Aina kun puhutaan että pitäisi käydä konserteissa kuulemassa oikeaa ääntä, niin vaimo hommasi liput yhteen konserttiin, jonka nimen tässä jätän epäolennaisena mainitsematta. Sanotaan näin että muut konserttivieraat olivat hieman varttuneempaa väkeä ja pukeutuneet ykkösiinsä. Tapahtumapaikkana kehuttu S-talo (säveltäjän nimi, asunut Ainolassa entisessä kotikaupungissani). En mainitse tarkempia nimiä ettei tämä keskustelu löydy googlella myöhemmin.
Lähdin mukaan konserttiin, koska halusin kuulla sen kehutun akustiikan ja odotin kuukausia konsertin kuulemista.
Konsertti oli korkeintaan kohtalainen, äänitarkkailullisessa mielessä, kouluarvosanana 7-. Rummut kumisivat kokoajan, bassokitara meni puuroksi, naislaulajan ääni peittyi bändin alle. Ässät suhahtelivat ja se ei enää ollut kovin nautittavaa. Äänenvoimakkuus ei sentään ollut yli äyräiden kuten nuorempana yökerhoissa. Jopa vaimoni oli samaa mieltä.
Konsertti parani heti kun muu bändi lähti pois ja solisti lauloi pelkän pianon säestyksellä. Välissä yksi bändin jäsenistä säesti akustisella kitaralla. Silloin tajusin mitä paikan kehutulla akustiikalla tarkoitetaan. Pelkkä lauluääni ja kauniisti soitettu piano soi puhtaasti.
Lisäksi huvittuneena seurasin kun vieressäni n. 2 metrinen mies yritti mahtua siihen konserttitalon barbintuoliin ja kiemurteli koko ajan. Kyynärnojat oli mitoitettu kuin 12 vuotiaille. Istumapaikkamme olivat ihan äänitarkkailijan vieressä ja sali on kuuluisa siitä että kaikille paikoille pitäisi kuulua yhtä hyvin. Vieressä istuneet tosifanit tuntuivat tykkäävän kuitenkin.
Olisiko konserttisali optimoitu kevyemmälle musiikille, jota normaalisti siellä on ohjelmistossa? Opetus tästä käynnistä oli että "älä niuhota kotona pikkuasioista hifissä, jos musiikki muuten toistuu hyvin".
Muita kokemuksia konserteista?
Lähdin mukaan konserttiin, koska halusin kuulla sen kehutun akustiikan ja odotin kuukausia konsertin kuulemista.
Konsertti oli korkeintaan kohtalainen, äänitarkkailullisessa mielessä, kouluarvosanana 7-. Rummut kumisivat kokoajan, bassokitara meni puuroksi, naislaulajan ääni peittyi bändin alle. Ässät suhahtelivat ja se ei enää ollut kovin nautittavaa. Äänenvoimakkuus ei sentään ollut yli äyräiden kuten nuorempana yökerhoissa. Jopa vaimoni oli samaa mieltä.
Konsertti parani heti kun muu bändi lähti pois ja solisti lauloi pelkän pianon säestyksellä. Välissä yksi bändin jäsenistä säesti akustisella kitaralla. Silloin tajusin mitä paikan kehutulla akustiikalla tarkoitetaan. Pelkkä lauluääni ja kauniisti soitettu piano soi puhtaasti.
Lisäksi huvittuneena seurasin kun vieressäni n. 2 metrinen mies yritti mahtua siihen konserttitalon barbintuoliin ja kiemurteli koko ajan. Kyynärnojat oli mitoitettu kuin 12 vuotiaille. Istumapaikkamme olivat ihan äänitarkkailijan vieressä ja sali on kuuluisa siitä että kaikille paikoille pitäisi kuulua yhtä hyvin. Vieressä istuneet tosifanit tuntuivat tykkäävän kuitenkin.
Olisiko konserttisali optimoitu kevyemmälle musiikille, jota normaalisti siellä on ohjelmistossa? Opetus tästä käynnistä oli että "älä niuhota kotona pikkuasioista hifissä, jos musiikki muuten toistuu hyvin".
Muita kokemuksia konserteista?