laadukkaita uusia vinyyliprässäyksiä

kronos

Hifiharrastaja
Liittynyt
3.8.2007
Viestejä
7 280
Huonoista uusista vinyyliprässäyksistä aloitin selvästä tarpeesta ketjun mutta se ketju yksin ei riitä. Mitä sitten jos tulee pitkäkin lista, so what? Ei se vielä paljasta kokonaiskuvaa. Levyjä julkaistaan niin tuhottomasti että pitkäkään lista ei paljasta kokonaiskuvaa, ei kerro esim. laaduttomien prässäysten prosentuaalisesta osuudesta paljoakaan. Siksi tarvitaan oma ketju myös laadukkaille prässäyksille. Kun näihin ketjuihin kasautuneita lättyjä lasketaan vaikkapa vuoden päästä, saadaan karkea käsitys nykyisten vinyyliprässäysten keskimääräisestä laadusta - ja ehkäpä karkea arvio siitä mikä on hyvien ja huonojen välinen prosentuaalinen suhde. Tässä muutama hyvä:

Allman Brothers Band: Live at Fillmore East
Kerrassaan loistava soundi, audiofiilitasoa.

Eero Koivistoinen: For Children ja Odysseus
Molemmat oikein laadukkaita.

Love jazz 1966-1977
Tämä monelta foorumilaiselta löytyvä lätty on paitsi musiikillisesti mainio myös oikein hyvä prässäykseltään.

Ja tähänkin ketjuun siis vain ihkauusia levyjä tai sitten tuoreita repressejä.
 
kronos sanoi:
Love jazz 1966-1977
Tämä monelta foorumilaiselta löytyvä lätty on paitsi musiikillisesti mainio myös oikein hyvä prässäykseltään.

Loistava!
 
En tiedä odotinko tuolta musiikillisesti liikoja eli hieman petyin, vaikka melkoinen pamaus se kyllä onkin.. :D
 
Minä ja hellasärö revetään aina naurusta kun tulee se Otto Donnerin "laulama" biisi Saarikosken sanoitukseen. On vaan niin mainio kipale ja huvittavinta on just se että Donnerin ääni ei oikein riitä....

Mutta prässäykseltäänhän tuo on oikein hyvä kiekko.
 
Kyllä kyllä, hassu on! Ei aina kaikkee tarvi niin otsa rypyssä vääntää...
 
Rhinon 180g represseistä on jäänyt hyvä kuva. Kotoa löytyy seuraavat:

- Joy Division - Closer
- Joy Division - Unkown pleasures
- Violent Femmes - Violent Femmes
 
tsheikki sanoi:
Rhinon 180g represseistä on jäänyt hyvä kuva. Kotoa löytyy seuraavat:

- Joy Division - Closer

Itselläni oli tuosta aivan käyttökelvoton kappale. Ostin cdn.
 
AC/DC Black ice.
Positiivinen yllätys. Ei ritise eikä napsu.
Tupla vinyyli, ei kyllä varmaan mahtuisikaan yhdelle platalle.
Äänessäkään ei moitteen sijaa!
Tosin mulla ei mihin verrata.
 
Ihme homma näiden Joy Divisionien repressien kanssa, hyviä vai huonoja? Itsellä ei kokemusta, ei mielipidettä, ei kantaa. Eka on hyllyssä hopeana, Closer orkkisvinyylinä ja Still myöskin orkkisvinyylinä ja noi orkkikset ainakin toimii tosi komeasti...kuten myös Atmosphere ja Transmission orkkismaksit ja Love will tear us apart orkkissinkku. Omituisesti näyttävät mielipiteet repressien laadun suhteen hajautuvan...
 
Taitaa olla ongelmia noiden tasalaatuisuuden suhteen.
Mitkä on olosuhteet tehtaassa? onko muovi tasalaatuista?
Kuinka isoja sarjoja yhdestä muotista tehdään? jne.
 
Varmastikin monien reissueiden kanssa sama ongelma eli liian isoja sarjoja tehdään samoin resurssein kun ahneus iskee. Siitä uskoisin tulevan vaihtelut laadussa, ainakin näiden monien pienten pajojen tuotannossa.

itsellä muuten ihan hyvin soundaava Opethin Watershred LP. Taisi toisessa ketjussa olla jollakulla toisenlaisia kokemuksia ritinöiden ja napseiden kanssa..
 
Kuulin tänään Jussilla eiskadeiskan uutta levyä LP:nä. Paitsi että bändi tuntuu olevan hyvässä vedossa, myös soundit olivat kohdallaan. Mainio tuote.
 
PJ Harvey: White Chalk. 12" 45rpm kiekko, ensimmäisellä kymmenellä kuuntelulla ei havaittavissa mitään ylimääräisiä ääniä, muutenkin, itse levyn reunan leikkuu on hoidettu malliikkaasti, se on hiottu pyöreäksi ja on miellyttävämpi sormenpäille kuin yleisen trendin mukaiset nykypainokset, hutaistuja sirkkeleitä.. Kansista vähän moitetta, pahvinen levypussi on hirmu tiukka, ja kun sinne koittaa vielä saada tarvike-levypussin mahtumaan....
 
Moi,

joo silloin 70-luvulla ... siis vinyyli todellisella kulta-ajalla ... hyviä prässäyksiä oli ehkä 25%
levyistä ja suomalaisista prässäyksitä arvioni mukaan noin 0%.

Nää vanhat Love Recordsin levyt oli sekä äänitystekniikaltaan että prässäyksiltään ihan
neukkutasoa ... tai maksimissaan itäsaksalaista. No jos niistä tehdään uusia versioita niin
silloin nää prässit toimii paremmin mutta se ei taida mua enää kiinnostaa ....

Vanha Wigwamin Fairyport painoi varmaan 300g/levy mutta sekään mitään auttanut ei ...

Kyllä ne parhaat prässit oli sittenkin nk. suorakaiverruslevyjä ... joista muuten joku täällä
viime vuonna tukki mun suuni koska tiesi niiden olevan pelkkää huijausta. Mulla ei niistä ole
muuta kuin omakohtaista kokemusta ja mielestäni ääni oli selvästi parempi kuin silloiset levyt
yleensä (jotka oli muuten keskiarvoisesti huonoja eikä LP12 paljon auttanut).

Joku jossakin muussa yhteydessä tällä foorumilla oli sitä mieltä että 70/80 lukujen musiikista
puuttui bassot. Tämä johtui siitä että vinyyliin ei niitä voinut laittaa ja vasta 90-luvulle siirryttäessä
masterointi saattoi ottaa tässä suhteessa uudesta formaatista kaiken irti. Vinyylissähän on aina
vaimennettu monobasso alle 100Hz taajuuksilla.

Viimeisessä Stereophile-lehdessä oli kokeiltu saksalaisen valmistajan järjetelmää jonka
avulla voi testailla miten oma vinyyliplayback toimii ja säätää sen toiminta optimaaliseksi.
Onko joku foorumin harrastajista hankkinut ko. systeemin ja mitkä ovat kokemukset?

t. 5.1

PS. no tollainen PC-pohjainen vinyylinmittaussysteemi voi olla tietysti liian vaikee monille ja
englanninkieliset ohjeet ei saaneet kiitosta ... mutta jos olisin vinyylimiehiä niin sellaisen varmaan
hankkisin .... vai hankkisinko?
 
FiveDotOne sanoi:
Nää vanhat Love Recordsin levyt oli sekä äänitystekniikaltaan että prässäyksiltään ihan
neukkutasoa ... tai maksimissaan itäsaksalaista.

Aikamoista legendaa. Ihanko noin huonoja olivat kautta linjan mielestäsi teknisesti? Siis kyllähän eräätkin Love-levyt olivt sisällöltään vasemmalta toki...
 
Juu samaa mieltä sun kanssa. Ei mun hyllyssä ole ainakaan sellaisia levyjä. Kyllä Wigut ja Isokynät vieläkin soivat ihan kelpoisesti alkuperäisinä. Levykaupassa silloin työskennellessä niitä vikapainoksia tuli kaikilta suunnilta tasaisesti.
 
T.V@lve sanoi:
Aikamoista legendaa. Ihanko noin huonoja olivat kautta linjan mielestäsi teknisesti? Siis kyllähän eräätkin Love-levyt olivt sisällöltään vasemmalta toki...

Noo sää et taida muistaa että 70-luvulla suomi oli nk. "itäryhmän" maa, jonne mm. sellaiset elektroniikkafirmat kuin Motorola
dumppas kaikenlaista sekundakomponettia ... ja näin oli ennen 90-lukua ja N-firman nousua.

5.1

PS.Roadrunnerin masterit on tehty Tukholmassa ...
 
FiveDotOne sanoi:
Noo sää et taida muistaa että 70-luvulla suomi oli nk. "itäryhmän" maa, jonne mm. sellaiset elektroniikkafirmat kuin Motorola
dumppas kaikenlaista sekundakomponettia ... ja näin oli ennen 90-lukua ja N-firman nousua.

... relevanssi?

Monet Loven levyt käytiin äänittämässä Tukholmassa Marcus-studiolla (siellä kävivät myös muutamat brittistarat) ja kaivertimet olivat samoja Neumanneja Ortofonin cutterheadeilla kuin muuallakin maailmassa.
 
Back
Ylös