Kuulokkeet sisäänajon jälkeen.

Fr3aKsTyLeR

Käyttäjä
Liittynyt
16.1.2010
Viestejä
64
Elikkäs nyt on käytynä jo kokeilemas kuulokkeita(Shure SRH 840, Beyerin DT770 Pro, AKG K601(huomasin ettei sovi omille korville) ja Audio-Technica ATH-M50s) ja oon jo joitain johtopäätöksiä sen perusteella tehnyt. Shuren soundi oli aika loistokas, mutta ei sopineet yhtään päähän, sillä panta oli aivan liian suora päältä, joten painoivat vain keskeltä pään päältä, sillä sanka ei jakanut painoa pään jokapuolelle. Beyereissä oli mielestäni jotenkin vähäsen(vain vähän) tyhjän oloinen ääni, mutta olivat parhaat mahdolliset päähän. Audio-Technicat taasen olivat todella mojovan oloiset soundinsa ja istuvuudensa puolesta. AKG:t siis karsiutuivat välittömästi liian kirkkaan ja puhtaan saundinsa vuoksi.
Musiikkityylini painottuu pääosin metalliin ja drum&bass musaan, mutta kuuntelen myös eläkeläisistä aina cascadaan(ja tietenkin siitä taasen Leeveihin), joten tasoa tarvittaisiin joka puolella. Luin muutamia mietteitä noista Audio-Technicoista, joissa sanottiin, että sisäänajon jälkeen niissä olisi aivan uskomaton bassotoisto. Tämä alkoi kuitenkin vähän häiritä ja melkeinpä pelottaa... :-\ Nimittäin rupesin miettimään, että kävisikö kuulokkeille sisäänajon jälkeen niin, että Beyereistä tulisi loisto kuulottimet, mutta Audio-Technicat taas olisivat jo suorastaan yliampuvat. Ja en tiedä vaikuttiko Beyereiden äänenlaatuun se, että ne ovat huomattavasti suurempi ohmiset kannut ja St Paul's Soundilla kuuntelin suoraa cd-soittimelta. Ja tulevaisuudessa kuulokevahvarina todennäköisin ehdokas on Audio-GD FUN.
Joten jos teillä on kokemuksia näistä kuulokkeista(tai tietämystä), niin kertokaa ihmeessä mielipiteenne. ;)
 
bona

Hifiharrastaja
Liittynyt
3.4.2008
Viestejä
3 438
Kaupunki
Porvoo
Samansuuntaiset kokemukset meikäläiselläkin, tosin a-t en ole kullut mutta mieltymykset ihan toisinpäin. Itselläni on AKG 271 sekä Beyerin 770prot, joista suosin ehdottomasti AKG puhdasta ja napakkaa soundia, myönnän toki että on hieman kevyen kuulloiset. Ei beyereissä periaatteessa mitään vikaa ole, minun mielestäni ehkä hieman loudnesmainen sointi eikä siisäänajon myötä oman kokemuksen perusteella paljon muutu. Toisaalta jos kyseessä oli 250ohmiset beyerit niin voi kuulostaa hieman tumpulta suoraan cd-soittimelta.
 
pategen

Käyttäjä
Liittynyt
29.11.2008
Viestejä
337
Noiden muiden sisäänajosta en sano mitään, kun ei ole kokemusta, mutta AKG:t muuttuvat ihan kokonaan erikuuloisiksi kun tunteja kertyy mittariin. Kun ostin itse K601:t tuossa vuosi sitten, niin tunnin parin päivittäisellä käytöllä ne alkoivat kuulostaa "valmiilta" vasta muutamaa kuukautta myöhemmin! Jos ei olisi ollut vastaavia kokemuksia jo K501:sta aikoinaan, niin olisi saattanut maltti loppua kesken. Sekin loi uskoa, että ostopäätös syntyi reilusti käytettyjen demoluurien avulla.

Jos ostopäätöksen joutuu tekemään ihan tuoreita luureja kuuntelemalla, niin suosittelen ottamaan omaan makuun yhtä pykälää liian kuivakkaalta kuulostavat. Silloin soundi on todennäköisesti kohdallaan pitkässä juoksussa. Ja jos etupäästä löytyy Audio-gd:tä, niin lihaa luiden ympärille tulee silläkin todennäköisesti hiukan lisää... Tässä tapauksessa Beyerit voisi siis olla aika passelit.
 
Soininen

Käyttäjä
Liittynyt
29.10.2009
Viestejä
455
Kaupunki
Helsinki
AKG:t on kyllä sellaiset kuulokkeet ettei niistä oikein pikaisella testauksella voi sanoa mitään hyvää, mutta riittävän kuuntelun jälkeen alkaa arvostaa kovasti niiden hyviä ominaisuuksia. Sisäänajo sekä kuulokkeille että omalle kuulemiselle on ensiarvoisen tärkeää.
Pakasta vedetty FUN on sitten aika kuivasaundinen peli. Jos kirkkaus häiritsee kannattaa samalla hankkia Moon OPA, joka hioo särmiä pois ainakin vanhemman AD1852-dacin kanssa. Uudesta Wolfsonista ei ole kokemusta, mutta laitan sen modulin tilaukseen kunhan saan aikaiseksi. Muutenkin kannattaa ottaa kaikki kolme opaa samalla postimaksulla matkaan että voi rauhassa pohtia preferenssejään.
Gradot testaukseen mukaan myös mikäli metallia paljon kuuntelee.
 
Fr3aKsTyLeR

Käyttäjä
Liittynyt
16.1.2010
Viestejä
64
Soininen sanoi:
Pakasta vedetty FUN on sitten aika kuivasaundinen peli. Jos kirkkaus häiritsee kannattaa samalla hankkia Moon OPA, joka hioo särmiä pois ainakin vanhemman AD1852-dacin kanssa. Uudesta Wolfsonista ei ole kokemusta, mutta laitan sen modulin tilaukseen kunhan saan aikaiseksi. Muutenkin kannattaa ottaa kaikki kolme opaa samalla postimaksulla matkaan että voi rauhassa pohtia preferenssejään.
Elikkästä en oo niin hifistelijä(ainakaa vielä) että tajuaisin noista OPA-härpättimistä, joten vosikko vähä selventää... ;)
pategen sanoi:
Jos ostopäätöksen joutuu tekemään ihan tuoreita luureja kuuntelemalla, niin suosittelen ottamaan omaan makuun yhtä pykälää liian kuivakkaalta kuulostavat. Silloin soundi on todennäköisesti kohdallaan pitkässä juoksussa.
Juuri tuo mulla oli mielessä, että ne beyerit oli vielä vähäsen hiomattomat timantit, mutta muutaman viikon hiomisen jälkeen niistä vois tulla parasta mitä tiedän.
Ja näin niinku yleisesti voin sanoa, että akg:t hylkäsin heti, sillä ne oli vaan niin tunnottomat... vaikka ne kuinka paranis... Sillä mielestäni kunnon hevissäkin pitää löytyä se munille potkiva basson jytke, ettei se tunnu vanhan corollan vakioradiosta kuunneltavalta iskelmältä...
 
Gainiz

Käyttäjä
Liittynyt
27.10.2009
Viestejä
317
Kaupunki
Kuopio
K601 löytyy myös hyllystä, sisäänajo tosiaan muuttaa luonnetta. Myös basso ilmestyy ääneen. Mutta ei ne ehkä mitkään heviluurit oo :)
 
Soininen

Käyttäjä
Liittynyt
29.10.2009
Viestejä
455
Kaupunki
Helsinki
Fr3aKsTyLeR sanoi:
Elikkästä en oo niin hifistelijä(ainakaa vielä) että tajuaisin noista OPA-härpättimistä, joten vosikko vähä selventää... ;)

Eli rankasti yksinkertaistettuna homma FUN toimii siten että tietokoneelta tulee ääni digitaalisena FUNiin ja ensiksi DA-muunnin muuttaa bitit analogiseksi ääneksi ja operaatiovahvistin sitten vahvistaa signaalia riittävästi että se lopulta kuuluu kuulokkeista. Molemmat vaikuttavat omalta osaltaan lopulliseen kuuntelukokemukseen.
FUNin idea on olla helposti muokattava äänentoistolaite joten sen sisällä monet komponentit ovat erillisillä moduleilla joita käyttäjä voi omien preferenssiensä puitteissa vaihtaa ja säätää.
Pakasta vedetty FUN on siis ainoastaan yksi näkemys toimivasta laitteesta. Audio-Gd:n sivuilla on listattuna erilaisia FUNiin suunniteltuja moduleita joista voi valita mieleisiään. OPAt Earth, Moon ja Sun ovat vaihtoehtoisia operaatiovahvistimia ja tarjoavat kukin hieman erilaista saundia. Sieltä sivuilta voi kädä lukemassa huonolla englannilla kirjoitettuja kuvailuja näiden äänellisistä ominaisuuksista. Head-fi.orgista löytyy monta sataa sivua käyttäjien kokemuksia näistä jos niitä kiinnostaa lukea.
 
No nyt vähä niinku selitti... :D Ja kyllä ton toimintaperiaatteen tiedän, mutta en heti valaistunu, että mikä toi OPA on. Mutta minkäs verran lisähintaa sille tulee, jos ottaa ne kaikki OPA:t samassa paketissa? Ja samas ku hinnasta rupeen kyseleen, niin mitä luokkaa ne postitus- ja tullimaksut oikeen mahtaa olla?
Edit. Ja tossa ku selailin, niin muistui mieleen, että noistahan oli molemmat 80 ja 250ohm versiot, joista vain 80 ohm versiota oli st paul's soundilla, joten mitä eroa niillä on keskenään äänellisesti(tehontarve tietenkin eri, mutta luulisi että FUN:sta löytyisi tarpeeksi tehoa)?
 
Soininen

Käyttäjä
Liittynyt
29.10.2009
Viestejä
455
Kaupunki
Helsinki
Ne OPAt olisi siis erilliskomponenteista kasattuja operaatiovahvistin piirejä joita Audio-GD valmistaa. Hinta FUNille ja koko opa-paketille suomeen tuotuna lienee tulleineen päivineen noin 450 euroa. todella käypä hinta sen tasoisesta laitteesta. Tosin jos ei tarvitse etuvahvistinominaisuuksia niin kannattaa tsekata Sparrow. Hinta siis a-versiolle, basic on aika paljon halvempi. Tinkaamalla sieltä saa muutaman kympin helposti pois.
 
Eli oon tota basic versiota ajatellu. Mutta miten se eroo tosta a:sta? Budjetti vaan paukahtaa aika pahoin rikki tos kohtaa...
 
Soininen

Käyttäjä
Liittynyt
29.10.2009
Viestejä
455
Kaupunki
Helsinki
tuskinpa niillä oikeasti muuta eroa on kuin kalliimmista komponenteista saatu mielenrauha.
 
Fr3aKsTyLeR

Käyttäjä
Liittynyt
16.1.2010
Viestejä
64
No se kuulostaa hyvältä... :)
Mutta taidan varmaan vaan ostaa sen basicin OPA-Moonilla ja ehkä Earth mukaan, mutta vielä ku sais vastauksen siihen Beyerien 80ohm vs. 250ohm niin vois laittaa tilausta liikenteeseen.
 
Hardsoft

Käyttäjä
Liittynyt
10.9.2009
Viestejä
10 384
Kaupunki
Helsinki
AKG K702 tuntuivat alkuksi todella diskanttivoittoisilta, mutta en tiedä olenko tottunut nyt niiden soundiin vai onko ne sisäänajettu. Ainakin nyt bassopää tuntuu jo miellyttävältä. Kaipa näissäkin elementin ripustukset alkaa toimia optimaalisesti, kun on tunteja takana. Omasta mielestäni näiden paras ominaisuus on veitsenterävä skarppius äänikuvassa. Hevitykitykseen nää ei sovi.
 
bona

Hifiharrastaja
Liittynyt
3.4.2008
Viestejä
3 438
Kaupunki
Porvoo
AKG ääni tosiaan parantuu huomattavasti ajan kanssa, saman tekee alkuperäisen johdon korvaaminen esim vanDammen kaapelilla. Beyerit ei sisäänajossa omasta mielestäni ole muuttunut niin paljon, hieman tasoittunut ja napakoitunut.

Beyerit tosiaan on paljon mukavammat päässä eikä paina korvia yhtä paljon kuin esim akg.

80 vai 250 ohmiset riippuu vahvistimesta, 80 on helpompi kuorma ja voi hätätapauksessa soittaa suoraan cd-stä tosin ei omasta mielestäni anna parastaan. En nopeasti googlattua löytänyt vahvarin käyttökelpoista ohmialuetta.

250 ohmiset soi omasta mielestäni paremmin mutta ilmeisesti kuuntelutilanteessa vahvistimella oli aika suuri vaikutus tähän.
 
Fr3aKsTyLeR

Käyttäjä
Liittynyt
16.1.2010
Viestejä
64
Laitoin kysymystä audio-gd:lle, että mikä olis suositeltava resistanssi... Mutta laitoin kyllä jo aiemmin niille viestiä, eikä siitäkää oo mitää kuulunu, mutta saa ny nähdä...
 
Fr3aKsTyLeR

Käyttäjä
Liittynyt
16.1.2010
Viestejä
64
Mihin hintaan muuten sais hyviä Denon AH-D2000? On nimittäin mielenkiintosen oloset kuulokkeet, ja vissiin tosi hyvät raskaamman musiikin kanssa. Vai malttaakohan kukaan luopua niin hyvistä kuulokkeista vähä käytettynä? :p
 
Sikis

Käyttäjä
Liittynyt
7.8.2008
Viestejä
448

Iteltä löytyy DT770 80Ohmit, D2000:t - K701:t oli about vuoden päivät.

K701 ei tosissaan ollut parhaimmillaan metallissa tai muussa potkiviin bassoihin nojaavassa musiikissa. Keskialue ja diskantit oli todella vahvasti esillä, jonka vuoksi soundi oli todella leikkaava ja erottuva - pitkässä kuuntelusessiossa tuo kirkkaus voi käydä etenkin kehnompien miksausten kanssa rasittavaksi... Kuulokevahvarina toimi tuolloin Heed Canamp, jonka myin pois - ei noille ollut just tarvetta Beyerien tai varsinkaan Denonien kanssa. Nyt kuuntelen Apogee Duet -äänikortin kautta hyvällä menestyksellä. AKG:n mukavuus oli muuten suorastaan huono tuosta kummallisesta pannasta ja sen nystyröistä johtuen.

DT770 ja D2000 on lopulta suht samanhenkiset luurit, vaikkakin jälkimmäinen loistaa musadiggailussa todella miellyttävällä soundilla - bassossa on kokoa ja koko taajuusalue korostuu miellyttävästi. Nämä sopivat musta mainiosti metalliin, kuten myös melkeinpä kaikkeen mitä ite kuuntelen - klassista toki vähemmän. Tilan tuntu on selkeästi paras mitä olen suljetuista luureista kuullut, soinnissa on siis ilmaa. Avoimista luureista usein puuttuu se todellinen potku bassoista, mutta tilasoundi tuppaa olemaan avoimempi kuin suljetuissa. Denoneista löytyy molempia, siksipä nuo on itelle just passelit kuulokkeet. Mukavuus on jopa Beyereitä parempi, mutta äänieristys samalla löysemmän "fitin" takia heikompi.

Kotistudiohommissa tulee käytettyä Beyereitä juuri mainion eristyksen, jämäkämmän rakenteen ja yksipuolisen piuhan takia. Näiden bassovoittoisuutta on musta monasti liioteltu - Denoneissa sitä botnea enemmän on. Juuri sitä "hifimäistä" miellyttävyyttä on rahtunen Denoneita vähemmän, siksi noita osaa nauhoitus- ja miksaushommissa arvostaa. Omat Denonit tilasin aikoinaan Japanista, mutta nykyään hinnat ovat kotimaassakin ihan ok-tasolla... Kaverille haettiin D2000:t Verkkokauppa.comista, hintaa tais olla about 240e. Jos vaan budjetti kestää, niin suosittelen ehdottomasti. Beyerit ovat varsin passelit yleisluurit myös, hintaa on tosiaan vähemmän.
 
Fr3aKsTyLeR

Käyttäjä
Liittynyt
16.1.2010
Viestejä
64
Onkos muuten noi OPA-Earth ja OPA-Moon parhaat vaihtoehdot noiden Denonienki kans? Ja kuinka noiden takuu menee, jos ostaa Brittien amazonista?
 
Ylös