Kuinka moni on kuullut lp- ääntä lp:n kulta-aikoina.

FiveDotOne sanoi:
Nää 40- ja 50-luvun monovinyylien kulta-ajan jätän tosiaankin retroaudiofiilien kuunneltaviksi.

Thank You! Tämän päivän vinyylistille mono levyt ovat aivan yhtä tärkeitä kuin stereotkin, molemmilla on huippuääntä ja -musiikkia, samoin 7" on edelleen aivan kuranttia kamaa. Tällä ei ole mitään tekemistä retroaudiofilian kanssa.
 
Mallas sanoi:
Vinyylilevyjen kulta-aika sijoittuu mielessäni 50-luvun lopun ja 70-luvun lopun välille, pienin holkkumin. Levysoittimien kulta-aika taasen alkoi minun mittarillani 70/80-lukujen taitteessa...

Samaa mieltä tuosta.

Mallas sanoi:
...ja jatkuu nykyhetkeen :D - oletettavasti & toivottavasti pitkälle tulevaisuuteenkin.

Jää nähtäväksi. En laita hanttiin.

-128-

_________________________________________________

Sepi_1: Tuo avatar - Vanni?

sama
 
Tawe sanoi:
Thank You! Tämän päivän vinyylistille mono levyt ovat aivan yhtä tärkeitä kuin stereotkin, molemmilla on huippuääntä ja -musiikkia, samoin 7" on edelleen aivan kuranttia kamaa. Tällä ei ole mitään tekemistä retroaudiofilian kanssa.

Olekko varma että sulla on niihin sopiva soitin ja neula?

t. FiveDotOne
 
FiveDotOne sanoi:
Alunperin kysyttiin nk. long play levyn kulta-ajasta ... joka muuten on vahvasti naimisissa stereofonisen äänentoiston kanssa.
99% älppäreistä oli takuulla oli stereolevyjä.

Nää 40- ja 50-luvun monovinyylien kulta-ajan jätän tosiaankin retroaudiofiilien kuunneltaviksi.

t. 5.1

Kuinkahan tuon ottaa. Mulla on hyllyssä aika paljon jazzpainotteista vinyylejä jotka ovat monoja. Niitä on tehty vielä aika myöhään johtuen mastereiden monoäänityksistä. 70-80 luvulla alkoi niiden uusintamasterointi. Joillakin äännitteillä tämä on mennyt syvälle sinne pimeään paikaan. Toki tuoreempi tuotanto popmusiikki oli kaikki stereona. Samoin löytyy 50-lukulaisia joita oli äänitetty stereona valmiiksi. Kaikki tyyni, vanhat orginaalit jenkivinyylit kuulostavat mononakin aivan uskomattomalta.
 
seppo kaksonen sanoi:
Veikkaan vanhoja.

nimim. kuollaan sitä meilläkin.

Jep. Sitten tuhkataan. Perikunta laittaat tuhkat Goldring äänirasian puiseen askiin ja kikuttaa historialliseen museoon. Siellä esitellään: Tässä lepää mies joka ei ikinä luopunut periaatteistaan eikä vinyyleistä 8)
 
FiveDotOne sanoi:
Olekko varma että sulla on niihin sopiva soitin ja neula?
t. FiveDotOne

Onko sinulla 5.1 -neula?
Tai edes shibata-hiontainen koukku ja SQ/QS/4CH -matriisi?

Mono on parhaimmillaan tietty mono-setillä - siis sellaisella, missä on vain yksi kaiutin.

;)

-128-
 
FiveDotOne sanoi:
Olekko varma että sulla on niihin sopiva soitin ja neula?

t. FiveDotOne

Hyvä pointti ihan meille kaikille. Mononeulalla ne monoäänitteet vasta hyvin soikin, onhan monoura huomattavasti leveämpi. Normaalineula seilaa urassa. Hyvän seurattavuuden todennuttua voi monolevyn "nähdä" 10-30 cm palkkina stereokuvan keskellä.
 
Osataan muuten nykyisinkin tuottaa ja prässätä loistavia vinyleitä, ja ihan Suomessa.Parasta aikaa soi Timo Lassyn vinyyli. Toinen loistava ja vieläpä mono on Karjalaisen Lännen Jukka vinyyli. Mahtavia kerta kaikkiaan.
 
FiveDotOne sanoi:
Olekko varma että sulla on niihin sopiva soitin ja neula?

Ensisijaisesti en puhunut itsestäni, vaan noin yleensä ottaen, mutta itselläni on kaikille vinyyleilleni sopiva äänirasia.
 
Noh, nyt on kyllä ollut ihan pöljää tekstiä viispisteykköseltä. Parhaimmat vinyylilevyni ovat vuodelta 1956 ja 1959 olevat Julie Londonin monoälppärit. Kyllä ritisee, rutisee ja paukkaa, mutta voi jumalauta mikä tunnelma, hyvä ettei ***** lennä kattoon joka kerta kun ne laittaa pyörimään. Ja ihan tavallisella 1985 vuosimallin vinyylipyörittimellä.

Siinä saa kyllä kotiteatterilaitteistot heittää ikkunasta ulos ihan samalla kertaa, niillä nyt ei kukaan tee v**tuakaan. Kiitos ja anteeksi, mutta itsepähän aloitit. Enkä minä ole edes suuttunut, kunhan vain ilmaisin vaatimattoman mielipiteeni levyttömästä nykytekniikasta.
 
jussikoo sanoi:
Noh, nyt on kyllä ollut ihan pöljää tekstiä viispisteykköseltä. Parhaimmat vinyylilevyni ovat vuodelta 1956 ja 1959 olevat Julie Londonin monoälppärit. Kyllä ritisee, rutisee ja paukkaa, mutta voi jumalauta mikä tunnelma, hyvä ettei ***** lennä kattoon joka kerta kun ne laittaa pyörimään. Ja ihan tavallisella 1985 vuosimallin vinyylipyörittimellä.

Siinä saa kyllä kotiteatterilaitteistot heittää ikkunasta ulos ihan samalla kertaa, niillä nyt ei kukaan tee v**tuakaan. Kiitos ja anteeksi, mutta itsepähän aloitit. Enkä minä ole edes suuttunut, kunhan vain ilmaisin vaatimattoman mielipiteeni levyttömästä nykytekniikasta.

Jaaha, se mitä minä kirjoitin tästä LP-levyn kulta-ajasta perustuu omaan kokemukseen.

Vaikka en juuri muista 50-luvusta mitään, tiedä kyllä millä vehkeillä ja millä tavalla niitä sinkkulevyjä
viilattiin 60-luvulla.

Ja muistan myös miksi ostin sen ekan stereolevarin v. 1972 ja myöhemmin 1000+ vinyyliä ... jotka olen tyytyväisenä laittanut nyt liikkeelle.

Ja tiedän myös miksi grammarit kuuluvat grammarimuseoon.

t. FiveDotOne
 
Good for you. Minä taas ostaisin sellaisen rammarin heti jos sille vain olisi jossain nurkassa vielä tilaa. Levyhyllyssä olisi yksi swäppinä tullut Tex Ritterin savikiekko, eikä tuo paljon mainostettu tikipoksi osaakaan soittaa sitä. Paska laite, tulikin ostettua.
 
Muistan aina, kuinka odottava ja jännittävä fiilis oli 60-luvulla kun isä muutaman kerran vuodessa kaivoi keittiön yläkomerosta vanhan 50-lukulaisen levysoittimen ja pinon single-, EP- ja 78-kierroksen levyjä. Keittiön seinällä omalla hyllyllä oli putkiradio, josta oli toinen muovinen nuppi rikkoutunut ja paikalla oli vain metallitappi. Isä väänsi tongeilla tapista jotta levysoittimen ääni saatiin kuulumaan. Kun levysoittimen piuhat kytkettiin radion liittimiin, kuului armoton rätinä ja pauke. Mutta se ääni oli hieno...

Muistan hyvin lähes kaikki ne levyt, jotka oli 50-luvulta ja joukossa paljon vanhempiakin. Olavi Virta, Jorma Lyytinen, Pirkko Mannola, Tuula Siponius, Georg Malmsten,... ja ulkomaisiakin oli: Robertino, Frank Ifield, The Brothers Four, Fontane sisters. Ja savikiekoissa Mantsurian kukkuloilla, Malmstenin Karhunpoika sairastaa, tonava kaunoinen...

Yhtä lailla muistaa sen kun sain kaverilta äänitettyä Roadrunnerin kasetille ja kuuntelin sitä ekaa kertaa kotona uudella kasettimankalla. Vaikka kuului lähinnä kohinaa ei se latistanut musiikkia yhtään.

Eli musiikin antamat fiilikset ei tule laitteista vaan siitä hetkestä, tunnelmasta ja itse musiikin sisällöstä.
 
Meilläkin oli 60-70-luvun vaihteessa Saloran putkiradio-levysoitinyhdistelmä, mutta sen muovinen äänivarsi oli kappaleina, ja levyt ties missä hevon kuusessa. Joten aika kauan meni vielä, ennenkuin aloin itse ostella vinyyliä (-83).
 
Tärkeintä vinyylin kuuntelussa on tietenkin itse musiikki. Soittimet ja muut laitteet on tarkoitettu parhaan mahdollisen kuunteluelämyksen tuottamiseksi. Jos kuunnellaan äänitysteknisiä virheitä tai muuta tuollaista, ollaan hieman erkaannuttu itse musiikkinautinnosta. Soittimeni on EMT 930, mutta sitten muu laitteisto. Vahvistin Dynacord Eminent 1 putkilaite ( mono ), aivan tavallinen yleisvahvistin kitaralle, uruille, laululle ym. Kaiuttimet VOX bassokaappi Goodmansin 18" elementillä( vm. 1968 ) + kaksi kappaletta Marshall -laulukaappia kahdella 12 " Richard Allan -elementillä. Tässä kaikki. Se voima, millä itse musiikki toimii, korvaa kaikki muut puutteet, mitä löytyy vertailussa varsinaisiin Hi-Fi -laitteisiin. Tärkein asia: vinyyli on aina vinyyli. 45:lla äänet ovat vieläkin paremmin tallessa kuin 33 1/3:lla. Vinyylillä on koko äänen kirjo, CD: llä vain pieni osa. CDkin on pakattua. Normaali musiikkiCD on MP2.
 
Silloin kun olin vielä palosammuttimen kokoinen, isä hankki LP soittimen. Kai tuo -80 luvun puoliväli luetaan vielä kultaikaan? Sama soitin löytyy nyt minulta levykokoelman kanssa. Kokoelmassa hieman yli 200 levyä ja pyörittäjänä toimii Dual Ulm CS617 Q. Eli kait minä vielä elän kulta-aikaa.
 
esmo sanoi:
45:lla äänet ovat vieläkin paremmin tallessa kuin 33 1/3:lla. Vinyylillä on koko äänen kirjo, CD: llä vain pieni osa. CDkin on pakattua. Normaali musiikkiCD on MP2.

Niin kiehtova kuin vinyyliharrastus onkin, yksikään näistä väitteistä ei valitettavasti taida pitää paikaansa.
 
Aika moni hyvä LP on pilattu remasteroinnilla CD formaattiin.Esim. Elton John,Goodbye yellow brick road.
Itselläni on molemmat ja aina kun soitan CD versiota,niin kaipaan vinyyliä.

bowler
 
esmo sanoi:
Tärkein asia: vinyyli on aina vinyyli. 45:lla äänet ovat vieläkin paremmin tallessa kuin 33 1/3:lla.
Sano elä muuta,mulla on metallican 3 ekaa MFN 45rpm levyinä,yritä niiden jälkeen kuunnella sitten cd versiot samoista.
 
Back
Ylös