Kerrostalokuuntelu, lineaarisuus hiljaa/lujaa

alspe

Käyttäjä
Liittynyt
13.3.2007
Viestejä
15 033
Kaupunki
Tampere
Mitkä tekijät tekevät kaiuttimesta, niiden sijoittelusta tai oheislaitteista hyvin soivan myös hiljaisilla kerrostalovoimakkuuksilla? En varmaan ole ainut joka allekirjoittaa, että ääni ei vaan aukea kaikilla kokoonpanoilla hiljaa kuunnellen. :-\ IMO, suunnittelu/setitysvirhe jos volaa pitää lisätä jotta voi sanoa, että "kyllä aukeaa kun antaa hanaa". (vähän sama kuin 0,5 ohm kaiuttimet, virhe mikä virhe :D)

Kaiuttimien tekniikkaan lipsahtaen, olisiko reiluksi mitoitettu refleksikotelo SE tekijä? Vapaasti hengittävä kotelo todella pienellä ilmajousella ja tehokkaalla resonaattorilla. Esimerkki noin 50 litraisesta kotelosta 200mm elementille.
 
Muistelisin, että ihmiskorva on aika epäherkkä korkeille ja matalille taajuuksille pienillä voimakkuuksille. Eikö tällöin loudnessmainen taajuusvaste olisi hyväksi hiljaa kuunnellessa?
 
Kyllä ja kuten olemme saaneet jo lukea tuolta toisaalla olevasta "Basso- ja treblesäätimet"-ketjusta, niin moni harrastaja pitää kaikkea säätöä tämän asian suhteen kerettiläisenä tai jopa pelkää sitä. Tämä vieläpä ihan turhaan, sillä esimerkiksi monessa ns. kultakauden asiallisessa järeässä integroidussa ja niiden uudemmissa malleissa esim. Luxmanilta/Accuphase jne on sekä nuo säätimet, että myös Loudness-kytkin toteutettu tavalla, joka palvelee nimenomaan musiikinkuuntelua hiljaisilla voluumeilla. Taidettiin jopa asiasta mainita sivulauseessa HM Luxman-integroitujen testissä jokunen vuosi takaperin..
 
Kyllä kyllä, mutta haetaan nyt kaiuttimiin, vahvistimeen tai akustiikkaan "sisäänrakennettua" loudnessia, ei equtusta. ;)

Toimiiko 6 litran ja 50 litran kaiuttimet lineaarisesti tai ylipäätään samalla tavalla SPL:n suhteen vaikka niiden vapaakenttävaste olisi kohtuullisen samanlaisia? Epäilen.

Onko sittenkään turmiollista valita jopa bassovaimmaiseen huoneeseen voimakasbassoista / alarajataajudelleen suorana luukuttavaa kaiutinta _jos_ on tarkoitus kuunnella useimmiten hiljaa? Herääkö huonemoodit ja bassokorostus lineaarisesti äänenpaineen mukaan?
 
Varmaan helpoin saada soimaan pienillä äänenvoimakkuuksilla on paperinen laajakaista baffelissa. Mitä alhaisempi on ns hidas massa eli läöhtökitka sen pienemmällä energialla kartio saadaan liikkeelle. Tuohon perään joku järeä putkipeli niin siinä.
 
Vähän epäilen ettei Alspe hae isoja laajakaistoja ja putkipelejä. Omista kokemuksista nykyiset kaiuttimet ovat toimineet selkeästi parhaiten pienillä volyymeillä eli kohtuullisen kokoinen 2-tie eturefleksillä. Ei ole kumissut kovemmallakaan soitettaessa ja on seurattava ja kiva kuunnella hiljaisilla volyymeilla.
 
isojussi sanoi:
Vähän epäilen ettei Alspe hae isoja laajakaistoja ja putkipelejä.

Anteeksi, en tiennyt että haetaan alspelle settiä. Vastasin vain hänen esittämäänsä kysymykseen.
 
Yleistä keskustelua, että mulle mitään settiä.
 
^ & ^^ jatkakaa :). Aihe on mielenkiintoinen. Mulla ainakin on kuminaa tai bassopään seurattavuuden heikentymistä on aiheuttaneet ne perspotkuiset lähes merkistä riippumatta silloin kun luukutetaan. Toki ilmiö toistuu monella muullakin jos tila on onkelma. Lähikenttä ja tietynlainen monitorimainen suuntaavuus voi auttaa jos sen kokee omakseen. Toimii nähdäkseni hilijaa ja kovvoo.
 
Huolella sovitettu etupää - kaiutin kombo toimii hyvin hiljaisilla voimakkuuksilla (bassomelodiat erottuvat pinnistelemättä ym.) tuohon pääsee ehkä helpommin valmistajien tuotteilla jotka ovat sovitettu toisilleen kun taas "sillisalaatti" kokoonpanoilla toiston saavuttaminen saattaa viedä aikaa. Uskon kuitenkin että huolellisesti valittu kokoonpano (oli se sitten samaa merkkiä alusta loppuun tai eri merkkisiä laitteita sekoitettu) ..jälkimmäinen vaatii vain hiukan enemmän sitä harrastelua ennen kuin palaset loksahtaa kohdilleen :)

Omalla kohdalla parempi etu/päätevahvistin viimeisteli tuon toimivuuden hiljaisella voimakkuudella (tehot periaatteessa pysyivät samana (ent. 4x100w/4ohm nyk. 2x200w/4ohm) mutta parempi vahvistin on vain parempi, eikä sitä näytä tehot kertovan. Paremmalla vahvistuksella musiikki lähte helpommin ulos kaiuttimista, eikä sitä tarvitse runtata sieltä äänenvoimakkuutta isontamalla. Bassomelodiat ovat paremmin seurattavissa ja kokonaisuutena musiikki irtoaa kaiuttimista tilaan helpommin.
 
Lähikenttäkuuntelussa helpommin saavutettavissa, isommalla asettelulla ei niinkään. Oon ite siirtyny nyt ~2,1m kolmioon ja aika paljon paremmin toimii hiljaisella verrattuna aiempaan ~20cm suurempaan kolmioon. Akustiikan osalta ei saa olla liian dempattua ja kaiuttimet etäällä rajapinnoista (paitsi etuseinä, vai onko se nyt takaseinä).
Kaiuttimissa herkkyyteen ja pinta-alaan sekä suuntaavuuteen. Paperilla tuntuu skulaavan usein. Myös tarpeeksi hyvä lähde ja hyvin valitut power-, väli- ja kaiutinjohdot on imo aika isossa osassa, että saa kaivettua tarvittavat yksityiskohdat esille. Vahvistimista en oikein osaa sanoa, ei kait mitään yleispätevää ole olemassa, eli sovitus vaan kaiutinvalintojen mukaan.

Henk. koht. mielipide, mutta mun mielestä tollasella pääsee toimivaan settiin hiljaisillakin voluumeilla.
 
teekal sanoi:
) parempi vahvistin on vain parempi, eikä sitä näytä tehot kertovan. Paremmalla vahvistuksella musiikki lähte helpommin ulos kaiuttimista, eikä sitä tarvitse runtata sieltä äänenvoimakkuutta isontamalla. Bassomelodiat ovat paremmin seurattavissa ja kokonaisuutena musiikki irtoaa kaiuttimista tilaan helpommin.
Samaa mieltä. koin asian juuri testatessani "uutta vahvistinta" nyt löytyi sitä voimaa/munaa/dynamiikkaa hiljaa soittaessa mitä olin kaipaillutkin settiini.tosin ei tämäkään ole se minun viimeinen vahvistin.
 
alspe sanoi:
Mitkä tekijät tekevät kaiuttimesta, niiden sijoittelusta tai oheislaitteista hyvin soivan myös hiljaisilla kerrostalovoimakkuuksilla? En varmaan ole ainut joka allekirjoittaa, että ääni ei vaan aukea kaikilla kokoonpanoilla hiljaa kuunnellen. :-\ IMO, suunnittelu/setitysvirhe jos volaa pitää lisätä jotta voi sanoa, että "kyllä aukeaa kun antaa hanaa". (vähän sama kuin 0,5 ohm kaiuttimet, virhe mikä virhe :D)

Kaiuttimien tekniikkaan lipsahtaen, olisiko reiluksi mitoitettu refleksikotelo SE tekijä? Vapaasti hengittävä kotelo todella pienellä ilmajousella ja tehokkaalla resonaattorilla. Esimerkki noin 50 litraisesta kotelosta 200mm elementille.

Olen lähtenyt kerrostalokuunteluun täysin eri opein kuin entisessä omakotitaloelämässä. Kaiuttimet ovat herkät, niissä on kokoon nähden suurikokoinen bassoelementti ja elementit on tehty paperista. Näillä, kohtalaisen reilulla refleksikotelolla ja hyvin minimalistisella jakosuotimella bassot tulevat hyvin esiin todella maltillisella voimakkuudella, jopa alle puheäänen tason. Edelleen putkivahvistin tuo hiljaiseen kuunteluun enemmän dynamiikkaa hiljaisella volyymillä. Saman tekevät putkitoimiset äänilähteet.
 
teekal sanoi:
Huolella sovitettu etupää - kaiutin kombo toimii hyvin hiljaisilla voimakkuuksilla (bassomelodiat erottuvat pinnistelemättä ym.) tuohon pääsee ehkä helpommin valmistajien tuotteilla jotka ovat sovitettu toisilleen kun taas "sillisalaatti" kokoonpanoilla toiston saavuttaminen saattaa viedä aikaa. Uskon kuitenkin että huolellisesti valittu kokoonpano (oli se sitten samaa merkkiä alusta loppuun tai eri merkkisiä laitteita sekoitettu) ..jälkimmäinen vaatii vain hiukan enemmän sitä harrastelua ennen kuin palaset loksahtaa kohdilleen :)

Tässä puhut vain elektroniikka-kaiutin-yhdistelmästä ja sivuutat huoneen kokonaan. Siis painotat elektroniikkaa enemmän.
Haluaisin kyllä kuulla sen pään kokoisen kaiuttimen, esim. Linn Katanin, joka soi yleispätevän pontevasti monissa eri huoneissa 65 dB:n tasolla. Siten, ettei mielessä käy että lisää volaa jotta bassot pääsee esiin.
 
Jyrki_P sanoi:
Olen lähtenyt kerrostalokuunteluun täysin eri opein kuin entisessä omakotitaloelämässä. Kaiuttimet ovat herkät, niissä on kokoon nähden suurikokoinen bassoelementti ja elementit on tehty paperista. Näillä, kohtalaisen reilulla refleksikotelolla ja hyvin minimalistisella jakosuotimella bassot tulevat hyvin esiin todella maltillisella voimakkuudella, jopa alle puheäänen tason. Edelleen putkivahvistin tuo hiljaiseen kuunteluun enemmän dynamiikkaa hiljaisella volyymillä. Saman tekevät putkitoimiset äänilähteet.

Putkivahvistimen pienemmät tehot varmasti tekevät sen, että toimintapiste on usein potikan "oikeammassa" kohdassa. Todella tehokkaissa vahvistimissa liikutaan (varsinkin 20 m2 kerrostalokopissa) täysin väärällä alueella. Luulenkin, että tosi monella on vääränlainen setti kerrostalossa! (mukaan lukien itseni)
 
Kerrostaloasuntoonkin sopii erinomaisesti dipolikaiuttimet. Ne suuntavat eteen ja taakse, mutta eivät juurikaan sivuille. Ne voi sijoittaa kohtalaisen lähelle sivuseinää. Haasteena toki on, että taakse tulisi jäädä noin metri seinän ja kaiuttimen väliin. Se suurin dipolia puoltava seikka on kuitenkin sen lineaarinen toiminta hiljaisillakin voimakkuuksilla.
Sitä ei tarvitse volumella "herätellä" eloon, vaan se toimii hiljaisilla voimakkuuksilla mainiosti hukkaamatta äänen informaatiota. Kovaan luukutukseen nämä eivät ole "ykkösratkaisuja". Siihen löytyy sitten niitä tykimpiä kaiuttimia.
-MSAR :)
 
alspe sanoi:
Vapaasti hengittävä kotelo todella pienellä ilmajousella ja tehokkaalla resonaattorilla. Esimerkki noin 50 litraisesta kotelosta 200mm elementille.

Tuo on juurikin yksi esimerkki kaiuttimesta, jolla musiikki kuulostaa hyvältä hiljaakin soitettuna. Ja myös kovempaa. Tietysti vain minun biasoitunut mielipiteeni.
Tuolla (eikä tosin myöskään C7 tai M30) ei tullut kotitesteissä eestaas-efektiä, jota joillakin muilla ilmeni. Siis näin: "vähän isommalle, että kuulostaa hyvältä" ja hetken päästä "ei saakeli, vähän liian isolla".

Hae vaan rohkeasti vitoset ja seiskat kotisoittoon & join the club ;)
"You'll love it...it's a way of life"
F. Zappa, The Central Scrutinizer
 
alspe sanoi:
Putkivahvistimen pienemmät tehot varmasti tekevät sen, että toimintapiste on usein potikan "oikeammassa" kohdassa. Todella tehokkaissa vahvistimissa liikutaan (varsinkin 20 m2 kerrostalokopissa) täysin väärällä alueella. Luulenkin, että tosi monella on vääränlainen setti kerrostalossa! (mukaan lukien itseni)

Nyt puhutaan asiaa. Kun vahvistimen optimitoimintapiste saavutetaan 500 milliwatin teholla (noin), niin ollaan oikeilla jäljillä. Itse olen rakentanut 10 vuotta kerrostalosettiä. Sen pohjana on 98 dB/W herkkyiset dipolit joissa kaksi paperikartioista laajakaistaa. Keskiäänille ja yläpäälle 5":set ja bassoille 16":set. Vahvistin parin watin luokkaa. Sillä saa ison nojatuolin sekä olohuoneen lattian tärisemään mukavasti. On moni kuuntelija yllätyksekseen kokenut. Ja juuri tuo pieni teho varmistaa, että virrat vahvistimessa ovat kohdillaan kuunteluvoimakkuuksilla. Isommilla vahvistimilla ajellaan kerrostalossa lähes lepovirroilla. On selvää, ettei soundi tällöin voi aueta.

t. Tapsa
 
Olen omistanut aikojen saatossa muutamia vahvistimia, jotka ovat soineet todella hyvin myös pienillä voimakkuuksilla: Luxman L-430 integroitu ja kaksi Linnin päätettä: Powertek ja LK100 sekä Rotelin RC-03/RB-03 yhdistelmä. Molempia Linnejä olen ohjannut joko Rotel RC-03 tai Mufin A3CR etusilla. Muilla vahvistimilla en ainakaan omin korvin ole päässyt yhtä täydelliseen lopputulokseen pienillä voimakkuuksilla.
 
alspe sanoi:
Putkivahvistimen pienemmät tehot varmasti tekevät sen, että toimintapiste on usein potikan "oikeammassa" kohdassa. Todella tehokkaissa vahvistimissa liikutaan (varsinkin 20 m2 kerrostalokopissa) täysin väärällä alueella. Luulenkin, että tosi monella on vääränlainen setti kerrostalossa! (mukaan lukien itseni)

Nojoo sama homma. Mökää on pienimmällä volalla jonka saa käsin ruuvattua hirveän säädönkanssa vahvariin silti liikaa yökuunteluun.
Toki kaiken vois kierättää ton mikserin kautta mut kun ei jaksa.
 
Back
Ylös