Kuuntelutuoli

  • Keskustelun aloittaja antvarh
  • Aloituspäivämäärä
Ei tällä hetkellä kuuntelutuolina, mutta kuitenkin. Vihdoinkin sain aikaseksi viedä tän uudelleen verhoiluun ja kivahan siitä tuli.

463aac005b0e5c3d7cd18cdcd669646d.jpg

844af3039fd0a1732986a5efa7383a1c.jpg
 
No mikä on ollessa, jos vielä töistä tullessa rouva tulee ovelle vastaan, muiskauttaa, ojentaa tohvelit ja sanomalehden. Vielä piippu hampaisiin ja spottiin nautiskelemaan kunnes kutsutaan päivälliselle. (y)
 
Toissapäivänä ollessani työreissulla, havaitsin paikallisen huonekaluliikkeen näyttelytilan ikkunasta ruotsalaisen DUX:n valmistaman ja Bruno Mathssonin suunnitteleman Jetson- lepotuolin. Hitto että näytti elegantilta mustalla nahkaverhoilulla. Huhhuh! Jos itselläni ei olisi jo parikin vastaavan tasoista lepotuolia, niin hankkisin taatusti. Tuon Jetsonin etuna pidän ehdottomasti sitä, ettei se vaadi niin julmetusti tilaa ympärilleen, koska se on hyvinkin linjakas ja verrattain kompakti moneen muuhun saman genren lepotuoliin nähden. Ei ko. tuoliakaan voi ihan halvaksi sanoa, mutta on se silti vain murto-osan Eamesin Lounge- tuolin, tai esim. Kukkapuron Karusellin hinnasta.
 
Onko kellään käytössä ollut/on Martela SKYBAR 299 tuolia ?
skybar299.jpg
 
Eilen tuli käytyä Vepsäläisellä testi-istumassa mahdollisia kuuntelutuoleja tulevaan kuunteluhuoneeseen. 1,5 tuntia siinä vierähti kun istuskeli n.10 eri tuolissa. Tärkeimpänä kriteerinä mukavuus ja ergonomia.
Top3 oli Conform Timeout, Adea mr.Jones ja Sits Core. Muita testattuja mm. K-tuoli, Eames lounge chair, Interface Bug, Adea Tao, Conform bravo ym.

Tilaukseen lähti Conform Timeout korotetulla jalalla ja selkänojalla ja saman sarjan rahi. Pyörivä teräsjalka, pähkinäiset puuosat ja villakangas verhoilu.
 
^Et katsonut malleja, joissa ei ole niskatukea? Toki riippuu paljon myös siitä, mitä kuunteluhuoneessa on kuuntelupaikan takana.

Tuoli vaikuttaa miellyttävältä istua. Varmasti hyvä valinta.
 
^Hyvä pointti. Kyllä tuota selkänojan korkeutta on tullut mietittyä ja jotain niskatuettomiakin koeistuin. Pään taakse tulevassa huoneessa jää pari metriä ilmaa ja takaseinälle levy/kirjahyllyä tai akustointia. Multa löytyy olohuoneesta lyhyellä selkänojalla oleva tuoli(Adea bonnet), joten pystyn testaamaan mikä vaikutus tuolin mallilla on. Tarvittaessa voi sitten vaihtaa Timeoutin olohuoneeseen ja Bonnetin kuunteluhuoneeseen.
 
Äiti päätti muuttaa pienempään asuntoon ja meinasi kelkkoa huonekaluja mäkeen. Pelastin Taco Barin kuuntelukolmioon tuoliksi Esko Pajamiehen - 70 - luvulla Askolle suunnitteleman Koivutaru nahkanojatuolin. Mahottoman hyvä istua ja korvatkin on nyt Introihin nähden loistavasti. Splendid, sanos britti.
IMG_20210130_202809.jpg
 
Interface jazz.jpg
Interface Jazz (low). Design by Hannele Bonsdorff 🇫🇮. Mallinimen perusteella vaikuttaa lupaavalta. Pitäisi kuitenkin päästä koeponnistaa ennen tilaa-napin painamista.
 
katso liitettä 151761
Interface Jazz (low). Design by Hannele Bonsdorff 🇫🇮. Mallinimen perusteella vaikuttaa lupaavalta. Pitäisi kuitenkin päästä koeponnistaa ennen tilaa-napin painamista.

Tuota on itekkin tullu himoittua ja lähellä olikin, ettei tullut omaan kotiin. Oli ihan mukava istua, mikäli korkeus passaa. Exä oli interfacella hommissa, niin olis hintakin tippunut huomattavasti. Laadukkaita tuotteita pääasiassa tekevätte.
 
Kelpais mullekin muutama tuollainen olohuoneeseen. Kuinkakohan matalalle tuo matala versio toisi kuuntelukorkeuden?
 
^Riippuu ihan fysiologiasta ja ruumiinrakenteesta. Minulla on korkeaselkänojallinen malli (ilman rahia), mutta nyt ottaisin tuon matalamman mieluummin. Punainen väri sopii tuoliin upeasti!
 
Jos käsinojat ovat kapeat niin aika pian käsivarsien verenkierto häiriintyy ja aiheuttaa puutumista :oops:
 
^Riippuu ihan fysiologiasta ja ruumiinrakenteesta. Minulla on korkeaselkänojallinen malli (ilman rahia), mutta nyt ottaisin tuon matalamman mieluummin. Punainen väri sopii tuoliin upeasti!

Joo, ei kai tuota mukavuutta voi toiselta kysyä – tai voi mutta kandee kyllä itse istua saadakseen luotettavan vastauksen. Mulla on myös tuo korkea malli ja olen tykännyt ihan mielettömästi. Omalle fysiikalle kyllä varmasti yksi parhaista nojatuoleissa. Tänään sorruin alennuksen vuoksi tilaamaan rahin, vaikka en ihan varma olekaan onko sille käyttöä.
 
Back
Ylös