mkutvonen
Hifiharrastaja
Mielisairauttahan tämä touhu on. Sellaista hyvänlaatuista. Testasimme tänään toveri R Virtasen kanssa muutaman eri etuvahvistinta, kaikki jollain tapaa putkitoteutuksia. Settinä toimi oma settini, joka koostuu Denon DCD-1450 CD-soittimesta, Sudenpentu 1.0 D/A-muuntimesta, Revenge KT88-päätteistä, ja King-henkisistä Baffleista. Vinyyliäkin soitettiin, muttei vertailumielessä, koska oma RIAA:ni on telakalla.
Päivän kilpailijat olivat Quad QC-24, Pännäri Revenge ja Pännäri Prevenge ECC99. Viimeksimainittu on siis oma etuseni, ja toveri Virtanen toimitti kaksi ensinmainittua. Vaikka kaikki olivatkin putkivärkkejä, oli äänessä silti melkoisia eroja. Kaksi viimeksimainittuahan ovat DIY-toteutuksia, mutta ei anneta sen tällä kertaa häiritä. Kommentoin vain kahdesta muusta, ja jäävään itseni oman etuseni arvioinnista. Toimikoon se tällä kertaa referenssikoneena.
Pännäri Revenge, ECC802s-putkilla
Referenssiin nähden sumputtuneempi äänikuva. Oikein hieno ääni, mutta alapäästä puuttuu voimakäskyä ja toisaalta yläpäässä ei aivan samaa helähdystä ole. Dynaamisesti ihan käypäinen tekele, tunne välittyy ja varsinkin lauluäänet toistuvat hienosti. Keskialue on tämän vahvistimen parasta antia!
Quad QC-24
Vertailun ainoa kaupallinen kapistus. Basso on edellistä napakampi, ehkä hieman liioittelevampi, kuin referenssillä, ja samalla dominantimpi. Keskialue on ihan kivasti kuosissaan tonaalisesti, mutta yläpäässä on sanomista; realismi lautasista puuttuu. Sitä samaa tunnetta, kuin omalla etusellani tulee, että "kylläpäs voikin ride kuulostaa aidolta" ei tarvitse peljätä tällä koneella. Rytmisesti laitos on kuitenkin oikein mainiosti kuosissaan; koherenssi pitää yllättävänkin hyvin alapään jyräämisestä huolimatta. Mutta dynamiikkaa ja tunteikkuutta puuttuu. Pianon vasara ei putoa yhtä mallikkaasti kielen päälle, kuin kahdella muulla vertailussa olleella koneella. Äänikuvassakaan ei ole samaa kokoa, kuin omalla etusellani. Mutta suurin napinan aihe oli dynamiikka; mikään ei oikein lähtenyt, kuten kahdella muulla vertailussa olleella koneella. Ääni oli kuin hifikaupan demossa; periaatteessa oikein vaikuttava ja hieno, mutta se todellinen ote jäi puuttumaan. Joplinin "Summertimen" kitara-fuzz ei kuulostanut siltä tutulta lämpimän raa'alta räkimiseltä, laulajan äänestä katosi hieman tunnetta - huutaminen ei kuulostanut huutamiselta. Jotenkin turhan siloiteltu ote.
Näistä vahvistimista yksikään ei ole huono. Kuulemistani kaupallisista etusista (joita nyt ei toisaalta liikaa ole) on Quad oikein mallikas esitys. Nyt se ei vain näiden DIY-tekeleiden joukossa oikein pärjännyt. Rytmisesti se oli kuitenkin poikkeuksellisen koherentti, ainakin hintaisekseen, eikä se tee musiikinkuuntelusta tympeää kokemusta. Ehkä suurin ongelma on dynamiikassa; Pännäri-toteutukset kummatkin osaavat paremmin toistaa sellaista hieman "vihaista" soittoa. Bassotoistoltaan Quad oli oikein hyvä ja napakka. Jos joku olettaa saavansa ympäripyöreää bassoa ostamalla putkietusen, voi unohtaa tämän vehkeen. Diskantiltaan taas Quadia voisi luonnehtia enemmänkin trankkukoneeksi; hieman ylimääräistä karheutta oli aistittavissa, eikä piestyihin peltiesineisiin syntynyt aidonlaista klangia. Käypä, muttei perillä.
Pännärin alkuperäisen lehtiartikkelin mukainen, toveri Virtasen toimittama, kone toisti musiikkia vallan mainiosti. Alapäältään se ei aivan pärjännyt omalleni eikä Quadille, mutta putkien vaihdon RCA:sta JJ:n ECC802:een jälkeen tämäkin puoli alkoi hoitumaan vallan mainiosti. Keskialueeltaan tämä laite oli kuitenkin jotakuinkin mahtava! Laulajan äänestä erottuivat kaikki tarpeelliset osat, sekä rintakehän äänet, että kurkun äänet, ja kaikki pysyi hienosti kasassa. Rytmistäkään huomautettavaa en juuri keksinyt. Diskantiltaan kone ei aivan pärjännyt referenssille, mutta hyvin lähelle mentiin. Äänikuva oli kuitenkin sumpussa omaan versiooni verrattuna.
Jos haluaa suosituksia antaa, niin Dire Straitsille suosittelisin Quadia. Siinä on juuri sellaista HiEnd-demo -meininkiä. Vokaalijazzille suosittelisin Pännäriä ihan vakiona. Ja sitten jos haluaa kuunnella kaikkea, niin suosittelisin omaani. Mutta niin en tee, koska kieltäydyin tuossa alussa kehumasta omaani. Päällisin puolin nämä kaksi pännäri-toteutusta olivat häkellyttävänkin lähellä toisiaan, mutta silti ero kuului muutaman levyn jälkeen kovin selkeänä. Quad ei mielestäni pärjännyt oikein kummallekaan, mutta Pännäri onkin piessyt hieman arvokkaampiakin etusia. Tämä kaikki hieman vahvisti käsitystäni siitä, että 90% (vähintään) soundista on kytkennässä.
Päivän kilpailijat olivat Quad QC-24, Pännäri Revenge ja Pännäri Prevenge ECC99. Viimeksimainittu on siis oma etuseni, ja toveri Virtanen toimitti kaksi ensinmainittua. Vaikka kaikki olivatkin putkivärkkejä, oli äänessä silti melkoisia eroja. Kaksi viimeksimainittuahan ovat DIY-toteutuksia, mutta ei anneta sen tällä kertaa häiritä. Kommentoin vain kahdesta muusta, ja jäävään itseni oman etuseni arvioinnista. Toimikoon se tällä kertaa referenssikoneena.
Pännäri Revenge, ECC802s-putkilla
Referenssiin nähden sumputtuneempi äänikuva. Oikein hieno ääni, mutta alapäästä puuttuu voimakäskyä ja toisaalta yläpäässä ei aivan samaa helähdystä ole. Dynaamisesti ihan käypäinen tekele, tunne välittyy ja varsinkin lauluäänet toistuvat hienosti. Keskialue on tämän vahvistimen parasta antia!
Quad QC-24
Vertailun ainoa kaupallinen kapistus. Basso on edellistä napakampi, ehkä hieman liioittelevampi, kuin referenssillä, ja samalla dominantimpi. Keskialue on ihan kivasti kuosissaan tonaalisesti, mutta yläpäässä on sanomista; realismi lautasista puuttuu. Sitä samaa tunnetta, kuin omalla etusellani tulee, että "kylläpäs voikin ride kuulostaa aidolta" ei tarvitse peljätä tällä koneella. Rytmisesti laitos on kuitenkin oikein mainiosti kuosissaan; koherenssi pitää yllättävänkin hyvin alapään jyräämisestä huolimatta. Mutta dynamiikkaa ja tunteikkuutta puuttuu. Pianon vasara ei putoa yhtä mallikkaasti kielen päälle, kuin kahdella muulla vertailussa olleella koneella. Äänikuvassakaan ei ole samaa kokoa, kuin omalla etusellani. Mutta suurin napinan aihe oli dynamiikka; mikään ei oikein lähtenyt, kuten kahdella muulla vertailussa olleella koneella. Ääni oli kuin hifikaupan demossa; periaatteessa oikein vaikuttava ja hieno, mutta se todellinen ote jäi puuttumaan. Joplinin "Summertimen" kitara-fuzz ei kuulostanut siltä tutulta lämpimän raa'alta räkimiseltä, laulajan äänestä katosi hieman tunnetta - huutaminen ei kuulostanut huutamiselta. Jotenkin turhan siloiteltu ote.
Näistä vahvistimista yksikään ei ole huono. Kuulemistani kaupallisista etusista (joita nyt ei toisaalta liikaa ole) on Quad oikein mallikas esitys. Nyt se ei vain näiden DIY-tekeleiden joukossa oikein pärjännyt. Rytmisesti se oli kuitenkin poikkeuksellisen koherentti, ainakin hintaisekseen, eikä se tee musiikinkuuntelusta tympeää kokemusta. Ehkä suurin ongelma on dynamiikassa; Pännäri-toteutukset kummatkin osaavat paremmin toistaa sellaista hieman "vihaista" soittoa. Bassotoistoltaan Quad oli oikein hyvä ja napakka. Jos joku olettaa saavansa ympäripyöreää bassoa ostamalla putkietusen, voi unohtaa tämän vehkeen. Diskantiltaan taas Quadia voisi luonnehtia enemmänkin trankkukoneeksi; hieman ylimääräistä karheutta oli aistittavissa, eikä piestyihin peltiesineisiin syntynyt aidonlaista klangia. Käypä, muttei perillä.
Pännärin alkuperäisen lehtiartikkelin mukainen, toveri Virtasen toimittama, kone toisti musiikkia vallan mainiosti. Alapäältään se ei aivan pärjännyt omalleni eikä Quadille, mutta putkien vaihdon RCA:sta JJ:n ECC802:een jälkeen tämäkin puoli alkoi hoitumaan vallan mainiosti. Keskialueeltaan tämä laite oli kuitenkin jotakuinkin mahtava! Laulajan äänestä erottuivat kaikki tarpeelliset osat, sekä rintakehän äänet, että kurkun äänet, ja kaikki pysyi hienosti kasassa. Rytmistäkään huomautettavaa en juuri keksinyt. Diskantiltaan kone ei aivan pärjännyt referenssille, mutta hyvin lähelle mentiin. Äänikuva oli kuitenkin sumpussa omaan versiooni verrattuna.
Jos haluaa suosituksia antaa, niin Dire Straitsille suosittelisin Quadia. Siinä on juuri sellaista HiEnd-demo -meininkiä. Vokaalijazzille suosittelisin Pännäriä ihan vakiona. Ja sitten jos haluaa kuunnella kaikkea, niin suosittelisin omaani. Mutta niin en tee, koska kieltäydyin tuossa alussa kehumasta omaani. Päällisin puolin nämä kaksi pännäri-toteutusta olivat häkellyttävänkin lähellä toisiaan, mutta silti ero kuului muutaman levyn jälkeen kovin selkeänä. Quad ei mielestäni pärjännyt oikein kummallekaan, mutta Pännäri onkin piessyt hieman arvokkaampiakin etusia. Tämä kaikki hieman vahvisti käsitystäni siitä, että 90% (vähintään) soundista on kytkennässä.
kuhan saa tarpeeks jännitettä.