Kuulokeharrastajia

moukkunen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
1 262
Kaupunki
Kärkölä
Löytyykö kuulokeharrastajia?

1.Millainen on kuulokesysteemisi?

2.Miten olet päätynyt tuohon systeemiin?

3.Mikä on kuulokeharrastuksesi tulevaisuus?
 
Hyvä aihe! Kyllä olen kuulokeharrastaja, tosin varsin alkutaipaleella... tai en oikeastaan... taipaleella kuitenkin. Tällaisen analyysin olen omasta kuulokepuolielämästäni kirjoittanut:

Olen kuunnellut musiikkia kuulokkeilla jonkin verran lähes kaikkina aikoina. Ensimmäiset luurini olivat ne kuuluisat punaiset paholaiset. Ne olivat todellakin ruman punaiset muoviset umpinaiset hiostavat ja aivan hirvittävät. Mutta tottakai ensimmäinen luurikuuntelu oli taianomainen kokemus. Musiikki tulvi aivokoppaan uudella tavalla ja kitarasoolot seikkaili ympäri päätä.

Seuraavat kuulokkeeni olivatkin sitten jo aivan toista maata: elektrostattiset omalla vahvistimellaan varustetut kahden kuulokkeen pari. Taisi olla Audio-Technicat. Sama firma teki äänirasioitakin ja mikrofoneja. Uskomaton parannus edelliseen. Kuuntelua oli kuitenkin sen verran vähän että möin nuo pois. Tilalle ostin Beyerdynamicin DT-880 luurit ja nuo on tuossa vieläkin. Aivan toimivat vielä viidentoista vaiko peräti kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

Välillä minulla oli pari vuotta Grado SR125 kuulokkeet ja niissä vielä kullitettu jatkojohto. Ne olivat kyllä todella hyvät mutta kuuntelumukavuus ei ollut minulle parhain ja kun olin juuri kasannut nykyisen settini, jossa ei ole kuulokeliitäntää niin nekin saivat lähteä.

Noin vuosi sitten aloin kuunnella iltaisin kuulokkeilla. Hankin yöpöydälle CD soittimeksi Denonin mallin DCD-685. Siitä lähtien olen taas kaivannut kunnon luureja ja viimein ostin sellaiset: Sennheiser HD650. Mukavat, avarat, soundstage kaukana luurien ulkona, tarkat, tasapainoiset... sanovat että paranee Cardaksen piuhalla ja toki erillinen kuulokevahvistin olisi omiaan tuomaan kaikki nyanssit esiin.

Nyt siis on edessä noiden Senkkujen virittäminen huippuunsa. Jos jollakulla on kokemuksia piuhoista niin otan neuvoja mielellään vastaan. Kuulokevahvistin voisi sitten viimeistellä setin.

Pirkka
 
No jonkisen verran kuulokkeillakin tulee kuunneltua perheellisenä, omiin tarpeisiin riittävä nirvana on löytynyt Meier Audion Corda + Sennheiser combosta.

1. Kotosalla on Corda HA-2 Mk2 SE + Sennheiser HD650 ja toisena settinä Corda HA-1 Mk2 + Sennheiser HD600 tällä hetkellä työkäytössä 8) Soittimina Arcam FMJ CD33 ja Sony SCD-XB790

2. Saksasta tuli Beyerdynamiccia ja Sennheiseriä testiin ja jälkimmäinen vei voiton rasittamattomuudellaan. Hauska sinällään että tänä päivänä valinta saattaisi olla jopa toisin päin.

3. Eiköhän näillä pärjätä melkoisen pitkälle, en äkkiseltään keksi mitä erityisesti pitäisi parantaa.
 
Kuulokeharrastaja täälläkin. Olen kuunnellut enimmäkseen kuulokkeilla aina 70-luvulta lähtien. Ensimmäiset olivat jotkin todella kamalat halpikset, joiden merkin ja mallin olen onnellisesti unohtanut. Sittemmin on ollut useita pareja Beyereitä ja Sennheisereita, enimmäkseen halvempia ja keskihintaisia ja nyt vakinaisena ja jokapäiväisenä kuunteluvälineenä vintagekategoriaan kuuluvat AKG K 340:t. Vahvistuksesta vastaa Ossin kautta hankkimani Heed Canamp, joka on osoittautunut mitä sopivimmaksi pariksi tuolle tehosyöppönä tunnetulle AKG:lle.

Head-fi.orgin AKG 340 keskustelu
Head-fi.orgin Heed-ketju

Juhani
 
Janne sanoi:
No jonkisen verran kuulokkeillakin tulee kuunneltua perheellisenä, omiin tarpeisiin riittävä nirvana on löytynyt Meier Audion Corda + Sennheiser combosta.

1. Kotosalla on Corda HA-2 Mk2 SE + Sennheiser HD650 ja toisena settinä Corda HA-1 Mk2 + Sennheiser HD600 tällä hetkellä työkäytössä 8) Soittimina Arcam FMJ CD33 ja Sony SCD-XB790

2. Saksasta tuli Beyerdynamiccia ja Sennheiseriä testiin ja jälkimmäinen vei voiton rasittamattomuudellaan. Hauska sinällään että tänä päivänä valinta saattaisi olla jopa toisin päin.

3. Eiköhän näillä pärjätä melkoisen pitkälle, en äkkiseltään keksi mitä erityisesti pitäisi parantaa.

Oletko kuunnellut Sennheisereita, varsinkin siis 650, omalla piuhalla eli osaatko arvioida kuinka merkittävä muutos piuhalla syntyy. Mistä tuon piuhan saisi?

Pirkka
 
En ole kuulokeharrastaja, mutta nyt kyllä tartteisin vähän apua ja kun tässä nyt keskustellaan luureista niin.... Irkissä on ollut juttua et mä olen hommannut sähköviulun. (kun se nyt ehtis maailmalta kotiin) Ongelma onkin se, että jos mä haluan soittaa sitä häiritsemättä ketään mä tartten luurit. Ja suoraan sanoen mä en ymmärrä luureista yhtään mitään joten josko joku vois kertoa et mitä tarkoittaa avoin ja suljettu tsydeemi? Ja sitten perään et kannattaisko ajatella johdotonta luuria? Ja mitä pitäis ottaa huomioon kun tekee valintaa noiden erilaisten luurien välillä?

Niin ja jotta oikein hankalaksi menisi niin samat luurit olisivat tietysti välistä käytössä tietokoneen kanssa, lähinnä pelikäytössä.

Ja tässä sitten tulee tunnustus: Olin joku 14-vuotias teinikapinallinen kun vedin herneet nenään korvalappustereoiden pikku kuulokkeiden kanssan. Marssin ensimmäiseen kodinkoneliikkeeseen ja valitsin luurit jotka istuivat hyvin päähän. Ne maksoivat jotain 500 silloista markkaa. Nuo luurit kestivät enemmän tai vähemmän hellävaraista käsittelyä noin 10 vuotta. Niin ja merkki oli muuten Sennheiser, joten olen tietämättäni omistanut ihan ilmeisesti hifitasoiset luurit. P.S. Mä muuten tykkäsin niistä ihan helvetisti, sen takia ne kait hajosivat kun olivat niin kovassa käytössä. :D
 
moukkunen sanoi:
Löytyykö kuulokeharrastajia?

1.Millainen on kuulokesysteemisi?

2.Miten olet päätynyt tuohon systeemiin?

3.Mikä on kuulokeharrastuksesi tulevaisuus?

1. Nykyinen systeemi on varsin vaatimaton. Corda Aria kuulokevahvistin/DAC + Sennheiser HD650 kuulokkeet. Aikaisempi systeemi käsitti hieman raskaampaa kuulokekalustoa, mutta aktiivimonitoreiden ja subwooferin oston jälkeen oli hieman "downgradettava" kuulokepuolella. Aikomuksissa kuitenkin on taas hiljaa ja huolella rakentaa kunnon kuulokesetti tähän Genelecien rinnalle. Vaikka mene ja tiedä kuinka hyvältä tuo Corda Aria + 650 combo kuulostaa, kun vasta tällä viikolla pitäisi paketin kotiovelle kopsahtaa.

2. HD650 on aina ollut lähellä sydäntäni äänellisesti. Kaduttaa että menin myymään ne aikoinaan. Myin ne (kuten RS-2:t ja SA5000:kin) kuitenkin "pakon" edessä koska koekuuntelemani Audio Technican W5000:t oli yksinkertaisesti pakko saada.

Arian valitsin yksinkertaisesti siksi että se on edullinen ja siitä löytyy USB DAC.

3. Kuulokesysteemi rakentuu taas hiljalleen kunhan raha-asiat saa kuntoon. Seuraavaksi olisi jonkin sortin parempi DAC mielessä ja myöskin päivityskaapeli HD650 kuulokkeille. Aiemmin omistamani RnB Audion Grace52 päivityskaapeli kun teki ihmeitä tuon kuulokkeen äänelle.
 
1. Kasa Gradon kuulokkeita, Sugdenin Rehtori ja Corda Head5 kuulokevahvistimet, Wadia 830p.
2. Ensimmäinen Gradoni oli SR-80. Sen jälkeen ei ole ollut mitään tehtävissä. Nyt sitten löytyy kaikki oleelliset mallit.
3. Tulevaisuudessa aion kuunnella lisää musiikkia.
 
Johanna Hjelt sanoi:
En ole kuulokeharrastaja, mutta nyt kyllä tartteisin vähän apua ja kun tässä nyt keskustellaan luureista niin.... Irkissä on ollut juttua et mä olen hommannut sähköviulun. (kun se nyt ehtis maailmalta kotiin) Ongelma onkin se, että jos mä haluan soittaa sitä häiritsemättä ketään mä tartten luurit. Ja suoraan sanoen mä en ymmärrä luureista yhtään mitään joten josko joku vois kertoa et mitä tarkoittaa avoin ja suljettu tsydeemi? Ja sitten perään et kannattaisko ajatella johdotonta luuria? Ja mitä pitäis ottaa huomioon kun tekee valintaa noiden erilaisten luurien välillä?

Niin ja jotta oikein hankalaksi menisi niin samat luurit olisivat tietysti välistä käytössä tietokoneen kanssa, lähinnä pelikäytössä.

Ja tässä sitten tulee tunnustus: Olin joku 14-vuotias teinikapinallinen kun vedin herneet nenään korvalappustereoiden pikku kuulokkeiden kanssan. Marssin ensimmäiseen kodinkoneliikkeeseen ja valitsin luurit jotka istuivat hyvin päähän. Ne maksoivat jotain 500 silloista markkaa. Nuo luurit kestivät enemmän tai vähemmän hellävaraista käsittelyä noin 10 vuotta. Niin ja merkki oli muuten Sennheiser, joten olen tietämättäni omistanut ihan ilmeisesti hifitasoiset luurit. P.S. Mä muuten tykkäsin niistä ihan helvetisti, sen takia ne kait hajosivat kun olivat niin kovassa käytössä. :D

Kirjoittamasi perusteella käyttömukavuus on sinulle highend äänenlaatua merkittävämpi ominaisuus. Sennheisereista löytyy laadukkaita ja mukavia luureja noin satasella ja allekin. Siitä vaan sovittamaan päähän vaikkapa stockalle.

Avoin luuri on sellainen että ulkomaailman äänet kuuluu läpi ja toisaalta muut kuulee luurien äänen nvaimeasti. Suljettu on molempiin suuntiin paremmin vaimennettu mutta pitkäaikainen kuuntelu voi rasittaa enemmän. Johdoton systeemi on usein kalliimpi ja huonompi ääneltään mutta voisi toimia sinulla varsinkin siinä viulun soitossa. Tiedustele myyjältä sitä PC liitäntää erikseen.

Pirkka
 
pirkka sanoi:
Oletko kuunnellut Sennheisereita, varsinkin siis 650, omalla piuhalla eli osaatko arvioida kuinka merkittävä muutos piuhalla syntyy. Mistä tuon piuhan saisi?

Pirkka

En ole päivitellyt kaapeleita (ainoastaan niiden hintoja :D). Enkä taida ihan ensi-investointina tätä tehdäkään, tietenkin kiinnostaisi kokeilla jos jostain löytäisi lainaksi ensin...

Johannalle sen verran että katso myös ammattikäyttöön tarkoitetut luurit ja niiden valikoima. Viulunsoitossa voi olla eri tavoitteet kuin musiikin kuuntelussa eli ehkä ammattipuolella on erottelevampia tai "monitorimaisempia" tapauksia, kokemusta ei minulla ole.
 
Sen verran kuulokeharrastajaa minussakin on että valitsin kuulokkeet ihan vakavalla naamalla, kun nyt kuulokkeiden kautta joutuu jonkinverran kuuntelemaan.

Kuulokkeina minulla on Sony MDR-CD780 sekä Koss Porta Pro.

Kuulokekuuntelua harrastan lähinnä muun perheen nukkuessa, ja unettomuudesta kärsivänä kuuntelen paljon (uni)musiikkia sängyssä luurit korvilla. Viimeaikoina Eva Nordenfeltin Cembalo musiikki on pyörinyt, jotenkin unettavaa musiikkia. Olen kuunnellut em. levyä n. 20 kertaa nukahtaakseni, usein toiminut. :)

Kuulokesysteemiä ei sen enempää ole, kuuntelen tietokoneella nettiradiota, MP3:sia sängyssä, ja vahvistimen kuulokeannon kautta.
 
Pirkalle kiitokset valaisevasta vastauksesta. Mä luulen et sen luurin äänenlaadulla ei juuri ole mulle tällä kertaa merkitystä vaikka high-endisti olenkin henkeen ja vereen (mitä se high-end sitten onkaan) :D

Se mitä sieltä luurista on kuultava on ihan tasaista viulun vingutusta ja sen verran voin sanoa et viulun tekniikkaharjoitukset eivät ole mitenkään mukavaa kuunneltavaa ulkopuolisen korvin joten on kait noi luurit hankittava ihan vaan puolisoakin ajatellen.

Tietysti tuo johdottomuus palvelisi siinä tarkoituksessa et kun viulusta menee ensin johto vahvistimeen (sekin pitää kieputtaa ensin olkatuen ja sitten viritystappien kautta) ja sitten tietysti piuha luureihin niin siinä on aikamoinen johtoakrobatia koossa enennkuin mä saan sen soittimen paikoilleen soittamista varten. Johdottomien kanssa olis yksi johto vähemmän. Vai hei, eikös niissä luureissa ole aika pitkät johdot? Ainakin niissä mun edesmenneissä Sennheisereissä oli.
 
pirkka sanoi:
Oletko kuunnellut Sennheisereita, varsinkin siis 650, omalla piuhalla eli osaatko arvioida kuinka merkittävä muutos piuhalla syntyy. Mistä tuon piuhan saisi?

Pirkka

Minä olen. Omistin 650:t noin vuoden ajan ja piuhoina kävi Headphilen V2 ja lopulta RnB Audion G52. V2:n kanssa en vielä suuria eroja saanut aikaiseksi mutta G52 niitä toi mukanaan.

650 on tuttu tuosta äänen "verhoutuneisuudesta". G52 ikään kuin avasi ääntä tuoden mukaan lisää tarkkuutta ja detaileja. Selkeimmin huomasin eron kun eräänä päivänä kokeilin taas tuota peruspiuhaa. Ääni palasi tummemmaksi ja suttuisemmaksi. Tämän vuoksi aionkin kohtalaisen pian hommata tuon päivityskaapelin uusiin 650iin jotka tällä viikolla siis saapuvat. Pitäähän luureista saada täysi potentiaali irti. ;)
 
Patu sanoi:

OK ja kiitos. Muistatko piuhan hinnan ja mistä sellaisen voi ostaa. Vai olisiko suomessa jollain kotikuuntelua varten. Hesassa voisin tietty käydä luurien kanssa liikkeessäkin kokeilemassa.

Tuo V2 on halvimmasta päästä ja sen voi tilata www.headphile.com sivuilta.

RnB G52 on Head-Fi käyttäjä RnB:n tekosia ja sillä oli hintaa hieman enemmän. Muistaakseni $170 paikkeilla.

Seuraavaksi ajattelin kokeilla joko Stefan Audioart Equinoxia jos sellaisen käytettynä jostain löydän tai sitten erään toisen Head-Fi käyttäjän tekeletta.
 
Kuuntelen pelkästään kuulokkeilla ja laitteistoni on:

Äänilähteenä on Bow Technologies ZZ-Eight cd-soitin. Shunyata Python Helix vx virtakaapelilla ja Shunyata Hydra 2 verkkovirtasuotimella jonne tulee virta Shunyata Python Helix Alpha virtakaapelilla.

Välikaapelina on Cardas Golden Reference, joka tosin vaihtuu Audio Note AN-Vx kaapeliin kunhan saapuu aikanaan.

Tällä hetkellä käytössäni on laina vahvistin Rogue Audion Cronus integroitu, niin kauan kunnes Audio Note Meishu saapuu.
Shunyata Python Helix Alpha tuo virran vahvistimelle, lisäksi virta kulkee toisen Hydra 2:n läpi, johon taas virta tulee Shunyata Taipan Helixillä.

Laitteet ovat Spider telineessä ja molempien laitteiden alla on Acapella Fondato Silenzio alusta.
Lisäksi käytössä on Shakti kiviä.

Kuulokkeina on AKG K1000, jotka toimivat siis parhaiten normaalin vahvistimen kaiutinterminaalien kautta.

Lisäksi AKG K1000:lle on tulossa Stefan AudioArtin kuulokekaapeli.

Alkujaan mielenkiinto kuulokkeisiin juontaa jostakin -80 luvun puolenvälin tai loppupuolen ajoilta, kun hankin erinomaiset Beyerdynamicin kuulokkeet cd-soittimen kumppaniksi.
Myöhemmin kuulokkeet tosin väistyivät kaiuttimien tieltä, kun taas ennen vuosituhannen vaihdetta kaiuttimet ja sen aikainen laitteisto hävisi perheen tieltä.
Kuulokkeet astuivat taas kuvaan, ja kun antaa pikkusormen se vie koko käden...

Edelliset kuulokkeet olivat erinomaiset Gradon RS-1:t jotka väistyivät lopulta K1000:n tieltä.
K1000 vaatii kuitenkin hyvin erilaisen panostuksen laitteistoon, joten mielenkiinnolla odotan mitä vahvistin ja kaapelit tuovat tullessaan.
Tarkoituksena olisi löytää kuitenkin se lopullinen laittesto jonka kanssa eletään pitkälle tulevaisuuteen, musiikkia hymyillen kuunnellen. :)
 
Johanna Hjelt sanoi:
Tietysti tuo johdottomuus palvelisi siinä tarkoituksessa et kun viulusta menee ensin johto vahvistimeen (sekin pitää kieputtaa ensin olkatuen ja sitten viritystappien kautta) ja sitten tietysti piuha luureihin niin siinä on aikamoinen johtoakrobatia koossa enennkuin mä saan sen soittimen paikoilleen soittamista varten. Johdottomien kanssa olis yksi johto vähemmän. Vai hei, eikös niissä luureissa ole aika pitkät johdot? Ainakin niissä mun edesmenneissä Sennheisereissä oli.

Vaikken nyt varsinaisesti kuulokeharrastaja olekaan, niin vastaanpa silti. Jollei aivan kaikkein highendein ääni ole hakusessa, niin miksei sitä voisi kokeilla kuulokkeiden ja viulun väliin asentaa esim. Meierin Porta Cordaa (http://www.meier-audio.homepage.t-online.de/portacorda.htm). Sen saa vaikka vyöklipsulla kiinni vyötärölle, joten sitä johtoa ei tarvisisi niin mahdottomia matkoja kiskoa perässään.

En kyllä tiedä millaista signaalia siitä viulusta ulos tulee, mutta luulisi olevan käypää PortaCordallekin. Suurimmassa osassa kuulokkeista on tosin liian pitkä kaapeli tuohon tarkoitukseen, mutta voihan niitäkin innokkaimmat modailla.
 
Back
Ylös