Olipa kerran bändi nimeltä Moby Grape, jonka debyytti ilmestyi vuonna 1967 ja se oli...
Ei mutta hetkinen, tuon tarinanhan minä jo kerroin! Otetaanpas uusiksi:
Olipa kerran bändi nimeltä Moby Grape, jossa vaikutti herra nimeltä Alexander "Skip" Spence. Spence oli ehtinyt soittaa jo Quicksilver Messenger Servicessä kitaristina ja Jefferson Airplanen debyytillä rumpuja kunnes lähti mukaan perustamaan Moby Grapea, kitaristina. Bändin ensilevystä tuli hieno ja kaikki näytti hyvältä. Toista levyä lähdettiin länsirannikolta tekemään New Yorkiin vuonna 1968 ja silloin homma repesi Spencen kohdalla käsistä. Hän joutui vääriin porukoihin ja sekaantui huumeisiin. Päässä surisi oikein kunnolla sillä eräänä päivänä Spence heilui hotellissa PALOKIRVEEN kanssa ja hakkasi sillä bändikaverinsa Jerry Millerin ovea, ilmeisesti aikomuksenaan tappaa hänet.
Spence joutui mielisairaalaan puoleksi vuodeksi ja diagnoosiksi todettiin skitsofrenia.
Mielisairaalasta päästyään hän matkusti välittömästi Nashvilleen tarinan mukaan vain pyjamaan pukeutuneena ja levytti siellä neljässä päivässä tämän:
Levy äänitettiin joulukuussa 1968 ja ilmestyi seuraavana vuonna. Spence teki kaiken itse, muita soittajia levyllä ei ole. Musiikki on tavattoman vaikuttavaa, psykedeelistä folkkia tai vinksahtanutta alt countrya. Soitto on toisinaan haparoivaa ja klonksuvaa mutta intensiteetti on koko ajan korkealla. Varsinaista sekoilua levyllä ei kuitenkaan ole (mitä nyt b-puolen vika menee jo kyllä aikamoiseksi happoiluksi) vaan biisit ovat oikein selkeitä ja kauniitakin. Silti levyltä huokuu nyrjähtänyt tunnelma, kuulija saa vaikutelman että tällä kaverilla ei ole ihan kaikki lepakot tapulissa. Spencen ääni on hypnoottisen vangitseva, suht matalaa mörinää joka ajoittain hiljenee lähes kuiskaukseksi.
Levy on huima mestariteos, minusta selkeästi koskettavampi kuin esim. tuo Moby Grapen debyytti, joka on "vain" laadukas rocklätty. Oar on häiriintyneempi mutta myös originellimpi ja äärimmäisen persoonallisen otteensa takia puhuttelevampi. Ilmestymisensä aikoihin levy ei herättänyt suurta huomiota mutta on nyttemmin aiheellisesti saanut klassikon statuksen (tai ainakin kulttiklassikon, heh...). Muusikoiden piirissä Spencen saavutuksia on kyllä arvostettu, onpa tämmöinenkin levy julkaistu hänen kunniakseen:
http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=10:fpftxqqkldae
Tuota levyä en ole kuullut mutta kuten huomaatte, levyllä on aika koviakin nimiä (Tom Waits, Beck, Robert Plant) ja Plantista todettakoon että hänhän on ilmoittanut Moby Grapen olleen hänen yksi nuoruutensa lempibändeistä. Eipä siis ole kummakaan että Plant on intoutunut pariinkin otteeseen Spenceä versioimaan. Tuolta tribuuttilevyltä löytyvä Little Hands löytyy myös Plantin omalta kokoelmalta eli tältä:
Toisenkin Spencen sävellyksen Plant on levyttänyt LOISTAVALLE soololevylleen:
Tuolta lätyltä löytyy upea Skip's song ja levy kyllä kannattaa tsekata muutenkin, hienoa jälkeä alusta loppuun.
Oar on uudelleenjulkaistu vinyylinäkin, Sundazedin prässi on aivan erinomainen ja lättyä kelpaa suositella kaikille persoonallisen, rujonkauniin musiikin ystäville. Levy jäi Spencen ainoaksi soololevyksi ja herran kohtalo oli karu: loppuelämä kului huumeiden ja alkoholin parissa mielisairaaloissa, tilapäismajoituksissa tai kodittomana.
Upean levyn jälkipolville jättänyt Alexander "Skip" Spence kuoli keuhkosyöpään 52-vuotiaana vuonna 1999.
