En tiedä saatteko kiinni ajatuksestani, mutta heitän tähän muutaman rivin tinkimätöntä. Eli kuinka äänitteen tulisi toistua. Monesti laitteiston kyky toistaa hyvin mielletään niin, että levyjen tulisi toistua niin kuin ne olisi tehty eilen. Mielestäni tuollaiset setit lajittelevat äänitteet hyviin ja huonoihin, kun lajittelun täytyisi perustua äänitteen sisältöön.
Sisällön mukaan lajittelevan laitteiston hyvyys perustuu sen kykyyn toistaa musiikkia, ei saundeja. Tällä en nyt kuitenkaan tarkoita mitään PRaT:ttia. Nuokaan laitteistot ei aina täysin pysty toistamaan äänitteen aikaa ja harmoniaa.
Laitan tähän pari esimerkkiä.
Tässä meillä on kaksi hyvinkin tunnettua jazz tallennetta, mutta yhtä hyvin kotoa voi löytyä hyvin äänitettyä muutakin musiikkia eri aikakaudelta. Mielestäni Lady In Satin tallenne on erinomainen äänitys, mutta se on äänitys 1950- luvulta.
Monessa ns. tinkimättömässä laitteistossa äänite kuulostaa mielestäni paremmalta kuin se on. Tässä esimerkissä on äänitteltä kuultavissa nauhakohina ja aidot, hieman hauraat ja tummat jouset pohjautuen bassoon. puhaltimien ääni on tuolle vuosikymmenelle tyypillinen puhdas, mutta aavistuksen räikeä.
Silloin kun kyseinen tallenne toistuu "liian hyvin", niin hauras harmonia rikkoutuu ja äänitteen syvin tunne katoaa. Nousut ja laskut taajuuskaitalla eivät ole selvästi kuultavilla, eikä myöskään rauhallinen poljento.
Toinen esimerkki on vuonojen maasta. Bremnesin äänitys on jo edelliseltä vuosikymmeneltä. Tätä monet pitävät varmaan tietyntyyppisenä referenssinä toiston hyvyydestä. Cd:ksi kohtuu dynaaminen puhdas toisto, joka eroaa edellisestä esimerkistä lähes täysin puhtaasti äänitettynä tallenteena. Karinin tulkinta on kuitenkin syvää ja tarkan rauhallista. Äänityksessä ei ole virheitä, vaan ääni on hyvinkin puhdas. Äänityksessä on käytetty hyväksi kaikki se mitä osataan.
Nämä molemmat tallenteet ovat hyviä äänityksiä, mutta mielestäni ne toistuvat hyvinkin eritavalla. Mikäli laitteistoa viedän siihen suuntaan, että kaikki, tai mahdollisimman monet äänitteet toistuvat mahdollisimman puhtaasti, niin hävitään siinä mikä on äänitteen syvin olemus. Ei pystytä kuuntelemaan tulkintaa ja esitystä, vaan kuunnellaan saundeja.
Mikäli äänitteet jakautuvat raskaasti hyviin, tai huonoihin siten, onko ääntys esim. tunkkainen, vai "kristallinkirkas".
Tärkeämpää on mielestäni se, että levyltä toistuva musiikki kertoo kuulijalle enemmän kuin pelkän saundin.
Sisällön mukaan lajittelevan laitteiston hyvyys perustuu sen kykyyn toistaa musiikkia, ei saundeja. Tällä en nyt kuitenkaan tarkoita mitään PRaT:ttia. Nuokaan laitteistot ei aina täysin pysty toistamaan äänitteen aikaa ja harmoniaa.
Laitan tähän pari esimerkkiä.

Tässä meillä on kaksi hyvinkin tunnettua jazz tallennetta, mutta yhtä hyvin kotoa voi löytyä hyvin äänitettyä muutakin musiikkia eri aikakaudelta. Mielestäni Lady In Satin tallenne on erinomainen äänitys, mutta se on äänitys 1950- luvulta.
Monessa ns. tinkimättömässä laitteistossa äänite kuulostaa mielestäni paremmalta kuin se on. Tässä esimerkissä on äänitteltä kuultavissa nauhakohina ja aidot, hieman hauraat ja tummat jouset pohjautuen bassoon. puhaltimien ääni on tuolle vuosikymmenelle tyypillinen puhdas, mutta aavistuksen räikeä.
Silloin kun kyseinen tallenne toistuu "liian hyvin", niin hauras harmonia rikkoutuu ja äänitteen syvin tunne katoaa. Nousut ja laskut taajuuskaitalla eivät ole selvästi kuultavilla, eikä myöskään rauhallinen poljento.

Toinen esimerkki on vuonojen maasta. Bremnesin äänitys on jo edelliseltä vuosikymmeneltä. Tätä monet pitävät varmaan tietyntyyppisenä referenssinä toiston hyvyydestä. Cd:ksi kohtuu dynaaminen puhdas toisto, joka eroaa edellisestä esimerkistä lähes täysin puhtaasti äänitettynä tallenteena. Karinin tulkinta on kuitenkin syvää ja tarkan rauhallista. Äänityksessä ei ole virheitä, vaan ääni on hyvinkin puhdas. Äänityksessä on käytetty hyväksi kaikki se mitä osataan.
Nämä molemmat tallenteet ovat hyviä äänityksiä, mutta mielestäni ne toistuvat hyvinkin eritavalla. Mikäli laitteistoa viedän siihen suuntaan, että kaikki, tai mahdollisimman monet äänitteet toistuvat mahdollisimman puhtaasti, niin hävitään siinä mikä on äänitteen syvin olemus. Ei pystytä kuuntelemaan tulkintaa ja esitystä, vaan kuunnellaan saundeja.
Mikäli äänitteet jakautuvat raskaasti hyviin, tai huonoihin siten, onko ääntys esim. tunkkainen, vai "kristallinkirkas".
Tärkeämpää on mielestäni se, että levyltä toistuva musiikki kertoo kuulijalle enemmän kuin pelkän saundin.