Löysin Johnny Cashin

Twisterkki sanoi:
No provohan tuo oli, mutta vastataan nyt lyhyesti: et oo tainnut lainkaan kuulla American I-V -pakettia? I on pitkälti yhden miehen peruskantria (ja loistavaa sellaista), muut eivät tosiaankaan mene tuohon sinun kategoriaasi. Kuuntelepa American III:lta Cave-coveri Mercy Seat.

Mitä kommenttiisi setin "ryskeenkestosta" tulee, niin tää keskustelu on musiikki-osastossa...
Napsauta laajentaaksesi...

Kyllä noita American recordingeja seisoo hyllyssä parit, ja sitä on uutta Loiria kans.

Kunhan nyt tuli mieleen "minimalistisesta" musikkista, että josko siihen joku ajautuu ihan sen takia että se soi helposti kauniisti. Harva haksahtuu laadukkaaseen puolalaisen thrashdoomiin sen takia, että se soi hifisti. :D
 
Voi olla myös vastareaktio nykypäivän äänisaasteelle. En tarkoita saasteella nykyistä musiikkia, ainakaan pelkästään vaan äänimaailmaa joka nykyään kaupungeissa varsinkin vallitsee. Ääntä tulee runsaasti joka paikassa ja koko ajan.

Lisäksi saattaa olla, että ylituotettu musiikki vaan rupeaa nyppimään kun sitä tarpeeksi kuulee. Luomuääntä aidoista soittimista, paluuta perusasioiden ääreen.
 
Vesa H sanoi:
Antilla täytynee myös ne pölyt käydä tomuuttamassa.. Mitä lie mahdoit silloinkin aikoja sitten ajatella kun joukko meitä kaheleita tunki Penaudio -pyhättöösi Nightwishiä ja Zeppeliniä luukuttamaan :-\
Napsauta laajentaaksesi...

Silmät muljahteli päässä ja sukat pyöri jaloissa kauhusta :D Ei vaan, tulehan tosiaan tomuutushommiin joku kerta ohi kulkiessa. Nightwishillä minä tomuuttelen itsekin aika-ajoin ja jos hevigenreen päätän laajemmin tutustua niin Lyijy Zeppeliini voisi olla ihan kiinnostava tutustumisen kohde.
 
Lisättäköön vielä alkuperäinen ajatus, joka jo vähän itsellänikin unohtui. Tuo kyseinen Cash:in levy kun "kosketti" jotenkin. Todellakin siitä haluaa ihan kuunnella mitä vanha setä meille tahtoo viimeisillä henkosillaan sanoa. Siinä oli jotain uskottavaa, karismaa tjsp en osaa sanoa viisaammin. Myös tiettyyn tilanteeseen mainiota melusaasteen vastakohtaa. En tuota Loiria ole kuunnellut, mutta lajissaan varmaan kova sana.

Noin hifimielessä, onhan siinä lämmin ja läsnäoleva soundi jota myös kuulostelee ilokseen. Soundimielessä en kuitenkaan asiaa aloittanut.

Ei tuo mitään siivousmusaa ole, tai jos muuten tarvii draivia. Silloin tarvii potkua ja mättöä (ehkei ihan trashia minulle) :p
 
Hyllyssä on Cashiltä kaikki American recordingsit sekä Children's album (loistava!).

Ja hei, Cashin AR:t on heviä, samoin kuin post-Swordfishtrombones Tom Waits!

Luukutan usein myös Meshuggahia...Loirin narinaa taas en voi sietää.

Minkä takia nykylevyt on valmiiksi kompressoituja ja pelkkää loudnessia?!?!?!? Uus Metallican levykin julkaistiin hitaasti pyörivänä 125 LP:n painoksena, mutta jos masterikin kuulostaa 192kbps mp3:lta niin MIKSI?!?!? MIKSI!??!
 
ja kun ovi on avattu cash maailmaan, niin suosittelen cast at san quentin tms muita livetaltiointeja, aika herkkuja IMO.
 
Jaaha. Jospa tuota viikonloppuna sattuisi sopivaa aikaa koluta tarjouslaareja ja tehdä lisää löytöjä :)

Männä viikolla ostin vaihtelun vuoksi Stratovariuksen Polaris -plätyn. Vaikka ko. genre toisinaan jalkaa vipattaa, niin tämä levy ei ole ainakaan parin kerran jälkeen säväyttänyt. Ehkä kuuntelin väärissä (tunne)tilanteissa, tai sitten en.

Se on kuitenkin varmaa, että viimeinen Cash -ostos tuo ainokaiseni ei ole.
 
Tämä on todennäköisesti se pointti. Yksinkertainen on kaunista, kun ylituotettua äänivallia kuulee jatkuvana virtana muuten.

Cashin osalta varmasti parhaat levyt on tehty jo muinoin, mutta vanhan miehen äänessä on jotain sellaista elämän ja kuoleman makua, että se naulitsee kuuntelemaan. Eikä pelkästä kunnioituksesta, vaan tulkinnan yleisestä vaikuttavuudesta.

shellraiser sanoi:
Voi olla myös vastareaktio nykypäivän äänisaasteelle. En tarkoita saasteella nykyistä musiikkia, ainakaan pelkästään vaan äänimaailmaa joka nykyään kaupungeissa varsinkin vallitsee. Ääntä tulee runsaasti joka paikassa ja koko ajan.

Lisäksi saattaa olla, että ylituotettu musiikki vaan rupeaa nyppimään kun sitä tarpeeksi kuulee. Luomuääntä aidoista soittimista, paluuta perusasioiden ääreen.
Napsauta laajentaaksesi...
 
milesdavis sanoi:
Cashin osalta varmasti parhaat levyt on tehty jo muinoin, mutta vanhan miehen äänessä on jotain sellaista elämän ja kuoleman makua, että se naulitsee kuuntelemaan. Eikä pelkästä kunnioituksesta, vaan tulkinnan yleisestä vaikuttavuudesta.
Napsauta laajentaaksesi...

Hyvä huomio. Täytyy tunnustaa, että en ollut aiemmin asiaa tuolta kantilta nähnyt, nyt sekin asia tuli korjattua.
 
Cash on minulla kuulunut aina "top teniin". Aina jostain 70-luvun lopulta.
Nämä viimeiset Rick Rubinin "American" -tuotokset ovat ehdottomasti Cashin inkarnaatio.
Mielestäni hän muuttui itse asiassa vielä kolmannen kerran, June Carter Cashin poismenon jälkeen.
Hän pysyi sisällyttämään niin paljon - niin vähään. Käteisjussi oli suuri, vähäeleinen tulkitsija - aivan ehdottomasti.

Taidanpa laittaa pyörimään...
 
Joo,kyllähän Cash on ylittämätön.Mutta kannattaa ehkä kuunnella Suomalaisista myös Edu Kettusta.Hyvin äänittettyä ja etenkin hiton hyviä sanoituksia.
Terv.Olli Leivo(Edu fani jo lentäjän pojasta lähtien).
 
No höh, vasta kun elämä on nähty, voi siitä jotain puhua. Tai laulaa. Kelatkaa nyt Elvis junnuna, joo, ihan kiistämätöntä energiaa jota ei koskaan myöhemmällä iällä voi olla. Mutta toisaalta: olisiko parikymppinen Elvis voinut laulaa millään uskottavuudella vaikkapa kappaleita In The Ghetto tai Suspicious Minds? Olisiko elämänkokemus riittänyt? Olisiko edes ymmärtänyt mitä suustansa ulos sylkee? Tai Bob Dylan: joo, huimia, ylittämättömiä biisejä kuuskytluvulla mutta miten kukaan parikymppinen voi laulaa tällaista kamaa:

http://www.bobdylan.com/#/songs/most-of-the-time

I can't even be sure
If she was ever with me
Or if I was with her.

Tuollaista tekstiä lauletaan sen jälkeen kun on kaksikymmentä vuotta kestänyt ihmissuhde ohi jo vuosia sitten - mutta kaksikymppinenhän on vasta elämänsä alkutaipaleella eikä ymmärrä vielä mistään mitään eikä tuommoisia sanoja edes päästänsä keksisi.

Johnny Cash teki ankarimmat levytyksensä elämänsä ehtoolla ja Bob Dylanin painokkaimmat bluesit ovat luultavasti/toivottavasti vasta edessä. John Lee Hooker oli yli 70v Puistobluesin keikalla ja olemuksessa oli jotain semmoista vakuuttavuutta mihin nöösipojat eivät ihan heti yllä.
 
Sori kun nostan vanhaa ketjua, mutta liittyy kovin aiheeseen. Tuossa muutamassa edellisessä viestissä on tosiaan todettu se "elämän ja kuoleman" meininki ja uskottavuus (koskettaa), jota alunperin ajoin takaa.

Ostin (nyt vasta) seuraavan Cashin levyni. Ainoa, minkä kaupan laarista löysin oli "The Man In Black" (joku kokoelma?). Tämä vaikuttaa aika kepeältä menolta verrattuna AR:iin :) Ihan hyviäki rainoja kiekolla on. Ei ehkä varsinaista syventymismusaa, mut kepeää sopivaan tilanteeseen :)
 
Sinun on kirjauduttava sisään tai rekisteröityä kirjoittaaksesi tänne.
Back
Ylös