Laajakaistoista slämmiä?

tovaskai

Käyttäjä
Liittynyt
30.10.2008
Viestejä
26
Täältä löytyy yksi laajakaistaihastus lisää. Musiikkimakuun kuuluu kuitenkin paljolti myös progressiivista metallia ja vastaavaa nopeampaa materiaalia perinteisten johnnycashien ja pink floydien lisäksi.
Nettiä selaillessa löytyy laajakaistoista varsin eroavia mielipiteitä aiheeseen liittyen. Monet sanovat, että esim. wlm diva monitorista lähtisi slämmiä, nopeutta ja yleispätevyyttä enemmän kuin tarpeeksi ja samalla toisaalla väitetään näiden olevan erittäin huonot monipuoliseen musiikkimakuun.
Druideja tunnutaan mainostavan rockkaiuttimina, mutta netti on pullollaan kommentteja joissa näistä ollaan luovuttu väsyneenä juurikin tähän ongelmaan.
Onko siis isoillakin elementeillä mahdotonta löytää menevää laajakaistaa moneen makuun? Jordanit omistavana haluaisin ulottaa läsnäolon tunteen muuhunkin kuin pelkkään rauhalliseen musiikkiin. Myös amphion xenonit leffakäytössä omistavana kuuntelenkin raskaan musiikkini nyt paljon mieluummin niillä, vaikka riipivää diskanttia musiikissa vihaankin.
Yleispätevyyden mainitessani tarkoitan sillä laajan musiikkikelvollisuuden lisäksi myös sitä, että kaiutin kestää kuunnella myös surkeasti äänitettyä materiaalia.
 
WLM Diva ei ole laajakaista, vaan koaksaalirakenteinen ja jakosuotimella varustettu. Ehkä sen takia slämmiä löytyy verrattuna laajakaistoihin?
 
tovaskai sanoi:
Jordanit omistavana haluaisin ulottaa läsnäolon tunteen muuhunkin kuin pelkkään rauhalliseen musiikkiin.

Jordanit toimii muuten mainiosti raskaammallakin, sekä paljon materiaalia sisältävällä kamalla, kunhan niille vain tarjoaa vahvistinpuolella tarpeeksi jerkkua. Kutvosella vieraillessani kuulin, miten homma toimi, käytettäessä Nuforcen uusinta integroitua.

Koitappa alkuunsa vaikka sitä, tai jotain muuta laadukasta, sekä tehokasta vahvistinta?

Oma mielipiteeni on se, että laajakaistat ovat yleistäen semmoisia kaiutinratkaisuja, jotka tarjoavat hunajaa korville, mutta ovat varsin ronkeleita sen etupään suhteen IMO.

Elikkäs vaikka kovasti olenkin "Speakers first" - linjalla, niin laajakaistat ovat poikkeus.

Laajakaistojen kohdalla suosittelen tosiaan hieromaan sitä etupäätä oikein urakalla. Varsinkin Jordaneiden ollessa kyseessä.

Matti.
 
En ole jordaneita kuunnellut mutta ainakin omien laajakaista kokemusten perusteella olennaista ei ole se vahvistuksen määrä vaan laatu. Ei tehoja vaan koherenttia sävykkyyttä ja nopeutta.
 
Pirkka Jordanit on vähän eri asia kuin isot ja herkät, täytyy olla määrää Ja laatua, että toimii yleispätevästi. Surkeita äänityksiä voi sitten kuunnella muun kaluston mukaan, onhan silläkin merkitystä millä levyjä lukee. mitkään anteeksiantavat Jormat ei ole.

Itsellä ongelma on vaisu diskantti, ei ollut nuforcella, toisaalta tässä huoneessa on ollut samaa ilmiötä joillain muillakin kaiuttimilla,tuntuu että jotkut vaatisivat enemmän tilaa kuuntelupaikan taakse. Tietyillä välikaapelelilla asia korjaantui, mutta muuten mentiin metsään.
 
pirkka sanoi:
En ole jordaneita kuunnellut mutta ainakin omien laajakaista kokemusten perusteella olennaista ei ole se vahvistuksen määrä vaan laatu. Ei tehoja vaan koherenttia sävykkyyttä ja nopeutta.

"Wanhanliiton" - musikaalisuutta, toisinsanoen. :)

Totta turisee Pirkka, mutta kuten Kutvonen jo kerkesi tuossa toteamaan, niin nuo Jordanit ovat oikeastaan täysin erimaata, kuin "perinteiset" - herkät ja paperikartioiset laajakaistat. Ne näköjään kaipaavat sitä jerkkua myös taustallensa. Laadukasta jerkkua toki, mutta jerkkua kumminkin. IMHO!

Jos haluaa esim. Led Zeppelinin toimimaan niillä, niin:

a) Tehokas vahvistin.

b) Hyvän kontrollin omaava vahvistin = laadukas = nopea.
 
Eilen juuri luin WLM:istä ja nyt jo ajattelin niiden taas olevan laajakaistat. :D

pirkka sanoi:
Kyllä sitä slämmiä laajakaistoistakin löytyy. Kannattaa koekuunnella nämä:

http://www.omegaloudspeakers.com/products/super8series

Omega-merkkiset vermeet on ainakin itselleni vielä täysin outoja, ehkäpä noita pitäisi käydä kuulemassa kun kohta kerran Etelä-Suomeen eksyn. Käytettynä tai DIY:nä tuollaiset voisi kiinnostaakin. Mitenkä noiden elementtien saatavuuden kanta on?

Kutvonen, millaisessa kotelossa ja suotimilla käyttämäsi jortikkaat olivat? Itselläni mltl-48, mutta mielessä kotelotyypin mahdollinen vaihtaminen johonkin sopivampaan jos sellainen on mahdollista.
 
Oma vähäinen kokemus omista laajakaistoista(Buschhorn MK2)Fostex 103E elementeillä, napakka, nopea
ja hyvin ilmava, ei jää ääni kaiuttimiin.Seuraava projekti on teettää jalustakajarit HempAcoustic FR8C
elementteihin, kartion pinta-ala tuplaantuu, mutta kotelon litratilavuus pienenee, saas nähä onko niistä
bushornien tappajiksi, elementti pitäisi olla hyvä, Omega käsittääkseni käyttää samaa elementtiä pohjanaan
omissa kajareissa toki modailleet ja speksanneet omiin juttuihinsa sopiviksi.Omegat kyllä kiinnostais kovasti,
mutta rahatilanne ei anna myöten.

Edit: tossa edellä joku kysyi elementtien saatavuutta, omani hommasin Lumo Audion Mikalta, jolta sai myös
hyviä neuvoja projektiin, kiitokset Lahden suuntaan.
www.hempacoustics.com sivuilta löytyy osiosta: DIY f.u.n, malleja hyvine ohjeineen, mulle tulee Apertot.
 
tovaskai sanoi:
Kutvonen, millaisessa kotelossa ja suotimilla käyttämäsi jortikkaat olivat? Itselläni mltl-48, mutta mielessä kotelotyypin mahdollinen vaihtaminen johonkin sopivampaan jos sellainen on mahdollista.

Pyhän hifihengen armosta minulle on siunaantunut pari hienosti viimeisteltyjä Konus- klooneja. Ilman suotimia tietty, kaikki suotimet on pahasta, ihan jokainen (vaikka päällä lukisi Transparent) .
 
Kyllä lähtee!


index.php


Wham, bam ja slam!

t. Tapsa
 

Liitteet

  • Slam.jpg
    Slam.jpg
    88,8 KB · Katsottu: 490
Seggaeman sanoi:
Omega käsittääkseni käyttää samaa elementtiä pohjanaan omissa kajareissa toki modailleet ja speksanneet omiin juttuihinsa sopiviksi.

Ei pidä paikkaansa. HempAcoustics on kopioinut Omegan elementit.

t: Pasi
 
Pasi K sanoi:
Ei pidä paikkaansa. HempAcoustics on kopioinut Omegan elementit.

t: Pasi

Ok, olen saanut väärää tietoa tai käsittänyt väärin.Kukas noi hamppu-elementit on alunperin tuonut markkinoille? Toisaalta ihan sama, jos toimivat tossa omassa projektissa :) .Pitääpä tarkistaa lukeeko noissa made in china,vai
onko ihan kanadassa tehty :D ? Nää kopiointi hommat on muutenkin aika kinkkisiä juttuja, monellakin alalla.
 
tovaskai sanoi:
Jordanit omistavana haluaisin ulottaa läsnäolon tunteen muuhunkin kuin pelkkään rauhalliseen musiikkiin.

Jordan JX92S on pelkkä elementti. Se, miltä se kuulostaa riippuu erittäin paljon kotelorakenteesta ja ko. rakenteen optimoinnista. Ihan sama siis kuin minkä hyvänsä muunkin elementin kanssa... Toki vahvari, ja muu elektroniikka vaikuttavat, mutta itse kaiutinkokonaisuus vaikuttaa kyllä vielä enemmän. Omaa kokemusta ei ole, mutta se kookkain ML-TL kolmiomallisena on ilmeisen hyvä. Jos tekee Jordanin sivuillakin ohjeistetun leveän ja litteän transmissiolinjan niin eräskin kotimainen pitkän linjan hifiharrastaja/ammattilainen sanoi, että selvästi vakiota tukevampi ja resonansseiltaan paremmin vaimennettu kotelo tuo paljon lisää. Paksumpaa materiaalia, bitumia, takaseinän lisäjäykisteitä jne... Kaikkea passaa kokeilla ja vaikka jokaista samassa boksissa. Siitäkin on puhuttu, että kanavan poikkipinta-alan pieni lisäys rakenteen syvyyttä kasvattamalla olisi hyvästä. Viimeksimainittu vinkki samasta lähteestä.
 
Seggaeman sanoi:
Ok, olen saanut väärää tietoa tai käsittänyt väärin.Kukas noi hamppu-elementit on alunperin tuonut markkinoille?

Omegan Louis Chochos itse komentoi AudioCirclen foorumilla asiaa näin: "...and I want all to know that I don't do any business with Hemp Acoustics whatsoever. All the drivers are an effort between Myself and John Harrison and his crew at A brown soun."

http://www.abrownsoun.com/ http://www.hemptonespeakers.com/

t: Pasi
 
Pasi K sanoi:
Omegan Louis Chochos itse komentoi AudioCirclen foorumilla asiaa näin: "...and I want all to know that I don't do any business with Hemp Acoustics whatsoever. All the drivers are an effort between Myself and John Harrison and his crew at A brown soun."

http://www.abrownsoun.com/ http://www.hemptonespeakers.com/

t: Pasi

Mielenkiintoista, uutta minulle kun en niin paljon asiaan ole tutustunut, mutta elementit on hankittu ja se mitä tarkoitin
edellisessä viestissä, että ei ole eka kerta kun jonkun idea varastetaan/ kopioidaan alalla kuin alalla, bisnes on kova
laji.Toisaalta ei ole mitään havaintoa elementtien laadusta Omega vs Hemp A.Ymmärrän kyllä täysin Lousin närkästyksen asiasta.
 
Onko siis ihan aikuisten oikeesti näin? MITÄÄN yhteistä tekijää ei ole? Tuntuu vähän BS:ltä suoraan sanottuna :D
 
Oma käsitykseni on, että suuntaavuus ja herkkyys yläbassolla on se, joka tuo rokkiin sitä potkua. Dipolirakenne ilmeisesti syö tätä osittain, vaikka onkin suuntaava. Iso kartio tai leveä etulevy suuntaa yläbassoa. Tämän perusteella laajakaista oikeanlaisessa kotelossa pitäisi olla erittäinkin "munakas".
 
Jyrki_H sanoi:
..Tämän perusteella laajakaista oikeanlaisessa kotelossa pitäisi olla erittäinkin "munakas".

...jos vain elementti kestää. Monissa laajakaistoissa ongelmana on se että kun elementiltä aletaan sillä vahvistimella pyytämään suoritusta pikku-betonibunkkeria paremmassa kuuntelutilassa, niin ruttuun menee. Joku asian fysikaalista puolta enemmän ymmärtävä varmaan tuon kykenisi selittämään tarkemminkin. Eihän jostain 6,5" elementistä saa paljoa alle 80hz:n bassoa voimalla ulos, ellei niitä ole isoa nivaskaa reippaan liikeradan omaavilla elementeillä.

Tuntuisi uskomattomalta jos tämä sitten onnistuisi yläpään lisäksi jollain laajakaistalla. Veikkaisin että moni isompielementtinenkin laajakaista kaipaa rinnalleen kunnon subbarin, ja alimpien bassojen suodatuksen että elementti ei hypi äärirajoillaan.
 
Seinäänupotus, nurkkasijoitteinen kaiutin tai isohko torvisysteeeemi. Edellä mainituilla pitäisi päästa samalle tasolle ellei parempaan dynamiikkaan kuin normaalisti sijoitetuilla perinteisillä kaiuttimilla.
 
Back
Ylös