Laitteen virtajohdon kärähtäminen?

silmaauki

Käyttäjä
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
18 165
Kaupunki
Tois pual jokke
Eilen kävin huolellisesti lävitse Meridianin DVD-soittimen, joka väsähti muutama viikko sitten eikä se toimi tällä hetkellä lainkaan. On siis ihan pimeänä. Kun pistää virrat päälle. Sulakkeesta asia ei ole kiinni.

Vika ilmestyi siten, että kun olin kytkemässä kaikkia laitteitani uudestaan päälle vaihdettuani niiden paikkaa (kaikki johdot ensin paikalleen) kytkiessäni virrat tähän 596:een kuului siitä pientä epämiellyttävää ja epätoivottavaa sähinää/sirinää. Kytkin virrat saman tien pois ja tarkastin kaikki johdotukset. En löytänyt mitään vikaa. Vaihdoin sulakkeen ja kävin vielä myöhemmin hakemassa uudet sulakkeet kaupasta. Kytkin virrat päälle (ilman mitään muita johtoja), mutta laite oli täysin pimeä.

Nyt kun eilen illalla avasin laitteen ja kävin huolellisesti sen lävitse, niin huomasin ainoastaan yhden kärähtäneen kohdan. Virtajohtohdon sininen (nollajohto) oli piirilevylle tulevan liittimen juuresta kärähtänyt poikki. Mitään muuta ongelmaa en nähnyt visuaalisesti tarkastelemalla.

Oletin eilen illalla, että tuon johtimen liitos littimeen oli saattanut olla hiukan huono (hapettunut tms) ja siitä johtuen ko. liitos on muodostanut ylimääräisen "vastuksen" piirille. Virtaa kytkettäessä laite on saanut ison virtapiikin joka on polttanut em. "vastuksen" poikki.

Onko tuo mahdollista? Vai pitäisikö tässä vielä hakea muita syitä ennen liittimen vaihtamista?
 
Hyvin mielenkiintoista. Tuon johdon on pakko ollut olla jo täysin poikki ennen palamista.
Kipinöinti on sitten polttanut johtimen? Muussa tapauksessa laitteen varoke olisi kyllä lähtenyt ensin (ellet ole sitten korvannut sitä rautanaulalla).
 
silmaauki sanoi:
Nyt kun eilen illalla avasin laitteen ja kävin huolellisesti sen lävitse, niin huomasin ainoastaan yhden kärähtäneen kohdan. Virtajohtohdon sininen (nollajohto) oli piirilevylle tulevan liittimen juuresta kärähtänyt poikki. Mitään muuta ongelmaa en nähnyt visuaalisesti tarkastelemalla.

Siinä vaiheessa kun tuo kipinöinti tapahtui on virtalähteelle mennyt erittäin "piikkistä" jännitettä. Eli kärähtänyt liitos on aiheuttanut kytkinvärähtelyn tapaista nopeaa on-off -pätkimistä. Siinä tilanteessa laitteen virtalähde on voinut pahimmillaan työntää jotain ikävää piikkiä laitteen tasajännitepuolelle ja hajottaa joitain komponentteja. Yleensä asiallisesti (=järeästi) tehdyt virtalähteet kestävät tuollaistakin rääkkiä, halvat rimpulat sitten heikommin. Omakohtaista kokemusta näistä on joskus päässyt muodostumaan mutta säikähdyksellä olen noista yleensä selvinnyt.

Elikkäs laitteen kunto selviää kokeilemalla; piuha kunnolla paikalleen piirilevylle ja sitten vaan pidetään peukkuja.
 
Itsekin epäilen, että tuo johto oli jo lähes poikki. Katkokohdan tarkastelu viittaisi, että siinä olisi ollut enää vain joku karva jäljellä. Ehkä siinä on tullut kokonpanossa virhe ja johtoa kuorittaessa osa säikeistä olisi mennyt poikki.

Sulakkeena oli ja on edelleen takapaneelin suositusten mukainen sulake. En nyt muista mikä se koko on, mutta se on tarkistettu. Laitteen sisällä on myös toinen sulake siinä piirilevyllä. Sekin on säilynyt tärskystä ehjänä. Tuo sulake on muistaakseni jonkin verran isompi.

Uskoisin, että tämän laitteen (Meridian 596) virtalähde on järeästi tehty. Pidetään peukkuja että laite toimii liittimen vaihdon jälkeen. Raportoin tilanteen, kunhan saan uuden littimen paikalleen.
 
Voisi olla myös (omiin kokemuksiini viitaten), että muuntajan toisiopuolella on jokin komponentti viallinen, mikä on aiheuttanut oikosulun. Tällöin kyseinen kohta (heikoin, ohuin, suurin resistanssi) on kärähtänyt poikki. Onko laitetta modailtu? Kannattaa tarkastaa myös, ettei irtonainen johdonpätkä, hyvin ohutkin, ole aiheuttanut oikosulkua. Koska oikosulku on toisiopuelella, ei se välttämättä vielä polta sulaketta. Sen sijaan joku paikka varmasti lämpenee, jos ei muu niin muuntaja.
 
Sain tänään korvaavan liittimen ja laitteeseen tulee nyt virrat ja toimii kuten ennen käräystäkin. :)

Levyjen tunnistus tossa vähän tökkii, mutta se on tökkinyt jo aikaisemminkin. Pitäisi aukaista se dvd-asema, mutta siihen pitää varata vähän enemmän aikaa. Kun siellä on oma kotelointi sille. Siellä voi laser olla likainen, laserin siirtomekanismi likainen tai sitten ihan vaan jotain muuta.
 
silmaauki sanoi:
Sain tänään korvaavan liittimen ja laitteeseen tulee nyt virrat ja toimii kuten ennen käräystäkin. :)

Mainiota, eiköhän se taas jonkin vuoden pelitä.

Näitten härveleitten kanssa on joskus pikkuvika säikäyttänyt pahasti. Viime syksynä otti pumppu muutaman ylimääräisen lyönnin, kun kesken kuunteluiden reippaalla voluumilla (joo, olin yksin kotona) Fortum otti ja pisti virrat poikki. Silloin kyllä hypähdin reippaasti laitteiden ääreen ihmettelemään tilannetta, vaikka aikaveltto rötvä olenkin. Vähän aikaa oli mökissä ihan hiljasta, kun mietin että "Sviddu, mitä kävi?". :-\

Kait siinä sitten oli se monen harrastajan kehuma "musta tausta" siellä kajareiden takana. :p
 
Back
Ylös