Klassista aloittelijalle.

pappa sanoi:
Epäilemättä Kyseiset sävellykset ovat hyvä johan sen historia todistaa .Yhtä tärkeätä on valita se joka niitä esittää.

pappa

Hyvin samaa mieltä.
Kerran tuli samantyyppisessä tilanteessa listattua Alspelle jotain omasta mielestä hyviä esityksiä klassisesta peruskamasta. Sinä päivänä tuli tuollaista mieleen, tänään tulis varmaan jotain muutakin.
www.hifiharrastajat.org/forum/index.php?topic=85.80
 
Tawe sanoi:
Aloittelijalle minimalismia, eli Carl Orff Carmina Burana.

Tuon olenkin jo kuullut, ja ehkä juuri tuon takia heräsi kiinnostus klassista musiikkia kohtaan.
 
jjahifi sanoi:
Kappas, en Jumalten tuhoa muistanut sarjaan kuuluvaksi. Muisti ilmeisesti pätkii... :D

Ei tuo ajatus Ringistä trilogiana ole kuitenkaan ihan mahdoton. Wagner itsekin näki asian niin, että Reininkulta on jonkinlainen "valmisteleva ilta", jota sitten seuraa kolme varsinaista oopperaa (Valkyyria, Siegfried ja Jumalten tuho). Virallinen Ringin alaotsikkohan on "Ein Bühnenfestspiel für drei Tage und einen Vorabend"

Aloittelevalle klassisen harrastajalle suosittelisin heti parasta, mitä löytyy: Mozartin pianokonsertot ja oopperat, Haydnin myöhäiset sinfoniat, Bach. Vähitellen se maku siitä kehittyy, jonka jälkeen huomaakin kuuntelevansa - Mozartin pianokonserttoja ja oopperoita, Haydnin myöhäisiä sinfonioita ja Bachia. ;)
 
Moi !

Jos haluaa Wagneriin tutustua niin kannattaa ensin kuunnella Oopperoiden alkusoittoja, Mestarilaulajat, Lentävä Hollantilainen ja vaikka Rientz, sitten joku orkesteripätkä, vaikkapa Siegfriedin hautajaismusiikki (on muuten sikahyvä). Tämän jälkeen vaikkapa Telarcin julkaisema "Ring Ohne Worten".
Tuon jälkeen suosittelen kirjallisuuteen tutustumista, ja vasta sen jälkeen siirtymistä varsinaisten oopperoiden kuunteluun. Pitkä ja nautittava tie kohti täydellistä taidetta ;-)

Ring on yksi. Ehdottomasti parasta mitä ooperamusiikista löytyy. Raskas päästä sisään mutta palkitsevampi kuin mikään muu.

--
 
Minuun tekivät alussa suurimman vaikutuksen Beethovenin kolmas (Kletzki) ja muutkin Beethovenin sinfoniat. Stravinskin Kevään pyhitys (Boulezin eka), Brucknerin sinfoniat 7 (Schuricht) ja 9, Bachin Goldberg-muunnelmat (Gould), h-molli messu (Richter), kantaatit, sooloviulusonaatit (Szeryng). Jossain vaiheessa kuvaan tulivat liedit, erityisesti Schubertin Schöne Müllerin (Krenn). Sitten Bartok, Mozartin pianokonsertot (Casadesus, Anda) ja oopperat (Böhm), Beethovenin sonaatit ja kvartetot, Monteverdin madrigaalit. Kaikki ovat edelleen mielimusiikkiani.

KL
 
Olen varmaan ennenkin kysellyt, mutta kerrataan jotain. Jos LP-levyinä ostelen klasaria niin onko Decca ja Deutche Gramophon jossain mielessä "varma" valinta? Onko noi lafkat tehneet ollenkaan huonoja levytyksiä? Mä en tiedä kuin sen verran, että Wagner on kovempi jätkä kuin Matti Nykänen tekemään klassista, mutta sitten kun on opuksia, sinfonioita ja kapellimestareita ja orkestereita välissä niin on koppa sitä myöten sekaisin. :p
 
Tavallaan voisi sanoa että onhan se "varma valinta" kun ostaa ison levymerkin levyn koskapa näillä on varaa maksaa parhaille artisteille ja tekniikkakin on viimeisen päälle. Kuitenkin joukkoon mahtuu huonompiakin esityksiä ja äänityksiäkin, jopa yllättävän paljon. Massatuotannolla on haittapuolensakin, liika rutinoituminen, aikataulupaineet, kustannussäästöt yms.. eli sikäli varmaa ei ole ennenkuin kuuntelemalla toteaa. Mutta lisätään nyt listaan muutama muu iso: EMI, RCA Victor, Virgin, Sony, Philips. Alkuun tietty voi karttaa tuntemattomia pienyhtiöitä, joukossa kun voi olla ties mitä, mutta harrastuksen kukluessa voi olla että ne rakkaimmat levyt löytyvätkin näiden isojen ulkopuolelta.
 
Lisätääs pienempiä yhtiöitä BIS, Ondine, Alba, Ricercar. Näillä on ollut selvästi keskimääristä paremmat äänitykset ja hyviä artisteja. Mut niinkuin Pirkka sanoi niin varmaa nakkia ei ole olemassa.
 
alspe sanoi:
Olen varmaan ennenkin kysellyt, mutta kerrataan jotain. Jos LP-levyinä ostelen klasaria niin onko Decca ja Deutche Gramophon jossain mielessä "varma" valinta?

DGG:ltä tuli paljon kehnoa laatua 80-luvulla, siis äänitysteknisesti. Silloin käytettiin mm. multimikitystä puolilähietäisyydeltä ja toivottiin että miksaustulos kuulostaisi entistä paremmalta. Mutta rankan palautteen ansiosta siirryttiin nopeasti takaisin käyttämään hyviä saleja, yksinkertaista mikitystä ja minimaalista miksausta. Tätä nopeaa paluuta edesauttoi tietenkin digitoiston armottomuus esim. vaihevirheitä kohtaan. Hyvällä kotilaitteistolla ja CD-soittimella varustetun harrrastelijan oli helppo nauraa äänitystiimin tekemille kompromisseille.
 
pirkka sanoi:
Ei liene,. ei. Nimimerkkisi viittaa paremminbkin bouillabaisse tai ratatouilleen kuin nakkiin...
Pahoitteluni siitä, mutta kerta en kehtaa laittaa jacques lacan, voisi vielä joku instituutti vetää herneen nenään.
 
Saattaa joitakin peräti naurattaa (tai itkettää) mutta onko tämän tyyppistä klassista tehty? Tietysti nuo elektroniset jutut niistä puuttuu, mutta kerrassaan mahtavan kuuloinen mielestäni tuo alkuosa. Etsin rytmiä, nopeutta ja voimaa. Myös Vivaldin vuodenajat on mukavia, ja jotkin elokuvien orkesterin kanssa tehdyt musiikit kuten Pirates Of the Caribbean. Antakaa sanan lentää.

Kiitos ja anteeksi.
 
Rane sanoi:
Saattaa joitakin peräti naurattaa...

Aivan. Tätähän ei synny kuin jointti huulessa 8) Elikkä typioidaan oikein kunnolla stereona, kun alan palstalla ollaan.
 
Jori O sanoi:
Itseasiassa olen jjahifin kanssa aika samoilla linjoilla.

Monelle proge-, jazz- ja varsinkin electro / ambient-diggarille modernistit ja minimalistit on parempi lähtökohta tutustumiseen kuin oopperat ja mahtipontiset sinfoniat.

->
Reich - Tehillim
Reich - Music for 18 Musicians
Adams- Naive & Sentimental Music
Arvo Pärt - Mikä vaan, vaikkapa Alina tai Da Pacem

Samaa mieltä! Itse olen tutustunut pikku hiljaa klassiseen parin viime vuoden aikana ja alkanut löytää omat jutut. Konemusiikin ja jazzin kuluttajana iskee kovasti minimaalinen klassinen kuten Reich, Adams, Pärt, Riley, Glass. Samoin uusi moderni on koskettanut kivasti, Beriot, Cage, Stockhausen, Takemitsu, Boulez, Messiaen, Shönberg, Rzewski, Golijov, tai vaikka Shosta vähän vanhemmasta päästä. Samoin barokki & renesanssi kuulostavat myös loistavalta esimerkkeinä vaikka vanhat kunnon Bach, Händel, Monteverdi, Palsterina.

Sitten saan taas helposti näppylöitä klassisen kauden ja romantiikan ajan teoksista, joita aletaan yleensä suosittelemaan ensimmäiseksi aloittelijalle. Em. tavaran estetiikka ei pääosin vain toimi. Liian mahtipontista ja tylsää, isot orkesterit ei toimi. Ei vaikka kuinka yrittäisi..

Eli kannattaa varmaankin haarukoida klassista aiemman musiikinkulutuksen kautta kokeiluun..

edit. kijoitusvirhe..
 
Tiukkapipo sanoi:
Aloittelevalle klassisen harrastajalle suosittelisin heti parasta, mitä löytyy: Mozartin pianokonsertot ja oopperat, Haydnin myöhäiset sinfoniat, Bach. Vähitellen se maku siitä kehittyy, jonka jälkeen huomaakin kuuntelevansa - Mozartin pianokonserttoja ja oopperoita, Haydnin myöhäisiä sinfonioita ja Bachia. ;)
Tuossa(kin) näkee musiikkimaun henkilökohtaisuuden. Bach ja Haydn kuuluvat omiin suosikkeihini, mutta Mozart ei uppoa sitten millään. Ennustettavaa, tylsää, persoonatonta --- täydellistä hissimusiikkia --- eli ei sitten mitenkään innosta.

Mutta aloittelijan kannattaa tosiaan muistaa se, että klassisessa musiikkityylejä on aivan valtavasti. Ei muuta kuin innokkaasti lainaamaan levyjä kirjastosta ja kun mieleinen löytyy, niin sitten selvittämään mitkä muut säveltäjät edustavat samaa tyylisuuntaa... :D

t. jjahifi
 
jjahifi sanoi:

Tästä on keskusteltu ennenkin enkä ala kenenkään musiikkimakua moittimaan/kehumaan. Siitä huolimatta eikö kuitenkin sangen tunnistettavaa - piti eli ei.
 
Kyllä se taitaa olla niin että Mozart edelleen polarisoi mielipiteet. Minäkin olin ennen totaalisen kuuro Mozartin estetiikalle, enkä vieläkään jaksa kaikkea kuunnella. Ehkä Mozart sävelsi liian paljon duurissa omaan makuuni. Haydn sentään kirjoitti aina dramaattisen mollikehittelyn vaikka perussävellaji oli kuinka aurinkoinen duuri. Mutta nero Mozart oli, se ei ole makuasia.
 
Ihan hyviä levyvinkkejä aloittelijalle. Kotikuuntelun ohella kannattaa käydä myös konserteissa, joita esim. Helsinki on tulvillaan eri klassisen musiikin alueilta.

Itselleni klassinen musiikki avautui aikoinaan teinipoikana kulttuuritalon konserteissa. Sibelius, Beethoven, Brahms jne. tulivat ison orkesterin kautta tutuiksi ja kun kapellimestarina oli tuolloin usein nuori Paavo Berglund ei paremmasta ollut väliä. Näistä elämyksistä ja klassisen musiikin avaruuden aukeamisesta saan kiittää isääni, joka antoi pojalle musiikkikasvatusta, josta olen kiitollinen. 8)

Sibeliuksen sinfonia levytykset Berglundin johtamana ovat mielestäni edelleen ylittämättömiä esityksiä ko. aiheesta. :)
 
Back
Ylös