Kuopattiinko Ortoperspekta keskeneräisenä?

Ehkä kompleksinen on väärä sana...pitäisi kai puhua "konserttisalimusiikista"...
 
Sattumoisin kun kuuntelutilassani on räkki edessä keskellä, niin keksin laittaa kaksi kaiutinta hoitamaan keskikaiuttimen virkaa. Sijoitin ne räkin molemmin puolin ja niitä ohjaamaan laitoin stereovahvistimen, jonka molempiin kanaviin tulee haaroittimella sama L+R-signaali. Tuskin lienee tämä asetelma rikos SOP-ideaa vastaan.
Kuuntelulokemuksista sen verran, että kyllä SOP näyttää kyntensä nimenomaan kompleksista, sinfonista musiikkia toistettaessa. Nyt on pakko lähteä kahlaamaan oma klassisen musiikin kirjasto läpi uudestaan varsinkin vinyylilevyjen osalta. Sen verran komeata on sointi tällä kolmenkin (siis neljän oikeastaan) kaiuttimen SOP:llä, kun laittaa tilantunnun op:n ja stereotoiston välimaastoon.

katso liitettä 155098

Avarasointisuus ihastuttaa

Kun aloittaa koesoitot SOP-stereolla, niin järjestelmän avarasointisuus ihastuttaa aluksi kovasti. Jos äänitteet on tehty oikein eli tilaäänetkin on äänitetty hyvin, niin toistettaessa sointi on hyvinkin makea. Tilantunnunsäädin vaatii aluksi vähän opettelua, mutta hyvin pian sillekin löytyy optimaalinen asetus. Sen jälkeen voikin alkaa nauttia taustamusiikista kaikkialla huoneessa, sillä SOP-stereon kuuntelualue on hyvin laaja.

Jos olet ensimmäisissä testeissä käyttänyt kahta etukaiutinta, niin se ei mitenkään sodi SOP-stereon perusideaa vastaan. Etukaiuttimia saa olla vaikka enemmänkin, kunhan vain pidetään huoli siitä, että kaikkiin niihin viedään sama R+L signaali samassa vaiheessa. Etukaiuttimilla herätetään kuunteluhuoneeseen Köykän mainitsema pitkittäinen äänikenttä, eikä silloin haittaa mitään, vaikka etuseinällä on useampiakin samassa vaiheessa olevia kaiuttimia.

Soinnin avaruus saadaan vasta sillä, kun sivukaiuttimiin syotetään SOP-säätöyksiköltä sopivat tilaäänet, joiden avulla saadaan huoneeseen herätettyä Köykän mainitsema poikittainen äänikenttä. Kun tilantunnunsäätimellä säädetään tasot niin, että pitkittäinen ja poikittainen äänikenttä ovat sopivassa suhteessa toisiinsa, niin kuuntelija uskoo istuvansa oikeassa konserttisalissa. Kun sivukaiuttimille on löydetty oikeat paikat, ja tilantunnunsäädin on oikeassa asennossa, niin musiikki ei tunnu tulevan ollenkaan kaiuttimista, vaan koko huone tuntuu vain soivan hienosti. Mekoisesti kokeilua kyllä tarvitaan, mutta onhan se lopputuloskin sitten makea.

Mittausterveisin
Kalervo Kuikka
 
Viimeksi muokattu:
"Soinnin avaruus saadaan vasta sillä, kun sivukaiuttimiin syotetään SOP-säätöyksiköltä sopivat tilaäänet, joiden avulla saadaan huoneeseen herätettyä Köykän mainitsema poikittainen äänikenttä. Kun tilantunnunsäätimellä säädetään tasot niin, että pitkittäinen ja poikittainen äänikenttä ovat sopivassa suhteessa toisiinsa, niin kuuntelija uskoo istuvansa oikeassa konserttisalissa. Kun sivukaiuttimille on löydetty oikeat paikat, ja tilantunnunsäädin on oikeassa asennossa, niin musiikki ei tunnu tulevan ollenkaan kaiuttimista, vaan koko huone tuntuu vain soivan hienosti. Mekoisesti kokeilua kyllä tarvitaan, mutta onhan se lopputuloskin sitten makea."

Se on juuri näin.
 
Pieni kysymys.
Kun minulla toinen näistä kaiutinpareista on hieman parempaa laatua, niin laitanko sen parin sivukaiuttimiksi vai keskelle toistamaan yhdessä L+R-signaalia.
 
Pieni kysymys.
Kun minulla toinen näistä kaiutinpareista on hieman parempaa laatua, niin laitanko sen parin sivukaiuttimiksi vai keskelle toistamaan yhdessä L+R-signaalia.

Paras kaiutin summakanavaan

Kun Köykkä aikoinaan touhusi tavallisen OP-stereon kanssa, niin hän piti tärkeänä sitä, että edessä oleva R+L signaalia toistava kaiutin on laadultaan paras. Sivukaiuttimille ei aseteta niin suuria vaatimuksia taajuustoiston suhteen. Jos äänite on kunnollinen, niin silloin sivukaiuttimista ei kuulu paljoakaan matalia ääniä, kun tilantunnunsäädin on optimaalisessa asennossa. Sivukaiuttimien ei tarvitse myöskään toistaa kaikkein korkeimpia ääniä, sillä ne eivät ole merkityksellisiä tilantunnun kannalta. Jos keskialueen taajuudet tulevat sivukaiuttimista kunnolla, niin SOP-stereo soi silloin avarasti.

Mittausterveisin
Kalervo Kuikka
 
Tein pienen modauksen SOP-boksiin. Lisäsin kytkentään 2-napaisen vaihtokytkimen, jolla sivukaiuttimiin voidaan kytkeä suoraan signaalit L ja R sop-signaalien sijasta. Näin voi todeta, miten aito stereotoisto eroaa sop:illa tuotetusta pseudo-stereotoistosta.
2kL-L+R=R ja 2kR-R+L=L, kun k=0.5.

SOP.jpg
 
  • Tykkää
Reaktiot: jrz

katso liitettä 157292

Kaikki kokeilut suositeltavia

Koska SOP-stereo on vielä niin uusi asia, niin kaikki säätöyksikköön tehtävät muutokset ja kokeilut ovat suositeltavia. Minä esitin SOP-säätöyksiköstä vain yksinkertaisen perusajatuksen, mutta ei minullakaan ole vielä tarkalleen selvillä se, missä muodossa säätöyksikkö kannattaa lopullisessa versiossa toteuttaa. Kun asiaa kaikessa rauhassa porukalla mietitään ja suoritetaan erilaisia kokeiluja, niin kyllä se oikea rakenne siitä lopulta selviää. Tässä vaiheessa pitää vain ahkerasti kokeilla kaikkia mieleen tulevia juttuja.

Itsekin olen parhaillaan mietiskelemässä sitä, miten SOP-säätötyksikön tilantunnunsäädin voitaisiin asettaa helposti optimaaliseen asentoon. Tämä mahdollisesti vaatisi SOP-säätöyksikköön yhden painonapin, releen ja pienen lisäpiirin. Täytyy rauhassa kokeilla sitä, saadaanko lisäpiirin avulla tilantunnunsäädin tarkemmin optimaaliseen asentoon kuin pelkästään kuuntelemalla. Voi hyvinkin olla niin, että oikea asetus voidaan riittävän hyvin tehdä pelkän kuuntelun perusteella.

Mittausterveisin
Kalervo Kuikka
 
Minun osalta SOP-projekti hyytyi hetkeksi kun putki-EQ otti prioriteetin. Toisaalta käytössä on tällä välin ollut köyhän Ortoperpekta eli keskikanava on ollut summattuna kaiutinliitännöistä 1,5ohm vastusten avulla ja sivukaiuttimet on otettu kuumien napojen välistä. Miellyttävä tilantuntu näinkin mutta SOPin säädettävyys puuttuu. Kokoan nyt tämän Salon SOPin joka on nerokkaasti toteutettu kolmella tuplatriodilla.

IMG_1084.jpeg
 
katso liitettä 158146

Oikea toimenpide

Oli näköjään ihan oikea toimenpide, että SOP-säätöyksiköstä tehtiin heti alkuunsa kaksi versiota. Esittelin aluksi yksinkertaisen tavallisilla opareilla tehdyn perusversion, jonka jokainen harrastaja pystyy itse tinailemaan. Koska monet Köykkä-fanit ovat vannoutuneita putkimiehiä, niin sovin silloin Salon kanssa, että hän tekisi hyvän putkiversion samasta SOP-säätöyksiköstä. Näin sitten tapahtuikin, ja Salo suunnitteli tarvittavan piirilevyn hyvin nopeasti.

Putkilla toteutettu SOP-säätöyksikkö on tavallaan jopa yksinkertaisempi kuin opareilla tehty versio. Viesteissä #107 ja #109 esitetyn SOP-säätöyksikön differentiaalinen sisäänmenoaste tuottaa kaikki tilantunnunsäätimille tarvittavat signaalit hyvin yksinkertaisella tavalla. Tämän vuoksi säätöyksikön putkimäärä jäi pieneksi. Laatu kuitenkin tyydyttää vaativaakin harrastajaa.

En ole asiaa Salolta kysynyt, mutta minulla on se käsitys, että näitä putkitoimisia SOP-säätöyksiköitä on tehty jo aika paljon. Kunhan kaverit pääsevät suorittamaan koesoittoja SOP-stereolla suuremmassa määrin, niin sen jälkeen keskustelu asiasta voi saada lisää vauhtia. Kuuntelukokemuksista pitäisi saada vilkas keskustelu aikaiseksi, jotta SOP-stereon lopullinen toteutustapa saadaan viilattua kaikkein parhaimmaksi. Nyt voimme olla vielä vähän harhateilläkin joissakin jutuissa.

Jaa-a. Sen jälkeen kun olin oivaltanut, että sop-signaalit voidaan esittää kaavoina (johto on esitetty oheisessa kuvassa), oli kytkennän toteuttaminen operaatiovahvistimilla erinomaisen helppoa. Tarvittiin vain 5 operaatiovahvistinta, kaksi niistä toimimaan inverttereinä ja kolme summauseliminä. Voin siis varmuudella väittää, että sop-boksin toteuttaminen operaatiovahvistimilla on vaatinut huomattavasti vähemmän aivotyötä kuin Salon putkiversio.
P.S. Huomasin Salon versiota tutkiessani, että siinä tilantuntupotikan roolitus on eri päin kuin omassani eli siinä potikan ala-asento tuottaa monotoiston ja yläasento perinteisen op-toiston.
JOHTO.jpg

SOP.jpg
 
Viimeksi muokattu:
P.S. Huomasin Salon versiota tutkiessani, että siinä tilantuntupotikan roolitus on eri päin kuin omassani eli siinä potikan ala-asento tuottaa monotoiston ja yläasento perinteisen op-toiston.

Kun Salon kanssa sovittiin putkilla toteutetun SOP-säätöyksikön suunnittelemisesta, niin lähtökohtana oli se, että opareilla ja putkilla toteutettu säätöyksikkö toimisivat täsmälleen samalla tavalla. Tarkoitus oli se, että opareilla toteutettu SOP-säätöyksikkö voitaisiin vaikka vaikka kesken kuuntelun vaihtaa putki säätöyksiköksi niin, ettei kuuntelija huomaa eroa tilantunnussa. Tämän vuoksi Salon SOP-säätöyksikössä onkin säätimien toiminta täsmälleen samanlainen kuin viesteissä #83, #85 ja #99 esitetyssä alkuperäisessä SOP-säätöyksikössä. Jos SOP-säätöyksikön perusajatus on ymmärretty oikealla tavalla, niin on ihan sama, miten päin tilantunnunsäädin toimii. Se on vain makuasia.

Mittausterveisin
Kalervo Kuikka
 
Juu, makuasiahan tilantunnunsäädön vaikutussuunta on, en tarkoittanut moittia, totesinpa vain. Näkyy sinullakin ko. toimintasuunta olleen alunperin sama kuin minulla ainakin tuon kuvan mukaan.
 
Liitteet

  • SUPEROP.JPG
    SUPEROP.JPG
    105,6 KB · Katsottu: 34
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
 
Liitteet

  • KAAVIO.jpg
    KAAVIO.jpg
    48,8 KB · Katsottu: 71
  • IMG_20210408_100533_3.jpg
    IMG_20210408_100533_3.jpg
    78,3 KB · Katsottu: 62
  • IMG_20210407_165846_3.jpg
    IMG_20210407_165846_3.jpg
    74 KB · Katsottu: 61
Viimeksi muokattu:
Paras kaiutin summakanavaan

Kun Köykkä aikoinaan touhusi tavallisen OP-stereon kanssa, niin hän piti tärkeänä sitä, että edessä oleva R+L signaalia toistava kaiutin on laadultaan paras. Sivukaiuttimille ei aseteta niin suuria vaatimuksia taajuustoiston suhteen. Jos äänite on kunnollinen, niin silloin sivukaiuttimista ei kuulu paljoakaan matalia ääniä, kun tilantunnunsäädin on optimaalisessa asennossa. Sivukaiuttimien ei tarvitse myöskään toistaa kaikkein korkeimpia ääniä, sillä ne eivät ole merkityksellisiä tilantunnun kannalta. Jos keskialueen taajuudet tulevat sivukaiuttimista kunnolla, niin SOP-stereo soi silloin avarasti.

Mittausterveisin
Kalervo Kuikka
Tämä vaikuttaa tosi omituiselta, tai sitten mä en tajua jotakin oleellista. Eikös kaikkien kaiuttimien tulisi olla optimaalisesti samanlaiset, että toistossa syntyisi mahdollisimman vähän kampasuotoa ja intermodulaatiosäröä.
Ja siksi toisekseen, kyllä M-S (Mid-Side) materiaali on optimaalisesti taajuus-spektriltään hyvin tasapainossa, myös alapään osalta, varsinkin hyvin äänitetyllä klassisella musiikilla. Jos tästä sivukaiuttimien bassotoistosta tingitään kovin ylhäältä, häviää siinä myös suuri määrä tilainformaatiota.
 
Taajuustoistoa voidaan rajoittaa

Köykkä oli tutkinut varmasti paljon sivukaiuttimilta vaadittua taajuustoistoa OP-stereossa, ja hänen mukaansa sivukaiuttimien taajuusalueeksi riittää puhelinlaatu eli 300 Hz - 3400 Hz. Konserttisalin seinäheijastuksista johtuvat tilaäänet saadaan silloin riittävän hyvin toistettua. Matalien äänien osuus sivukaiuttimien signaalista (R-L) olisi ilman kaistan rajoittamistakin niin vähäinen, ettei niitä kannata ollenkaan toistaa. Tällöin sivukaiuttimet voidaan tehdä hyvin halvoiksi.

Toinen Köykän teesi oli se, että bassoäänet pitää tuoda huoneeseen vain yhden bassokaiuttimen kautta, sillä muutoin bassotoisto menee kuulemma epämääräiseksi. Köykän mukaan kaksikanavaisen stereon suurin vika tilantunnun puutteen lisäksi onkin se, että tavallisessa stereossa bassoäänet toistetaan kahdella kaiuttimella, jolloin bassot menevät söhröksi.

SOP-stereota kehittäessäni olen hyväksynyt nämä Köykän tutkimustulokset sellaisinaan. Omassa testilaitteistossani sivukaiuttimien (halvat romukaiuttimet) toistoalue on vain 100 Hz - 10000 Hz, mutta se riittää hyvin kokeiluihin. Kaiuttimien taajuustoiston rajoittaminen ei kuitenkaan aiheuta intermodulaatiosäröä, joten tässä suhteessa halvatkin sivukaiuttimet saavat synninpäästön.

Mittausterveisin
Kalervo Kuikka
 
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Homma kohta hanskassa

Sinullahan näyttää homma olevan kohta hanskassa. Jos SOP-säätöyksikkö on valmiina ja vahvistimet lyönnissä, niin sittenhän pitää vain ryhtyä koesoittojen avulla laittamaan koko SOP-systeemi käyttökuntoon. Kaiuttimien sijoittelu saattaa olla aika työläs homma, mutta siinähän sitä kokemusta karttuu, kun kokeilee erilaisia vaihtoehtoja. Toivottavasti löydät nopeasti kaiuttimille sellaiset paikat, että saat oikean konserttisalin olohuoneeseen. Sehän se on kaikkien Köykkä-fanien lopullinen tavoite.

Mittausterveisin
Kalervo Kuikka
 
Juu, makuasiahan tilantunnunsäädön vaikutussuunta on, en tarkoittanut moittia, totesinpa vain. Näkyy sinullakin ko. toimintasuunta olleen alunperin sama kuin minulla ainakin tuon kuvan mukaan.
Jaa-a. Eihän tuo kuva oikeastaan kerro mitään ko. toimintasuunnasta. Tulos riippuu siitä, miten päin vastusrata on kytketty napojen väliin. Luonteva valinta on tietysti se, että potikkaa myötäpäivään pyöritettäessä liuku liikkuu poispäin navasta L+R. Omassa boksissani suunta on valitettavasti toisin päin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös