Lähestymistapasi hyvään ääneen

Tätä ketjua on hauska lukea ja huomata, että oma lähestymistapa on kyllä hyvin epämääräinen verrattuna moneen muuhun.

Omalla kohdallani akustisten soittimien käyttäminen referenssinä on ongelmallista, sillä oma johtopäätös on se, ettei se levyltä kuitenkaan "oikealta" kuulosta. Tämä johtuu siitä, että kokemus oikeiden soittimien soinnista "livenä" on suht laaja ja levyllä jo äänitysolosuhteet ja -välineet aiheuttavat niin suurta variaatiota, ettei lopputulos millään voi aina kuulostaa oikealta. Eli en edes vaivaa asialla päätäni. Toki jossain määrin tietysti, esimerkkinä se että kontran kuulostaessa sähköbassolta ollaan metsikössä, mutta tappiin asti en hieroisi tämän tiimoilta omaa settiäni.

Paras mittari on lienee se, että muijan ***** heiluu dancehall-levyjen tahdissa, jos semmoista luukutan. Elikkäs.
 
Pasi P sanoi:
Sali ei varmaan ole referenssi. Mutta ei kai ne akustiset soittimet ja ihmisääni hirveästi siitä happane jos ne esitetään tarkoitukseen suunnitellussa tilassa?

Tässä porukat puhuvat varmaan vähän eri asioista. Uskoisin että Pasi P ja minä tarkoitamme alkuperäisellä äänellä suoraa akustista ääntä, johon tietenkin tila/sali tuo oman lisänsä. Luonnollista toistoa kuulee esim. pienessä jazz-klubissa, jossa rumpusetti on kokonan mikittämättä ja kukin instrumentti tulee joko suoraan ilman vahvistusta tai oman instrumenttivahvistimensa kautta. Minimissään laulukamoja käytetään vain välispiikkeihin. Tällaiset konsertit ovat myös edullisia, murto-osa areenalippujen hinnoista, joten kuuntelemaan oppiminen ei maksa paljoa ja rahaa jää myös kotilaitteisiin.

Sen sijaan isoissa vahvistetuissa areenakonsertissa tuota suoraa akustista ääntä ei ole ja äänen päämassan tuottavat PA-laitteet. PA-kamat ovat kuin erittäin isokokoinen, huonolaatuinen, yläbassovoittoinen ja kihisevä hifisetti. Kun tehdään isosta vahvistetusta konsertista livelevy, niin salin puolelta otetaan parhaimmillaan mukaan ainoastaan yleisöäänet, instrumentit vedetään suoraan äänitys- ja miksauspöydistä. Usein jopa niin, että instrumentin äänitysmikki- ja PA-mikki ovat rinakkain ja erityyppisiä. Eihän tuollaisella konsertilla voikaan olla mitään absoluuttista laatutasoa, johon nojautuen voisi omaa ääntä lähteä kotiinsa rakentamaan. Tuollaisessa musiikissa periaate 'kun kuullostaa hyvältä niin homma on siinä' on varmasti ihan perusteltu. Sillä tavalla miksaajakin siellä keskellä salia toimii kun omaa isoa 'hifisettiään' sound-checkin aikana virittelee.

Kuulemaan oppiminen ei tule ilmaiseksi saatikka itsekseen. Olen valitettavasti itse läpikäynyt melkein kaikki eri umpikujat, rintakehää paukuttavat bassot, äänikuvametsästyksen, eri instrumenttien panorointikulmien bongailut, lahkeenlepattamiset, bassolinjojen seurannat ym. Mutta onni koko hommassa on se, että tarpeeksi kun kuuntelee ja kuulee niin lopulta sinne aivoihin muodostuu riittävä määrä muistijälkiä, joiden perusteella on helppo erottaa hyvä ääni huonosta. Eikä minusta homman eteen tehty työ tai eri vaihtoehtojen läpikäyminen ole missään tapauksessa mennyt hukkaan, päinvastoin, tällä hetkellä tuntuu jopa siltä että ne ovat omalla kohdallani olleet välttämättömiä vaiheita kokonaisuuden hahmottamisessa.

Mutta mitä sitten huominen tuo tullessaan, sen kun tietäisi :D
 
Pasi P sanoi:
Jos ei tulisi, kuuntelisin musaa varmaan aika vähän.

Niin, mutta tarkoitin jotta notta että mistä ne kiksit sit tulee... siinä musiikissa, kerta ja kun ei oikeasta äänenväristä ja äänikuvista...
 
Tawe sanoi:
Niin, mutta tarkoitin jotta notta että mistä ne kiksit sit tulee... siinä musiikissa, kerta ja kun ei oikeasta äänenväristä ja äänikuvista...

Mä saan ne kuuluisat takuumusikaaliset kiksit duunin pöytäradiostakin jos soi hyvä biisi. Mutta jos se ei kotona pelkästään riitä niin sitten napataan lisäpotkua väreistä ja kuvista. Miksi tyytyä vähempään kuin on mahdollista?
 
Tawe sanoi:
Niin, mutta tarkoitin jotta notta että mistä ne kiksit sit tulee... siinä musiikissa, kerta ja kun ei oikeasta äänenväristä ja äänikuvista...

Kikseistä valtaosa tulee sisällöstä, eli soitosta, sovituksesta, melodiasta, sanoituksesta suhteessa omaan mielentilaan. Äänitystekniikka ja kotilaitteet ovat vain pieni lisä koko juttuun.

Mutta, mutta. Huonosti toimiva 'resoluutiosetti' syö kiksejä kovalla kouralla ja ainakin mulla tulee hammasten kiristystä, irvistelyä ja kaikenkarvaista muutakin pahoinvointia. Pieni matkaradiokin voi antaa paremman elämyksen.

Edit: typoja
 
Tämä kommenttini tuskin tuo mitään lisäarvoa keskusteluun, mutta eivätkö tällaiset aiheet ole hieman vaikeita keskusteltavia sanallisesti? Jokainen setti on erilainen ja kuitenkin kuunneltava käytännössä. Tällöin muuttujia on niin paljon, että niistä voisi raapustaa kirjasarjan.

Ei vaan, mä tykkään neutraalista äänestä :D
 
milesdavis sanoi:
Tämä kommenttini tuskin tuo mitään lisäarvoa keskusteluun, mutta eivätkö tällaiset aiheet ole hieman vaikeita keskusteltavia sanallisesti? Jokainen setti on erilainen ja kuitenkin kuunneltava käytännössä. Tällöin muuttujia on niin paljon, että niistä voisi raapustaa kirjasarjan.

Ei vaan, mä tykkään neutraalista äänestä :D

Hifiharrastushan on ennenkaikkea kirjallinen harrastus. Foorumikirjoittelua, nettisurffailua ja lehtien lukua. Monitorissa kontrastit täysillä ja punaista vähän lisätty.

Ei vaan, mä tykkään neutraalisävyisestä monitorikuvasta.
 
Lähestymistapani on ilmeisesti mallia "Sulo Vilén" ja sen seurauksena hyvää ääntä eksyy olohuoneeseen lähinnä sattumalta. Sen seurauksena setti usein:

LaJazz sanoi:
...syö kiksejä kovalla kouralla ja ainakin mulla tulee hammasten kiristystä, irvistelyä ja kaikenkarvaista muutakin pahoinvointia.

Tuollaista olen valitettavan usein kuullut kotonani enkä tiedä onko tilanne tällä hetkellä yhtään sen parempi. Pitäisi kyllä äkkiä tehdä asialle jotain eli lähestymistapaa täytynee muuttaa. :-\
 
Meikäläisen lähestymistapa on täällä hieman kerettiläinen, eli täysin teknisin perustein valitsen laitteet >:D.

Hyvään ääneen equ on lähtökohta, tällä pystyn jo loihtimaan melko monenlaista soundia ja vähän klangiakin. Kaiuttimet on DIY tuotantoa, ja elmentit on valittu lahinnä pienimmän särön mukaan. Vahvistimet D-luokkaa, joiden uskon päihittävän neutraalisuus/hinta suhteessa kaikki muut. Putkivahvistimiin en koske pitkällä tikullakaan. Särö-ääneen jos tulee jatkossa tarvetta, niin teen sen DSPllä.
Kaapelien eroon en oikeastaan usko, mutta testattavaksi en edes ottaisi kaapelia jossa on suurempi kapasitanssi tai induktanssi kuin nykyisissä.

Unelmoin täysin digitaalisesta systeemistä, jossa signaali muuttuu analogiseksi vasta kaiuttimen kelassa. Eipä siinä sitten sourcella ole niin merkitystä.
 
veskelin sanoi:
Unelmoin täysin digitaalisesta systeemistä, jossa signaali muuttuu analogiseksi vasta kaiuttimen kelassa. Eipä siinä sitten sourcella ole niin merkitystä.

Mulla on yksi pari Geneleccejä (8130A), joissa muunnetaan vasta kaiutinkopan sisällä. Ei ne soi sen kummemmin kuin analogiset siskonsakaan. Olen kuullut myös TacTin digipäätettä, joka on teoriassa tehokas DA-muunnin. Omanlaisensa hyvä vahvistin se oli muiden hyvien analogisten päättärien seassa.

Mahdollisimman kattavan digitaalisuuden perään ei maksa vaivaa kuolata, koska hyvää ääntä saa analogisestikin. Vrt. digitoivien mikkien lähes täydellinen puuttuminen studioista. Tekniikka on ollut olemassa jo 20 vuotta.
 
Tawe sanoi:
Niin, mutta tarkoitin jotta notta että mistä ne kiksit sit tulee... siinä musiikissa, kerta ja kun ei oikeasta äänenväristä ja äänikuvista...

Veikkaisin että musiikkista ja esityksestä itsestään.
Mistäs muualta?
 
LaJazz sanoi:
Mahdollisimman kattavan digitaalisuuden perään ei maksa vaivaa kuolata, koska hyvää ääntä saa analogisestikin.


TacTissa on ajatusta, mutta se ei ollut nyt olennaista.

Tarkoitin, että TEORIASSA esim auton moottorina rivi-6 on ylivoimainen V6 moottoriin nähden (paitsi ehkä koossa). Käytännön erot kuitenkin ovat lähes nolla. Siitä huolimatta nukkuisin yöni paremmin, jos tallissa olisi rivi6.

Onnellisuuden lähteet voidaan generoida musiikkisignaaliin vaikka jälkikäteen, kunhan kaikki muu on toteutettu ideaalisesti. Täytyy myöntää, että Hifissä periaatteen täydellinen noudattaminen hieman hankalaa, sillä kaiutin/huone kombo on aina melkoinen kompromissi. Equ on tähän minun vastaus... ei välttämättä ainoa oikea.
 
Täällä on puhuttu tilan vaikutuksesta välittyvään ääneen. Olen kerran Hesassa kiertänyt Oopperassa ylhäältä alas ja keskeltä sivulle, etsien optimaalista kuuntelupaikkaa. Tässä auttoi sukulaismies joka oli duunissa siellä ja se ettei näytös ollut ihan täysi.
Ylimmällä parvella oli valtavat diskanttija keskiääni korostumat jotka tulivat kaikuna katosta. Alhaalla permannolla taas oli selkeää vaimentumaa. Toinen parvi keskellä edessä toimi optimaalisesti. Samalla kun kiersi, huomasi miten joidenkin soittimien ääni muuttui. Kun sain hyvän paikan niin tuo esitys muuttui todella nautittavaksi.Toisaaltaan olen suurimman havahduksen kokenut Oslossa, klubikeikalla. Pieni jazzklubi, tila oli monimuotoinen, hyvin rikkonaiset pinnat ja hyvä akustiikka. Täällä Tore Brunborgin trio soittijazzia soittimina foni, kontrabasso ja rummut, mukana hyvin kevyet PA-kamat. Se luonnollisuus tuntui hetkittäin epätodelliselta. Väliin huomasin ikään kuin olevan musiikin sisällä. Kaikki ympärilläni oleva haihtui, exvaimokin (ei sen takia ex). Siinä on sellainen referenssi jota pyrin hakemaan omilta laitteiltani. Siihen ei kuulu jumputtava basso, ei kireät diskantit. Se on herkullista, realistista, rytmikästä, mukaansa tempaavaa toistoa. Silloin tajusin miten musiikki tulee ensin ja tekniikka perässä.
 
Fundeeraaja sanoi:
Pieni jazzklubi, tila oli monimuotoinen, hyvin rikkonaiset pinnat ja hyvä akustiikka. Täällä Tore Brunborgin trio soittijazzia soittimina foni, kontrabasso ja rummut, mukana hyvin kevyet PA-kamat. Se luonnollisuus tuntui hetkittäin epätodelliselta. Väliin huomasin ikään kuin olevan musiikin sisällä. Kaikki ympärilläni oleva haihtui, exvaimokin (ei sen takia ex). Siinä on sellainen referenssi jota pyrin hakemaan omilta laitteiltani. Siihen ei kuulu jumputtava basso, ei kireät diskantit. Se on herkullista, realistista, rytmikästä, mukaansa tempaavaa toistoa. Silloin tajusin miten musiikki tulee ensin ja tekniikka perässä.

Kuvaamasi tilanne tekee juuri niitä 'referenssitason' muistijälkiä. Hyvän keikan jälkeen on vähintään viikon ajan tyytyväinen olo ja tilanteeseen palaa mielessään vielä useita kertoja pitkänkin ajan kuluttua. Mieleenpalauttaminen vahvistaa uudelleen haihtumassa olevaa muistijälkeä. Valitettavasti vain ihimisen kuulomuisti on luvattoman heikko, ja kuulemma meillä miehillä vielä kehnompi...
 
Hyvä ääni liikuttaa. Aivan kuin keikalla keho liikkuu ja tukka heiluu.
En tarkoita nyt mitään kärrynpyöränheittoa vaan niin että laitteista välittyy sellainen tekemisen meininki.
Enkä tarkoita myöskään 'livemäisyydellä' haettua PA-jytinää ja jyrinää, vaan niin että biisit rullaa ja tulee hyvä mieli.
Biisi itsessään liikuttaa ja laitteisto ei saa niistää pois sitä groovea.

Nämä neutra***** päin kallellaan olevat koneet kadottavat sen alkukantaisen innostuksen musiikista.
Tulee katsottua seiniä, kivat tapetit, mistäs se kello on, Yawn ZZZzzzzsz...

Näin tällä hetkellä, tiedä sitten mitä tulevaisuudessa. Aika jännä, että pidän
oman laitteistoni vahvuuksina juuri naisvokalistien suorituksia ja bassopäätä.
 
Muistan vuosia sitten, kun kuuntelin ensimmäisiä laajakaistoja isäni luona. Vahvistimena oli jokin 20-30 vuotta vanha Harman Kardon. Isukkini laittoi soimaan Dire Straitsin Money for nothing, ja ihokarvat nousi pystyyn. Tuota tavoittelen. Tuosta alkoi muuten harrastuksenikin. Eli kyllä ihan fiilispohjalla kuljetaan.
 
Back
Ylös