Kuolemattomia Mozart-tulkintoja?

kuzma

Hifiharrastaja
Liittynyt
21.12.2006
Viestejä
5 229
Kaupunki
Kuopio
Kuolemattomia Mozart-tulkintoja, onko niitä?

Pidän kovasti Mozartin tuotannosta, mutta minulle tulee koko ajan sellainen tunne, että tuo nero ei käyttänyt säveltäessään kuin osaa kyvyistään tai ei ollut säveltäessään ihan tosissaan. Minulla on Mozartia n. 10-15 cd-levyä, joista suurin osa on Naxosin halpasarjaa ja esittäjät vaihtelevat sen mukaan. Johtuisiko tuo "mitäänsanomattomuus" siitä, että tulkinnat ovat hanurista?

Osaisiko joku suositella sitä levy-yhtiötä/solistia/kamariorkesteria/sinfoniaorkesteria, joka saisi Mozartin tuotannon heräämään eloon?
 
Heititpä melkoisen kyssärin kehiin! Ensin pitäisi määritellä keskeinen tuotanto ja sitten kunkin teoksen keskeiset esitykset, jotka on levylle asti saatu ja sitten sieltä jostain poimia ne sinua koskettavimmat palat.

Suosittelen joko Penguin tai Greammophone Good CD Guiden hommaamista ja sieltä pongailua. Samalla saa koko klasarimaailman järjestykseen.

Pianomusiikissa minulle paras tulkitsija on Mozartille ollut Murray Perahia. Suosittelen lämpimästi.
 
Oma rajallinen kokemukseni klassisesta musiikista kertoo että esittäjästä on todella paljon kiinni. Olen joskus kuullut teoksia konsertissa, jonka jälkeen on ollut pakko käydä levykaupassa hankkimassa sama teos cd:nä. Joskus ei ole teosta edes tunnistanut samaksi kun soitto on ollut niin pliisua.

Esimerkki tulkinnan tärkeydestä: Turkkilainen marssi väärällä soittimella ja youtuben äänenlaadulla mutta ei jätä kylmäksi:
http://www.youtube.com/watch?v=EPP0_va2krc

Ylen Iirottelua ohjelmassa kommentoitiin leikkimielisesti että "helppoahan tuota on soittaa kun on niin hyvin sävelletty....". Käytännössä uskon kuitenkin että se soitto on erittäin tärkeä lenkki ja että se mielenkiintoisen tulkinnan aikaansaaminen on haasteellista vaikka teos olisi kuinka hyvin sävelletty. :)
 
Omasta hyllystäni löytyy ainoastaan ilmaiseksi saatu CD:

Wolfgang Amadeus Mozart - Classic Composers
Siitä löytyvä kappale: "04 Horn Concerto No. 4 in E-Flat Major" on upean kuuloinen.
 
Pianomusiikissa minulle paras tulkitsija on Mozartille ollut Murray Perahia


Tässä yhdyn Pirkkaan Pianokonsertot 9 ja sekä 17-27 kuuluva ehdottomasti Mozartin parhampaan tavaraan.
Lisäksi Perrahia CBS levyt 70/80 -luvulta ovat konserttojen parhaimmat versiot. Perrahia tajuaa mistä Mozartissa on kysymys, osaa soitta nopeesti ja hiljaa kun taas Brendel soittaa tönkösti Malcolm Bilson
ja periodityypit on vähän "kilkatusta" Hakkila ei vissiin ole konserttoja levyttänyt mutta Piano Sonaatit Tuija vetelee upeesti..

Hyvä Mozart.......



Pappa
 
pirkka sanoi:
Heititpä melkoisen kyssärin kehiin! Ensin pitäisi määritellä keskeinen tuotanto ja sitten kunkin teoksen keskeiset esitykset, jotka on levylle asti saatu ja sitten sieltä jostain poimia ne sinua koskettavimmat palat.

Suosittelen joko Penguin tai Greammophone Good CD Guiden hommaamista ja sieltä pongailua. Samalla saa koko klasarimaailman järjestykseen.

Pianomusiikissa minulle paras tulkitsija on Mozartille ollut Murray Perahia. Suosittelen lämpimästi.

Toki tämä on aika laaja kysymys, mutta halusinkin vain mielipiteitä teitä itseänne koskettavista onnistuneista levytyksistä.

Itseäni ovat Mozartin teoksista koskettaneet ainakin:
- sinfoniat nro 40 "Kohtalon sinfonia" ja 41 "Jupiter"
- serenadit kuten Haffner, Serenata Notturna, Eine Kleine Nachtmusik
- Pianokonertto nro 21 "Elvira Madigan"
- jousikvartetot yleensä (hyviä ehdotuksia?)
- Minun Afrikkani -elokuvasta tuttu ihana klarinettikonsertto (K. 622)

Näistä jos osaisitte ehdottaa hyviä levytyksiä, alkaisi ilme kirkastua :)

Voisi muuten kuvitella, että Mozartin tuotannosta keskeisimpiä ovat ne, jotka ovat saaneet jonkin yleisesti käytetyn lisänimen...
 
pirkka sanoi:
Suosittelen joko Penguin tai Greammophone Good CD Guiden hommaamista ja sieltä pongailua. Samalla saa koko klasarimaailman järjestykseen.

Never heard. Saako noita kirjoja (?) Suomesta?

...näkyy saavan, kunhan halukoneeseen syötetyt kirotusvirheet on korjattu :D

Gramophone Classical Good CD Guide:sta löytyi ainakin 2002 ja 2004 painetut versiot. Mikä on homman juju, sisältääkö ne vain sen vuotiset julkaisut vai "kaikki" aikaisemmin julkaistut?
 
jussikoo sanoi:
Gramophone Classical Good CD Guide:sta löytyi ainakin 2002 ja 2004 painetut versiot. Mikä on homman juju, sisältääkö ne vain sen vuotiset julkaisut vai "kaikki" aikaisemmin julkaistut?

Juju on että sisältää parhaat ever versiot kustakin piisistä. Minä pidän itse Grammophonista mutta hyllyssäni on Penguinkin. Mielipiteet eroavat ja on kiva verrata... Uusin Grammophone näkyy olevan vuoden 2007 edition. Britti amazonista löytyy ainakin.

With more classical recordings available than ever before, this single volume is the essential guide both for enthusiasts seeking the greatest performances of the greatest works, and for the experienced collectors extending the range and depth of their knowledge. Written by classical music's most respected experts, unmatched authority combines with the highest standards of clarity and ease of use in this fully updated edition of the world-famous guide. It includes over 3,000 up-to-date reviews of currently available CDs, and features a definitive star rating for the best recordings available. An expanded DVD review section covers concerts, opera, historic recordings and documentaries. There is an introduction to downloading classical music. It contains complete artist indexes, and includes more composers than any other guide, each with an authoritative biography.
 
kandee tsekata myös Glenn Gouldin sötökset aiheesta.
 
pirkka sanoi:
Juju on että sisältää parhaat ever versiot kustakin piisistä. Minä pidän itse Grammophonista mutta hyllyssäni on Penguinkin. Mielipiteet eroavat ja on kiva verrata... Uusin Grammophone näkyy olevan vuoden 2007 edition. Britti amazonista löytyy ainakin.

Ainakin isommissa kaupungeissa kannattanee tarkistaa silloin tällöin kirjastojen musiikkiosastojen poistohyllyt. Tämmöisistä säännöllisesti ilmestyvistä menevät vanhat painokset usein myyntiin halvalla kun uusi hankitaan, esim. täällä Tampereella korjasin taannottain muutamalla eurolla talteen melko tuoreen Grammophonen ja paljon muutakin hyödyllistä olen vuosien varrella sieltä kantanut kotiin.

Juhani
 
kandee tsekata myös Glenn Gouldin sötökset aiheesta.


Unohtakaa Gould plays Mozart aivan kauheeta .Gould ja Bach menettelee ellei siedä Cembaloa Itse asiassa Gould osaa vaan soitta Gouldia .
Lisäksi Venäläisen koulukunnan pianistit ei matsaa oikeen
Mozartin kanssa On vähän eri maailmasta ..No ei ole tullut kyllä kaikki Venäläisiä pianisteja kuultua.

Andreas Staier on erittäin hyvä Klassismin ajan pianisti
http://www.cduniverse.com/search/xx...Sonatas+K+330,+331+&+332+/+Andreas+Staier.htm

Pappa
 
Mitä, olenko muka ensimmäinen joka mainitsee Mozart:in Requiemin??? Ja Taikahuilun? Rasti seinään tästä hyvästä.

Mozart tuntuu olevan minulle oma maailmansa, jossa voi käydä aina Beethovenin ja Bachin välillä (jos niihin Shostakovichista ja Prokofievistä jostain syystä eksyy). Ja aina vain jää kaipaamaan lisää.

En tietenkään osaa suositella mitään mitä en ole itse kuullut (niinkuin ei kukaan muukaan meistä), joten tässä oman hyvät kokemukseni:
David Oistrakh:in tulkinta A-duuri viulukonsertosta (löysin tämän vinyylinä Divari Kalevasta, tästä levystä en luovu)
Pianokonsertot 17 & 20, ihan kenen tahansa tulkitsemana. Hyvä musiikki ei kaipaa kummoisia esittäjiä. Itselläni on Anderszewskin esitys, mutta jotain muitakin voisi kuunnella. Ehdotuksia?
Sinfonia Concertante, vaikkapa Midorin tulkintana (Sony)
Requiemista Jordi Savall:in, Naxoksen Slovak Philharmonic Orchestra & Choir (sic.), William Christien, Claudio Abbadon ja Philippe Herreweghen levytykset. Tässä järjestyksessä.
Taikahuilusta se Telarcin levytys missä raavas mieskin säikähtää sitä leijonan karjaisua.

Ja pakollisena Vivaldina postaukseen vielä tuntemattoman porukan sykähdyttävä esitys: http://www.youtube.com/watch?v=pe-MIDDfckw.
 
Clifford Curzonin levytykset Mossen pianokonsertoista ovat myös loistavia. 20 ja 27 ECO ja Britten, 23, 24 ja 26 LSO ja Kertesz. Tosin tuo 26 on aivan kökkö ja muistaakseni Curzon ei halunnut julkaista sitä. 23 ja 24 ovat mielestäni uskomattoman hyviä. Linkki levyyn www.mdt.co.uk/MDTSite/product//4684912.htm
 
Mozartin jousikvartetoista suosittelisin The Chillingirian Quartet'in 5 ceedeen pakettia The Ten Great String Quartets (CRD 5005). Ja sitten jos oikein kypsä Mozart kiinnostaa niin monen mielestä jousikvintetot on ylittämättömät ja esityksenä Takàcs Quartet + Pauk (Decca 430 772-2)
 
Mitä oette mieltä Lef Ove Andsnesin soveltuvuudesta Mozart-tulkitsijaksi? Itselläni on hänen levy Mozartin kahdesta pianokonsertosta, muistaaksnei 9 ja 18. Hyvä levy minun mielestä. Mutta edustaako Andsnes "oikeaoppista" tapaa tulkita Mozartia?

Andsnes on tunnettu hienosta ja kevyestä kosketuksesta. Hän on haastatteluissa korostanut että piano ei ole lyömäsoitin. Tämän ominaisuuden hänessä huomaa myös levyä kuunnellessa.

edit: Googletin juuri Andsnesin nimellä ja huomasin että viime sunnuntaina hänestä oli tv-dokumentti Ylellä. Mielenkiintoinen ohjelma mennyt sivu suun. :(.
 
Mozart: Clarinet Concerto, Horn Concertos Nos. 1-3 - Gervase de Peyer, Barry Tuckwell, London Symphony Orchestra conducted by Peter Maag (Decca, 1959)

Mozart: "Le nozze di Figaro" - Cesare Siepi, Lisa della Casa, Hilde Güden, Fernando Corena, Alfred Poell, Hilde Rössel-Majdan and other Soloists, Vienna Philharmonic Orchestra conducted by Erich Kleiber (Decca, 1955)

Mozart: Notturno for Four Orchestras, Serenata notturna, Overture to ”Lucio Silla“, Interludes from “Thamos, König in Ägypten” (K. 345) - London Symphony Orchestra conducted by Peter Maag (Decca, 1959)

Mozart: “Eine kleine Nachtmusik”, Divertimento No. 1, “A Musical Joke” - Stuttgart Chamber Orchestra conducted by Karl Münchinger (Decca, 1960)

Mozart: Sinfonia concertante for Violin, Viola and Orchestra (K. 364), Duo for Violin and Viola (K. 423) - David and Igor Oistrakh and the Moscow Philharmonic Orchestra conducted by Kyrill Kondrashin (Decca, 1963)

Mozart: Symphonies Nos. 40 (K. 550) and 41 (K. 551) “Jupiter“ - New Philharmonia Orchestra conducted by Carlo Maria Giulini (Decca, 1965)

Wolfgang Amadeus Mozart: Concertos for Piano and Orchestra No. 20 in D minor (K. 466) and No. 21 in C major (K. 467) - Friedrich Gulda and the Vienna Philharmonic Orchestra conducted by Claudio Abbado (DGG, 1974)

Mozart: Concertos for Violin and Orchestra Nos. 3 and 5 - Anne-Sophie Mutter and the Berlin Philharmonic Orchestra conducted by Herbert von Karajan (DGG, 1978)

Mozart: Mass in C minor (K. 427) – Maria Stader, Hertha Töpper, Ernst Haefliger, Ivan Sardi, Chorus and the Berlin Radio Symphony Orchestra conducted by Ferenc Fricsay (DGG, 1967)
 
Do dii, siinähän niitä tuli niin, että lukeminenkin jo hengästyttää :D Omistatko jotain noista vinyylinä, olisiko mahdollista saada lainaksi? Formaattien paremmuuteen erityisesti kantaa ottamatta, olisi kuitenkin hauska kuulla miltä laadukas klassinen saundaa vinyyliltä
 
En lainaa vinyyliä koskaan kenellekkään - periaatekysymys. Noi kaikki on myyten saatavana vinykkänä Speakers Cornerin kataloogista - itsellä on noista toistaiseksi vain yksi.
 
En lainaa vinyyliä koskaan kenellekkään - periaatekysymys. Noi kaikki on myyten saatavana vinykkänä Speakers Cornerin kataloogista - itsellä on noista toistaiseksi vain yksi.

Sellaista vinyyliä jota ei olla kuultu eikä ostettu mutta suositeltu , ei voi lainata näin on
Hyvä!

Pappa
 
Back
Ylös