Pirkka
Jos vaikka tänne kasaisimme niitä kokemuksia, ettei mene koko kuulokeharrastajat osio aivan sekaisin.
Tässä kokemuksia ja tuntemuksia nykyisestä laitteistosta verraten edelliseen Grado RS-1 settiin:
Nykyinen kuulokkeeni AKG K1000 on ensinnäkin erittäin vaikea tapaus vahvistimelle.
Normaalit kuulokevahvistimet ovat usein liian alitehoisia tai äänenvoimakkuus ei yksinkertaisesti riitä ajamaan kyseisiä kuulokkeita.
Lisäksi transistori toimiset vahvistimet menevät helposti sekaisin kuulokkeiden korkeasta impedanssista johtuen ja lopputuloksena on yli kirkas ja räikeä ääni.
Kuulokkeet saa kytkettyä erillisellä adaptorilla normaaliin kuulokelähtöön, mutta kaikkien kuulemani kommenttien mukaan ne toimivat parhaiten normaalin vahvistimen kaiutinterminaalien kautta.
Tällä hetkellä laitteistossani majailee lainassa oleva putkilla toimiva Rogue Audion Cronus integroitu vahvistin.
Oikeastaan jo ensimmäisistä kuunteluista alkaen AKG:n ääni on vakuuttanut äänikuvallaan. Ja lähinnä sillä osa-alueella josta kaikki muut kuulemani kuulokkeet ovat puutteellisia.
Kyse on tilan yhtenäisyydestä ja siitä miten soittimien ääni leviää realistisesti koko äänialalle vaikka yksittäisen soittimen paikallistaakin äänikuvasta.
Samaisen asian vuoksi on kehitelty myös erilaisia crossfeed filttereitä, jotka ainakin omien kokemusten pohjalta ovat olleet hivenen ristiriitaisia vekottimia, joskus toimien ihan välttävästi ja joskus taas ei ollenkaan. Riippuen levyistä ja laitteista.
K1000 on helppo saada kuulostamaan huonolta. Lähinnä siksi, että vahvistimen kannalta kuuloke on vaikea tapaus ja siksi että kuuloke on äärettömän tarkka. Laitteiston laatu tulee hyvin esille kuulokkeiden äänessä, varsinkin ylemmät äänet muuttuvat helposti rasittaviksi ja kirkkaiksi. Myös ässät saa helposti sihisemään. Alemmat äänet taas saa helposti laimeaksi.
Oma suhteellisen suuri vaikutus on myös kuulokkeiden elementtien säätämisellä. Joita voi säätää helposti saranan avulla.
Toimiessaan K1000:n äänessä on tasapainoisuutta ja eloa. Tilavaikutelma on varsin hämmästyttävä ja upea ja ehkä aluksi jopa outo normaaleihin kuulokkeisiin tottuneille.
Rogue Audio tuntuu tällä hetkellä K1000:n kanssa hivenen elottomalta ja ponnettomalta. Kaipaisin hieman särmää alemmille äänille ja hienostuneisuutta ylemmille äänille.
Verratessa nykyistä laitteistoa edelliseen Grado RS-1 laitteistoon jossa olivat Musical Fidelityn kuulokevahvistin ja virtalähde. Ääni on nykyisin selvästi laajempi ja kokonaisuutena yhtenäisempi. Ääni on myös monilta osin tarkempi ja musiikkiin on selvästi helpompi uppoutua vaikka kokonaisuus ei ole vielä täydellinen.
RS-1:n aikaan ääni oli jotenkin iskevämpi ja menevämpi. Lisäksi keskialueella oli jopa enemmän realistisuutta varsinkin kun soittimena oli piano.
RS-1 oli mestari äänitteissä jotka olivat tehty studiossa. Jotenkin niihin tuli eloa ja menoa. Aivan kuin esitys olisi tässä ja nyt.
Lisäksi äänikuva oli pistemäisempi ja jopa tarkempi. Ryhmä seisoi siinä kolmiulotteisesti ja soitti. Yksittäistä soitinta oli helppo seurata jos niin halusi. Toisaalta tietty yhtenäisyys puuttui, vaikka huomio ei kiinnittynyt siihen. Paitsi vasta sitten kun käytössäni oli K1000:t.
Basso osasto oli myös jotakin varsin sanoin kuvaamatonta, kun kyseessä oli kuitenkin kuulokkeet.
Musiikin suhteen, entiset ja nykyiset kuulokkeet toimivat erittäin monipuolisesti. Kaikki toimii, joskin erilaisella luonteella.
Grado hivenen tuntuu huijaavan enemmän äänikuvassa ja tekee siitä oman version. Tietyllä tapaa kapeamman ja usein samanoloisen levystä riippumatta, mutta kuitenkin jotenkin elävän. AKG on enemmän sitä äänikuvallisesti mitä levyllä on, kuitenkin niin että musiikista ei tule tylsä rivi soittajia, kutein usein kuulokkeista kuuluu, vaan oikeasti iso, realistinen ja kolmiulotteinen.
Periaattessa kaikkia äänen liittyviä asioita voi muokata muulla laitteistolla jonkin rajojen sisällä mitä kuulokkeissa on. Yleensä sieltä huonosta tasosta johonkin sinne ylös tuntemattomaan, jota emme tiedä ennen kuin olemme kokeilleet kaikkia yhdistelmiä, mikä tietenkin on mahdottumuus.
Gradojen kohdalla tutkimusmatkani vei kuitenkin tiettyyn pisteeseen, jossa muutoksia olisi varmasti tullut laitteita vaihtamalla, mutta se olisi ollut turhaa koska pidin niitä äänellisesti jo varsin täydellisenä. On myönnettävä että pidän Gradon RS-1:iä parhaina kuulokkeina joita olen kuullut tähän mennessä, mutta luulen että tulevaisuudessa K1000 tulee loistamaan aivan omassa luokassaan. Merkit ovat vahvat...
