Kuulokekuuntelun äänenpaineet

esuko

Hifiharrastaja
Liittynyt
8.8.2006
Viestejä
1 500
Hei

Itseäni oli pitkän aikaa kiinnostanut kuulokekuuntelun mahdollisesti haitalliset äänenpainetasot, joten lainasin kaverin äänenpainemittaria.
Leikkasin pahvista kuulokkeelle sopivan palasen ja siihen mittarin pään kokoisen reiän. Laitoin musiikkia soimaan normaallilla kuunteluvoimakkuudella.
A-painotuksella mitattuna äänenpaine vaihteli 70-80dB alueella. Olin hivenen yllättynyt että tulos vaihteli noinkin alhaisella tasolla. Positiivista ettei kuuloni ainakaan noilla äänenvoimakkuuksilla heikkene. Nyt kiinnostaisi onko kukaan muu tehnyt vastaavanlaisia mittauksia kuulokkeillaan?
 
Kyllä on käynyt mielessä monta kertaa, mutta kun pääasiallinen kuuntelu siirtyi 2-kanavalaitteiston puolelle se sitten vaan jäi. Toisaalta kuuntelen muihin vierailulla käyneisiin hifiharrastajiin nähden todella hiljaisella, joten luultavasti hätää ei ole. Voisi kuitenkin joskus hankkia käyttöön tuon mittarin ja kokeilla.
 
Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe, sillä eräs tuttavani tuntuu kuuntelevan järkyttävän kovilla tasoilla juurikin kuulokkeilla (l. pystyy helposti kuulemaan metrien päästä mikä biisi on menossa ja vieläpä yllättävän selvästi). Jotenkin tuntuisi, että ei tuo voi enää olla tervettä. Yleensä olen itse pyrkinyt pitämään kuunteluvoimakkuuden (kuulokkeilla) siten, että säädän sen tarkoituksella kuuntelusession "liian hiljaiseksi" ja vähän ajan päästä se sitten kuulostaakin ihan sopivan kovalta.
 
kaarlos sanoi:

Tuo "ulospäin" kuuluminen on jonkin verran riippuvainen kuulokkeista. Esim. Gradot taitavat olla ulospäin aika meluisat kuulokkeet.

Muistelisin jopa jonkun jollakin suomalaisella foorumilla aikoinaan kertoneen, että hän käytti gradoja pöydällä "kaiuttimina". ??? :D >:D
 
silmaauki sanoi:

Staxeista ainakin itsellä vuotaa todella hyvin ääntä ulkopuolella vaikka käyttää noita ei vaarallisia äänenvoimakkuuksia. Sitten taas suljetuista K340 ei pahemmin meteliä ulkomaailmaan vuoda eikä vastaavasti ulkomaailman äänet häiritse kuuntelua.
 
Gradoilla kuunnellessani lapset pistivät joskus tanssiksi, ja minä en todellakaan käytä kovia äänepaineita. K1000 taitaa olla pahin esimerkki (kuvittele: pari pientä dipolikaiutinta viritetty korvien lähelle frankenstein-virityksellä.) Kuuluu yhtä lailla molempiin suuntiin. Toisalta nämä päässä pystyy myös keskustelemaan. ;)
 
Enpä ole miettinyt asiaa tarkemmin, tviikataan sitten kuulokojeita vanhainkodissa :D
 
silmaauki sanoi:
Muistelisin jopa jonkun jollakin suomalaisella foorumilla aikoinaan kertoneen, että hän käytti gradoja pöydällä "kaiuttimina". ??? :D >:D

Noista Gradon kuuloke-elementeistä saa kait ihan toimivia kaiuttimiakin. :)

grado-47.jpg
 
Aika monet RS-1:t saa teurastaa noihin torneihin. Ihan kivoja noi Gradon omat kokeilut.
 
Nuo Johnin omat kaikattimet ovat kyllä kuolalistassani melkoisen korkealla.
 
Aiheeseen liittyen oli sunnuntaina radiokeskustelussa esillä ja täällä tekstimuodossa tutkimus kuulokekuuntelusta. Otsikko on raflaava ja karkeasti yleistävä, samoin kuin oli se Kuuloliiton tyypin haastattelukin. Radiokeskustelussa ei puhuttu juurikaan siitä, millä äänenvoimakkuudella kuunnellaan vaan ylipäätään kannettavien musiikkisoittimien kuuntelusta.

Kannettava musiikkisoitin vaarantaa kuulosi

Musiikkisoittimen kuunteleminen pitkään suurella äänenvoimakkuudella voi aiheuttaa pysyviä kuulovaurioita, varoittaa EU:n kehittymässä olevia ja vastikään havaittuja terveysriskejä käsittelevä tiedekomitea lausunnossaan. Lausunnon mukaan musiikkisoitinten käyttäjistä 5–10 prosentin kuulo on vaarassa heikentyä pysyvästi, jos he kuuntelevat soitintaan suurella äänenvoimakkuudella yli tunnin päivässä joka viikko vähintään viiden vuoden ajan.

http://www.korva.net/sivu.php?artikkeli_id=138

Tuossa yhteenvedossa mainitaan että "Voimassa olevalla eurooppalaisella turvallisuusnormilla rajoitetaan kannettavan musiikkisoittimen äänenvoimakkuus 100 desibeliin." Onkohan samantyyppistä rajoitusta kuulokevahvistimille vai onko niissä "vapaat kädet" tuon äänenvoimakkuuden osalta?
 
Veikkaisin, että EU:ta ei kiinnostai tällaiset pienempien piirien jutut, kuten kuulokevahvistimet tippaakaan. Kannettavat soittimet ovat yleisiä, joten EU:n täytyy leikkiä tärkeätä ja epäonnistua pahemman kerran.

Tuo 100 desibelin rajoitus on vähintäänkin mielenkiintoinen kun otetaan huomioon eri impedanssiset kuulokkeet. Millaisilla kuulokkeilla 100dB ei saa ylittyä? Entä jos kuuntelija haluaakin käyttää muita kun vakiokuulokkeita ja teho ei sitten enää riitä...
 
Back
Ylös