Keskustelualue

Kyllähän nämä XD-sarjan edustajat ovat olleet todella asiallisia laitteita. Kiinnostavaa olisi tosiaan kuulla, että mitä uusimman generation kanssa on sitten touhuttu. Avat (tai ainakin XD-generaation) saa kyllä hienosti sovitettua erilaisiin (kooltaan ja muodoltaan) tiloihin ja kyllähän se torven reagointi kyky ja äänen napakkuus on koukuttavaa. Pitänee tehdä kuuntelureissu Einnolle kun uudet Avat rantautuvat...
 
On tämä setitys mielenkiintoista puuhaa. Nyt uuden vahvistimen ja tuon jättivirtajohdon kanssa Magnepanin ääni meni hieman mattaiseksi. Aina hyvin toiminut ETI:n Q reference vaihtui Furutechin SpeakerFluxiin ja tämä toi mukanaan juuri sopivan määårän kirkkautta. Tämä on jälleen kerran hyvä esimerkki siitä, että muutokset setitiyksessä saattavat johtaa uusiin muutoksiin. Tästä suustä on mielestäni ensisijaisen tärkeää, että ennen hankintaa kuunnellaan kokonaisuutta rauhassa ja tarvittaessa säädetään settiä. Kaupat kannattaa tehdä vasta sitten, kun oikea kmombinaatio on löytynyt.

Pakko vielä todeta, että ääni ei nyt Magneplanar .7:jen kanssa ole huonompi kuin B&W:llä. Toki erilainen ja kaiuttimet ovat tavallaan alamittaiset, mutta ei että tämöä ääni on makea. Omaan korvaani tässä on todiste, että kaiuttimien rooli ei kokonaisuudessa ole mitenkään erityisen suuri, kunhan kokonaisuus on ajatuksella rakennettu.

Pakko myös muistuttaa, että nykysetissä soiva oassiivinen etunen on myynnissä käytettynä, hinta 225 euroa! Siinä kiinni olevat RCA:t kustantavat uusina yli kuusi tonnia.

-erkki
 
Pakko vielä todeta, että ääni ei nyt Magneplanar .7:jen kanssa ole huonompi kuin B&W:llä. Toki erilainen ja kaiuttimet ovat tavallaan alamittaiset, mutta ei että tämöä ääni on makea. Omaan korvaani tässä on todiste, että kaiuttimien rooli ei kokonaisuudessa ole mitenkään erityisen suuri, kunhan kokonaisuus on ajatuksella rakennettu.

Hmmm...Minua mietityttää tässä ajattelussasi (ainakin) yksi asia. Olen saanut käsityksen, että esimerkiksi kaapeleissa, jakoblokeissa ja twiikeissä arvostat kalliita ja eksoottisia materiaaleja ja rakenteita. Ääni paranee hinnan noustessa. Kaiuttimien osalta taas tuntuu, että niissä ei sitten hyvillä elementeillä ym. osilla olisikaan juuri merkitystä. Ristiriitaista?

Itse kokeilin viime vuonna huippuluokan osista koottua kallista jalustakaiutinta (Penaudio Cenya Supreme) ja olin yllättynyt siitä kuinka se oli tarkempi ja läpikuultavampi, kuin sinänsä laadukkaista osista kasattu Penaudio Sinfonia.
 
^ Kokonaisuus ratkaisee. Olemassa olevilla panoksilla tehdään aina paras ääni. Tällä hetkellä mulla kompromissi ovat kaiuttimet. Mahdolliset Avantgarde Duo GT:t varmaan aikanaan paikkaavat tämän. Mutta koko jutun juju on, kuinka hyvää ääntä voi edullisista kaiuttimista saada. Yritän korostaa näitä oppimisen paikkoja, jotta ihmiset osaisivat ja ymmärtäisivät suhtautua asioihin ennakkoluulottomasti. Kenenkään ei tarvitse uskoa tai allekirjottaa ajatuksiani, hyviä harrastustapoja on moninaisia. En itse mitenkään allekirjoita pelkkää source-first -filosofiaa, mutta kokonaisuuden ratkaistessa kyseisen kokonaisuuden voin rakentaa monella eri tavalla.

Ja ei, hinta ja laatu eivät kohtaa mitenkään yksiselitteisesti. Eivät todellakaan niissä twiikeissäkään. Ikean leikkulaudat ovat aika edullisia ja niitä käyttävät kyllä muutkin (viitteitä löytynyt mm. The Absoulute Soundista).

-erkki
 
Nyt alkaisi vähän niinkuin kesäloma. Se tarkoittaa sitä, että hifilaitekaupalle on aikaa vähintään yhtä paljon kuin aiemminkin. Demoja ei välttämättä samalle päivälle järjesty, mutta nekin toki sopivasti onnistuvat. Logomossa on Penaudioiden kanssa yllättävästi (siis hyvällä tavalla?) soiva setti ja sitten tietty Shangri-La jr:t. Kotona sitten taas tinkimätön setti, jossa edulliset kaiuttimet.

IMG_6948.JPG

KORA TA-480 vaikuttaa olevan ihan käsittämätön killeri. Toki setitys on etusta verran vajaa. Nimittäin tuo passiivietunen on uskomattoman ok, mutta siihen liitetyt RCA-johdot ovat uusina jo 30 kertaa kalliimmat kuin itse vahvistin käytettynä. Myös sen sijoittelu on kompromissi. No, kuuntelemalla homma on yhä erittäin hyvin kuosissaan. Tuo NCF-Boostereiden laitealusta -käyttö on hauska keksintö, vaikka itse sanonkin.

-erkki
 
Viimeksi muokattu:
Viime aikoina talouspakotteiden ja muiden vastaavien ilmiöiden takia on alettu laajemminkin tarkastella kulutuselektroniikan alkuperämaita. On helppo lähestyä asiaa mustavalkoisesti, mutta todellisuutta on, että ainakin halvempien äänentoistolaitteidenkin alkuperämaa on usein esim. Kiina.

Ilman mustavalkoisuutta Kaupallinen Erkki pyrkii kuitenkin suosimaan eurooppalaisia ja pohjoismaisia tuotteita. No, Furutech tulee Japanista saakka.

Mutta ihan käytännön tasolla tätä valikoiman muuttamista "lähituotteiksi" tehdään. Uusimpana edustuksena valikoimaan tulee Norjasta Electrocompaniet. Tämän mahdollistaa maahantuojan vaihtuminen. Ensimmäiset laitteet ovat tulossa kuunteluun aivan lähitulevaisuudessa. Omat odotukseni ovat korkealla, tuotteissa on juuri tapahtunut merkittävää uudistumista.

-erkki
 
Viimeksi muokattu:
Viime aikoina talouspakotteiden ja muiden vastaavien ilmiöiden takia on alettu laajemminkin tarkastella kulutuselktroniikan alkuperämaita. On helppo lähestyä asiaa mustavalkoisesti, mutta todellisuutta on, että ainakin halvempien äänentoistolaitteidenkin alkuperämaa on usein esim. Kiina.

Ilman mustavalkoisuutta Kaupallinen Erkki pyrkii kuitenkin suosimaan Eurooppalaisia ja Pohjoismaisia tuotteita. No, Furutech tulee Japanista saakka.

Mutta ihan käytännön tasolla tätä valikoiman muuttamista "lähituotteiksi" tehdään. Uusimpana edustuksena valikoimaan tulee Norjasta Electrocompaniet. Tämän mahdollistaa maahantuojan vaihtuminen. Ensimmäiset laitteet ovat tulossa kuunteluun aivan lähitulevaisuudessa. Omat odotukseni ovat korkealla, tuotteissa on juuri tapahtunut merkittävää uudistumista.

-erkki
Edustatko muitakin tahoja kuin Tur-Pexia (ja Gurua ilmeisesti)?
 
Edustatko muitakin tahoja kuin Tur-Pexia (ja Gurua ilmeisesti)?
Teen kyllä yhteistyötä muidenkin tahojen kanssa, mutta tämä EC-kuvio menee normireittiä. Tarkempaa informaatiota (kuten hintatietoa) asiasta tulee pikapuoliin. Demolaitteista ensimmäiset saapuvat varmaankin ensi viikolla.

-erkki
 
Pop-up showrooms tyhjennys on alkanut. Tämä on väistämätöntä, kun hifimessut painavat päälle. Huomenna aamulla pöntöt lähtevät kohti helsinkiä. Samoin aika iso kuorma muutakin asiaan liittyvää.

Asioiden yksinkertaistamiseksi (messuilla yksinkertainen antaa mahdollisuuden keskittyä musiikkiin ja oikea setti on aina soimassa) twiikkien demoaminen saattaa jäädä vähemmälle. Mutta kyllä kaapeleita ja liftereitä sekä laitealustoja otetaan mukaan.

Showroomissa ei pahemmin äänentoistoa harrastavia tahoja näkynyt. Sen sijaan "maallikot" tulivat rohkeasti tutustumaan asiaan.

-erkki
 
Asioiden yksinkertaistamiseksi (messuilla yksinkertainen antaa mahdollisuuden keskittyä musiikkiin ja oikea setti on aina soimassa) twiikkien demoaminen saattaa jäädä vähemmälle. Mutta kyllä kaapeleita ja liftereitä sekä laitealustoja otetaan mukaan.

-erkki

Sääli sinänsä, jos twiikkien demoaminen jää vähemmälle, mutta ymmärrän kyllä pointin ja uskoisin, että kohtuullisen pitkään tulen huoneessa istumaan Avantgardeja ihmettelemässä. Ei tuollaisia ihan joka päivä ole tilaisuus kuulla.

Osaatko sanoa millaisia laitealustoja otat mukaan? Uunituoreen Mäkkärini alle pitäisi jossain vaiheessa varmaan jonkinlaista alustaa/tassua kokeilla.
 
^ Jotain Creaktivin alustoja yritän saada mukaan. Sellaisen voit halutessasi viedä mukana kokeiluun...

-erkki
 
Vinyyli vai digi, ei kai nyt sentään molemmat?

Tämä harrastus tuntuu olevan mustavalkoistamisen keidas. Vaikka mustavalkoisuus tässä harrastuksessa on mielestäni skeidaa. Vailla mustavalkoistamistakin tämä tuntuu osaltani olevan jatkuvaa takinkääntöä. Välissä vinyyli rulettaa, välissä taas digi. Joskus harvoin noiden voimasuhteet ovat edes fifty-sixty.

Nyt mennään taas vinyyli edellä, vaikka kaiuttimet ovatkin täysdigitaaliset. Toisaalta MoFi-gatekin kertoo, että lenkin yhden osan digitaalisuus ei välttämättä kokonaisuutta pilaa. Onhan se hullua käyttää Klimax Katalystiakin vain "pyörittimenä". Mutta nyt on Clearaudion ja Bergmannin myötä iskenyt taas mustan hulluus. Ja jotta puuhastelua olisi koko rahan edestä, alakerrassa odottelee Clearaudion upouusi Matrix Professional Sonic -levypesuri.

Vinyylikauppaan vaan en ole ehtinyt. Toisaalta nuo audiofiiliuutuudet löytyvät omasta valikoimasta, joten kuormasta on kyllä syöty. Kovasti odottelen levymessujakin. Toistaiseksi omassa hyllyssä on löytynyt tutustuttavaa ja kunnostettavaa. Nyt monovarsikin on asennusta vaille valmis. No, täytynee tulevista vinyyliseikkailuista vähän kirjoitella. Toistaiseksi on menossa se vaihe, kun hyllystä etsitään levy, pestään se, demagnetoidaan ja laitetaan pyörimään. Tuloksena yleensä joko pettymys tai iloinen yllätys. Ja se siitä mustavalkoisuudettomuudesta :D



-erkki

IMG_7328.JPG
 
Viimeksi muokattu:
^ Jokainen toimii tyylillään. Sehän tässä on se jutun juju.

Itse kyllä pyrin tökkimään raja-aitoja aina silloin tällöin. Niin helposti jää omien ennakkokäsitystensä vangiksi. Olen mukamas tässä hyvä, mutta housut kintuissa on kiinni jääty, useasti.

-erkki
 
Vaikka oma levari setti ei nyt suurinta huippua edustakaan, niin aika hyvin ainakin omasta mielestäni tuo Zeroissa käytetty muunnos toimii. Kerettiläistä kyllä varmasti, mutta hämmentävän toimivaa...
 
Tuosta eilisestä kytkin -keskustelusta tuli mieleen sellainen asia, että minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että Erkki ei käytä streamauspalveluita, vaan tikitiki-homma on tiedostojen lataamista ja omien ripattujen levyjen toistoa. Onko mielikuvani oikea ja jos on, niin miksi näin?
 
Juuri näin. Mun mielestäni kiintolevytiedostoista tulee parempi ääni kuin parhaastakin (Qobuz?) striimauspalvelusta. Eli mulla ei Klimax tai (NAS eli Melco), ei ole lainkaan netissä kiinni. Toimistossa käytän kyllä Qobuzia. Jos päädyn paraatisetissä striimaamaan, niin silloin otan itse tuon kytkimen käyttöön.

Tällä hetkellä en kuuntele juurikaan muuta kuin vinyyliä. On taas sellainen kausi päällä, sattuneesta syystä...

-erkki
 
Näin arvelinkin. Muistelen myös, että sinusta tuo kiintolevytiedosto -toisto tarjoaa parempaa ääntä kuin cd-pyöritin.

Itse pitäisi striimauksessa päästä edes siihen vaiheeseen, että jaksaisi kokeilla Qobuzia Deezerin tilalle. Deezer on muuten hyvä, mutta hiressiä ei sen kautta saa. Jotenkin näiden tiki-himmeleiden säätö vain on jotakuinkin yhtä mieluista kuin kesällä -21 saamani hammaslääkärin juurihoito...

SACD-soitin on kyllä meikäläiselle mieluisin digiformaatti. Ainoat ongelmat ovat kalleus (striimaukseen verrattuna) ja levykokoelman vaatima tila, joka alkaa taas olla lopussa.
 
Viimeksi muokattu:
Juuri näin. Mun mielestäni kiintolevytiedostoista tulee parempi ääni kuin parhaastakin (Qobuz?) striimauspalvelusta. Eli mulla ei Klimax tai (NAS eli Melco), ei ole lainkaan netissä kiinni. Toimistossa käytän kyllä Qobuzia. Jos päädyn paraatisetissä striimaamaan, niin silloin otan itse tuon kytkimen käyttöön.

Tällä hetkellä en kuuntele juurikaan muuta kuin vinyyliä. On taas sellainen kausi päällä, sattuneesta syystä...

-erkki

Samaa mieltä itsekin, että kiintolevytoisto on aina parempaa kuin yksikään streamipalvelu. Streamit onkin itselläni uutuuksien tutkimista varten ja sitten siitä parhaat omaan kokoelmaan joko diginä tai vinyylinä.
 
Back
Ylös