Ja seuraavaksi ääneen.
Taustaa
Olen kuulokekuuntelijana varsin herkkä kirkkaalle diskantille ja yläkeskialueelle. Ne aiheuttavat minulle helposti kuunteluväsymystä ja saavat akustiset soittimet kuulostamaan omaan korvaani luonnottomilta verrattuna siihen, miten ne luonnostaan soivat. Vastaavaa ilmiötä en ole huomannut kaiutinkuuntelussa, vaan havainto koskee erityisesti kuulokekuuntelua. Tämä on hyvä huomioida tekstiä lukiessa, että oma subjektiivinen kokemukseni neutraalista toistosta ei välttämättä vastaa yleistä käsitystä neutraalista äänestä.
Tämä piirre on ohjannut nykyistä kuulokekokoelmaani ja laitevalintojani. Esimerkiksi kuulokevalikoimani ei pääosin koostu Harman-käyrää mukailevista kuulokkeista. Kuulokkeet on listattu edellisessä viestissä.
Ensimmäinen kokemukseni NOS R2R DACista kuulokekuuntelussa oli silmiä avaava. Kuulokkeilla kuunneltuna musiikki tuntui ensimmäistä kertaa siltä kuin olisin läsnä tilassa, jossa sitä soitetaan, sen sijaan että ääni tulisi selvästi jostakin äänilähteestä.
Mutta se taustajorinasta.
Fiio K11 R2R
Pakkausta avatessa oli ilo huomata, että laite on tukevassa valetussa alumiinikotelossa. Laatuvaikutelma on kaiken kaikkiaan erinomainen alle 200 euron laitteeksi. Jos ulkoista laatua vertaa esimerkiksi hienoäänisen Schiit Modiuksen peltikoteloon, Fiion viimeistely ja käyttötuntuma ovat selvästi korkeammalla tasolla. Käyttö on varsin suoraviivaista painonappina toimivan kiertokytkimen avulla. Jos jotakin käyttömukavuuteen liittyvää kaipaisin, niin erillinen virtakytkin tai vähintään stand-by-painike olisi tervetullut lisä.
Kokeilin laitetta USB:llä ja optisella digiliitännällä. Kaapeista ei tällä hetkellä löytynyt muita kuin XLR-välikaapeleita, joten testaaminen pelkkänä DACina jäi vielä toistaiseksi tekemättä. Ehkä siitä myöhemmin lisää.
Vertailu Holo Spring 2 KTE + Bryston BHA-1 kanssa
Paperilla Fiiossa lähtötehoa löytyy balansoituna 1,3 W kanavaa kohden 32 ohmin kuormaan, kun taas Bryston tarjoaa 2 W vastaavalla kuormalla. Tehojen perusteella oletin laitteiden olevan varsin vertailukelpoisia. Käytännössä vertailin kaikki kuulokkeet 6,3 mm liitännästä, koska kaikille kuulokkeille ei löytynyt 4,4 mm balansoitua liitintä tai sopivaa adapteria. Käytäntö osoitti, että äänenvoimakkuutta saa riittävästi molemmilla vahvistimilla. Fiiosta äänenvoimakkuutta sai avata eniten 300 ohmin ZMF Veritéllä, jolloin säätö oli 60/99-asennossa. Brystonissa on selvästi enemmän tehoreserviä, mutta omilla kuunteluvoimakkuuksillani ero ei ollut käytännön äänenvoimakkuuden kannalta merkittävä.
Fiiosta löytyy sekä NOS- että OS-moodi. Omaan korvaani NOS kuulostaa luonnollisemmalta. Esimerkiksi lauluäänet toistuvat uskottavammin ja äänikuva on läsnäolevampi. OS-moodissa äänikuva on laajempi ja toisto iskevämpi, mutta akustiset soittimet kuulostavat jollakin tapaa digitaalisemmilta. Oma valintani on siis NOS.
Kun vertaan Fiion sointia Holo + Bryston -settiin, äänikuva on selvästi ahtaampi sekä leveys-, korkeus- että syvyyssuunnassa. Musiikki tulee lähelle ja läsnäolevasti, mutta ikään kuin kapeaa putkea pitkin. Soittimien paikkoja on vaikeampi erottaa toisistaan. Vertailusetillä tunnelma on enemmän kuin istuisi suuressa salissa lavan edessä: eri soittimien etäisyydet toisistaan lavalla voi aistia selkeämmin. Fiio on ajallisesti rytmikäs, mutta ei erityisen yksityiskohtainen. Osa informaatiosta jää yksinkertaisesti kuulematta. Myös instrumenttien jälkisointi on erilainen. Esimerkiksi sähkökitaran jälkisointi kuulostaa Fiiolla hieman epämääräiseltä — ehkä sitä voisi kuvata rakeiseksi. Holo + Bryston -setillä soittimet jäävät puhtaammin ja pidemmäksi aikaa ikään kuin leijumaan tilaan.
Loppupäätelmät
Tästä taisi lopulta tulla enemmän DAC- kuin kuulokevahvistinvertailu.
Fiio on kaiken kaikkiaan hauska kuunneltava. Sillä saa läsnäolevan ja mukaansatempaavan soundin, joka tekee musiikista helposti lähestyttävää. Ääni ei mielestäni millään osa-alueella yllä vertailulaitteiston tasolle, mutta todennäköisesti Fiio jää silti omaan kokoelmaani siirrettäväksi vahvistimeksi.
Uskon, että vahvistin jakaa mielipiteitä. Tästä joko nauttii suuresti, tai sitten äänikuvan ja erottelukyvyn rajoitteet tekevät kuuntelusta vähemmän kiinnostavaa. Itse kuitenkin nautin Fiiosta, ja luulen, että esimerkiksi Sennheiser HDVD800:n ja Topping DX5:n jälkeen olisin ollut siihen oikein tyytyväinen, jos en olisi kuullut muuta.
Toivottavasti tästä subjektiivisesta tarinasta on jollekin hyötyä tai iloa. Vastakysymyksenä esittäisin: onko kukaan foorumilaisista vertaillut K11 R2R:n ja K13:n välisiä eroja?
Taustaa
Olen kuulokekuuntelijana varsin herkkä kirkkaalle diskantille ja yläkeskialueelle. Ne aiheuttavat minulle helposti kuunteluväsymystä ja saavat akustiset soittimet kuulostamaan omaan korvaani luonnottomilta verrattuna siihen, miten ne luonnostaan soivat. Vastaavaa ilmiötä en ole huomannut kaiutinkuuntelussa, vaan havainto koskee erityisesti kuulokekuuntelua. Tämä on hyvä huomioida tekstiä lukiessa, että oma subjektiivinen kokemukseni neutraalista toistosta ei välttämättä vastaa yleistä käsitystä neutraalista äänestä.
Tämä piirre on ohjannut nykyistä kuulokekokoelmaani ja laitevalintojani. Esimerkiksi kuulokevalikoimani ei pääosin koostu Harman-käyrää mukailevista kuulokkeista. Kuulokkeet on listattu edellisessä viestissä.
Ensimmäinen kokemukseni NOS R2R DACista kuulokekuuntelussa oli silmiä avaava. Kuulokkeilla kuunneltuna musiikki tuntui ensimmäistä kertaa siltä kuin olisin läsnä tilassa, jossa sitä soitetaan, sen sijaan että ääni tulisi selvästi jostakin äänilähteestä.
Mutta se taustajorinasta.
Fiio K11 R2R
Pakkausta avatessa oli ilo huomata, että laite on tukevassa valetussa alumiinikotelossa. Laatuvaikutelma on kaiken kaikkiaan erinomainen alle 200 euron laitteeksi. Jos ulkoista laatua vertaa esimerkiksi hienoäänisen Schiit Modiuksen peltikoteloon, Fiion viimeistely ja käyttötuntuma ovat selvästi korkeammalla tasolla. Käyttö on varsin suoraviivaista painonappina toimivan kiertokytkimen avulla. Jos jotakin käyttömukavuuteen liittyvää kaipaisin, niin erillinen virtakytkin tai vähintään stand-by-painike olisi tervetullut lisä.
Kokeilin laitetta USB:llä ja optisella digiliitännällä. Kaapeista ei tällä hetkellä löytynyt muita kuin XLR-välikaapeleita, joten testaaminen pelkkänä DACina jäi vielä toistaiseksi tekemättä. Ehkä siitä myöhemmin lisää.
Vertailu Holo Spring 2 KTE + Bryston BHA-1 kanssa
Paperilla Fiiossa lähtötehoa löytyy balansoituna 1,3 W kanavaa kohden 32 ohmin kuormaan, kun taas Bryston tarjoaa 2 W vastaavalla kuormalla. Tehojen perusteella oletin laitteiden olevan varsin vertailukelpoisia. Käytännössä vertailin kaikki kuulokkeet 6,3 mm liitännästä, koska kaikille kuulokkeille ei löytynyt 4,4 mm balansoitua liitintä tai sopivaa adapteria. Käytäntö osoitti, että äänenvoimakkuutta saa riittävästi molemmilla vahvistimilla. Fiiosta äänenvoimakkuutta sai avata eniten 300 ohmin ZMF Veritéllä, jolloin säätö oli 60/99-asennossa. Brystonissa on selvästi enemmän tehoreserviä, mutta omilla kuunteluvoimakkuuksillani ero ei ollut käytännön äänenvoimakkuuden kannalta merkittävä.
Fiiosta löytyy sekä NOS- että OS-moodi. Omaan korvaani NOS kuulostaa luonnollisemmalta. Esimerkiksi lauluäänet toistuvat uskottavammin ja äänikuva on läsnäolevampi. OS-moodissa äänikuva on laajempi ja toisto iskevämpi, mutta akustiset soittimet kuulostavat jollakin tapaa digitaalisemmilta. Oma valintani on siis NOS.
Kun vertaan Fiion sointia Holo + Bryston -settiin, äänikuva on selvästi ahtaampi sekä leveys-, korkeus- että syvyyssuunnassa. Musiikki tulee lähelle ja läsnäolevasti, mutta ikään kuin kapeaa putkea pitkin. Soittimien paikkoja on vaikeampi erottaa toisistaan. Vertailusetillä tunnelma on enemmän kuin istuisi suuressa salissa lavan edessä: eri soittimien etäisyydet toisistaan lavalla voi aistia selkeämmin. Fiio on ajallisesti rytmikäs, mutta ei erityisen yksityiskohtainen. Osa informaatiosta jää yksinkertaisesti kuulematta. Myös instrumenttien jälkisointi on erilainen. Esimerkiksi sähkökitaran jälkisointi kuulostaa Fiiolla hieman epämääräiseltä — ehkä sitä voisi kuvata rakeiseksi. Holo + Bryston -setillä soittimet jäävät puhtaammin ja pidemmäksi aikaa ikään kuin leijumaan tilaan.
Loppupäätelmät
Tästä taisi lopulta tulla enemmän DAC- kuin kuulokevahvistinvertailu.
Fiio on kaiken kaikkiaan hauska kuunneltava. Sillä saa läsnäolevan ja mukaansatempaavan soundin, joka tekee musiikista helposti lähestyttävää. Ääni ei mielestäni millään osa-alueella yllä vertailulaitteiston tasolle, mutta todennäköisesti Fiio jää silti omaan kokoelmaani siirrettäväksi vahvistimeksi.
Uskon, että vahvistin jakaa mielipiteitä. Tästä joko nauttii suuresti, tai sitten äänikuvan ja erottelukyvyn rajoitteet tekevät kuuntelusta vähemmän kiinnostavaa. Itse kuitenkin nautin Fiiosta, ja luulen, että esimerkiksi Sennheiser HDVD800:n ja Topping DX5:n jälkeen olisin ollut siihen oikein tyytyväinen, jos en olisi kuullut muuta.
Toivottavasti tästä subjektiivisesta tarinasta on jollekin hyötyä tai iloa. Vastakysymyksenä esittäisin: onko kukaan foorumilaisista vertaillut K11 R2R:n ja K13:n välisiä eroja?

