Läsnäolon tuntu soinnissa

[Karlsson]

Ketjua selatessa alkoi oikein pohtimaan läsnäolo-termin merkitystä äänessä. Eikä se kovin helppo asia olekaan. Itse yhdistän läsnäolon erottelevaan stereokuvaan, hiljaiseen taustaan ja dynamiikkaan. Tosin en epäile eikö mononakin voisi saada hyvinkin läsnäolevaa soundia. Enkä tiedä siitä hiljaisesta (tai mustasta) taustastakaan. Omassa kämpässäni kun on ajoittain erilaisia sähköjen pörinöitä häiritsemässä, eikä niiden myötä kyllä kamalasti läsnäolo häviä. Luulen kuitenkin, ettei ilman hyvää dynamiikkaa päästä läsnäolon tunteeseen, vaikkei myöskään pelkästään sillä edetä oikeaan suuntaan. Erottelevan stereokuvan merkityksen puolesta taas puhuisi tässäkin ketjussa monesti mainitut dipolit erinomaisina läsnäolon välittäjinä. Erottelevaa ja ehkä jopa holograafista stereokuvaa ne tarjoavat, mutta onko se synonyymi läsnäolon kanssa? Vaikea myös uskoa, eikö ympärisäteilevillä saisi läsnäoloa aikaiseksi.

No eipä ole helppoa, joten piti sitten lähteä selaamaan ison maailman internettiä, jolloin törmääkin siihen, mikä läsnäolon englanninnos on? Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen "presence", mutta kuten tiedämme sillä tarkoitetaan yleensä ylämiddleä. Googlen haku siis tarjoaa jotain ihan muuta hakusanoilla "audio" ja "presence" kuin mitä tässä haetaan... vai tarjoaako? Törmäsin nimittäin tähän artikkeliin, jossa asiaa lähestytään lyhyesti äänittäjän näkökulmasta:

https://www.audiomasterclass.com/newsletter/what-is-presence-in-a-recording-how-do-you-get-it

Ja damn. Tässä tarjotaan lähimikittämistä läsnäolontunnun lisäämiseen ja selitetään (psykologinen) syykin asian tavoiteltavuuden taustalta. Ihan loogista, mutta itse kun olen pitkälti allerginen settien demomusana suosituun lähimikitetty-laulaja-hönkäilee-mikkiin-osastoon, voisin olla jopa hieman pettynyt. Audiofilosofinen pähkinähän tässä on kuitenkin se, että läsnäolo tarkoittaa edellisen valossa hyvin suoraa todella lähikentässä toistuvaa ääntä. Tämä on kuitenkin tilanne, jota ei todellisuudessa liveäänessä pääse oikein koskaan tapahtumaan, ellei silloin kun oma kulta laulaa synttärionnittelut hiljaa suoraan korvaasi. Toisinsanoen läsnäolon tuntua pidetään merkkinä livemäisestä toistosta, vaikka todellisuudessa puhutaan lähes vastakohdasta. Toisaalta asia voidaan kääntää niin, että mielikuva on tärkein, ei niinkään suhde todellisuuteen.

 

[sihvis]

Eikö tämänkin voi jakaa kahteen tyyppiin, onko bändi minun huoneessani, vai olenko minä bändin huoneessa? Ensinmainittuun pääsee lähimikitykselläkin, jälkimmäiseen jättämällä sopivasti nauhoitustilaa tms. efektiä ääneen.

 

[Karlsson]

Itse ajattelen tuon jaottelun liittyvän enemmän tilantuntuun, mutta joo, eipä näitä termejä ole kiveen hakattu. Tosin omasta mielestäni myös paljon tilaa sisältävä äänitys voi olla hyvin läsnäoleva.

 

[hterho]

Eikö tämänkin voi jakaa kahteen tyyppiin, onko bändi minun huoneessani, vai olenko minä bändin huoneessa? Ensinmainittuun pääsee lähimikitykselläkin, jälkimmäiseen jättämällä sopivasti nauhoitustilaa tms. efektiä ääneen.

Tämä!

 

[QoE]

Eikö tämänkin voi jakaa kahteen tyyppiin, onko bändi minun huoneessani, vai olenko minä bändin huoneessa? Ensinmainittuun pääsee lähimikitykselläkin, jälkimmäiseen jättämällä sopivasti nauhoitustilaa tms. efektiä ääneen.

Tämä lienee perinteinen jaottelu. Kun kuitenkin tiedämme, että konserttitilan reaalisen akustiikan tuominen kotiluolaan on aika vajavaista, niin voisiko ajatella näinkin: kuuntelija ei ole missään reaalisessa tilassa, vaan pikemminkin eräänlaisessa "virtuaali-illuusio" -tilassa. Kuunnellaanhan stereoefektin luomaa illuusiota. Toisin sanoen bändi ei ole täällä enkä minä esityspaikalla tai studiossa, vaan olemme bändin kanssa eräänlaisessa yhteisessä illuusio-tilassa. Tämän "tilan" luomisessa miksaajalla lienee iso roolinsa, samoin kuin formaatilla ja toistosysteemillä.

On todettu, että kun nykyään live-referenssi puuttuu monista äänitteistä, niin toiston luomaa äänimaailmaa voitaisiiin luonnehtia "synteettiseksi ääninäyttämöksi". Sana "läsnäolo" (presence) liitetäänkin myös virtuaaliseen todellisuuteen (virtual reality, VR). Kun nykyään on noussut uudelleen suuri mielenkiinto virtuaalista todellisuutta kohtaan, termi läsnäolo on löydetty uudelleen. "Läsnäolo" on keskeistä siinä, miten kokemus saadaan välitetyksi osallistujille (experience is delivered to participants).

Tämä voisi laajemmin liittyä tunnettuun ehdotukseen, jonka mukaan hifin toistoihanne ei enää olisi luotettavuus (fidelity, esim. alkuperäisen akustiikan toistamisessa), vaan uskottavuus (plausibility).

"Presence is postulated into the concepts of ‘being there’, or Place Illusion (PI) as originally propounded, and Plausibility (Psi) which is the illusion that the perceived events in the virtual environment are really happening."
Tuossa lainatun perusteella siis VR:n yhteydessä "läsnäolo" rakentuu kahdesta tekijästä:
- kokemuksesta, että on mukana tapahtumapaikalla (being there)
- tapahtumisen realismista kuulijan kannalta eli kuinka vakuuttavaa havaitun tapahtumisen todellisuus on kuulijan kokemuksen mukaan (really happening)
Ks. http://discovery.ucl.ac.uk/1550431/1/Slater_paper10.pdf

"Läsnäolo" on tässä illuusio-kokemus (experience), jolle on ominaista havaittujen tapahtuminen uskottavuus ja sen myötä immersio eli kokemukseen syventyminen. Kun kuuntelemme toistoa ja havaitsemme sen välittämät tapahtumat, niin tämän illuusion uskottavuuden ja vakuuttavuuden aste ilmeisesti vaikuttaisi ratkaisevasti immersion määrään. Toiston uskottavuus ja vakuuttavuus saa syventymään kuunteluun niin, että keskittyminen on kokonaan kuuntelussa ja sen välitttämässä virtuaali-läsnäolossa. Kuuntelija ei silloin välttämättä kovin selkeästi tiedosta illuusion ulkopuolista ympäröivää todellisuutta. Tällöin hän on läsnä tuossa "illuusio-virtuaalitilassa" yhdessä bändin kanssa. Hän ei ole vain "kuuntelija", vaan myös "osallistuja".

En ole itse perehtynyt VR-maailmaan kuin pintapuolisesti, joten en tiedä, miten toisaalta hifistit ja toisaalta VR:n tuntijat tällaiseeen rinnastukseen suhtautuvat. VR-tapahtuma ja kaksikanavan kaiutinkuuntelu ovat erilaisia kokemuksia, mutta onko niissä myös samaa? Ainakin ne ovat molemmat illuusioita, jotka pyrkivät uskottavuuteen ja vakuuttavuuteen. Samoin molemmissa on kyse kokemuksen välittämisestä (delivering experience). Voisiko esim. olla niin, että pelimaailmaan suuntautuva tutkimus (esim. immersion selvittäminen) voisi jotenkin tukea hifitoiston kokemisen ymmärtämistä? Entä miten VR-tekniikka mahdollisesti liittyy hifin tulevaisuuteen?

Muistaakseni "immersio"-sanaa on täälläkin keskusteluisssa jonkin verran esiintynyt. Omasta mielestäni "läsnäolo" ja "immersio" kuvaisivat ainakin sitä, mitä itse harrastuksessa tavoittelen. Siksi kokemuksellinen näkökulma on minulle tärkeä. Hifin ja kokemuksellisen akustiikan parissa asiaa onkin tietääkseni pyritty jäsentämään. Voidaan esim. ajatella, että toistossa miellyttävyyttä ja uskottavuutta/immersiota luovat mm. timbren luonnollisuus, riittävä äänen voima ja bassoisuus, riittävä äänikuvan koko, musiikin ympäröivyys, erottelu, selkeys ja läheisyyden kokemus. Nuo ovat toisaalta siis kokemuksellisia asioita, mutta myös käännettävissä tekniikan, mittausten ja käytännön hifitoimien kielelle.

 

[JohnyL]

Eikö tämänkin voi jakaa kahteen tyyppiin, onko bändi minun huoneessani, vai olenko minä bändin huoneessa? Ensinmainittuun pääsee lähimikitykselläkin, jälkimmäiseen jättämällä sopivasti nauhoitustilaa tms. efektiä ääneen.

Mutta kun nuo kaksi eivät mielestäni ole toisiaan poissulkevia. Voi myös olla että bändi huone onkin minun luonani. Vaikea vähän selitt, mutta Amused to Deathin qsound illuusio on mielestäni vähän sitä.

 

[JohnyL]

Jos jolllakulla löytyy legendaarinen treble säädin vahvistimesta, niin koittakapaa, miten käy läsnäolon tunnulle, jos sitä kääntää pienemmälle?

Tai Monkin klassikossa; onko joku soittimista enemmän läsnä kuin toiset? Ja jos, niin mi(t)kä teidän mielestä?

https://tidal.com/track/2044474

 

[Karlsson]

Tämä lienee perinteinen jaottelu. Kun kuitenkin tiedämme, että konserttitilan reaalisen akustiikan tuominen kotiluolaan on aika vajavaista, niin voisiko ajatella näinkin: kuuntelija ei ole missään reaalisessa tilassa, vaan pikemminkin eräänlaisessa "virtuaali-illuusio" -tilassa. Kuunnellaanhan stereoefektin luomaa illuusiota. Toisin sanoen bändi ei ole täällä enkä minä esityspaikalla tai studiossa, vaan olemme bändin kanssa eräänlaisessa yhteisessä illuusio-tilassa. Tämän "tilan" luomisessa miksaajalla lienee iso roolinsa, samoin kuin formaatilla ja toistosysteemillä.

On todettu, että kun nykyään live-referenssi puuttuu monista äänitteistä, niin toiston luomaa äänimaailmaa voitaisiiin luonnehtia "synteettiseksi ääninäyttämöksi". Sana "läsnäolo" (presence) liitetäänkin myös virtuaaliseen todellisuuteen (virtual reality, VR). Kun nykyään on noussut uudelleen suuri mielenkiinto virtuaalista todellisuutta kohtaan, termi läsnäolo on löydetty uudelleen. "Läsnäolo" on keskeistä siinä, miten kokemus saadaan välitetyksi osallistujille (experience is delivered to participants).

Tämä voisi laajemmin liittyä tunnettuun ehdotukseen, jonka mukaan hifin toistoihanne ei enää olisi luotettavuus (fidelity, esim. alkuperäisen akustiikan toistamisessa), vaan uskottavuus (plausibility).

"Presence is postulated into the concepts of ‘being there’, or Place Illusion (PI) as originally propounded, and Plausibility (Psi) which is the illusion that the perceived events in the virtual environment are really happening."
"Läsnäolo" rakentuu kahdesta tekijästä:
- kokemuksesta, että on mukana tapahtumapaikalla (being there)
- tapahtumisen realismista kuulijan kannalta, kuinka vakuuttavaa havaitun tapahtumisen todellisuus on kuulijan kokemuksen mukaan (really happening)
Ks. http://discovery.ucl.ac.uk/1550431/1/Slater_paper10.pdf

"Läsnäolo" on tässä illuusio-kokemus (experience), jolle on ominaista havaittujen tapahtuminen uskottavuus ja sen myötä immersio eli kokemukseen syventyminen. Kun kuuntelemme toistoa ja havaitsemme sen välittämät tapahtumat, niin tämän illuusion uskottavuuden ja vakuuttavuuden aste ilmeisesti vaikuttaisi ratkaisevasti immersion määrään. Toiston uskottavuus ja vakuuttavuus saa syventymään kuunteluun niin, että keskittyminen on kokonaan kuuntelussa ja sen välitttämässä virtuaali-läsnäolossa. Kuuntelija ei silloin välttämättä kovin selkeästi tiedosta illuusion ulkopuolista ympäröivää todellisuutta. Tällöin hän on läsnä tuossa "illuusio-virtuaalitilassa" yhdessä bändin kanssa. Hän ei ole vain "kuuntelija", vaan myös "osallistuja".

En ole itse perehtynyt VR-maailmaan kuin pintapuolisesti, joten en tiedä, miten toisaalta hifistit ja toisaalta VR:n tuntijat tällaiseeen rinnastukseen suhtautuvat. VR-tapahtuma ja kaksikanavan kaiutinkuuntelu ovat erilaisia kokemuksia, mutta onko niissä myös samaa? Ainakin ne ovat molemmat illuusioita, jotka pyrkivät uskottavuuteen ja vakuuttavuuteen. Samoin molemmissa on kyse kokemuksen välittämisestä (delivering experience). Voisiko esim. olla niin, että pelimaailmaan suuntautuva tutkimus (esim. immersion selvittäminen) voisi jotenkin tukea hifitoiston kokemisen ymmärtämistä? Entä miten VR-tekniikka mahdollisesti liittyy hifin tulevaisuuteen?

Muistaakseni "immersio"-sanaa on täälläkin keskusteluisssa jonkin verran esiintynyt. Omasta mielestäni "läsnäolo" ja "immersio" kuvaisivat ainakin sitä, mitä itse harrastuksessa tavoittelen. Siksi kokemuksellinen näkökulma on minulle tärkeä. Hifin ja kokemuksellisen akustiikan parissa asiaa onkin tietääkseni pyritty jäsentämään. Voidaan esim. ajatella, että toistossa miellyttävyyttä ja uskottavuutta/immersiota luovat mm. timbren luonnollisuus, riittävä äänen voima ja bassoisuus, riittävä äänikuvan koko, musiikin ympäröivyys, erottelu, selkeys ja läheisyyden kokemus. Nuo ovat toisaalta siis kokemuksellisia asioita, mutta myös käännettävissä tekniikan, mittausten ja käytännön hifitoimien kielelle.

Hyviä ajatuksia aiheesta. Erityisesti tuon toistoihanteen määrittelyn esilletuominen on tärkeää. Toki siinä on isona tekijänä edelleen kunkin henkilökohtaiset preferenssit eli ihan yleispätevästi asiaa ei voi noin muotoilla, mutta mielestäni tämän osalta pääpointti onkin, että rajaamalla äänentoistoa määrittelevät kriteerit liian kapeasti mennään pahasti metsään. Äänen toistaminen on laaja kokonaisuus, jossa voi olla hyvinkin erilaisia painopisteitä. Itse kunkin on tärkeää pohtia hieman syvemmin omia kriteereitään ja tavoitteitaan ja mieluiten irtaantua samalla valmiiksi annetuista malleista ja kriteereistä.

Joo, tällä ei ollut enää juurikaan tekemistä läsnäolon kanssa, mutta taas äänen kokemisen suhteen mielestäni paljonkin.

 

[Jyrki_H]

Tämä lienee perinteinen jaottelu. Kun kuitenkin tiedämme, että konserttitilan reaalisen akustiikan tuominen kotiluolaan on aika vajavaista, niin voisiko ajatella näinkin: kuuntelija ei ole missään reaalisessa tilassa, vaan pikemminkin eräänlaisessa "virtuaali-illuusio" -tilassa. Kuunnellaanhan stereoefektin luomaa illuusiota. Toisin sanoen bändi ei ole täällä enkä minä esityspaikalla tai studiossa, vaan olemme bändin kanssa eräänlaisessa yhteisessä illuusio-tilassa. Tämän "tilan" luomisessa miksaajalla lienee iso roolinsa, samoin kuin formaatilla ja toistosysteemillä. [\quote]
Minusta tämä on tärkeä pointti. Minä olen luopunut yrityksestä siirtää 3D-tilaa stereolaitteistolla. Musiikin sisällön välittyminen on tärkeämpää. Läsnäolo voi siis olla jotain kuvailemasi kaltaista.

On todettu, että kun nykyään live-referenssi puuttuu monista äänitteistä, niin toiston luomaa äänimaailmaa voitaisiiin luonnehtia "synteettiseksi ääninäyttämöksi". Sana "läsnäolo" (presence) liitetäänkin myös virtuaaliseen todellisuuteen (virtual reality, VR). Kun nykyään on noussut uudelleen suuri mielenkiinto virtuaalista todellisuutta kohtaan, termi läsnäolo on löydetty uudelleen. "Läsnäolo" on keskeistä siinä, miten kokemus saadaan välitetyksi osallistujille (experience is delivered to participants).

Tämä voisi laajemmin liittyä tunnettuun ehdotukseen, jonka mukaan hifin toistoihanne ei enää olisi luotettavuus (fidelity, esim. alkuperäisen akustiikan toistamisessa), vaan uskottavuus (plausibility).

"Presence is postulated into the concepts of ‘being there’, or Place Illusion (PI) as originally propounded, and Plausibility (Psi) which is the illusion that the perceived events in the virtual environment are really happening."
Tuossa lainatun perusteella siis VR:n yhteydessä "läsnäolo" rakentuu kahdesta tekijästä:
- kokemuksesta, että on mukana tapahtumapaikalla (being there)
- tapahtumisen realismista kuulijan kannalta, kuinka vakuuttavaa havaitun tapahtumisen todellisuus on kuulijan kokemuksen mukaan (really happening)
Ks. http://discovery.ucl.ac.uk/1550431/1/Slater_paper10.pdf

Virtuaalitodellisuus pyrkii minusta enempään kuin tavallinen äänentoisto. Minusta tämä on myös hifin ongelma, kun haetaan tavallaan tilaefektiä sisällön kustannuksella. Ei sillä, etteikö täysin autenttinen kuulokokemus olisi positiivinen asia, mutta puutteellisella formaatilla painotus voi mennä väärään suuntaan.

"Läsnäolo" on tässä illuusio-kokemus (experience), jolle on ominaista havaittujen tapahtuminen uskottavuus ja sen myötä immersio eli kokemukseen syventyminen. Kun kuuntelemme toistoa ja havaitsemme sen välittämät tapahtumat, niin tämän illuusion uskottavuuden ja vakuuttavuuden aste ilmeisesti vaikuttaisi ratkaisevasti immersion määrään. Toiston uskottavuus ja vakuuttavuus saa syventymään kuunteluun niin, että keskittyminen on kokonaan kuuntelussa ja sen välitttämässä virtuaali-läsnäolossa. Kuuntelija ei silloin välttämättä kovin selkeästi tiedosta illuusion ulkopuolista ympäröivää todellisuutta. Tällöin hän on läsnä tuossa "illuusio-virtuaalitilassa" yhdessä bändin kanssa. Hän ei ole vain "kuuntelija", vaan myös "osallistuja".

Voimakas keskittyminen tuottaa sen, ettei ulkoista todellisuutta havaitse. Siihen riittää esim. hyvän kirjan lukeminen. Jotkut lukevat partituurejakin. Toiston uskottavuus voi olla jotain muutakin kuin tilan siirtämistä. Kuulijan voi minusta siirtää lähelle musiikkia, vaikka hän ei varsinaisesti siirtyisi live-tilanteen yleisöksi tai bändi tulisi esiintymään olohuoneeseen. Riittänee, että musiikki tai artisti tulee tunnetasolla lähelle kuulijaa. Onko se sitten läsnäoloa?

En ole itse perehtynyt VR-maailmaan kuin pintapuolisesti, joten en tiedä, miten toisaalta hifistit ja toisaalta VR:n tuntijat tällaiseeen rinnastukseen suhtautuvat. VR-tapahtuma ja kaksikanavan kaiutinkuuntelu ovat erilaisia kokemuksia, mutta onko niissä myös samaa? Ainakin ne ovat molemmat illuusioita, jotka pyrkivät uskottavuuteen ja vakuuttavuuteen. Samoin molemmissa on kyse kokemuksen välittämisestä (delivering experience). Voisiko esim. olla niin, että pelimaailmaan suuntautuva tutkimus (esim. immersion selvittäminen) voisi jotenkin tukea hifitoiston kokemisen ymmärtämistä? Entä miten VR-tekniikka mahdollisesti liittyy hifin tulevaisuuteen?

VR-tekniikka mahdollistaisi monella tapaa paremman formaatin, mutta pystyykö musiikkiteollisuus hyödyntämään sitä tavalla, joka palvelee hifiharrastajien tarvetta? Lisäksi on valtava katalogi olemassaolevaa musiikkia, jolle on käyttöä vielä pitkään. Uutta materiaalia olisi tarjolla aluksi vähän, eikä taloudellisesti kannattavaa kuluttajajoukkoa saataisi luultavasti liikkeelle.

Muistaakseni "immersio"-sanaa on täälläkin keskusteluisssa jonkin verran esiintynyt. Omasta mielestäni "läsnäolo" ja "immersio" kuvaisivat ainakin sitä, mitä itse harrastuksessa tavoittelen. Siksi kokemuksellinen näkökulma on minulle tärkeä. Hifin ja kokemuksellisen akustiikan parissa asiaa onkin tietääkseni pyritty jäsentämään. Voidaan esim. ajatella, että toistossa miellyttävyyttä ja uskottavuutta/immersiota luovat mm. timbren luonnollisuus, riittävä äänen voima ja bassoisuus, riittävä äänikuvan koko, musiikin ympäröivyys, erottelu, selkeys ja läheisyyden kokemus. Nuo ovat toisaalta siis kokemuksellisia asioita, mutta myös käännettävissä tekniikan, mittausten ja käytännön hifitoimien kielelle.

Kaksikanavainen tallenne on muokkautunut aikojen kuluessa tietynlaiseksi. Tiettyjä standardeja on olemassa, mutta etenkin toistopäässä toteutukset ovat varsin villejä. Moni ei hae oppikirjamaista toteutusta. Näiden miettiminen tekniseltä kannalta on haastavaa, mutta mielenkiintoista.

 

[QoE]

Hyviä ajatuksia aiheesta. Erityisesti tuon toistoihanteen määrittelyn esilletuominen on tärkeää. Toki siinä on isona tekijänä edelleen kunkin henkilökohtaiset preferenssit eli ihan yleispätevästi asiaa ei voi noin muotoilla, mutta mielestäni tämän osalta pääpointti onkin, että rajaamalla äänentoistoa määrittelevät kriteerit liian kapeasti mennään pahasti metsään. Äänen toistaminen on laaja kokonaisuus, jossa voi olla hyvinkin erilaisia painopisteitä. Itse kunkin on tärkeää pohtia hieman syvemmin omia kriteereitään ja tavoitteitaan ja mieluiten irtaantua samalla valmiiksi annetuista malleista ja kriteereistä.

Joo, tällä ei ollut enää juurikaan tekemistä läsnäolon kanssa, mutta taas äänen kokemisen suhteen mielestäni paljonkin.

Vähän offtopiccia lainatussa lihavoidun tiimoilla: Iso kuva on se, että teollisuudessa ja kaupassa painopiste on jo kauan sitten siirtynyt tekniikasta kuluttajakokemukseen, kun on siirrytty teollisesta ajasta palveluyhteiskuntaan, ja korostetaan vaihtoarvon sijasta käyttöarvoa. Vastaavasti painopiste on siirtynyt teknisestä laadusta kokemuslaadun korostamiseen. Enää ei tuoteta niinkään laitteita itseisarvona, vaan kuluttajia palvelevia palveluita.

Hifissä tämä näkyisi siten, että teknispainotteisesta luotetavuuden ihanteesta on siirrytty kokemuspainotteiseen uskottavuuden ihanteseen. Luotettavuus on myös liittynyt livereferenssiin, jota ei enää ole. Hifitoisto on "synteettinen ääninäyttämö", missä 'äänitteen sisältöä määrittää paljolti studiotuotanto. Miksaaja on artisti. Siksi tässäkin ketjusssa kannattaa läsnäolon syitä etsiä myös äänitteeltä.

Hifitoisto on ilman livereferenssiä täysin vapaa yksilökeskeiselle määrittelylle, missä toiston hyvyyden kriteeri on toiston uskottavuus ja vakuuttavuus kuulijan kulloisessakin kokemusmaailmassa. Kuten lainatussakin todetaan, toistoihanne määräytyy henkilökohtaisista preferensseistä käsin. Ehkäpä harastajakin on eräällä tavalla "artisti", joka valinnoillaan osaltaan luo itseään puhuttelevaa toistoa.

Akustiikassa on kuitenkin myös etsitty, millaisia kuuntelijoille yhteisiä intersubjektiivisia toiston muuttujia ehkä voitaisiin löytää. Vastaus on, että ei niitä tarkasti, kattavasti ja luotettavasti liene. Kuten teollisuudessa yleensäkin, myös akustikkassa ja hifitutkimuksessa lienee päädytty siihen, että kuluttajien näkemyksiä luotaavassa otantatukimuksissa kukin yksilö tai yksilöryhmä voi itse vapaasti sanoittaa hyvän tuotteen kriteerit (free choice profiling). Tämä käytäntö tuo paremmin esiin kuluttajan todelliset ajatukset kuin jos käytettäisiin valmista muuttujalistaa.

Toisaalta otantatutkimuksilla samalla etsitään mahdollisimman päteviä yleistyksiä asiakkaiden tai kuuntelijoiden mieltymyksistä, koska ilman tällaisia yleistyksiä ei voida rakentaa saliakustiikkaa tai valmistaa hifilaitteita. Joissakin Aalto-yliopiston akustiikan julkaisuissa on päädytty (free choice profiling -käytäntöä soveltavien) otantatutkimusten perusteella yleistykseen, että hyvää musiikkikokemusta määrittäisivät mm. edellisesssä postauksessani luettelemani tapaiset muuttujat.

Akustikko tai hifivalmistaja joutuu vielä suunnittelussaan määrittämään muuttujille ihannearvot, kun taas yksittäinen hifisti voi harrastuksessaan vapaasti määrittää hyvän toiston muuttujat ja ihannearvot itse. Samalla lienee todettu, että kannattaa tehdä tämä tutustuen toisten näkemyksiin ja asiasta tehtyihin perustelluihin yleistyksiin. Jos esimerkiksi otantatutkimuksen paneelissa osallistuja saa vapaasti ja oma-aloitteisesti päättää hyvistä tuotekriteereistä, käytännössä moni osallistuja tarvitsee testin järjestäjän tukea päästäkseen tässä alkuun. Henkilökohtainen näkemys ja yleistykset eivät ole toisiaan vastaan, vaan ne voivat olla ikään kuin "vuoropuhelussa". Esimerkiksi meikäläisen kannattanee ottaa oppia kokeneemmilta ja tietävämmiltä harrastajilta ja ammattilaisilta, samalla kun tietysti teen esim. hankintapäätökseni omalta pohjalta.

Tämä taustana sille, että hifiasiat avautuvat mielestäni henkilökohtaisesta kuuntelukokemuksesta käsin, kuten lainatussakin ymmärtääkseni todetaan. Tekniikka palvelee toivottavasti mahdollisimman hyvin hyvän kuuntelukokemuksen pyrkimyksiä. Ilman hyvin suunniteltua tekniikkaa ei tietenkään ole myöskään hyvää kuuntelukokemusta. Rinnastuksena se, että hyvää VR-kokemusta muodostettaessa on ilmiselvää, että kuluttajille rakennetaan heidän immersiotaan palvelevia tuotteita. Näinhän se varmaan on hifissäkin. Tällaisesta taustasta avautuu minulle myös tämä "läsnäolo" kokemuksellisena immersiona siten, kun yritin sitä edellisessä viestissä kuvata.