Keräättekö jotain tiettyä levymerkkiä?

  • Keskustelun aloittaja Tawe
  • Aloituspäivämäärä

Tawe

Hallituksen jäsen
Hifiharrastaja
Liittynyt
12.9.2006
Viestejä
15 446
Kaupunki
Kuopio
Niin kuin aikaisemminkin on ainakin välillisesti ollut puhetta, että esim. tietyt englantilaiset levymerkit ovat keräilemisen väärtejä, niin keräättekö te jotain tiettyä levymerkkiä?

Ainakin kotimainen Love Records on aina ollut harastajien kestosuosikki. Mitäs muuta?

Itseäni kiinnostavia merkkejä, vaikken niitä varsinaisesti kerääkään kaikien edellä mainittujen lisäksi ovat mm. Music For Nations, Purple Records, Albert Productions, Stiff...

Kertokaa omista mielenkiinnon kohteistanne.
 
En ehkä keräile niin, että koko kataloogi pitäisi olla hyllyssä, mutta tietyt levy-yhtiöt antavat jonkinlaisen laatutakuun julkaisuissaan. Yhteistä näille näyttäisi olevan kokoelmien julkaisu ja musiikista, jota ei juurikaan alkuperäispainoksina saa. Eli puhuttaisiinko näiden kohdalla kulttuuriteosta oikeastaan?

- Mississippi Records: Kotikutoisista c-kasettikokoelmista liikkelle lähtenyt lafka, joka julkaisee harvinaisempaa bluesia, gospelia ja maailmanmusaa. Myöhemminkin kansissa näkyy aika vahvasti "oman käden jälki".

- Honest Jon´s: Jos jonninmoista musiikkia julkaiseva yhtiö, mutta se isoin herkku lienee EMIn arkistoista kaivettujen savikiekkojen julkaisu teemoittain kokoelmina.

- Monk Records: Julkaisee pääasiassa vanhaa bluesia, bluegrassia ja jazzia. Usein viellä artistin koko olemassa olevan tuotannon ja jälleen savikiekoilta kaivettuna.

- Soul Jazz Records + rinnakkaismerkki Universal Sound: Tunnetuimmat julkaisut lienevät erilaisella tavalla jamaicalaiseen musiikkiin lähestymiskulmaa hakeneet kokoelmat, Dynamite 100%-600%, jotka vaikka sinänsä sisälsivät kaikkea mahdollista reggaesta ja sen ympäriltä, eivät kansissa maininneet sanaa "reggae" lainkaan vaan subtitle listasi soulia, funkkia, rocksteadyä yms. Tämä tietysti auttoi länsimaissa Bob Marleyn reggae-tyyliin jämähtänyttä yleisöä pääsemään irti fakkiutuneisuudestaan. Reggaeta on julkaistu kuitenkin rehellisesti Studio One-kokoelmien muodossa ja nykyisellään julkaisutoiminta kattaa niin konemusan kuin taidesuhinankin ja kaikkea siltä väliltä. Erityinen maininta laadukkaista prässeistä.

- Numero Group: Pääasiassa historian unohtamien soul-levymerkkien tuotantoa penkova yhtiö, jonka levyjen kannet tuntuvat olevan välillä varsinaisia taideteoksia ja samalla hyvin informatiivisia paketteja artisteista ja heidän historiastaan. Julkaisuissa on toki monensorttista musiikkia, soulin lisäksi selvin linjaus lienee 60-luvun folk-artistien tuotanto.

- Sound Way: Pääasiassa hienoja afro-kokoelmia, mutta myös lattaria.

- Analog Africa: Julkaisee afrofunkkia ja nykyisellään myös lattaria, hienoina, lähes tutkielman omaisina paketteina.
 
pienenä poikana ostin kaiken mitä Bad Vugum julkaisi. nykyään vastaavia merkkejä ovat Ricky-Tick, Hyperdub, Harmönia ja Flogsta Danshall. Ektro Recordskaan ei kyllä ole kovin kaukana tuosta sarjasta.

niin joo, merkkinä kyllä myös Timmion herättää kiinnostusta
 
Minä en oikeastaan kerää mitään (yeah right!), mutta aika usein kohdalle osuvat Love Recordsin levyt herättävät mielenkiintoni. Muuten ehkä enemmänkin jatsin parissa samaa taipumusta on ainakin seuraavilla Impulse, Enja, CTI ja ECM-orkkiksilla..
 
Jossain määrin Verven levyt herättävät aina oman mielenkiintoni. Enkä tähän mennessä ole vielä yhteenkään tuollaiseen levyyn pettynyt.
 
Omaa listaa katsoessani tajusin, että lähes kaikkien julkaisut ovat savikiekoilta tai muuten ei niin audiofiilisistä lähtökohdista tuotettuja. Eli tuolla "laatutakuulla" meinasin sitten jotain muuta kuin soundipolitiikkaa äänentoistoharrastajan näkökulmasta.
 
mm. enja:n ja Pablo'n julkaisemia jazzeja tulee kohdalle osuessa katsastettua tarkemminkin. Ja ECM nyt on takuutuote toki. Mutta mitään merkkiä en sillai keräile. Enkä toisaalta hyljeksikään.
 
Eipäs nuo omassakaan listassa olevat siinä mielessä soundipoliittisia valintoja ole, ehkä Impulsea lukuunottamatta. Enemmän on vain sattunut noille merkeille keskittyvän itselle mielenkiintoisia artisteja ainakin tietyille aikakausille, varsinkin CTI on tästä hyvä esimerkki..
 
Omassa hyllyssäni Kaikki vanhat 50-60l jaskalevyt orkkiksina on must. Varsinkin hyväkuntoiset orkkis Impulset, Vervet, Bluenotet ja Prestiget.
 
Tämä on säilynyt kestosuosikkina vuosikymmenestä kolmanteen...
FatWreckChords.jpg

Fat Wreck Chords

Kovin harva bändi tuonne esikoistaan pääsee enää tekemään, mutta tuntuu että kaikki sinne jossain vaiheessa päätyy :)
Muita kovahkoja nyt lonkalta Red Scare, Hellcat, Epitaph, Nitro, Asian Man, Lookout, Woimasointu...
 
Hat Hut, Harmonia Mundi, War Office Propaganda, Ahnstern, Rage In Eden, Heimatfolk, Eish & Licht, Percht, Steinklang, Cold Meat Industry, Cold Spring, Equilibrium Music, Durtro, Tesco Germany, Plan 9, World Serpent, Heidenvolk, Grunwald, Shayo jne, jne.............
 
Cold Meat Industrya diggaillaan tälläkin. Todella paljon laadukkaita julkaisuja. Suurin osa klassisesta on taas puolestaan Naxosin julkaisemaa, tosin hinta lienee syy miksi klasari on tullut ostettua tältä lafkalta. Ne eivät ole tosin vinskoja myöskään.
 
Fundeeraaja sanoi:
Omassa hyllyssäni Kaikki vanhat 50-60l jaskalevyt orkkiksina on must. Varsinkin hyväkuntoiset orkkis Impulset, Vervet, Bluenotet ja Prestiget.

Noiden orkkiksia mäkin rupeen kerään heti kun lottovoitto, semmoinen isompi, osuu kohdalle tai muuten vaan rikastuu.

Juhani
 
Verbatim on ollut jo pidempään mun kestosuosikki levymerkeissä, johtuen lähinnä noista Nierlestä tilatuista teostomaksuttomista 2x100 kpl kakuista.
Jaa oliks tää vinyylipuoli...no sori >:D ECM:ää tuli koottua melko tarkkaan tuon formaatin kulta-aikana kaheksankytluvulla, johtuen joka toisen levyn "talonrumpali" DeJohnettesta. Silloin ei ollut vielä nettiä vaan levykaupasta sai sellaisen paksun kataloogin josta valkkasin ne tilattavat. Olihan siinä suuren urheilujuhlan tuntu kun viikon parin päästä tuli muutama kilo mustaa kultaa, voi sitä kultaista kasariaikaa... 8)
 
^ :D, vinyylipuoli. Ei noi munkaan levyt vinyylejä ole. Kummaa formaattisotaa/jakoa taas lietsotaan vinyyyylistien puolelta.
 
sepi_1 sanoi:
Verbatim on ollut jo pidempään mun kestosuosikki levymerkeissä, johtuen lähinnä noista Nierlestä tilatuista teostomaksuttomista 2x100 kpl kakuista.
Jaa oliks tää vinyylipuoli...no sori >:D ECM:ää tuli koottua melko tarkkaan tuon formaatin kulta-aikana kaheksankytluvulla, johtuen joka toisen levyn "talonrumpali" DeJohnettesta. Silloin ei ollut vielä nettiä vaan levykaupasta sai sellaisen paksun kataloogin josta valkkasin ne tilattavat. Olihan siinä suuren urheilujuhlan tuntu kun viikon parin päästä tuli muutama kilo mustaa kultaa, voi sitä kultaista kasariaikaa... 8)
:D :D :D
 
No en nyt varsinaisesti kerää, mutta ostan kuitenkin laatujulkaisuja seuraavilta levymerkeiltä: Decca, Columbia, RCA. Siis brittejä ja jenkkejä lähinnä. Säveltäjä/teos/levytys/esiintyjä/orkesteri/kapu, kaikkien on oltava ykkösluokkaa tai sanotaan nyt että ainakin emotionally approved by me. En osta mitä tahansa garbagea näiltäkään merkeiltä. Enkä ylihintaisia. Klasarista oli nyt kyse ja kohtuuhintaisesta sellaisesta, ostan musiikillisten arvojen enkä levyn harvinaisuuden perusteella. Mutta muut levymerkit eivät kyllä juurikaan kiinnosta.

Kevyestä musiikista puhuttaessa, en kerää mitään levymerkkiä, vaan ostan artistin perusteella, mutta kokoelmat ja halpajulkaisut jätän sittenkin rauhaan.

Niin kun nyt kerran keräämisestä oli tässä kyse, niin harvempi tunnustaa keräävänsä ainakaan kirjaston levyistä kopioituja cdr:iä - jos nyt formaateista on taas ihan pakko nostaa älämölöä.
 
Back
Ylös