Ketjua selatessa alkoi oikein pohtimaan läsnäolo-termin merkitystä äänessä. Eikä se kovin helppo asia olekaan. Itse yhdistän läsnäolon erottelevaan stereokuvaan, hiljaiseen taustaan ja dynamiikkaan. Tosin en epäile eikö mononakin voisi saada hyvinkin läsnäolevaa soundia. Enkä tiedä siitä hiljaisesta (tai mustasta) taustastakaan. Omassa kämpässäni kun on ajoittain erilaisia sähköjen pörinöitä häiritsemässä, eikä niiden myötä kyllä kamalasti läsnäolo häviä. Luulen kuitenkin, ettei ilman hyvää dynamiikkaa päästä läsnäolon tunteeseen, vaikkei myöskään pelkästään sillä edetä oikeaan suuntaan. Erottelevan stereokuvan merkityksen puolesta taas puhuisi tässäkin ketjussa monesti mainitut dipolit erinomaisina läsnäolon välittäjinä. Erottelevaa ja ehkä jopa holograafista stereokuvaa ne tarjoavat, mutta onko se synonyymi läsnäolon kanssa? Vaikea myös uskoa, eikö ympärisäteilevillä saisi läsnäoloa aikaiseksi.
No eipä ole helppoa, joten piti sitten lähteä selaamaan ison maailman internettiä, jolloin törmääkin siihen, mikä läsnäolon englanninnos on? Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen "presence", mutta kuten tiedämme sillä tarkoitetaan yleensä ylämiddleä. Googlen haku siis tarjoaa jotain ihan muuta hakusanoilla "audio" ja "presence" kuin mitä tässä haetaan... vai tarjoaako? Törmäsin nimittäin tähän artikkeliin, jossa asiaa lähestytään lyhyesti äänittäjän näkökulmasta:
https://www.audiomasterclass.com/newsletter/what-is-presence-in-a-recording-how-do-you-get-it
Ja damn. Tässä tarjotaan lähimikittämistä läsnäolontunnun lisäämiseen ja selitetään (psykologinen) syykin asian tavoiteltavuuden taustalta. Ihan loogista, mutta itse kun olen pitkälti allerginen settien demomusana suosituun lähimikitetty-laulaja-hönkäilee-mikkiin-osastoon, voisin olla jopa hieman pettynyt. Audiofilosofinen pähkinähän tässä on kuitenkin se, että läsnäolo tarkoittaa edellisen valossa hyvin suoraa todella lähikentässä toistuvaa ääntä. Tämä on kuitenkin tilanne, jota ei todellisuudessa liveäänessä pääse oikein koskaan tapahtumaan, ellei silloin kun oma kulta laulaa synttärionnittelut hiljaa suoraan korvaasi. Toisinsanoen läsnäolon tuntua pidetään merkkinä livemäisestä toistosta, vaikka todellisuudessa puhutaan lähes vastakohdasta. Toisaalta asia voidaan kääntää niin, että mielikuva on tärkein, ei niinkään suhde todellisuuteen.