Keskihintaiset kuulokkeet: Sennheiser vs Grado

juka39

Käyttäjä
Liittynyt
25.1.2008
Viestejä
50
Kuulokeosiossa ei näytä olevan aloittelijaosastoa, joten aloitan sellaisen. Hifiharrastus on vasta noin kuukauden ikäinen, joten tietoa ei vielä ole juurikaan kertynyt. Hankin viime viikonloppuna laitteiksi Harman Kardon 3480 stereovirintinvahvistimen ja Wharfedale Diamond 9.1 kaiuttimet. Musiikkia kuuntelen CD-levyiltä ja radiosta. Nelisen vuotta vanha SONYN tallentava DVD soitin toimii toistaiseksi CD-soittimena. Alusta asti olen ollut sitä mieltä, että kaiuttimet jäävät musiikin kuuntelussa toissijaisiksi; kuulokkeet ovat pääosassa. Kuuntelen klassista musiikkia ja 1940-50 luvun jatsia. Pop- ja Rock musiikki eivät kiinnosta ei myöskään ns. iskelmämusiikki. Kuulokkeet liitän suoraan vahvistimeen. Kuulokkeiden käyttömukavuuden tulisi myös olla hyvä. Kysynkin mielipiteitänne siitä, mitkä seuraavista kuulokkeista sopivat em. seikat huomioon ottaen minulle parhaiten:

1. Sennheiser 555 vs Grado 60 (hintaluokka noin sata euroa)
2. Sennheiser 595 vs Grado 80 (hintaluokka noin 140-150 euroa)
3. Sennheiser 650 vs Grado SR 125 (Sennh noin 280 euroa, Grado n. 210 euroa)

Aavistelen, että kolmannen ryhmän kuulokkeiden hintaluokka on "turhan" kallis muihin laitteisiini verrattuna. Mutta sanokaa tästäkin mielipiteenne samoin kuin myös muista kuulokemerkeistä erityisesti ottaen huomioon musiikkimakuni.

P.S Käytän kuulokkeita myös iän myötä syntyneen kuulon aleneman takia esim. televisionäytelmien kuuntelussa. En tiedä, onko kuulokkeilla tässä käyttötarkoituksessa eroja.
 
juka39 sanoi:
Kuulokeosiossa ei näytä olevan aloittelijaosastoa, joten aloitan sellaisen. Hifiharrastus on vasta noin kuukauden ikäinen, joten tietoa ei vielä ole juurikaan kertynyt. Hankin viime viikonloppuna laitteiksi Harman Kardon 3480 stereovirintinvahvistimen ja Wharfedale Diamond 9.1 kaiuttimet. Musiikkia kuuntelen CD-levyiltä ja radiosta. Nelisen vuotta vanha SONYN tallentava DVD soitin toimii toistaiseksi CD-soittimena. Alusta asti olen ollut sitä mieltä, että kaiuttimet jäävät musiikin kuuntelussa toissijaisiksi; kuulokkeet ovat pääosassa. Kuuntelen klassista musiikkia ja 1940-50 luvun jatsia. Pop- ja Rock musiikki eivät kiinnosta ei myöskään ns. iskelmämusiikki. Kuulokkeet liitän suoraan vahvistimeen. Kuulokkeiden käyttömukavuuden tulisi myös olla hyvä. Kysynkin mielipiteitänne siitä, mitkä seuraavista kuulokkeista sopivat em. seikat huomioon ottaen minulle parhaiten:

1. Sennheiser 555 vs Grado 60 (hintaluokka noin sata euroa)
2. Sennheiser 595 vs Grado 80 (hintaluokka noin 140-150 euroa)
3. Sennheiser 650 vs Grado SR 125 (Sennh noin 280 euroa, Grado n. 210 euroa)

Aavistelen, että kolmannen ryhmän kuulokkeiden hintaluokka on "turhan" kallis muihin laitteisiini verrattuna. Mutta sanokaa tästäkin mielipiteenne samoin kuin myös muista kuulokemerkeistä erityisesti ottaen huomioon musiikkimakuni.

P.S Käytän kuulokkeita myös iän myötä syntyneen kuulon aleneman takia esim. televisionäytelmien kuuntelussa. En tiedä, onko kuulokkeilla tässä käyttötarkoituksessa eroja.

Tervetuloa harrastuksen pariin. Itselläkin lähti homma liikkelle kuulokkeista ja olen vieläkin vahvasti mukana, kaiuttimet vain ovat alkaneet myös kiinnostaa tässä.

Heitit nuo kolme vertailua tuossa. Gradon hinnoittelu rapakon tällä puolen on jokseenkin naurettava, joten mielestäni hinnan perusteella noita ei voi verrata. Noissa kolmessa vertailussa mitkä tuohon listasit, jokaisessa Sennheiser vetää pidemmän korren. Olen SR60 ja SR80 kuullut (siitä koekuuntelusta jäi kyllä äärettömän negatiivinen kuva näistä malleista), sekä omistanut SR225, RS-2, RS-1 ja HF-1 Gradot. Tällä hetkellä omistan vain Sennheiserin HD650:t. Jos Gradoista puhutaam niin HD650:iin voidaan alkaa tekemään vertailua tuossa SR225:n kohdalla. HD650:t ovat täysin verrattavissa myös RS-1 kuulokkeisiin, joiden hinta suomessa on kai tonnin paikkeilla.

Sanoit että kuuntelet klassista ja jazzia. Nuo genret ovat omien kokemusten perusteella HD650:n leipälajia. Rockilla ja metallilla saadaan kaikki irti Gradoista.

HD595 oli se kuuloke millä itse lähdin liikkeelle noin vajaa kolme vuotta sitten. Todella hyvä kuuloke, joka sopi genrelle kuin genrelle varsin hyvin. Sitten kun koekuuntelin HD650:n kotonani niin paluuta ei enää ollut. HD650 paransi tasaisesti joka osa-alueella.

No musiikkimakusi ja budjettisi huomioiden minun suositukseni on HD600 tai HD650 käytettynä. Voit hyvällä tuurilla löytää HD600:t uutena 200 euron tuntumaan ja käytettynä noita pitäisi liikkua enemmänkin. Nämä kaksi mallia tarjoavat sinulle elämyksen klassisen musiikin ja jazzin parissa. Jos rahkeet ei riitä niin suuntaa katseesi HD595-mallin suuntaan. Kannattaa myös tsekata Beyerdynamicin DT880 (käytettynä uppoaa hintahaarukkaasi).
 
Kiitos vastauksesta. Tilanne selkisi merkittävästi. Sennheiser on varmaankin minun merkkini. Malli 650 sopisi kyllä budjettiin, mutta kysyisin, ovatko ne "liian hyvät" vahvistimeeni nähden, toisin sanoen, palaako niiden kanssa rahaa hukkaan. Jos vahvistin on keskihintainen (n. 450 euroa), kuuluuko musiikki paremmin kalliimmilla kuin vähän halvemmilla kuulokkeilla. Voisitko vinkata, mista noita 600 malleja saisi mainitsemaasi hintaluokkaan? Katselin vertaa.fi sivuston kautta ja näyttivät olevan noin 250 euron pinnassa eli vain 20-30 euroa halvemmat kuin 650 malli.
En tiedä, jotenkin tuntuu riskaabelilta ostaa kuulokkeet käytettynä. Mutta ehkä olen turhan ennkkoluuloinen. Mistä niitä voisi katsoa?
 
Moi,

Eipä ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua tänne, mutta tässä jotain mielipiteitä.

Tuolta saat Sennheiser HD-600:set 210 eurolla:
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=4720

Kun kerrat kuuntelet klassista ja jazzia, niin ehdottaisin vielä testaamaan AKG:n kuulokkeita vaikka et niitä itse maininnutkaan. Esim. AKG K601 näyttäisi kustantavan samaisessa puljussa 182 euroa ja K701:kin hinta on tippunut alle 300 euron. En ole tosin tuota K601:stä itse kuullut, joten siitä en osaa sanoa mitään, mutta K701 toimii mainiosti -- ellei jopa erinomaisesti -- noilla mainitsemillasi musiikkilajeilla ja kuvittelisin, ettei tuo "pikkuveli" eroa siitä paljoakaan? Voi toki olla että olen väärässä.

Ja vielä sellainen vinkki, että älä vain osta kuulokkeita sokkona, eli käy jossain kokeilemassa miten ne istuvat päähän. Hienosti toistuvasta musiikista ei ole mitään iloa, jos kiinnität vähän väliä huomiota huonosti päähän istuvista luureista!
 
Musiikkimakusi huomioiden suosittelen kokeilemaan AKG:n 601:n ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Omissa koekuunteluissa se on antanut luonnollisimman ja miellyttävimmän tuloksen akustisella musiikilla, oli se sitten klassista, jatsia tai muuta. Lisäksi erittäin miellyttävä päässä. AKG 701 (tosin sisäänajamaton) tuntui ylikirkkaalta. Sennheiserista en myöskään ole pitänyt yhtä paljoa. "Aloittelijalle" on ehkä hyvä mainita, ett sekä nämä AKG:t että Sennheiserin tässä ketjussa mainitut mallit vuotavat melko paljon ääntä ympäristöönsä, joten niillä ei voi kuunnella lujaa jos lähimaastossa on nukkuvia tai muuten helposti ärsyyntyviä kanssa-asujia.

T.
 
Tuosta mukavuudesta unohdin mainita. Gradot ovat mukavuutensa puolesta kaukana Sennheisereiden takana. Jotkut ihmiset eivät siedä Gradoja ollenkaan päässään. HD650:llä on tapana puristaa hieman uusina, mutta kun panta venyy niin ovat yhdet mukavimmista kuulokkeista.
 
Jaa, mun mielestä nää RS-2:t on mukavimmat luurit mitä mulla on ollut (oli K701 ja SA5000). 4 tunnin sessiotkaan ei tunnu missään Gradoilla :)
 
Tuli muuten mieleen, että riittääköhän tuon H/K:n vahvistimen kuulokeannon potku kunnolla muille kuin Gradoille? Ettei käy niin, että jossain kaupassa testatessa luurit kuulostavat hyvältä laadukkaalla kuulokevahvistimella ja sitten kotona odottaakin yllätys kun musiikki ei kuulostakaan yhtä hyvältä.
 
juka39 sanoi:
1. Sennheiser 555 vs Grado 60 (hintaluokka noin sata euroa)
2. Sennheiser 595 vs Grado 80 (hintaluokka noin 140-150 euroa)
3. Sennheiser 650 vs Grado SR 125 (Sennh noin 280 euroa, Grado n. 210 euroa)

Gradon ja Senkun välille voi tehdä karkean jaottelun soundin perusolemuksen pohjalta. Se jopa pitää paikkaansa, merkit pitävät tietystä omasta soundinäkemyksestään kiinni ja se on pelkästään hieno asia. On joku perustavaa laatua oleva näkemys ja uskotaan siihen. Kumpi noista istuu sinun kuuloaistiisi on kiinni pelkästään sinusta. Juuri kuuloketestin yhtenä kuuntelija toimineena en keksi mitään muuta ratkaisua ongelmaasi kuin sen, että porhallat käymään sinne, missä pääset vertaamaan molempien merkkien kiinnostavia malleja keskenään. Vaikka reissaaminen jonnekin jonkanperään (esim. tänne piäkaapuntiseuvvulle) tuntuu kankealta niin vain omin korvin kiinnostavien mallien kuunteleminen on todellista infoa antava ratkaisu.
 
Itse myöskin aloitin ns. hifiharrastuksen vasta noin pari kuukautta sitten, musiikkia toki olen kuunnellut jo vuosia, ja hifistäkin lueskellut monilla palstoilla paljon ennem ekaa "hifi" hankintaa.
Eli nykyään musiikki kuuluu 100% HD-650 läpi. Tällä hetkellä kuuntelen tietokoneelta FLAC:eja, koska erillinen CD-toistin puuttuu, DA-muunnoksesta ja vahvistuksesta huolehtii M-Audio Audiophile USB äänikortti. Ääni on mukiinmenevä, ei sitä tasoa kuin Hifihuoneella Tampereella testaamani 2000€:n CD - M-F X-can? vahvistin - HD-650. Tuolla keikalla testasin myös Beyerdynamicin dt880 ja Gradon sr225. B:ssä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta Senkut säväyttivät enemmän, Gradot hylkäsin jo nopean kuuntelun perusteella, (virhe?) koska eivät sopineet päänmuotoon alkuunkaan. Tuntuma oli IMHO samaa luokkaa kuin wanhoissa 50€:n pingpong kuulokkeissani.
Joten täältä ääni Senkuille!
Oma musiikki makuni tosin on progea ja vanhempaa 70-80 lukujen rock-musiikkia.
Pientä tuunausta tosin luvassa "oikean" vahvistimen ja uuden kuuloke- ja välikaapeli muodossa.
 
Seba sanoi:
Jaa, mun mielestä nää RS-2:t on mukavimmat luurit mitä mulla on ollut (oli K701 ja SA5000). 4 tunnin sessiotkaan ei tunnu missään Gradoilla :)

Ei minullakaan mitään suuria ongelmia niiden kanssa ollut. Istuivat päässä ihan ok. Rupesivat korvalehtiä - ja välillä hieman päälakeakin - painamaan pitkillä kuunteluilla.

SA5000:t ja K701:t omistaneena olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Gradot ovat mukavemmat.

K701:n pannan pehmuste koskettaa päälakea vain yhdestä kohtaa - ja tuo kohta on todella pieni - joten ne alkavat painaa pitkällä kuuntelulla.

SA5000:n mukavuus on taas kokonaan kiinni pään muodosta. Jos ne saa istumaan päähän niin että vain se venyvä verkko siinä päällä koskee päätä niin ne ovat mukavimmat luurit maan päällä. Harmi että itsellä osui hieman se metalliosa päälakeen ja se rupesi painamaan pitkällä kuuntelulla.

Sennheiserit taas ovat pehmustetta all the way. Mikään kova osa ei pääse koskemaan päälakeen ja kosketuspinta-alaa on tarpeeksi. Eivät rupea painamaan missään vaiheessa.

Ja tottahan se on, että oma koekuuntelu on ainoa asia joka kertoo totuuden. Mutta jos tähän yksinkertaisesti ei ole mahdollisuutta ja sokkona pitäisi lähteä tilaamaan niin tiedätpähän minun suositukseni.
 
Kuulokkeiden istuvuus on vähän hankala asia. Itse hankin K701:t viime kesänä ja suunnilleen ensimmäisen viikon ajan olin koko ajan ärsyttävän tietoinen siitä että päässä on kuulokkeet. Ne toisin sanoen hiersivät korvalehtiä ja tuntuivat päälaella häiritsevästi. Sitten eräänä päivänä istuin taas kuuntelemassa ja jossain vaiheessa tajusin että en edes huomaa että päässäni on kuulokkeet. Ilmeisesti uusiin kuulokkeisiin vain jossain vaiheessa tottuu kun niitä on jonkin aikaa sitkeästi käyttänyt, siis pää tulee sisäänajetuksi suhteessa luureihin. Tässä muutama päivä sitten kuuntelin taas pitkästä aikaa AKG K340:lla ja yllättäen ne tuntuivat epämiellyttävän raskailta ja sopimattomilta vaikka vain vähän yli puoli vuotta sitten olin käyttänyt niitä harva se ilta ja tuntikausia kerrallaan ihan sujuvasti. Tämä siis ihan henkilökohtaisena subjektiivisena havaintona.

Juhani
 
K701:t panta oli uutena epämukava. Yksi niistä pateista painoi päätä pidemmissä sessioissa aika pahasti. Kun niihin patteihin kertyi hieman öljyä/rasvaa hiuksista niin yhden kerran hieroin niitä pitkän aikaa että ne pehmiäisivät. Mielestäni se auttoi silloin vaivaan.

Pidin tota Gradon perus-vinyylipantaa jo mukavana, mutta tää aito nahkapanta RS-2:ssa on upea.
 
Itseäkin alkanut houkututtaa kuulokkeiden päivitys, kun tulee iltasella melko paljon nykyään kuunneltua. Sennheiserin kuulokkeissa luultavasti pysyn, mukavuuden ja muiden käyttäjien kommenttien takia. Nykyistenkin Senkkujen ääni on ihan miellyttävä. Äsken oli palstalla myynnissä HD650:set silmämuistilla ~150 eurolla. Tuon tason luurit varmasti tarvitsisivat jo vähän eri laatua kuin perus Creativen kortti ja Denonin edullisin integroitu? Saattaa olla, että ensin tulee hankittua parempi äänikortti ja kuulokevahvistin. EMU 0404 ollut mielessä, vahvistimesta en ole vielä varma, kun niistä en ole vielä pahemmin lueskellut. Pitäisi uppoutua tuonne Head-Fi foorumille.

Mutta olisiko tämän alan harrastajilla suositella jotain perushyviä vaihtoehtoja vahvistinpuolella, jotka pelittäisivät hyvin jytympienkin Sennheiserien kanssa? Cordan vahvistimia on DVD-Plazan puolella kehuskeltu. Olisiko muita huomioon otettavia vaihtoehtoja? Hintahaarukka ei ole vielä tiedossa, käytettynä luultavasti alan metsästää. Mutta eri hintaluokan suosituksia saa pistää. Kunhan koulussa helpottaa, niin voin perehtyä asiaan paremmin. :)
 
Tommy-H sanoi:
Itseäkin alkanut houkututtaa kuulokkeiden päivitys, kun tulee iltasella melko paljon nykyään kuunneltua. Sennheiserin kuulokkeissa luultavasti pysyn, mukavuuden ja muiden käyttäjien kommenttien takia. Nykyistenkin Senkkujen ääni on ihan miellyttävä. Äsken oli palstalla myynnissä HD650:set silmämuistilla ~150 eurolla. Tuon tason luurit varmasti tarvitsisivat jo vähän eri laatua kuin perus Creativen kortti ja Denonin edullisin integroitu? Saattaa olla, että ensin tulee hankittua parempi äänikortti ja kuulokevahvistin. EMU 0404 ollut mielessä, vahvistimesta en ole vielä varma, kun niistä en ole vielä pahemmin lueskellut. Pitäisi uppoutua tuonne Head-Fi foorumille.

Mutta olisiko tämän alan harrastajilla suositella jotain perushyviä vaihtoehtoja vahvistinpuolella, jotka pelittäisivät hyvin jytympienkin Sennheiserien kanssa? Cordan vahvistimia on DVD-Plazan puolella kehuskeltu. Olisiko muita huomioon otettavia vaihtoehtoja? Hintahaarukka ei ole vielä tiedossa, käytettynä luultavasti alan metsästää. Mutta eri hintaluokan suosituksia saa pistää. Kunhan koulussa helpottaa, niin voin perehtyä asiaan paremmin. :)

Head-Fi:ssä on kovasti kehuttu Darkvoice 332:n pelittävän mainiosti HD 650:n kanssa.
eBay:ssä $395 uutena.
 
Siihen asti kun kuuntelin omia Grado 80:ä sony kannettavalla soittimella ja Sony CD-soittimen kuulokelähdöllä, soundi oli varsin siedettävää kuunneltavaa joskaan ei toki laadullisesti häävi. Benchmark DAC:in kuulokelähdöllä sen sijaan en pysty kuuntelemaan ko luureilla käytännössä lainkaan. Erittäin rasittavaa kihinää. En usko että tuon Dacin kuulokelähtö sinällään on noin paska vaan epäilen enempi kuulokkeita. Senkkuja ja AKGta pitäisi kai kokeilla.
 
Toistetaan nyt vielä kerran alkuperäiselle kysyjälle: ainoa oikea tapa ostaa kuulokkeet on kuunnella itse mahdollisimman monta vaihtoehtoa. Pään ja korvalehtien yksilöllinen muoto sekä kuulon henkilökohtaiset ominaisuudet vaihtelevat sen verran rajusti että muiden käyttäjien mielipiteitä voi pitää korkeintaan suuntaa-antavina. Etenkin Helsingin keskustassa on parikin liikettä joissa on hyvä valikoima luureja kuunneltavana.

Tämä sanottuna voin kertoa oman näkemykseni mahdollisesti sopivista luureista sinulle. Seuraavat kuulokkeet olen omistanut: Sennheiserin HD580 ja HD600, AKG K501 ja K1000, Beyerdynamic DT531 ja DT880, Grado SR225, SR325i ja HF1. Olen myös kuullut HD650, HD595, K701, K340, SA5000, RS2, RS1 sen verran että olen jonkinlaisen mielipiteen ehtinyt muodostaa. Näistä kuulemistani eniten ovat miellyttäneet AKG K1000 ja Grado RS2, mutta molempien hinta on reilusti yli budjettisi. Käyttööni ovat jääneet K1000 ja HF1.

Musiikkimakusi ja muut toiveesi huomioiden suosittelen että kokeilet ainakin DT880 (kirkas, kuulas ja selkeä ääni, mutta hieman ohut), HD600/650 (HD600 parempi hinta ja kirkkaampi ääni, HD650 vähän tunkkainen ja voimakasbassoinen ilman laadukasta ja kallista vahvistinta) sekä Gradolta SR80 tai 225 (räväkkä, läheinen, intiimi soundi). Beyerin DT880 ovat ehkä mukavimmat kuulokkeet joita olen kokeillut (paitsi Senn HD570, jonka ääni on sieltä ja syvältä). Senn HD650 taas puristi päätäni ja leukaluutani tosi pahasti. HD580/600 oli parempi tässä suhteessa. Gradot vaativat tottumista eikä kaikki totu niihin lainkaan. Monille - kuten minulle - ne eivät kuitenkaan tuota istuvuudeltaan mitään ongelmia.

Jos et ole missään vaiheessa aikeissa ostaa erillistä kuulokevahvistinta, niin helpoimmalla HK:n virivahvistimesi kuulokeanto selviää todennäköisesti Gradoista ja HD595:stä. Kaikki tämän luokan luurit kuitenkin hyötyvät selvästi niille optimoidusta vahvistimesta.

Laadukkaita luureja valmistavat myös Denon, Audio-Technica ja Goldring, joiden mallistoa kannattaa vilkaista jos vastaan kävelee.

Jos koekuuntelu ei syystä tai toisesta ole mahdollista, niin osta sopivaan hintaan jokin tässä ketjussa suositelluista luureista käytettynä ja laita tarvittaessa vahinko kiertämään. Harrastajat pitävät yleensä erinomaista huolta laitteistaan ja tämän luokan luurit eivät muutenkaan ole kertakäyttökamaa.
 
Kiitoksia hyvistä vinkeistä. Kokeilin jo alustavasti (en siis kuunnellut) muutamia kuulokkeita paikallisessa Audiocenterissä. Sennheiseria ei heillä juuri nyt ollut hyllyssä. Akg 701 tuntui jotensakin massiiviselta ja jos oikein muistan, niin päätä käännellessä kuului jotain rohinaa. Saattoi olla, että syypää oli ulkoilutakin huppu. Gradoja (en muista mallinumeroita) kokeilin myös, mutta vaikuttivat jotensakin heppoisilta (eivät todellisuudessa varmaankaan ole). Tämä oli vain tämmöinen ensi tuntuma ja tietysti kuulokkeita pitää kuuntelemalla vielä testata, jos vain suinkin mahdollista.
Erillistä kuulokevahvistinta ei ole tarkoitus ainakaan tähän hätään testata. Ehkä seuraava hankinta on erillinen CD soitin, mieluiten Harman Kardon jo ulkonäkösyistä ja ettei tulisi taas lisää kaukosäätimiä. Tuolla oli myös ajatus, että vahvistimeni tason huomioon ottaen en ehkä hyödy musiikillisesti noista kalliimmista (300 euron pinnassa olevista) kuulokkeista. Tuntuu loogiselta.
 
Osaako kukaan kertoa mitä eroa noilla AKG:n studio (pro) malleilla ja sitten noilla "tavallisilla" malleilla on käytännössä ? eli esimerkiksi AKG 271 (studio) vs. AKG 701. Ja näköjään High Definition mallejakin niillä..

edit: olisiko sittenkin parempi kysyä mitä eroa niillä on teoriassa..
 
Jengi tuntuu kovasti painottavan sitä omaa koekuuntelua. Tulee kuitenkin muistaa että kaikilla ei tähän yksinkertaisesti ole mahdollisuutta. Silloin muiden vihjeet ja kommentit ovat avuksi. Head-Fi:ssä jo useamman vuoden seikkailleena olen oppinut lukemaan rivien välistä ja poimimaan ne ominaisuudet jotka toistuvat usein muiden kommenteissä. Niistä voi vetää jonkin sortin johtopäätöksiä ja perustaa ostopäätöksensä niihin. Olenkin tilannut monet kuulokkeet sokkona (esimerkiksi K701:t ja AT W5000:t) ja etenkin jälkimmäinen oli todella nappiin osunut ostos.

Eli jos asut vaikka Ivalossa niin ei tarvitse ajaa tuhatta kilometriä helsinkiin koekuuntelemaan kuulokkeita. Luet vaan tarpeeksi arvosteluja ja käyttäjien kommentteja ja tilaat ne mitkä vaikuttavat sopivimmilta.

juka39 sanoi:
Gradoja (en muista mallinumeroita) kokeilin myös, mutta vaikuttivat jotensakin heppoisilta (eivät todellisuudessa varmaankaan ole).

Kyllä ne Gradot vaan aika onnettomia rimpuloita ovat, hinnastaan huolimatta. Eivät ne kuitenkaan mihinkään hajoa jos huolellisesti niitä käsittelet.
 
Back
Ylös