Finnair vaihtoi jokin tovi sitten kuulokkeet nappeihin, mikä oli mielestäni ikävä juttu. Eilisen kymppitunnin lennon jälkeen, kun yritti tappaa aikaa elokuvien parissa, harmittaa: en muista koska olisi korvia särkenyt näin.
Ensimmäinen kerta kun survoin napit korviini, vaikka on tullut paljon lenneltyä: kuulokepoiston jälkeen -eiliseen lentoon saakka- olen lennellyt ilman äänentoistoa, mutta eilen ei jaksanut keskittyä lukemiseen, ei saanut unta, tekstitetyt elokuvat oli jo pariin otteeseen katsottuja (uuden kaluston myötähän on kivasti henkkoht vaihtoehtoja), jne.
Viimeksi olen omistanut kuulokkeet 80-luvun Walkmanin yhteydessä. En tykännyt Walkmanista ja todnäk sen takia ei tullut koskaan kannettavaa cd-soitinta hankittua ja siinä on todennäköinen syy, että en ole ainuttakaan mp3/ipod/tms härveliä myöskään kokeillut tai puhelimella musiikkia kuunnellut (siihen tosin on osansa opettelemattomuudella notta kuinka cd survotaan puhelimeen
).
Noh, asiaan.
Haussa kuulokkeet lentokoneeseen. Pitkiä lentoja, varsin usein.
Vaadittu ominaisuus: yhteensopivuus silmälasien kanssa, yhteensopivuus Finnairin kanssa.
Haluttu ominaisuus: rasittamattomuus. Erityisesti fyysinen, mutta myös äänellinen. Mahdollisuus nukahtaa luurit päässä.
Toivottu ominaisuus: näppärä koko, kestävyys.
Toivottu ominaisuus: huokea hinta. Paljonko se sitten onkaan.
Ehdotuksia?