Kuinka moni on kuullut lp- ääntä lp:n kulta-aikoina.

kaksonen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
27 201
Kaupunki
Korvessa
Milenkiintoista seurata keskustelua "vinyylistä". Minulla oli onni ja autuus kuulla tuota kuollutta formaattia jo silloin kun pasta oli makaronia ja vinyyyli oli lp- levy.
Levysoittimen ominaisuudet ja se miltä levysoitin kuulostaa on monelle varmaan vieraita. Lp- levyillä ääni huomattavasti tasoltaa epätasalaatuista. mutta parhaimmillaan koskettavaa kuunneltavaa. Äänitteet olivat tunkkaisia, kirkkaita.. oli leveää äänikuvaa ja monoa ihan siinä kekellä kahdenkymmenen sentin palkki.
Vinyyyyylivehkeiden säätäminen se vasta kivaa on. Kun saavutat tasosi, olet kuullut ääntä tuona aikakautena tai et-jätä se siihen. Soittimen kanssa saat menemään hermot, rahat ja aikaa.

En halunnut tästä mitään kalluptyyppistä, mutta...

lp- äänitteistä uudestaan jo yli puolivuotta nauttinut.
 
Moi !

Kuuskytluvun lopusta kahdeksankymmentäluvun puoleen väliin tuli aktiivisesti kuunneltua lp:tä. Ostin ekan cd-soittimen kesällä 1984 ja siitä se vinyylistä vieraantuminen alkoi.
Viimeinen soitin, Thorens 320, hajosi muutossa 1994 ja sen jälkeen ei kotona ole vinyyliä kuullut. Levyt kyllä, ne muutama sata, olen visusti säilyttänyt ja voisin vaikka eläkepäivinä alkaa niitä kuuntelemaan. Käytännössä kaikki mikä oli vinyyleillä on myös cd:llä, siis hyllyssä.

Oli vinyylissäkin hyviä puolia, jotkut äänitteet olivat kerta kaikkiaan hyviä, esimerkiksi Sheffield Labsin suorakaiverruslevyt, aahh...

--
 
Vasta -83 vuodesta lähtien eli vinyylin kulta-ajasta en tiedä yhtään mitään. Silti äänitejulkaisujen THE FORMAT tittelistä ovat aina kisanneet vain LP ja EP, ehkä jälkimmäisen eduksi. Sinkut ovat vähän sellaista sekalaisempaa kamaa, ja LP-levylle mahtuu yleensä vähintään kaksi paskaa biisiä. Neljän biisin EP:llä on harvoin yhtään huonoa biisiä, ja ne ovat pirun harvinaisia. Noin niinkuin suomirockabillyssa, ja millään muullahan ei ole niin väliä :D.

Viime aikoina on tullut ostettua myös 50-luvun älppäreitä, ne voittavat äänenlaadultaan 80-luvun mikkihiirijulkaisut sata-nolla.

Ei ehkä ihan vastannut alkuperäiseen kysymykseen, mutta näkökulma tuokin.
 
Vinyyliin olen varmasti päässyt kiinni yhtä nuorena kuin muorin rintaan. Isä kun oli musiikin intohimoinen kuuntelija. Savikiekot olivat vielä 60-luvulla meillä kovassa käytössä samoin vinyyli. Swing raikasi torpassa. Oman ensmmäisen Shaub-Lorenz merkkisen paketin ostin joskus 70-luvun alkupuolella PSO:sta. Siinä oli vinyylisoitin matkassa. Sieltä saakka, vuodesta -58.
Nykyinen harrastus on puhdas jatkumo.
 
Mikä nyt sitten oli kulta-aikaa. Ensimmäisen oman äänilevyni kyllä muistan. Vuosi oli -68 tai -69 ja levy oli Mari Laurilan "Peppi Pitkätossu" 8)

-128-
 
Jep, systeri toi levyjään himaan joskus kuuskytluvun puolivälissä ja yks proideista levarin joka pyöri tasan yhdellä nopeudella, kun sille antoi ensin vauhtia, kyseessä siis oli savikiekot, valitettavasti ei enää yhtään tallessa, itku !
VV
 
Kuultu on, siitä saakka kun isä levysoittimen osti eli vuodesta 1960.

Juhani
 
golden age of vinyl: '50-'70. eli en ole, mutta olen kuunnellut vinyliä since '78 tähän päivään saakka. on osa identiteettiäni.
 
80-luvun alkupuolella on ensimmäiset muistot, yksi hyvin tärkeäkin semmoinen.
Olin mummolassa hoidossa, sairastuin ja jouduin viltin alle kuumetta parantelemaan.
Siinä vilusta täristessä mummo kysyi josko mikään parantaisi oloani niin siihen sitten ehdotin että jos kuuntelisi musiikkia. Mitäs musiikkia saisi olla? No Hurriganesia. Siinä sitten ukin ja mummon kanssa kuunneltiin enoni Hurriganes-levyä Hot Wheels. :D
Ei ollut parantavaa vaikutusta.
Nykyään levy on omassa hyllyssäni, eilen oli pyörimässä.
 
Mikähän tuo kulta-aika oikein on, lapsuudessani en kuullut kuin isäni hanurin soittoa livenä, mutta -68 ostin ensimmäisen levarini, oli Garrard merkkinen, tyyppiä en muista (jotain 25), kuitenkin automaatti peli, ja minusta oli hienon näköinen. Siitä lähtien olen enemmän tai vähemmän kuunnellut, ja vinyylisoittimia on kertynyt varastoon kokonaista 13 kappaletta. CD vähän sekoitti ajatuksia tuossa 80-luvulla, mutta palattu on takaisin vinyylien pariin.
 
v.76 oli kun viikkorahoillani ensimmäisen tsekkiläisen sorvin ostin,ääni tuli putkiradion kautta.

Vinyylin kulta-aika kesti mielestäni 80" puoleen väliin,sitten alkoi levyt ohentua ja urat madaltua ja CD jyräämään.
 
Ikävä kyllä tulin tähän maailmaan vasta kun kulta-aika alkoi olla pahasti ehtoopuolella. 80-luvun puolivälistä taitaa olla ensimmäiset muistot, kun isän paketti-Fishereillä pyöritin Saukkia ja Pikkuoravia ynnä muita lastenlauluja.

Sen jälkeen olikin taukoa viime jouluun saakka.
 
Lp-levyyn liittyy saumattomasti oma nuoruus ja se päivä kun sai ensin ostettua Philips nimisen levysoittimen,jonka liitin ukin vanhaan putkiradioon.
Sitten mars matkaan Kuopion Carlsonnin levyosastolle ostamaan eka levy joka oli CCR eka,tällöin taidettiin elää vuotta 1969.........
Omalta osaltani se oli kulta-aikaa
 
Minä aloitin mjusa harrastuksen monomankalla ja faijan phillips vinyylintuhoajalla. Melko mpian eli joskus vuonna 73 ostin oman skraitan, joksi noita silloin kutsuttiin. Se oli Garrard jotakin, en muista. Levyjä kertyi monta vuodessa :D ja noin v. 79 ostin pitkänm säästämisen jälkeen Thorensin 165 Mk jne... ja sehän oli huippu noin niinkuin mun budjetilla. Kun CD sitten ilmaantui (thank GOD!) vaihdoin heti kaikki rätisevät LP:t rahaksi ja ostin Pioneerin CD soittimen ja siitä sitten aukesi minun audiotaivas ja sillä tiellä olen edelleen. Enkä haikaile takaisin...

t. Pirkka
 
Ensimmäiset älpykät sain 60-luvun lopulla. Vuoteen 1975 systeeminä Philipsin pyöritin liitettynä Philipsin vanhaan putkiradioon, josta -uskokaa tai älkää- modattiin stereo !
LP-levyjä ehti kertyä yli 1000, ja viimeisenä pyörittäjänä Technics- ja Luxman-vaiheiden jälkeen Linn LP 12. Lopulta vuoden 1993 lopussa luovuin niin soittimesta kuin lätyistäkin. CD-kauden aloitin 1985. Kaikkien mielestä tein tietysti tyhmästi, mutta en enää haikaile menetetyn perään. Olihan se muutama viimeinen vuosi hauska leikkiä äänivarsien ja rasioiden kanssa - aina sai jotain muutosta aikaan !
Vanhimmat LP:t ja EP:t olivat alkuperäisiä 1950-luvun kiekkoja, jotka olin perinyt sukulaisilta, ne soivat hienosti. Huonoimmillaan vinyylit olivat jatkuvasti räpsyviä 70-luvun lopun ja 80-luvun alun kanadaprässäyksiä.
 
Itse olen pitänyt vinyylin kulta-aikana juuri ennen cd:n tuloa ollutta vaihetta, ehkä väli 1975-1985. Levareiden teko hallittiin aika hyvin ja kehitystyöhön sekä laatuun pistettiin asiallisia resursseja... Olen yhä sitä mieltä, että tuolloin tehtiin parhaat vinyylinvinguttimet... :D

Olen naapuripalstalla kirjoitellut kuinka nuorena miehenä kuulin yhden vanhemman harrastajan laitteistoa (tyyppi oli raijannut vehkeensä eräänlaisiin pienimuotoisiin "messuihin", jotka stereokamaa myyvä liike oli järjestänyt). Ensimmäinen todellinen kuulemani high-end -laitteisto. Muistan yhä miten veretseisauttava kokemus oli kuulla aivan matalimmat bassosoundit ja korkeimmat diskantit sellaisista erillisista laatikoista kasatun näköisistä kajareista. Musa sai aivan uusia ulottuvuuksia... Putket hehkuivat korjaimessa sekä etusessa ja trankkupääte oli muistikuvani mukaan pienen piirongin kokoinen (nurkissa kantokahvat). Valitettavasti en muista purkkien merkkejä (joskus olen muistellut, että pöntöt olisivat olleet B&W:n, mutta nyt on jostain syystä tullut mielikuva että pöntöissä olisi käytetty disuissa/keskiäänisissä torvea... ??? Voisi selittää kiinnostustani torvikonstruktioita kohtaan...). Heh, tuo kokemus on sitten myöhemmin tullut kalliiksi... :p

Mutta loistava oli soundi, mutta se varovaisuus ja vaiva oli enemmän kuin riittävää. Osa magiaa oli tuon vanhemman harrastajan sulavat, kokemuksen ja harjoittelun rutinoimat liikkeet hänen ottaessaan levyn pussista, laittaessaan levariin, levari päälle, levyn harjaus, neula levylle... Soundi oli todella hyvä, erilainen kuin mikään myöhemmin kuulemani. Mutta loistava.

Itse pidän vaivattomuudesta, jonka cd on tuonut. Omalta kohdaltani vinyyli ei kuitenkaan koskaan kokonaan kadonnut, levyjen osto tosin oli vähäistä tarjonnan ja vastaavien vuoksi. Niin, ja lasten ollessa pieniä ei vinyylinvingutus ollut mikään realistinen mahdollisuus...

Kaipaanko vinyylejä pääasiallisena formaattina? En missään tapauksessa! CD on tehnyt homman niin paljon helpommaksi ja *keskimääräinen* äänenlaatu on aidosti parempi, IMHO, kuin vinyyliaikana. Parhaat vinyylit olivat loisteliaita ja aivan omaa laatuaan verrattuna digitaaliseen, mutta keskimääräinen tuotos naarmuineen ja rätinöineen ja vinyylin mekaanisine ongelmineen on jotain jota en todellakaan kaipaa. Harrastuksena ja satunnaisena juttuna OK, mutta ei missään tapauksessa ykköstemppuna...

t. jjahifi
 
Lapsuudenkodissani ei ollut levysoitinta ennenkuin sinne sellaisen itse hankin about 1965. Kävin kuitenkin viisikymmentäluvun lopussa ja kuusikymmentäluvun alussa usein tätini luona kylässä. Tädillä oli Phillipsin soitin Asan putkiradioon kytkettynä. Rakkain hommani oli kaivaa tädin Harry Belafonte-levyt esiin ja soitella niitä. Myös Brita Koivunen ja Laila Kinnunen tulivat tutuiksi. Yksi kestosuosikki oli Rossinin Wilhelm Tell alkusoitto. Ja Elvistäkin löytyi yhden sinkun verran.

Mutta nämä olivat enimmäkseen singlejä tai EP levyjä. LP:t tulivat ohjelmaan muistaakseni vasta oman levarin ja Frank Zappan myötä. Mikä sitten lienee LP:n kulta-aikaa?

t. TapsaS
 
Vinyylilevyjen kulta-aika sijoittuu mielessäni 50-luvun lopun ja 70-luvun lopun välille, pienin holkkumin. Levysoittimien kulta-aika taasen alkoi minun mittarillani 70/80-lukujen taitteessa ja jatkuu nykyhetkeen :D - oletettavasti & toivottavasti pitkälle tulevaisuuteenkin.

Ja vinyyleitä olen kuunnellut reippaasti alle kouluikäisestä asti. Siis käytännössä 60-luvun loppuvuosista lähtien.
 
80-luvulla tullut kuunneltua faijan B&O-setillä, tai varmaan vähän 70-luvullakin, mutta muistikuvat eivät riitä sinne asti.

Niin pitkään kuin omat sterkat on ollut, on settiin kuulunut levari. 2000-luvun alussa luovuin muuten kokonaan CD-levyistä...
 
Mallas sanoi:
Levysoittimien kulta-aika taasen alkoi minun mittarillani 70/80-lukujen taitteessa ja jatkuu nykyhetkeen :D

Kyllä! Jos tosiaan soittimista puhutaan, niin tuolloin aioinaan alkanutta kulta-aikaa eletään yhä ja se tulee vain jatkumaan. Äänirasiatkin ovat nyt parempia kuin koskaan ennen! :D
 
Back
Ylös