Kuulokenurkka.com - suomenkielisiä kuuloke- ja laitearvosteluja

Tähän on oikeastaan useampikin eri syy. Ensinnäkin yhden ihmisen aika ei riitä kunnolla sekä over-ear-kuulokkeiden että nappikuulokkeiden testaamiseen, joten olen päättänyt keskittyä ensin mainittuihin. Samasta syystä tällä hetkellä ei ole muistakaan napeista arvosteluita tiedossa.

Toisekseen jos ostaisin nappeja testattavaksi, niitä olisi vaikeaa myydä eteenpäin. Täytyisi siis rakentaa kontaktiverkosto valmistajien suuntaan, jotta alkaisin saada arvostelukappaleita. Tähänkin tarvitsisin lisää aikaa tai jonkun toisen hoitamaan asiaa.

Suuren suurta aukkoa en koe omaavani sivistyksessä, koska jo 20 euron napit tuunataan nykyään niin hyvin, että vetävät äänenlaadullisesti vertoja Applen kuulokkeille. Moondropin 25 euron hintaiset Space Travel -napit on myös erinomaiset, joskaan vastamelun tehokkuus ei tietenkään tuohon hintaan ole vielä parhaasta päästä.

Airpods Maxia voisin kokeillakin, vaikka olenkin harmistunut, ettei Apple uudistanut sitä enempää. Kuulokkeet kuulostaa myös tavallista erilaisemmalta eri ihmisille sisäänrakennetun "leakage compensation" -teknologiansa myötä. Ear-gain-alue saattaa puuttua lähes kokonaan tai kuulostaa normaalilta.
Tästä on pakko vetää johtopäätös että siellä ei ole edes kuunneltu Airpods Pro 2:sta. Applen ekosysteemissä.
Melko kovan lausunnon laskit ulos.😉
Maxit otin siksi esille kun nehän ei tarjoa lisäarvoa vs Airpods pro 2.
 
Jep, ajattelin että oli selvää, etten ole niitä kuullut. :D Onko siinä sitten jonkinlaiset maagiset elementit vai? Mitä taajuusvasteita katselin, niin Airpodsit vaikuttaisi aika perinteisiltä Harman---New meta -välimaastoon asettuvilta kuulokkeilta. Harmaniin verrattuna alamidit hieman täyteläisemmät ja ylämidit rauhallisemmat, joten kuulostanee perustellusti varsin hyvältä. Diskantin kanssa vaikuttaisi olevan pelattu melko varman päälle, joten kirkkaammat mallit saattaisi kuulostaa hieman raikkaammilta. Toisaalta DSP vaihtelee kai äänenvoimakkuuden perusteella, joten onkohan pienemmällä volumella enemmän diskanttia? Mittauksia tehdään kuitenkin yleenä 80-90 dB volumella, mikä ei ihan vastaa useimpien mieltymyksiä. Muistaakseni osa mittaa noita aktiivisia malleja 70 desibelin volumella.

Airpods pro 2:ssa ääntä tuottaa molemmilla puolilla yksittäinen 11 millin dynaaminen elementti, joten vastaavalla taajuusvasteella edulliset kiinalaiset kuulokkeet kuulostaa hyvin samanlaisilta (riippuen toki, miten syvälle korvaan ne työnnetään). En väitä kiinanappeja paremmiksi, vaan lähinnä sanon, että olen kyllä kuullut, millaiselta sellainen ääni pääpiirteittäin kuulostaa. Voisin itseasiassa kokeilla Airpods pro 2:n tuunausta toisilla napeilla, niin saan siitä karkean mielikuvan. B&K 5128 -data on sen verran tarkkaa, että noin pääsee aiempaa lähemmäs totuutta. Sen uskon, että Applen kuulokkeet on selvästi paremmat moniin muihin saman tuotekategorian tuotteisiin.
 
Viimeksi muokattu:
Airpods pro II on kyllä hämmästyttävän hyvä. Mitä olen messuilla kuullut kalliimpia kuulokkeita ne ei ole pärjännyt Airpodseille. En tosin ole mikään kuulokekuuntelija. Joitakin ns. parempia kuulokkeita olen kyllä omistanut mm. Sennheiser 800S. Kiinnostusta olisi kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Tutkimulset Kiinan suuntaan jatkuu silmällä pitäen mahdollista kaupankäynnin hankaloitumista/kallistumista amerikkalaisten kanssa. Päätin tilailla kokeiltavaksi Sweet Audion kopion ZMF Verite Closed -kuulokkeista. Maksoi tällä erää vain 300 euroa, joten jäänee halvemmaksi kuin Aliexpressin ~500-550 euron myynti-ilmoitukset. Tämä Verite on kaiketi lähempänä alkuperäistä XK-Audion Sinae-sarjaan verrattuna, mutta jää nähtäväksi ja kuultavaksi. Calderan hintaa en halunnut kopiosta maksaa, mutta jos tämä on hyvä, kelvannee jolle kulle pysyvämpään käyttöön. 😁 Hyllystä löytyy edelleen aito VC, joten varsin mielenkiintoinen vertailu tulossa.
 
Meikälle on myös tulossa Alin VC(y). Tai sehän on itseasiassa AC VC:n vaatteissa. Pitäisi olla helvetin hyvä!
Kuulokenurkalla on muuten AC arvostelematta. Mikäs ZMF-fanaatikolla selittää tällaisen vakavan puutteen?:rolleyes:

Ellei ollut tiedossa niin tältä espanjalaiselta foorumilta löytyy kaikista Alin klooneista ketjut. 1266-ketju livahtaa välillä kloonien yleisketjuksi.
Kääntäjähän toimii erittäin hyvin välillä espanja-englanti.
https://www.auriculares-hifi.com/foro/index.php?board=4.0
 
Vai että ihan fanaatikko. 😁 No jaa, jostakin syystä AC ei ihan vaikuta sellaiselta kuulokkeelta, johon laittaisin isot rahat kiinni, kun löytyy jo tasapainoisempi avoin versio. Oikeastaan suljettu Calderakaan ei enempää kiinnosta, kun on jo avoin hyllyssä. Liian kalliita heräteostoksiksi.

Avoin Bokeh on mielestäni varsin onnistunut, jos joku haluaa lineaarisemman/neutraalimman ZMF:n esim. Auteur- ja Aeolus-malleihin verrattuna. Putkivahvistimella Bokeh Open on just hyvä.👌 Toisaalta diskantti paikoin korostuu, joten rentouden sijaan tarjolla on räväkkyyttä. Täytyy tosta kirjoitella juttua, kunhan arvostelu écoute Audion putkikuulokkeista vielä hieman etenee. Ehdotin pyynnöstä valmistajan sovellukseen paria itse määrittämääni ääniprofiilia, joten saapa nähdä, tulevatko tarjolle. Harvemmin on yhtä avoin meininki, kun ollaan nyt viestitelty firman toisen omistajan kanssa jo useamman viikon ajan. Oikeastaan olenkin jo kuitannut arvostelukappaleen arvon konsultaatiolla. 😅
 
Huh, käytin jutun tekemiseen jo ihan liikaakin aikaa, mutta nyt pääsee lukemaan ajatuksiani écoute Audio TH1 Vacuum Tube -kuulokkeista.

Niiden sovelluksesta löytyy mielenkiintoisesti pari mun tekemää ääniprofiilia, joskin vielä väärin nimettynä yms. Tuotti pientä päänvaivaa, kun esim. taajuuskorjaimen liukusäätimet vaihtui sovellusversioiden välillä eri taajuuksille. Onneksi vaikutus ääneen on kuitenkin edelleen sama, joten ei mennyt iso työ hukkaan. Nyt on hyvä jäädä odottelemaan lisää arvosteluita ja mahdollista palautetta omasta kehitystyöstä. :cool: Ei ole ylipäätään ollenkaan hullummat kuulokkeet etenkään äänenlaadun näkökulmasta, joten täytyy toivoa, että näitä saisi joskus ostettua Euroopastakin.

1744471577814.webp

Seuraavaksi vertailtavana saattaa olla pari 2000 euron kuulokevahvistinta. Myös juttu ZMF Bokeh Openista etenee tasaiseen tahtiin. Sen jälkeen en edes vielä tiedä, mitä tuleman pitää, mikä on ihan virkistävää.
 
katso liitettä 348434

Seuraavaksi vertailtavana saattaa olla pari 2000 euron kuulokevahvistinta. Myös juttu ZMF Bokeh Openista etenee tasaiseen tahtiin. Sen jälkeen en edes vielä tiedä, mitä tuleman pitää, mikä on ihan virkistävää.

Melko erikoinen kokonaisuus, ja laajemmin ajatellen melko kiinnostava suunta kuulokkeiden kehityksessä ylipäätään.
Kehityssuunta, jota itse en ole oppinut vielä pitämään korvaajana "kunnon" passiivisille, mutta toisaalta kalliimpaa on säätää kuulokkeen ääntä miellyttävämmäksi vaihtelemalla DACceja ja kuulokevahvistimia, äänilähteitä tms, jos kerran kuuloke (tai kaiutin) osaa kaikki temput.

Kai tämä on vähän harmitusta harrastukseen, kun kuulokkeet ostamalla voi korvata suunnilleen kaiken muun äänentoistolaitteiston osalta.
Onko se sitten kuulokekuunteluharrastuksen demokratisoitumista, aiheesta ei tarvitse tietää muuta kuin mitkä kuulokkeet hankkii.
 
Onko sinulla @Sword Of Damocles antaa vinkkiä arvostelemastasi kuulokkeesta, jonka mittaukset ja kuultu ääni ovat eniten ristiriidassa?
Yleisesti ottaen koen monet suljetut kuulokkeet hyvin erilaisiksi mittauksiin nähden etenkin, jos niissä on dynaaminen elementti. Mainittakoon parina esimerkkinä ZMF Bokeh ja Verite Closed. Molemmat kuulostaa mielestäni tasapainoisemmalta ja normaalimmalta kuin mittaukset antaisi ymmärtää. Päinvastoin Sennheiser HD 620S kuulostaa selvästi kehnommalta kuin sen hyvältä näyttävä taajuusvaste vihjaisi.
 
HD 620S odottaa minullakin vielä kunnollista use casea (vai pitäisikö nykyään puhua user storyistä). Ainakin ne ovat hyvin suljetut. Soundi voisi sopia kieliluokan kelanauhalta tuleviin kuullunymmärtämisharjoituksiin, esimerkiksi.

Hifiman HE-R10P:n kuuntelu on jäänyt tekemättä kuten myös Audivinat. Oletan niiden kanssa ristiriitoja mutten tiedä mihin suuntaan.
 
Nyt kun uusi AVplus tuli pihalle, siinä on kirjoitelmani Hifiman Isvarnasta ja Sennheiser HD 505:stä pienillä päätoimittajan höysteillä. 😁

B&W julkaisi näköjään uuden S3-version PX7-vastamelukuulokkeistaan, joten otan sen testiin, kunhan saapuu Suomeen. Huomenna Posti tuo ilmeisesti Sweet Audion Verite Closed -kopion, jollainen näkyy jo olevan eräällä käytettynä myynnissä. :D En kysy, miltä kuulostaa, vaan totean pian itse. Jo toinen CSSbuyn kautta kierrätetty Taobao-tilaus lähetettiin ensin Saksaan ja postitettiin sieltä uudestaan Suomeen eli ei vaatinut tullausta.

Vertailu Ferrum Audio OOR:ista ja Gold Note HP-10 Deluxesta menee julkaisuun lähipäivinä ja juttu ZMF Bokeh Openista on myös 2/3 valmis eli piakkoin luettavissa.
 
1000007461.webp

Ihan näpsäkän näköiset ~350 euron "ZMF:t". En oikeastaan tiedä, mikä kuulokemallin oikea nimi on, mutta Sweet Audio sen ainakin valmistaa. Sokeakin joka tapauksessa näkee, että kyseessä on kopio Verite Closedista.

Jokainen osa vaikuttaa identtisesti kopioidulta ja elementitkin näyttää päältä päin samalta kuin aidossa Verite Closed -mallissa, joskin ulkoreunan rengas on eri värinen. Käsityön tai materiaalien laatu ei sentään miltään osin yllä ZMF:n tasolle, mutta puukupit on joka tapauksessa tehty hienosti. Tuunaus lopulta ratkaisee, joten saapa nähdä, miten siinä on onnistuttu.

Yleisön vastaanotto hieman epäilyttää, mutta olen aikeissa avata piakkoin Patreon-tilin tällaisia ennakkomaistiaisia ja muita tiiviimpiä raportointeja varten. Jonkin verran tulisi myös kepeämpiä arvosteluita tuotteista, joista en ehdi tai jaksa kirjoittaa perusteellisemmin Kuulokenurkkaan. Toki muitakin tilaajaetuja on jo mielessä, mutta voihan olla, ettei ketään lopulta kiinnosta. 😁
 
Jaaha, sait sitten taas uitettua ilman alveja perille, onnea vaan. Taidan myös koittaa pian tuota Taobaon reittiä, vaikka aika monimutkaisen oloinen prosessi on Aliexpressin kolmen klikkauksen tilaukseen verrattuna. Ehkä voisit tilata ja lähettää mulle pientä vaivanpalkkaa vastaan 😁 Onko sinne tullut Avalon 2:sia lisää saldoille? Noita on nimittäin juuri ilmestynyt Aliin 600€ hintalapulla.
Onko hei sun kuvatussa yksilössä ne berylliumilla ruiskutetut kiiltäväpintaiset, vihreäreunaiset elementit?
Alin VC:issä on mattapintaiset bioselluloosa Aka AC:n elementit. Onko sulla viisi reikää kupin sisäpuolella mistä kaikki paitsi yksi täytetty silikonilla?
Oikeassa VC:ssähän on viisi reikää ja AC:ssa yksi.
On kyllä ensimmäiset ja viimeiset suljetut kuulokkeet mitä ostan, en edes tajunnut etukäteen miten paljon vihaan tuota eristäytynyttä tunnetta ympäröivästä maailmasta.
Ja heti vaan Patreonia auki ehdottomasti, kyllä täältä porukkaa liittyy!
20250429_205716.webp
 
Tuntuu olevan alvittomuus melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus Kiinasta tilatessa, ellei sitten shoppaile Aliexpressin puolella tai koko kansan "temukaupoissa". Johan mulla tuolta Taobaon puolelta hoituu homma lähes rutiinilla, joten vinkkejäkin saa kysellä. :D Avalon mk2:ta siellä ei näy tällä hetkellä edes XK-Audiolla itsellään, joten olen yllättynyt, ettö se löytyy Alin puolelta. Toisaalta uutta Unveiled-Fluxionia ei saa myöskään valmistajan Taobao-kaupan kautta, vaan yhdeltä toiselta myyjältä.

Mun VC:ssä on tosiaan Berylliumilla ruiskutellut täysin peilipintaiset elementit, kuten ZMF-mallissakin. Ei ollut suoraan Sweet Audiolta tilatessa edes vaihtoehtona noita bioselluloosakalvoja. Viisi reikää löytyy myös bafflesta ja kaikki on auki. Ellen ole väärässä, baffle on jopa vaivauduttu tekemään Sapele-puusta, jota myös ZMF käyttää, vaikka kupit olisikin samalla eri puulaatua. Tarkkaa on kopiointi...

1000007467.webp

Pehmusteet on myös muodoltaan lähellä ZMF:n Auteur-mallia, mutta sisäreuna on rei'itetty.

1000007468.webp

Noista sun kuulokkeista on selvästi yritetty tehdä Atrium Closed tai jotakin sinne päin. :unsure: Nämä mun ei äkkiseltään kuulostanu aivan VC:ltä, mutta äänessä on kyllä samat vahvuudet. Ääntä eristää myös todella paljon, kuten esikuvansa, joten ymmärrän, mitä tarkoitat.

1000007469.webp

Saatoin jo availla uusia kuvioita Patreonin puolella, mutta jatkan työtä huomenna ja enemmän infoa sitten pian Kuulokenurkan puolella. En puhu asiasta enempää tämän foorumin puolella, koska pyrkimys on pysyä blogin osalta harrastuslinjalla, eikä siirtyä minkäänlaiseksi kaupalliseksi toimijaksi tms.
 
Viimeksi muokattu:
Onko sinulla @Sword Of Damocles antaa vinkkiä arvostelemastasi kuulokkeesta, jonka mittaukset ja kuultu ääni ovat eniten ristiriidassa?
Tähän on pakko heittää kommentti. Varsinaisesta ristiriidasta ei ehkä ole kyse, koska kuulokkeet tavallaan kuulostaa yhtä oudoilta kuin mittauksista voisi päätellä. Mutta Abyss AB-1266 Phi TC on semmonen jota ei kannata arvioida pelkän "käppyrän" perusteella. Ehkä noissa on jotain samaa korvakuulolta tuunauttua neroutta kuin ZMF:n kuulokkeissa. Sen ei pitäis kuulostaa hyvältä mutta kun kuulostaa 😀
 
Mahdollista neroutta voisi hinnan katteeksi toteuttaa esim. myös käyttömukavuuden suhteen (tänä yleisellä tasolla monista kalliista kuulokemalleista). Myönteinen esimerkki Audeze LCD-5.
 
Mahdollista neroutta voisi hinnan katteeksi toteuttaa esim. myös käyttömukavuuden suhteen (tänä yleisellä tasolla monista kalliista kuulokemalleista). Myönteinen esimerkki Audeze LCD-5.
Toi käyttömukavuus on kyllä monella valmistajalla aika pahasti laiminlyöty. Kyllä sen TOTL luurin pitäisi aina olla myös käyttömukavuudeltaan TOTL -tasoa. Mukavuudessa Austrian Audio (The Composer) ja Meze ovat kyllä poikkeuksellisen mukavia, molempia voisi pitää päässäni vaikka aamusta iltaan.
 
DCA:n panta on kyllä käsittämätön ratkaisu, imo.
En tiedä onko Noire X ja E3 paremmissa myös tämä sama kivikova päälakeen kolot painava panta.
Vähän kyllä miinusta että 2,5keur kuulokkeessa joudun pitämään toisen valmistajan pannan extrapehmikettä jotta pystyy 2-4h kuuntelemaan. Orkkispannalla tuska alkaa alle tunnissa.

Edit: muutoinhan E3 ja Noire X on huippumukavia korvilla, ja lisäpehmikkeen kanssa oikein kivat. Ei rasitu polla.
 
Takaisin
Ylös