Kuulokesysteemiä hankkimaan

  • Keskustelun aloittaja Joe
  • Aloituspäivämäärä

Joe

Käyttäjä
Liittynyt
4.4.2007
Viestejä
616
Kuulokkeet tekisi mieli hankkia mutta tästä hommasta olen harvinaisen pihalla. Voisi sanoa että pihalla kuin lumi ukko. En ole koskaan omistanut edes mitään kannettavaa systeemiä edes teininä enkä muutenkaan seurannut tätä hommaa yhtään. Lehtien kuuloketestitkään eivät ole aikaisemmin kiinnostaneet kun eivät olleet mitenkään ajankohtaisia.

Systeeminä on perusstereosetti johon kuulokkeet tulisi kiinni, eli vahvarina ja soittimena Marantzin 15 sarjaa. Muistelisin että soittimen testissä kehuttiin kuulokeliitännnän asiallisuutta, mutta se ei ole kaukosäädettävä ja namikka on niin pieni ettei sitä löydä ilman suurennuslasia. Puhumattakaan että sais väännettyä ilman pihtejä. Äänen voimakkuutta tekis kuitenkin mieli säätää kakella.

Mites käy jos otan äänen vahvarin liitännästä. En usko että tuossa vehkeessä on erillistä kuulokevahvistinta sisällä, vaan taso pudotetaan vastuksilla pääteasteelta. Onko ääni sen jälkeen pilalla ja jääkö äänestä paljon saavuttamatta.

Jos päädyn hankkimaan noille erillisen kuulokevahvistimen niin mitä liitäntä tapoja jää jäljelle. Soittimesta en voi vetää suoraan kuulokevahvariin koska se on jo kiinni kajareiden vahvistimessa. ( yhdet analogiset annot ) Erillistä da-muunninta en halua koska pidän vehkeen äänestä. Vahvistimessa on vapaina vielä nauhuriotot ja annot sekä pre-out-liitäntä.

Hintoja jo vähän katselin ja haitari näytti olevan jostain Anttilan nappien kymmenestä eurosta tuhansiin juroihin. Tiedän että tämä on vähän hankalakysymys mutta paljoko kannattais tässä vaiheessa uhrata että pääsee alkuun.
 

Janste

Käyttäjä
Liittynyt
31.10.2006
Viestejä
1 304
Kerros hieman minkä verran on riihikuivaa käytettävissä?
Erillisellä kuulokevahvistimella päästään parempaan lopputulokseen,
annetaan viisaampien jatkaa tästä.
 

esuko

Hifiharrastaja
Liittynyt
8.8.2006
Viestejä
1 500
Hei

Osassa kuulokevahvistimissa on lähtö, jolloin signaali menee äänilähde->kuulokevahvistin->kaiuttimien vahvistin.
Kyllä kaiuttimienkin vahvistimista saa hyvälaatuista ääntä, dynamiikkaa ainakin riittää. Lähinnä on hyvä tietää onko vahvari korkeisiin vai bassoihin päin kallistuva ja sen mukaan kuulokkeet toimivat paremmin tai huonommin kuulokeannosta. Samaa sovittamista kuitenkin joudut tekemään myös kuulokevahvistimien kanssa.
 

Volta

Käyttäjä
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
3 290
Kaupunki
Turku
Kerrohan vähän mihin käyttöön kuulokkeet ovat tulossa. Tuleeko ne korvaamaan kaiuttimet vai niiden lisäksi? Häiritseekö perhe kuuntelua tai kuuntelu perhettä? Millaista musiikkia kuuntelet? Myös budjetti olisi hyvä tietää.

Ehdotan että lueskelet näitä kuulokealueen ketjuja avoimin mielin ja maistelet lukemaasi rauhassa. Käy kuulemassa luurisettejä liikkeissä ja harrastajien luona. Tai sitten vaan ostat jonkun täällä palstalla yleensä suositelluista seteistä ja olet tyytyväinen/tyytymätön siihen.

Jos ulkomaankieli ei tuota vaikeuksia niin kannattaa tutustua kuulokeharrastajien mekkaan: www.head-fi.org.
 

Janne

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
2 016
Kaupunki
Oulu
Omalta osalta aikoinaan totesin että integroidun vahvistimen tape out-lähdöstä kuulokevahvistimeen viety signaali oli selvästi huonompi kuin suoraan CD-soittimelta kuulokevahvistimeen vietynä.

Jos soittimessa ei ole kaksia RCA-lähtöjä, ei liene kuitenkaan hirveästi vaihtoehtoja.

Toki jonkinlaisia RCA-jakajia saattaisi löytyä tai sitten mainittuja kuulokevahvistimia, joista löytyisi linjasignaalin eteenpäin anto.

Liitteen kuvan mukainen liitin ehkä auttaisi, mutta en ole ihan varma mitä käytännön ongelmia/vaaroja tuosta voi seurata.

Budjetti ja tavoitteet olisi tosiaan hyvä tietää.



[ylläpito on poistanut liitteen]
 

Volta

Käyttäjä
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
3 290
Kaupunki
Turku
Janne sanoi:
Omalta osalta aikoinaan totesin että integroidun vahvistimen tape out-lähdöstä kuulokevahvistimeen viety signaali oli selvästi huonompi kuin suoraan CD-soittimelta kuulokevahvistimeen vietynä.
Usein asia on kuvaamasi kaltainen, mutta monissa etenkin vanhemmissa vahvareissa input-liittimen ja tape out -liittimen välissä on ainoastaan yksi kiertokytkin. Tämä tuskin heikentää signaalia turhan paljon, vaikka kahdet johdot liittimineen tuohon tietysti tulee väliin.
 

Joe

Käyttäjä
Liittynyt
4.4.2007
Viestejä
616
Budjetti on kyllä aika tavalla auki kun ei ole mitään käsitystä mitä milläkin rahalla saa, mutta sanotaanko että tuollaiset 300 - 500 euroa noihin vois sijoittaa. Tosin jos sillä ei pääse lähellekään haluamaani, niin sitten siirrellään ostoksia reilusti eteenpäin ja säästetään vähän lisää. Muutenkaan juuri nyt samantien ei tarvi systeemiä saada, itse asiassa homma alkoi houkutella vasta muutama päivä sitten.

Tarve tulee lähinnä oman ja vaimokkeen poikkeavista työajoista. Illalla myöhään kun tulee hektisen työpäivän jälkeen kotiin niin tarvii yleesä tunnin verran aikaa että rauhoittuu nukkumaan. Vaimoke taas lähtee aamulla aikaisin töihin ja on monesti nukkumassa kun tulen kotiin. Systeemi ei ole makkarissa, joten läpikuuluminen ei ole ongelma.

Kaiuttimia kuulokkeet eivät tule korvaamaan näillä näkymin missään vaiheessa. Erilaiset viritelmät on aina vähän epäilyttäviä. En haluaisi viedä soittimen ääntä erikseen minkään läpi kun kuuntelen kajareilla. Tarkistin vielä mitä liitäntöjä soittimen takaa löytyi ja yhdet analogiset siellä on. Lisäksi on optinen ja koaksaalinen digilähtö sekä kontrollerin liittimet in ja out.

Tuohon rauhoittumistarkoitukseen kun systeemiä haen, tulee ne lähinnä pienimuotoisen akustisen jatsin kuuntelemiseen. Hifisettiä haen, eli megalomaanisia, yli korostuneita bassoja en tarvi, vaan lähinnä hyvää ja mukavasti rullaavaa, avointa soundia, jossa ääni ei soi pään sisällä. Jonkinlaista kepeyttä ja nopeutta ääneen haen. Äänenpaineet eivät myöskään ole tavoitteena, en muutenkaan kuuntele kovin isolla. Kerran keikalla olen saanut muutaman päivän tinnituksen joka onneksi meni ohi. Se kerta riitti ja tarkoitus on pitää kuulo tallella.
 

Janne

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
2 016
Kaupunki
Oulu
Tuolla rahalla kuulokevahvistinta kannattaa hakea käytettynä.
 

Volta

Käyttäjä
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
3 290
Kaupunki
Turku
Minäkin suosittelen katsomaan käytettyjä.

Jos ilmavaa ja nopeaa soundia haet, Grado SR225 voisi olla hyvä vaihtoehto. Käytettynä hinta on noin 200e. Myös Beyerdynamic DT880 ja AKG K701 kannattaa katsastaa. Staxin elektrostaattisia settejä (luurit+vahvistin) myydään alle 500 euron käytettynä ja sellainen voisi olla hyvinkin sopiva juuri sinun tarpeisiin. Niissä ainakin tuota ilmavuutta ja nopeutta piisaa, yleensä bodyn kustannuksella.
 

Volta

Käyttäjä
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
3 290
Kaupunki
Turku
Kuinka ollakaan, tämän foorumin myyntipalstalle ilmestyi juuri tuollainen Stax-setti. Jos et halua miettiä enempää niin osta pois. Tuskin otat pahemmin takkiin jos sitten joudutkin myymään pois.
 

Hinkkanen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
4 767
Kaupunki
Tampere
Mitä kuulokevahvistimen liittämiseen äänilähteeseen tulee niin ole eri laitteistoista käyttänyt eri tapoja. Nykytilanteessa kytken sen suoraan cd-soittimen perään eli irroitan cd-soittimesta integroituun menevät kaapelit (siis vain cd-soittimen päästä) ja vaihdan tilalle kuulokevahvistimen kaapelin, jonka toinen pää on aina valmiina kuulokevahvistimessa. Laitteet on sijoitettu siten että käy nopeasti, kymmenen sekunttia.



Aikaisemmin kuulokevahvistin oli toisessa laitteistossa ja kytkettynä integroidun vahvistimen etusen jä päätteen väliin. Tämä kytkentä edellyttää että etunen ja pääte ovat kytkettävissä erilleen ja että laitteen takaa löytyvät tarvittavat sisään- ja ulostulot (pre out & main in) ja myös edellyttää vielä että kuulokevahvistimessa on paitsi sisääntulo niin myös ulostulo. Tällöin kaikki vahvistimen mahdolliset äänensävy tms. säädöt vaikuttavat siihen mitä kuulokkeista kuuluu. Jos vahvistimessa on nauhuriliitäntä niin voi kytkeä myös sen ulostuloon. Tällöin eivät vahvistimen säädöt vaikuta siihen mitä kuuluu (näin ainakin niissä laitteissa, joista minulla on kokemusta).



Kuulokkeita ja vahvistinta valittaessa on tosiaan viisasta kuunnella ensin tai ainakin tehdä kotiläksynsä eli lueskella sillä kaikki kuuloke/vahvistinparit eivät pelaa yhteen parhaalla mahdollisella tavalla.

Juhani
 

Joe

Käyttäjä
Liittynyt
4.4.2007
Viestejä
616
Miltä tuo budjetti kuulostaa toivomuksiin nähden, onko onnistumisen mahdollisuuksia.
 

Volta

Käyttäjä
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
3 290
Kaupunki
Turku
Joe sanoi:
Miltä tuo budjetti kuulostaa toivomuksiin nähden, onko onnistumisen mahdollisuuksia.
Jos et sitä aiemmista vastauksista vielä arvannut, niin on kyllä. :p Kaikki ehdotukset on tehty budjettisi huomioiden. Käytettyjä kannattaa kyllä oikeasti metsästää.
 

Joe

Käyttäjä
Liittynyt
4.4.2007
Viestejä
616
Äh, sorry. Innoissani meni vähän ohi.

Mutta tuo piuhojen vaihtelu ei onnistu. Hyllyä ei viitsi hinata edes takaisin. Siinä on päällä televisio ja lisäksi vahvarin ja soittimen on välissä lukittavat piuhat. Jotain muuta pitäs keksiä. Omistaako kukaan kuulokekuuntelija kyseistä vahvaria, eli miten toimis nauhuriliitännöistä jos päädyn erilliseen kuulokevahvistimeen. Tai vaihtoehtoisesti kyseistä soitinta jos otan suoraan kuulokelähdöstä. Vehkeet oli siis Marantz pm 15 s1 ja SA 15 s1

Yksi vaihtoehto olis tietysi ostaa aluksi pelkät kuulokkeet ja pelailla myöhemmin vahvareiden kanssa. Käyttömukavuus vähän kärsis mutta eipä nuo ole muutenkaan vielä ajatuksella toimineet.
 

Hinkkanen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
4 767
Kaupunki
Tampere
Joe sanoi:
Mutta tuo piuhojen vaihtelu ei onnistu. Hyllyä ei viitsi hinata edes takaisin. Siinä on päällä televisio ja lisäksi vahvarin ja soittimen on välissä lukittavat piuhat. Jotain muuta pitäs keksiä. Omistaako kukaan kuulokekuuntelija kyseistä vahvaria, eli miten toimis nauhuriliitännöistä jos päädyn erilliseen kuulokevahvistimeen. Tai vaihtoehtoisesti kyseistä soitinta jos otan suoraan kuulokelähdöstä. Vehkeet oli siis Marantz pm 15 s1 ja SA 15 s1
Minulla tuo järjestely on hiukan poikkeuksellinen kun laitteet ovat sivuttain. Käsitän hyvin että useimmiten piuhojen vaihtelu on turhan hankalaa mutta eiköhän nauhuriliitännän kautta toimine mikä vahvistin tahansa (jos sellainen liitäntä vain on vapaana ja nykyään kai useimmiten on).

Juhani
 

lator

Käyttäjä
Liittynyt
22.9.2006
Viestejä
1 318
Kaupunki
Kuopio
Käy kokeilemassa Staxeja, voisivat sopia sinun tarpeisiin hyvin. Käytettynä menee budjettisi rajoissa ja Staxeja on mistä valita. Oma kuulokevahvistin on äänilähteen balansoimattomissa kiinni ja integroitu balansoiduilla.
 

esuko

Hifiharrastaja
Liittynyt
8.8.2006
Viestejä
1 500
Sennheiserin HD595 toimivat varmasti mallikkaasti vahvarisi kuulokelähdöstä. Jos kyseinen malli aiheuttaa inhoreaktiota on suuri mahdollisuus ettet pidä Sennheiser-soundista ja siirryt eteenpäin. Seuraavaksi olisi AKG ja Gradot vuorossa. AKG K601 ja Grado SR-80 voisit ottaa yleispätevinä testattavaksi.
 

Joe

Käyttäjä
Liittynyt
4.4.2007
Viestejä
616
Pitää lähteä kierrokselle. Saas nähdä mitä Oulusta löytyy. Hyvällä tuurilla Hifistudiolla on hyllyssä sama soitin jolla voi kokeilla. Ei taida Staxeja täältä päin löytyä.
 

ahaapalainen

Hifiharrastaja
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
10 510
Kaupunki
Oulu
Joe sanoi:
Pitää lähteä kierrokselle. Saas nähdä mitä Oulusta löytyy. Hyvällä tuurilla Hifistudiolla on hyllyssä sama soitin jolla voi kokeilla. Ei taida Staxeja täältä päin löytyä.
Tuskin Oulusta hyllystä löytyy Staxeja. Omani sain aikanaan Hifistudion kautta tilaamalla. Ainakin silloin (vuonna 2000) Audelec oli Staxin maahantuoja ja Hifistudio edustaa Audelecin romppeita.
 

Janne

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
2 016
Kaupunki
Oulu
Joe,

jos on kiinnostusta voin järkätä demon Sennheiser/Corda kun kerran Oulusta olet.
 
Ylös