Muistan aina, kuinka odottava ja jännittävä fiilis oli 60-luvulla kun isä muutaman kerran vuodessa kaivoi keittiön yläkomerosta vanhan 50-lukulaisen levysoittimen ja pinon single-, EP- ja 78-kierroksen levyjä. Keittiön seinällä omalla hyllyllä oli putkiradio, josta oli toinen muovinen nuppi rikkoutunut ja paikalla oli vain metallitappi. Isä väänsi tongeilla tapista jotta levysoittimen ääni saatiin kuulumaan. Kun levysoittimen piuhat kytkettiin radion liittimiin, kuului armoton rätinä ja pauke. Mutta se ääni oli hieno...
Muistan hyvin lähes kaikki ne levyt, jotka oli 50-luvulta ja joukossa paljon vanhempiakin. Olavi Virta, Jorma Lyytinen, Pirkko Mannola, Tuula Siponius, Georg Malmsten,... ja ulkomaisiakin oli: Robertino, Frank Ifield, The Brothers Four, Fontane sisters. Ja savikiekoissa Mantsurian kukkuloilla, Malmstenin Karhunpoika sairastaa, tonava kaunoinen...
Yhtä lailla muistaa sen kun sain kaverilta äänitettyä Roadrunnerin kasetille ja kuuntelin sitä ekaa kertaa kotona uudella kasettimankalla. Vaikka kuului lähinnä kohinaa ei se latistanut musiikkia yhtään.
Eli musiikin antamat fiilikset ei tule laitteista vaan siitä hetkestä, tunnelmasta ja itse musiikin sisällöstä.