huononee, eli särö alkaa kasvaa suuremmilla taajuuksilla, kun takaisinkytkennän korjaava vaikutus alkaa hiipua. Sikäli en pitäisi niin merkittävänä alataajuuksien keskeismodulaatiotuoksia vaan niitä modulaatiotuloksia jotka syntyvät tuolle korvan herkimmälle alueelle. Sitäkin tosin mutkistaa se tosiseikka, että kuunteluvoimakkuuden kasvessa korvan taajuusvaste suoristuu.

jjahifi sanoi:
Tämä on muuten sen verran mielenkiintoinen aihe, että signaali ja sen edut tosiaan kannattaisi esitellä jollain hyvällä foorumilla jota alan asiantuntijat lukevat. IEEE Transactions on Audio, Speech and Language Processing (TASLP) olisi mitä mainioin paikka signaalin etujen esilletuontiin.

Jos edes puolet luonnollisen mittasignaalin eduista pitää paikkansa, niin TASLP varmasti mielellään julkaisee asiaa koskevan hyvin kirjoitetun jutun. Lisäksi signaali saisi ansaitsemansa huomion.

t. jjahifi

Tätä kannatan myöskin, ainakin varmasti on asiantunteva raati lukemassa onko ideassa järkeä. IEEE on nimenä kyllä tuttu mutta eri alojen julkaisuja on niin paljon että tuo ei tullutkaan mieleen. Mutta tuskin JAESkaan huono paikka on, onhan sielläkin ainakin joskus ollut jotain merkittävääkin.

Tuossa muuten pari signaalin skooppikuvaa DVD-soittimen lähdöstä. Näyttää aikalailla samalta kuin mitä Cool Editissäkin, reaalimaailman epäideaalisuudet poislukien. Yksi epäideaalisuus on signaalin pieni "wobblaus" (näkyy livenä skoopissa, mutta ei tietenkään noissa ruutukaappauksissa) joka johtunee siitä että signaalissa on nyt aikalailla Nyquistin taajuuteen asti yltäviä taajuuskomponentteja, jotka peilautuvat DA-muunnoksessa. Varmaankin signaalin generoinnissa pitäisi katkaista Fourierin sarja heti seuraavaan 20 kHz taajuuden ylittävään harmoniseen, jotta ylinäytteistyssuotimen äärellinen siirtokaista ei haittaisi niin paljoa.

ps. Miksi muuten aika moni ohjelma generoi kanttiaaltoa (tai muuta äärettömän spektrin omaavaa signaalia) digitaalimaailmassa väärin, eli vaan kahta näytearvoa käyttäen, oikea tapa olisi koota se sinikomponenteistaan, jotta laskostumista ei tapahdu. Näyttäähän se tietysti esteettisesti kauniimmalta mutta lopputulos on väärä. Tämä virheellinen signaali lienee yksi syy miksi NOS-muuntimet muka tuottavat parempaa kanttiaaltoa :p

t. Janne
 

Liitteet

  • LuonnollinenMittasignaali-001.png
    LuonnollinenMittasignaali-001.png
    42,8 KB · Katsottu: 19
  • LuonnollinenMittasignaali-005.png
    LuonnollinenMittasignaali-005.png
    99,2 KB · Katsottu: 19
Tämä on jo off-topic, mutta silti... :p
Janne Ahonen sanoi:
Tätä kannatan myöskin, ainakin varmasti on asiantunteva raati lukemassa onko ideassa järkeä. IEEE on nimenä kyllä tuttu mutta eri alojen julkaisuja on niin paljon että tuo ei tullutkaan mieleen. Mutta tuskin JAESkaan huono paikka on, onhan sielläkin ainakin joskus ollut jotain merkittävääkin.
No joo. JASA on poikkeuksetta arvioitu merkittävästi paremmaksi lehdeksi kuin JAES ja TASLP on taas yleensä arvioitu hieman paremmaksi kuin JASA. Bibliografisilla mittareilla mitattuna JASA on noin kolme kertaa parempi lehti kuin JAES ja vastaavasti TASLP on selvästi parempi kuin JASA.

Minusta tuo IEEE:n lehti olisi sidosryhmänsä puolesta paras foorumi.

t. jjahifi
 
jjahifi sanoi:
Tämä on jo off-topic, mutta silti... :pNo joo. JASA on poikkeuksetta arvioitu merkittävästi paremmaksi lehdeksi kuin JAES ja TASLP on taas yleensä arvioitu hieman paremmaksi kuin JASA. Bibliografisilla mittareilla mitattuna JASA on noin kolme kertaa parempi lehti kuin JAES ja vastaavasti TASLP on selvästi parempi kuin JASA.

Minusta tuo IEEE:n lehti olisi sidosryhmänsä puolesta paras foorumi.

t. jjahifi

Juu, varmasti näin on. Halusinkin vaan painottaa että asiaa kannattaisi varmaan tuoda esille jossain enemmän "pro"-piireissä, joka tapauksessa, edes jossain.

t. Janne
 
Kokeilinpa tuota mainitsemaani variaatiota josta poistin kahden peräkkäisen harmonisen jälkeen aina kaksi seuraavaa harmonista, jotta kolmannen kertaluvun särötuloksille saadaan paremmin tilaa (ja voidaan todeta mihin ne ensiksi muodostuvat pelkällä yhdellä signaalilla!). Aaltomuoto aikatasossa muodostui kyllä mielenkiintoiseksi porraskuvioksi josta piti oikein jo tutkia ettei generaattorisoftassa tullut bugia :p, sen verran eksoottiselta se näyttää. Voisin kuvitella että tuon signaalin pystyisi helposti generoimaan sopivalla digitaalilaskurilla, porteilla ja summausvastuksilla, ilman monimutkaista analogiaelektroniikkaa.

t. Janne
 

Liitteet

  • Natural_3rdIM_enhanced.png
    Natural_3rdIM_enhanced.png
    112,2 KB · Katsottu: 18
Tässä teille kimmoston epäluonnollinen 60 Hz anoppisignaali, joka esittää (2. kertaluvun kerrannaisten päällä/seassa) myös 3-5. kertaluvun erotuskerrannaiset. Tämän patentoin ihan varmasti :p
 

Liitteet

  • kimmosto_unnatural_60Hz_mother-in-law.png
    kimmosto_unnatural_60Hz_mother-in-law.png
    19,3 KB · Katsottu: 29
  • kimmosto_unnatural_60Hz_mother-in-law_distorted.png
    kimmosto_unnatural_60Hz_mother-in-law_distorted.png
    5,2 KB · Katsottu: 24
^ Sieltä Savosta se pamahti kun salama kaiuttimesta: Kimmoston epäluonnollinen 60 Hz anoppisignaali, kaikkien testisignaalien kummitäti. :D Tämä pitää kyllä saada heti Hifimaailman käyttöön, jos ei muuhun niin edes välijohtojen sisäänajoon!

-Olen (lähes) sanaton ja kumarran Sawon suuntaan.
respect-064.gif
 
kimmosto sanoi:
Tässä teille kimmoston epäluonnollinen 60 Hz anoppisignaali, joka esittää (2. kertaluvun kerrannaisten päällä/seassa) myös 3-5. kertaluvun erotuskerrannaiset. Tämän patentoin ihan varmasti :p

Nimi pitäisi vaihtaa

Kuvan perusteella anoppisignaalisi vaikuttaa hyvin käyttökelpoiselta häiriötason mittauksiin, mutta signaalin nimi pitäisi mielestäni vaihtaa. Kuvassa näkyy hyvin selvästi anopin terävä kieli, ja heti sen perässä on aika voimakas jälkivärähtely. Tämän perusteella signaalin nimeksi sopisi paremmin perinteinen anoppisignaali.

Mittausterveisin

Kalervo Kuikka
 
Janne Ahonen sanoi:
Kokeilinpa tuota mainitsemaani variaatiota josta poistin kahden peräkkäisen harmonisen jälkeen aina kaksi seuraavaa harmonista, jotta kolmannen kertaluvun särötuloksille saadaan paremmin tilaa (ja voidaan todeta mihin ne ensiksi muodostuvat pelkällä yhdellä signaalilla!). Aaltomuoto aikatasossa muodostui kyllä mielenkiintoiseksi porraskuvioksi josta piti oikein jo tutkia ettei generaattorisoftassa tullut bugia :p, sen verran eksoottiselta se näyttää. Voisin kuvitella että tuon signaalin pystyisi helposti generoimaan sopivalla digitaalilaskurilla, porteilla ja summausvastuksilla, ilman monimutkaista analogiaelektroniikkaa.

t. Janne


Yllättävä tulos

Kyllä olit varmasti hämmästynyt, kun äitisignaalien taajuuskomponenttien harvennus johti tuollaiseen lopputulokseen. Ymmärrän varsin hyvin, että et ollut uskoa näkemääsi. Heikkohermoinen mies olisi saattanut tehdä vaikka raittiuslupauksen tuon tuloksen nähdessään.

Signaali on aikatasossa tarkasteltuna niin jämpti ja hieno, että sen täytyy sisältää paljon viisautta. Jotenkin tuntuu siltä, että nyt aletaan olla lopullisen ratkaisun äärellä tässä ikuisessa mittausongelmassa. Kun tätä rataa jatketaan näissä kokeiluissa, niin ehkä se totuuskin kohta löytyy.

Minulla olisi Sinulle yksi toivomus. Voisitko joskus testata tällä uudella modifioidulla signaalilla epälineaarisia laitteita seuraavissa olosuhteissa. Säätäisit ensin siniaallolla säröksi 1 %, ja sen jälkeen mittaisit saman kohteen tällä modifioidulla äitisignaalilla ja katsoisit sitä, mille taajuuksille särökomponentit ensiksi tulevat. Seuraavaksi voisit säätää särön siniaallolla 3 %:iin ja sen jälkeen voisit taas suorittaa testin modifioidulla äitisignaalilla. Olisi kiva tietää, miten paljon signaalitaajuuksille muodostuvat intermodulaatiotulokset voimistuvat, kun mittauskohteen siniaaltosärö nousee 3%:iin.

Kuten olen aiemmin maininnut, olen omissa mittauksissani havainnut, että mikäli siniaallolla mitattu särö on 1%, niin silloin signaalitaajuuksille ei sanottavasti muodostu intermodulaatiotuloksia, mutta jos siniaaltosärö on 3 %, niin silloin tilanne alkaa muuttua. Tällä modifioidulla signaalilla asia voitaisiin ehkä selvittää, eikä sitten olla enää arvailujen ja tuntemusten varassa. Odotan mielenkiinnolla tuloksia.

Mittausterveisin

Kalervo Kuikka
 
Kanttiaaltomaisesti nollakohdan ylittävät eivät reagoi ylimenosäröön (jonka vuoksi esim. epäluonnollinen anoppisignaali ei ole alkujaankaan muodostettu kanttiaallosta).
 
Tässä sitten kanttiaallosta tehty perinteinen 60 Hz äitipuolisignaali, joka erottelee parittomat ja parilliset kerrannaiset todella selvästi, reagoi ylimenoon, leikkaukseen jne. ja näyttää niidenkin +/- epäsymmetrian kerrannaisten painotuksella.
 

Liitteet

  • kimmosto_traditional_60Hz_stepmother.png
    kimmosto_traditional_60Hz_stepmother.png
    20,2 KB · Katsottu: 21
Epäluonnollinen 60 Hz appiukkosignaali.
Lähes samat ominaisuudet kuin edellä, mutta alapäästään hiukan laajakaistaisempi ja enemmän harmoonisia sisältävä. Kerrannaiset jakautuvat kahdelle taajuudelle (60 ja 120 Hz), joiden painotuksesta näkyy parillisuus/parittomuus eli +/- symmetria.
 

Liitteet

  • kimmosto_unnatural_60Hz_father-in-law.png
    kimmosto_unnatural_60Hz_father-in-law.png
    18,9 KB · Katsottu: 18
Back
Ylös