sonus faber
Käyttäjä
- Liittynyt
- 14.8.2006
- Viestejä
- 369
On tuossa tullut puleeratua noiden levyjen kanssa viime päivinä hieman normaalia enemmän. Yllätyksekseni levyhyllystäni on löytynyt ihan hyvän hintaisiakin cd-levyjä. Kysyisinkin mikä tekee levystä halutun ja samalla klassikon?
Näköjään noilla myyntiluvuilla on merkityksensä, niin hyvässä kuin pahassakin. Koska ei se, että levyä myydään "hyvin" välttämättä ole laadun tai klassikkouden tae. Musiikki kun oikein vetoaa massoihin ei sillä välttämättä ole vakavammalle harrastajalle niin paljon annettavaa.
Otetaan esimerkiksi, Misha Mengelberg: "no idea" tai "who`s bridge" Noista levyistä saa maksaa maltaita jos jostain sattuu löytämään. Musiikillisesti ne eivät omasta mielestäni ole korkeata luokkaa, easylisten kategoriassa kyllä. Molemman levyt löytyy hyllystä, ostettu vuosia sitten.
Toinen esimerkki. Marilyn Crispell, Uudehkoilla levyillään "amaryllis ja "storyteller" tuotti ainakin minulle pettymyksen. Levyillä on kuitenkin hyvä suksee muualla. Saksalaiset lehdet ovat kehuneet (mikä varmaan osaltaan vaikuttaakin myyntiin) lisäksi ainakin toinen noista on loppuunmyyty. Hyvä musiikkiahan nuo sisältävät jos on eysylistenin ystävä. Crispell soitti hienosti Anthony Braxtonin quatertti levyillä. Lisäksi hänen vanhempi tuotantonsa on kunnianhimoisempaa ja ei niin kosiskelevaa, kuin nuo kaksi uudehkoa julkaisuaan.
Tapaus Marty Ehrlich. Ehrlichin ensimmäinen levy taitaa olla "the welcome" joka antaa hyvin suuntaa siitä mihin mennään. Seuraava, "pliant pliant" onkin jo erittäin hyvä. Tätä levyä ei saa enään mistään, vinyyleistä en tiedä, cd:n hankkimiseen meni minultakin useampi vuosi. Tämän jälkeen muutama kuunnneltava levy, "just before the dawn , "can you hear a motion". New York Child 1995 on mielestäni huippu. Tästä taitaa olla jo uusintapainoskin saatavilla. Toivottavasti eivät ole pilanneet saundeja, kenenkään studiowelhon voimin - kuten monesti käy.
Suuri pettymys oli "relativity" hyvät soittajat, M.Formanek ja P.Erskine, Ehrlichin lisäksi. Kuitenkin musiikki enemmän easylisten meininkiä ilman meininkiä. Varmaan oiva levy laitteiden testaamiseen harrastajille, musiikin kuunteluun ei niinkään. Samaan kategoriaan sijoittaisin "line on love" levyn. Song levyllä taitaa jo olla hieman enemmän yritystä parempaan. Sojourn levyllä on myös tuo EL meininki, mutta se menee täydestä kun se on tehty tosissaan. Taisi siihen vaikuttaa jonkun läheisen kuolema kun sen kaipuun fiiliksen siitä saa itse kukin, kuuntelemalla levyn.
No toivottavasti Ehrlich nostaa hieman rimaa tulevalla levyllään Myra Melfordin kanssa. Melford on aika kova pianonpimputtaja, toivottavasti esitettävät sävellyksen ovat samaa tasoa.
Anthony Braxton on kova jätkä. Taitaa olla hänen "willisau quartet" 1991 yksi halutuimpia levyjä. Ebayssä ole nähnyt tuon neljän levyn boxin olleen myynnissä melkein 200 taalan hintaan. Levyistä kaksi on studiossa äänitettyjä, toiset kaksi taas livenä.Hyvää meininkiä, mukana myös mahtava Marilyn Crispell. Toinen kovan suosion (varmaan nimensä perusteella) saanut levy on "charlie parker projekt" 1993. Alkuperäistä en ole kuullut mutta uusintapainoksen saundeista en pitänyt. Taitaa olla HatArtilla oikein kunnon welho joka noita uusintapainoksia miksailee. Sen sijaan HatArtin Braxton "seven compositions (trio) 1989 on harvinaista herkkua, tätäkään ei saa mistään. Enkä uusintapainoksia kaipaile kun on alkuperäinen hyllyssä. Ostin levyn kaverilta jolla oli niitä vahingossa kaksi,maksoi hulppeat 10€.
HatArt ei näköjään osaa oikein miksailla noita uusintapainoksia. Esimerkkinä vielä Steve Lacy "morning joy" levyllään. Alkuperäisessä hyvä livefiilis livelevystä. Miksattu versio ei taas tätä tuo esille. Erinäisiä soittimiä kylläkin on miksattu "pintaan" Toinen tapaus on Sun Ra "sunrise in different dimensions" Enempää en noita haluakaan kuulla kun on HatArtista kysymys.
Näköjään noilla myyntiluvuilla on merkityksensä, niin hyvässä kuin pahassakin. Koska ei se, että levyä myydään "hyvin" välttämättä ole laadun tai klassikkouden tae. Musiikki kun oikein vetoaa massoihin ei sillä välttämättä ole vakavammalle harrastajalle niin paljon annettavaa.
Otetaan esimerkiksi, Misha Mengelberg: "no idea" tai "who`s bridge" Noista levyistä saa maksaa maltaita jos jostain sattuu löytämään. Musiikillisesti ne eivät omasta mielestäni ole korkeata luokkaa, easylisten kategoriassa kyllä. Molemman levyt löytyy hyllystä, ostettu vuosia sitten.
Toinen esimerkki. Marilyn Crispell, Uudehkoilla levyillään "amaryllis ja "storyteller" tuotti ainakin minulle pettymyksen. Levyillä on kuitenkin hyvä suksee muualla. Saksalaiset lehdet ovat kehuneet (mikä varmaan osaltaan vaikuttaakin myyntiin) lisäksi ainakin toinen noista on loppuunmyyty. Hyvä musiikkiahan nuo sisältävät jos on eysylistenin ystävä. Crispell soitti hienosti Anthony Braxtonin quatertti levyillä. Lisäksi hänen vanhempi tuotantonsa on kunnianhimoisempaa ja ei niin kosiskelevaa, kuin nuo kaksi uudehkoa julkaisuaan.
Tapaus Marty Ehrlich. Ehrlichin ensimmäinen levy taitaa olla "the welcome" joka antaa hyvin suuntaa siitä mihin mennään. Seuraava, "pliant pliant" onkin jo erittäin hyvä. Tätä levyä ei saa enään mistään, vinyyleistä en tiedä, cd:n hankkimiseen meni minultakin useampi vuosi. Tämän jälkeen muutama kuunnneltava levy, "just before the dawn , "can you hear a motion". New York Child 1995 on mielestäni huippu. Tästä taitaa olla jo uusintapainoskin saatavilla. Toivottavasti eivät ole pilanneet saundeja, kenenkään studiowelhon voimin - kuten monesti käy.
Suuri pettymys oli "relativity" hyvät soittajat, M.Formanek ja P.Erskine, Ehrlichin lisäksi. Kuitenkin musiikki enemmän easylisten meininkiä ilman meininkiä. Varmaan oiva levy laitteiden testaamiseen harrastajille, musiikin kuunteluun ei niinkään. Samaan kategoriaan sijoittaisin "line on love" levyn. Song levyllä taitaa jo olla hieman enemmän yritystä parempaan. Sojourn levyllä on myös tuo EL meininki, mutta se menee täydestä kun se on tehty tosissaan. Taisi siihen vaikuttaa jonkun läheisen kuolema kun sen kaipuun fiiliksen siitä saa itse kukin, kuuntelemalla levyn.
No toivottavasti Ehrlich nostaa hieman rimaa tulevalla levyllään Myra Melfordin kanssa. Melford on aika kova pianonpimputtaja, toivottavasti esitettävät sävellyksen ovat samaa tasoa.
Anthony Braxton on kova jätkä. Taitaa olla hänen "willisau quartet" 1991 yksi halutuimpia levyjä. Ebayssä ole nähnyt tuon neljän levyn boxin olleen myynnissä melkein 200 taalan hintaan. Levyistä kaksi on studiossa äänitettyjä, toiset kaksi taas livenä.Hyvää meininkiä, mukana myös mahtava Marilyn Crispell. Toinen kovan suosion (varmaan nimensä perusteella) saanut levy on "charlie parker projekt" 1993. Alkuperäistä en ole kuullut mutta uusintapainoksen saundeista en pitänyt. Taitaa olla HatArtilla oikein kunnon welho joka noita uusintapainoksia miksailee. Sen sijaan HatArtin Braxton "seven compositions (trio) 1989 on harvinaista herkkua, tätäkään ei saa mistään. Enkä uusintapainoksia kaipaile kun on alkuperäinen hyllyssä. Ostin levyn kaverilta jolla oli niitä vahingossa kaksi,maksoi hulppeat 10€.
HatArt ei näköjään osaa oikein miksailla noita uusintapainoksia. Esimerkkinä vielä Steve Lacy "morning joy" levyllään. Alkuperäisessä hyvä livefiilis livelevystä. Miksattu versio ei taas tätä tuo esille. Erinäisiä soittimiä kylläkin on miksattu "pintaan" Toinen tapaus on Sun Ra "sunrise in different dimensions" Enempää en noita haluakaan kuulla kun on HatArtista kysymys.
