Kuvia akustointielementeistänne

Kaverin varaston perältä löytyi joku Sumerin valtakunnan aikainen 10 kpl paketti Ecophon Industry Modus TAL -levyä. Pitihän niistä sitten jotain alkaa vääntämään ja homma sekä budjetti tietenkin paisui parin kympin ja parin tunnin projektista noin 200 euron ja 18 tunnin rupeamaksi. Viikko sitten vannoin, että seuraavat levyt tilaan valmiina, mutta tässä sitä taas ollaan.

Aluksi oli tarkoitus vain maalata levyjen pinnoittamattomat sivut umpeen. No, siinä maali tietenkin levisi myös etupinnalle, vaikka miten tarkasti yritti tehdä. Levyn etu- ja takapinnat myös pölisevät aivan järkyttävän paljon "pinnoitteesta" huolimatta, joten seuraavaksi piti lähteä ostoksille. Mukaan tarttui spraylakkaa ja myös pari pönttöä maalia - toinen maalarinvalkoista ja toinen sävytettiin ruskeaan taittuvaksi harmaaksi. Ja joo, kyllähän ne akustiset ominaisuudet melkoisesti maalaamisesta kärsivät, mutta pakko mikä pakko, kun ei tuollaisten lasivillapölyttäjien vieressä pysty muuten istumaan mitenkään. Kankaalla verhoilu olisi myös tullut liian kalliiksi. En tajua, kunka noita voi laittaa julkisiin tiloihin maalaamatta tai pinnoittamatta jollain tiiviillä materiaalilla?

Joka tapauksessa levyjen taustat umpeen spraylakalla, kovalevystä ripustamista varten kehikot reunoille (asennusliimalla kiinni) ja lopuksi maalia pintaan. Yhden levn pilkoin kahdeksaan pienempään osaan. Ulkonäöstä tuli mukiinmenevä, mutta korkeimpien taajuuksien vaimennus ainakin kärsi selvästi. Kaipa nuo kuitenkin betonikuution pahimmat kaiut tappaa.

Tässä pari kuvaa rosessista.
 

Liitteet

  • signal-2023-03-12-083922_004.jpeg
    signal-2023-03-12-083922_004.jpeg
    175,3 KB · Katsottu: 200
  • signal-2023-03-12-083922_006.jpeg
    signal-2023-03-12-083922_006.jpeg
    133,2 KB · Katsottu: 183
  • signal-2023-03-12-083922_009.jpeg
    signal-2023-03-12-083922_009.jpeg
    156,9 KB · Katsottu: 166
  • signal-2023-03-12-083922_011.jpeg
    signal-2023-03-12-083922_011.jpeg
    87,9 KB · Katsottu: 175
  • signal-2023-03-13-175915_003.jpeg
    signal-2023-03-13-175915_003.jpeg
    96 KB · Katsottu: 191
  • signal-2023-03-13-175915_004.jpeg
    signal-2023-03-13-175915_004.jpeg
    194,7 KB · Katsottu: 193
Nimensä mukaisesti teollisuus käyttöön eikä julkisiin tiloihin. Teollisuudessa useimmiten kuutioita paljon ja ilmanvaihto sellanen ettei väliä, jos katon rajassa on reunat paljaana. Julkisissa käytetään esim M1 luokiteltuja levyjä. Järjettömän ison homman oot kyllä tehny.
 
Nimensä mukaisesti teollisuus käyttöön eikä julkisiin tiloihin. Teollisuudessa useimmiten kuutioita paljon ja ilmanvaihto sellanen ettei väliä, jos katon rajassa on reunat paljaana. Julkisissa käytetään esim M1 luokiteltuja levyjä. Järjettömän ison homman oot kyllä tehny.
Joo, jälkikäteen ajateltuna ilmeistä myös nimestä päätellen. Ecophonin sivustolla vaan on esimerkkikuva tuolla samalla levyllä akustoidusta aulatilasta. Vai liekö vaan kuvituskuva, joka ei liitykkään tuotteeseen.

Nämä kyseiset levyt olivat ylijäämää yksityisen hammaslääkäriaseman odotustilojen remontista, eli ei-niin-teollinen tila. Hampaiden korjailun jälkeen voikin sitten mennä keuhkopolille.

Oli miten oli, niin kyllähän tuossa hommaa piisasi. Onneksi on hyvät hermot (sarcasm disclaimer) 😅

Muok: lisätty tieto hammaslääkäristä
 
Eipä tuommoinen puristettu levy mikään pahin pöllyttäjä ole, ellet niitä mattopiiskalla tamppaa 😆 Tietty jos materiaali on lasia, niin hyvähän se on varmistaa, varsinkin jos istutaan niiden lähellä. Todellisuudessa tuommoinen lasi- sekä kivipöly (kivivilla) ei pöllyä kauhean pitkälle, se on niin raskasta pölyä. Pahimmin villoista pölyää puhallusvilla, kun siinä on seassa niin pientä kuitua ja hienoa pölyä. Semmoiset pehmeätkin levyt on huomattavasti puhallusvillaa rauhallisempia. Ei minullakaan ole kuin epätiiviit pahvilaatikot kivivillan kaveria, joskin saumoja hieman teippailtu ja kasan päälle vedetty silkkiverho 😄
 
Eipä tuommoinen puristettu levy mikään pahin pöllyttäjä ole, ellet niitä mattopiiskalla tamppaa 😆 Tietty jos materiaali on lasia, niin hyvähän se on varmistaa, varsinkin jos istutaan niiden lähellä. Todellisuudessa tuommoinen lasi- sekä kivipöly (kivivilla) ei pöllyä kauhean pitkälle, se on niin raskasta pölyä. Pahimmin villoista pölyää puhallusvilla, kun siinä on seassa niin pientä kuitua ja hienoa pölyä. Semmoiset pehmeätkin levyt on huomattavasti puhallusvillaa rauhallisempia. Ei minullakaan ole kuin epätiiviit pahvilaatikot kivivillan kaveria, joskin saumoja hieman teippailtu ja kasan päälle vedetty silkkiverho 😄

Yllättävän paljon sitä irtoaa ihan ilman tamppaamista, en kyllä ymmärrä miten mutta ilmeisesti pinnassa on valmistamisen jäljiltä jotain mikroskooppista kuitua yhä suuret määrät joka siitä sitten pienimmänkin ilmavirran vaikutuksesta lähtee leijailemaan. Näin jälkikäteen tuli mieleen, että olisiko imurointi auttanut, mutta tehty mikä tehty.

Levyistä valtaosa meni kaverin seinälle, yhteensä vajaat 5.8 neliömetriä ja ne tulevat parinkymmenen sentin päähän takaraivosta ympäri kulmasohvaa, niin pakko estää se pöllyäminen. Itselläni on jo kahdesta vastaavasta levystä aiemmin tehty yksi kokonaisuus, joka ehti olla seinällä vain hetken, ennen kuin oli pakko vetää pintaan 2 tölkillistä spraylakkaa. Silmät oli lasikuitutikkua täysi ja nenä ja kurkku kutisi 😷. Loppui heti kun lakkasi pinnan.

Konto-levy kiinnostaisi. Pintakin on kivan näköinen rouhea. Eikä varmaan pölise?
 
Etsystä löytyi inspis tällaisiin paneeleihin. 4mm koivuvaneri + ohut puuvillakangas + 50mm Ewona + 20mm ilmaa. Tein aluksi n. 12cm syvät mutta näyttivät vähän liian massiivisilta. 6mm vaneri olisi voinut olla fiksumpi vaihtoehto kun pitkät "rimat" alkoi hieman vääntyilemään kosteudesta, mutta ei onneksi pistä edestä katsottuna silmään. Pitää vielä harkita maalaamista 🤔20230318_120349.jpg20230318_120432.jpg
 
Etsystä löytyi inspis tällaisiin paneeleihin. 4mm koivuvaneri + ohut puuvillakangas + 50mm Ewona + 20mm ilmaa. Tein aluksi n. 12cm syvät mutta näyttivät vähän liian massiivisilta. 6mm vaneri olisi voinut olla fiksumpi vaihtoehto kun pitkät "rimat" alkoi hieman vääntyilemään kosteudesta, mutta ei onneksi pistä edestä katsottuna silmään. Pitää vielä harkita maalaamista 🤔katso liitettä 240500katso liitettä 240499
Käykö miten silmiin tuo kuvio livenä.?...ainakin minun käy kun katsoo näytöltä
 
^ maalaamisesta sanoisin, että näyttää ainakin näin ulkopuoliseen silmään hyvältä noin, kun on samaa väriä kaiuttimien kanssa. Todella hienot ja luulen että silmiin käyminen johtuu lähinnä siitä että noita katsoo näytön välityksellä.
 
E9B51D6A-5A08-4828-BC0A-80DFB21B0E00.jpeg

Ei vielä paikalla eikä mitattuna, mutta 4xGIK Tri-Trap + 4xGIK 244:ia saapui tänään (244:t otin rangelimiterillä). Nopee toimitus, kohtuu hinta ja yllättävän hyvä laatuvaikutelma.
 
^Hyvältä näyttää - ja ainakin itselläni myös mitattava parannus akustiikkaan!

Itse tilasin aluksi vain yhdet Tri-trapit per nurkka, pitää laitta kyllä toinen tilaus vielä perään.
 
Jytäkän näköiset, mitä noissa on sisällä?
Paroc Extraa.

Mitä tuo kangas on? Lähinnä, että tuolla budjetilla aika halpa kangas, mikä on mielenkiintoista.
Juuttikankaalta se tuntuu, oli kirpparin päiväpeitehyllyssä. Seuraavaan projektiin tulee 100% psykeeliskuvioidut 70-luvun kotimaiset verhot etukankaaseen.
 
Back
Ylös