Kesälukemista

idealehifi

Yhteistyökumppani
Liittynyt
11.2.2009
Viestejä
239
Hei,

Ajattelin aluksi otsikoida asian ”Lomalukemista”, mutta on pakko myöntää, että lomat on lusittu.
No, kesä jatkuu vielä.

Korona ei ole varsinaisesti lisännyt lukemistani, mutta jotain pientä muutosta on tapahtunut. Lähes pelkästään dekkareista koostuvaan valikoimaan tuli kesällä jotain muutakin, tällä kertaa jopa audio-alaa sivuavaa kirjallisuutta. Ehkä loppukevään 17 Kuhala-kirjan ja alkukesän parinkymmenen Maria Langin jälkeen olikin hyvä saada vaihtelua repertuaariin.

Kaivoin siis hyllystä muutamia aiemmin ostettuja opuksia ja yllättäen löytyikin aika mielenkiintoista tarinaa. Ties vaikka kiinnostaisi muitakin eli tässä lyhyet maininnat ja mahdolliset suosittelut.



Gerg Milner: Perfecting Sound Forever

Ensimmäisenä sattui käteen tällainen ja hyvä, että sattuikin. On muuten äärimmäisen mielenkiintoinen opus ja vaikka monin osin asiat olivatkin ”tuttuja”, kokonaisuus avautui aivan erilaisena tämän lukukokemuksen jälkeen. Enää ei tarvitse ihmetellä, miksi ennen moni asia oli ”paremmin”. Täytyy vaan toivoa, että jossain vaiheessa lukukokemuksen jälkeinen valveutuneisuuden tila hellittää, koska juuri nyt jopa autoradion kuuntelu ei ole entisellään – äänenlaadun ja tuotannon jyvät ja akanat ovat niin selkeästi esillä.

Kirja on myös hieno historiikki. Kuvaukset ”täydellisestä äänentoistosta” kautta vuosikymmenten ovat hauskaa luettavaa ja laittavat oikeaan perspektiiviin omankin taaperruksen. Kirjasta löytyy satoja anekdootteja, jotka olisi pitänyt merkata talteen. Taitaakin käydä niin, että tapahtuu minulle jotain hyvin harvinaista: tämä on luettava uudelleen!



David Sax: Revenge of Analog

Toiseksi kirjaksi valikoitu Saxin kirja ”analogian kostosta”. Jäin heti miettimään, olisiko kirjailija sukua masterointivelholle Doug Saxille, mutta mikään ei viittaa siihen.

Vaikka vinyylin ystävänä toivoinkin kyseisen formaatin ylistystä, oli jo etukäteen tiedossa, ettei tämä kirja keskity siihen. Vinyyli on toki yksi tarkasteltava asia, mutta niitä on muitakin, muistikirjoista lautapeleihin. Puhumattakaan toisen osion tulevaisuuden näkymistä aina koulutusta myöden.

Mutta ei aika hukkaan mennyt – koskapa sitä lomalla – ja edelleen hieman naivin kerrostuksen jälkeen, mieleen tulee monia kirjan herättämiä ajatuksen. Sen verran voi kyllä todeta, että muistikirjoja olen käyttänyt niin kauan, kuin muistan, siis jo ennen Moleskinea. Ja vinyyli ei tietenkään koskaan poistunut minnekään.



Damon Krukowski: The New Analog

Tässä tuli sitten kirja, joka oli jonkinlainen välipala edellisten jälkeen. Hauskasti kirjoitettu, samoja asioita esille tuova, nyt musiikkiin keskittyvä. Myös tässä oli lukuisia kertomuksia, jotka ällistyttivät, kuinka absurdia kehitys toisinaan on. Samoin, kuin ensimmäinen, tämä olisi pitänyt ottaa työkappaleeksi – liimata täyteen merkkilappuja, alleviivata, korostaa, tehdä reunamerkintöjä ja lopulta tutkia kaikkia ”näytteitä” ja todentaa itse. No, ehkä seuraavalla kerralla, kokonaiskuva tuli kyllä selväksi ja on vahvistettu niiltä osin, kuin piti vahvistaa.



Paul McGowan: 99%True

Ihan loman lopuksi luin sitten PS Audion Paul McGovanin omaelämänkerran. Tai niin kai tuosta 99 prosentista on lupa päätellä.

En oikein tiennyt, miten tätä lähtisin lukemaan – onko kyseessä joku mainoskirja? Jonkinlaisen napoleonkompleksin huipentuma? Vai jotain todella tylsää?

No, vaikkei Paul McGowan olekaan maailman tunnetuin henkilö, hifialalla kuitenkin nimekäs tyyppi ja sitä myöten kirjan jälkimmäisen puolen audio-osuus oli mukavaa luettavaa ja mielenkiintoisia tarinoita aina Paulin ja Stan Warrenin alkuajoista, yhteistyöhön Arnie Nudellin kanssa ja eteenpäin. Itse muistan hyvin ne 80/90-luvun The Absolute Soundit ja kohtuuhintaisten ja varsin karujen PS Audion laitteiden mainokset ja artikkelit. Ja tietenkin Arnie Nudellin Infinityn.

Mutta ehkä eniten ajattelemista antoivat kertomukset nuoruudesta ja nuoresta aikuisuudesta, aika hankalista kotioloista. 50 ja 60-luvun kuvaukset ja etenkin Vietnamin sotaan liittyvät asiat valkenivat minulle aika karulla tavalla tässä kirjassa. En nyt mene paljastaviin yksityiskohtiin, mutta olihan mahdollisuus lähes arvalla joutua Itä-Aasiaan sotimaan melkoinen pelote amerikkalaiselle nuorelle miehelle ja tätä en näin konkreettisesti ole ennen kokenut.

Kirja on toki myös ilmeisen rehellinen näkemys varsin raadollisesta liike-elämästä ja ehkä myös niistä vaatimuksista, mitä menestynyt highend-liiketoiminta vaatii. Tuli mieleen, ettei ehkä ole sen väärtiä…



Martin Colloms: High Performance Loudspeakers

Ja lopuksi tämä tiiliskivi, jonka lukeminen sängyssä oli (ja on edelleen) jonkinlainen koettelemus. Olisikohan tätä saanut kovakantisena..

En aikanaan ollut mikään Martin Colloms fani, koska tuntui että hänen artikkelit (Hi-Fi News) olivat jotenkin ennalta-arvattavia. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin muutos ja hän löysi yllättäen ”muitakin” mielenkiintoisia tuotteita arviointiin ja omat mieltymykset tuntuivat olevan samalla suunnalla. No, sillä nyt ei ole merkitystä. Ammattimies toki, enkä tätä kirjaa tiennyt, että hän on osallistunut myös monien kaiuttimien suunnitteluun.

Mutta jostain syystä siis halusin lukea tämän ja hyvä niin, vaikka osittain mentiin niin yli hilseen, kuin mahdollista ja vieläkin on satakunta sivua jäljellä – luin siis tätä vähän osissa, muiden kirjojen välissä

Vaikka kirjassa on pitkiä lukuja, joissakin kymmeniä vaikean näköisiä laskukaavoja, sinnikäs tankkaaminen avasi kuitenkin joiltain osin kaiuttimiin liittyviä salaisuuksia ja lisäsi hieman kunnioitusta niitä kohtaan, jotka alalla työskentelevät ja harrastavat. Samalla taisi tulla vahvistusta siihen, miksi kuitenkin aika moni ”tuote” soi vähän sinne päin eli ei hyvin. Yllättäen kirjassa oli paljon tuttuakin asiaa, joko kokemuksen tai luetun perusteella ja jos kaikki Collomsin huomiot laittaisi yhteen purkkiin, lopputuloksena voisi olla vaikka kuinka hyvä ämyri. Paitsi, että yhden ”ongelman” ratkaiseminen taitaa aiheuttaa kolme uutta eli ei se niin suoraviivaista ole.

Sattumoisin rakentelun juuri uutta, pientä kuunteluhuonetta ja yhtä sattumalta vaikuttaa siltä, että tehdyt valinnan saavat tukea herra Collomsin kirjasta. Pitää vielä lukea se viimeinen ja ehkä mielenkiintoisin luku ja sitten tiedän, miten kävi. Siitä siis myöhemmin.

Lukisinko uudelleen? No, en varmaan heti, mutta jos haluaisin rakentaa kaiuttimen, lukisin varmaan kolmeen kertaan. Sen verran tämä kirja kuitenkin herätti kunnioitusta, että taitaa mennä herran lehti HifiCritic tilaukseen, satunnaisten numerotilausten sijaan.





Tässäpä näitä.

Jos joku pitäisi nostaa muita tärkeämmäksi, ehdottomasti Milner. Mutta kaikkia oli kiva lukea, ehkä lomakin auttoi. Nyt olen tilannut 5-6 uutta kirjaa, tällä kertaa musiikista ja ehkä hyllystä viimein pääsee käsittelyyn myös muutama, aiemmin hankittu jazzhistoriikki. Jazz, kun on vähän mysteeri mulle. Mutta ensiksi lisää Maria Langia!



Terv. Kari
 

Liitteet

  • Milner.jpg
    Milner.jpg
    104,4 KB · Katsottu: 7
  • Sax.jpg
    Sax.jpg
    141,7 KB · Katsottu: 5
  • Krukowski.jpg
    Krukowski.jpg
    95,9 KB · Katsottu: 5
  • McGowan.jpg
    McGowan.jpg
    87,2 KB · Katsottu: 9
  • Colloms.jpg
    Colloms.jpg
    100 KB · Katsottu: 9
Otsikko "kesälukemista" lienee vielä hetken pielessä, mutta juuri nyt tuntuu siltä, että kesä, tai ainakin kevät, tässä pian koittaa.
Ja alkaa olla valoisaa - ihanaa!

Nostetaan tämä Andrew Cartmelin "The Vinyl Detective" kirjasarja esille.
Olen suuri dekkareiden ystävä, eikä tämä siinä genressä ole mitenkään mullistavaa kirjallisuutta, mutta onhan hauskaa luettavaa!

Tottakai sarjan perusjuoni eli vinyylin etsintä, jopa kuviitteellisilla artisteilla, on meille kaikille tuttua, enkä voi kuin hieman kadehtia Lontoon fiktiivistä kirpparitarjontaa. Tärkeintä ovat kuitenkin päähenkilöt, jotka ovat aivan uskomattoman rakastettavia hahmoja, etenkin kissat. Siis jos pitää kissoista ;)

Suosittelen lämpimästi, enkä jaksaisi odottaa sarjan seuraavaa osaa, jossa käsittääkseni lähdetään sysimustan, pohjoismaisen hevin jäljille. Toivottavasti päästään Suomeenkin!

Terv. Kari
 

Liitteet

  • TheVinylDetective.jpg
    TheVinylDetective.jpg
    308,5 KB · Katsottu: 11
Laitetaan tähän vielä viimeisimmät alan hankinnat.

Robert Harleyltä en sen kummempia odota, silmäilyn mukaan mitään mullistavaa, uutta tietoa, ei varmaan ole luvassa. Mutta ehkä ymmärrän digiä tuon jälkeen paremmin.

Schwartzin Hi-Fi ja Dust & Grooves menee selailukirjoina, toivottavasti ei minkään tiedostamattoman tarpeen ilmituojana.
Regaa nyt voi lueskella ihan huvikseen, mulla oli sentään ilo vierailla tehtaalla joskus 90-luvulla. Katsotaan saako kakkosmiehen Sierra Cosworth mitään mainitaa. Gandyllä oli "tylsempi" 928, toki varmaan kalliimpi.

Suurimmat "odotukset" kohdistuvat ehkä tuohon Kubrickin kirjaan. Josko viimein saisin jotain tolkkua elokuvista ja niiden katselemisesta. Pitää ihan ihmetellä, kuinka pihalla olen genrestä, ei vaan ole kiinnostanut. Ehkä asiaa pitää lähestyä määrätietoisesti, vaikka sitten Kubricikn kautta. Olen toki nähnyt valtaosan tuotannosta, mutta nyt siis ajatuksella asian kimppuun. Hmmm... sitähän voisi rakentaa pienen 2.1 kotiteatterin... ;)

Terv. Kari
 

Liitteet

  • Kevätlukemista.jpg
    Kevätlukemista.jpg
    287,8 KB · Katsottu: 17
Back
Ylös