Kelanauhat ja muut vanhat nauhaformaatit

katso liitettä 164286

Erään reVoxini toistopää. En ole niiden kaikkien äänipäiden kuntoa juuri tällä hetkellä vaivautunut tarkistamaan, mutta ajattelin ottaa yhden neliraitaisen B77 MkII:n käyttöön, konkkien uusimisen ja säätötöiden jälkeen. Mistä tässä puhutaan, terminologia täällä.

Revoxin äänipäihin on nauhan kosketuspinnan kumpaankin reunaan hiottu ääninauhan suuntainen ura, näkyy keltaisten nuolien välissä (ylempi ura jää äänipään suojakuoren taakse piiloon). Urien tarkoitus on estää "olkapään" nouseminen äänipäähän nauhan kahta puolen, kun nauha vähitellen kuluttaa äänipäätä ja "kaivautuu" äänipään pintaan. Olkapää olisi siinä mielessä haitallinen, että nauhan satunnainen nouseminen sen päälle aiheuttaisi heilahduksen stereokuvassa.

Kuvassa näkyy punaisten pystyviivojen välissä äänipään tähänastisesta kulumisesta syntynyt tasaisempi "peili". Eräs alansa osaava teknikko kertoo, että kun peilin leveys on 4.0mm, kulumisvaraa on vielä 50% jäljellä, olisiko siis noin 20-40 vuodeksi? Kuvassa peilin leveys on täsmälleen tuo 4.0mm mauserilla mitattuna. Välitöntä kiirettä äänipään uusimiseen ei vielä olisi. (y) Asialla on kumminkin toinen puoli: kulunutta äänipäätä joutuu putsailemaan liasta useammin kuin uudenkiiltävää. Siinä vaiheessa, kun peili on yhtä leveä tai leveämpi kuin reunaura, äänipää on lopussa. Olisi mielenkiintoista nähdä kuva sellaisesta reVoxin äänipäästä, joka on kulutettu loppuun ääniraon aukeamiseen asti :unsure: ...
Tervehdys, heräsi mielenkiinto Revox pr99 mk2 2 raita, onko mahdollista vaihtaa 4 raitaiseksi uusimalla 4 raita äänipäät.
 
Tervehdys, heräsi mielenkiinto Revox pr99 mk2 2 raita, onko mahdollista vaihtaa 4 raitaiseksi uusimalla 4 raita äänipäät.
BIAS-kortti pitäis vaihtaa kanssa. 4-raitapää vaatii eri biasvirrat. Onkohan 4-raita PR99-mallia edes olemassa. Periaatteessa muutoin PR99 on B77 Steroideilla. Kaipa joku tuonkin modifikaation on tehnyt....
 
Tämä lienee oiva foorumi kysyä neuvoja tilanteeseeni. Minulla on 71 kpl vanhoja radiokäytössä olleita kelanauhoja. Nauhat ovat olleet käytössäni n. 30 vuotta sitten, jonka jälkeen varastoituna kerrostalon varastokopissa. Nauhojen kunto vaihtelee "uudesta" (so. pakasta vedetylle taltioitu radio-ohjelma yhdellä ajolla) useita kertoja käytettyyn, leikkauksia sisältävään nauhaan. Keskiöinä NAB, AEG, Trident. Ohessa kuvia.

Kysymykseni kuuluukin: onko näillä vielä käyttöarvoa, rahallista arvoa, kiinnostusta? Ei kai kaatopaikalle..?

Lisättäköön vielä, että toimimaton DAT-nauhuri + läjä DAT-kasetteja (haastatteluja, ohjelmia) löytyy myös - samat kysymykset kuin edellä.
 
Liitteet

  • Kelanauhat 1.jpg
    Kelanauhat 1.jpg
    214,8 KB · Katsottu: 53
  • Kelanauhat 2.jpg
    Kelanauhat 2.jpg
    175,9 KB · Katsottu: 50
  • Kelanauhat 3.jpg
    Kelanauhat 3.jpg
    204,6 KB · Katsottu: 50
  • Kelanauhat 4.jpg
    Kelanauhat 4.jpg
    176,1 KB · Katsottu: 50
Tämä lienee oiva foorumi kysyä neuvoja tilanteeseeni. Minulla on 71 kpl vanhoja radiokäytössä olleita kelanauhoja. Nauhat ovat olleet käytössäni n. 30 vuotta sitten, jonka jälkeen varastoituna kerrostalon varastokopissa. Nauhojen kunto vaihtelee "uudesta" (so. pakasta vedetylle taltioitu radio-ohjelma yhdellä ajolla) useita kertoja käytettyyn, leikkauksia sisältävään nauhaan. Keskiöinä NAB, AEG, Trident. Ohessa kuvia.

Kysymykseni kuuluukin: onko näillä vielä käyttöarvoa, rahallista arvoa, kiinnostusta? Ei kai kaatopaikalle..?

Lisättäköön vielä, että toimimaton DAT-nauhuri + läjä DAT-kasetteja (haastatteluja, ohjelmia) löytyy myös - samat kysymykset kuin edellä.
Ei ainakaan kaatikselle, missähänpäin nämä sijaitsee.
 
Moron.

Vanhemmat "Low Noise"-nauhat 13", 15" ja 18" keloilla sopii hyvin pätkittäväksi nauhakaikulaitteiden silmukkanauhoiksi. Nauhakaiut elävät tällä hetkellä renessanssia. 60/70-lukujen "Low Noise"-nauhan tunnistaa vaalean ruskeasta tai punertavasta väristä. Hifikäyttöön 60-luvun nauhoista ei oikein ole, monasti niiden pintakerroskin jo kuoriutuu ja likaa äänipäät. Kaikista vanhimmat 50-luvun nauhat tunnistaa monasti asetaattirunkonauhasta = kirkasta lamppua vasten katsottaessa kelasta kuultaa valoa läpi. Nekin soveltuvat kaikulaitteisiin, jotka ovat "LoFi"a. Niistä voi pyytää muutaman euron /kpl muusikoiden.net:issä.

Uudemmat 80-/90-lukujen alumiinikelaiset nauhat sitten ovat parempia.....tai....eivät ole! Riippuu miten niitä on säilytetty, ja onko nauhoja leikelty/rypistelty. Tyhjäkin 10.5" alumiinikela on melko arvokas, niistäkin maksetaan tyypillisesti 10-15€ /kpl.

Nauhojen kunto selviää oikeastaan vain koeäänittämällä ne kertaalleen läpi. Itse olen monasti joutunut pettymään ihan laadukkaidenkin 80-/90-lukujen 10.5" TDK- , Scotch- ym. nauhojen kanssa, kun keskeltä kelaa löytyy vika, josta ei etukäteen ollut tietoa. Mikään ei harmita enempää kuin äänittäessäsi hyvää albumia nauhalta tulee vastaan ryppy tai liitos, jonka kohdalla ääni menee rikki. Joskus nauhan pinta on silmällä katsoen aivan ehjä, mutta äänen häipymiä vaan tulee siltikin. Leikkaamalla editoitu nauha on jälleenmyynnissä arvoton.

Jos 10.5" alumiinikelainen nauha (SM911 , LPR 35 tai vastaavat) on säilynyt rypyttömänä ja leikkaamattomana, niin kyllä 10.5" nauhasta voi helposti €30,- - 35,- pyytää, mutta ei mielestäni enempää, koska edelleen on saatavilla myös hyvälaatuisia uusia nauhoja:

Sinun n. 70kpl 10.5" kelojen rahallinen arvo on edelleen pari "tonttua", jos ne ovat säilyneet hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
^ No nyt tuli asiaa... roppakaupalla. Olen samaa mieltä jokseenkin joka kohdasta.
Lihavoinnitkin just eikä melkein.
Tosin nauhakaiuista ei minulla juurikaan kokemusta ole, vain yhden VEM Copicatin
restauroin muutamia vuosia aiemmin. On kyllä melkoinen... sanonko mikä?
En ole kehnompia äänipäitäkään tavannut missään nauhurissa paitsi Grundigin
ensimmäisessä C100 DC-kasettinauhurissa.
Asensin Copikattiin sarjan korvaavia päitä ja virittelin hieman elektroniikkaa niille sopivaksi.
Kuvia kun välillä kinutaan niin tässä muutamia.
 
Liitteet

  • Copicat head.jpg
    Copicat head.jpg
    55,7 KB · Katsottu: 21
  • IMG_3235.JPG
    IMG_3235.JPG
    145,4 KB · Katsottu: 20
  • IMG_3236.JPG
    IMG_3236.JPG
    209 KB · Katsottu: 16
  • IMG_3253.JPG
    IMG_3253.JPG
    172,5 KB · Katsottu: 17
  • IMG_3251.JPG
    IMG_3251.JPG
    275,6 KB · Katsottu: 17
  • IMG_3249.JPG
    IMG_3249.JPG
    225,8 KB · Katsottu: 21
^Brittien WEM Copicat on tuttu. Siisti yksilö on tuo (y) . Mulla on noita myös "Super Shadow"-malli, joka oli sarjan viimeisin ja elektroniputkilla toteutettu. Vanhat 50-luvun lopun ja 60-luvun nauhakaiut eivät edes toimi kunnolla kuin oman aikansa nauhoilla. Uudemmista nauhalaaduista tehdyistä lenkeistä kuluu välikerroksen sideaine pintaan ja nauha "hirttää" äänipäihin kiinni. Riippuu myös äänipäämateriaalista, mikä nauhamerkki toimii.
shadow.jpeg
 
Moron.

Vanhemmat "Low Noise"-nauhat 13", 15" ja 18" keloilla sopii hyvin pätkittäväksi nauhakaikulaitteiden silmukkanauhoiksi. Nauhakaiut elävät tällä hetkellä renessanssia. 60/70-lukujen "Low Noise"-nauhan tunnistaa vaalean ruskeasta tai punertavasta väristä. Hifikäyttöön 60-luvun nauhoista ei oikein ole, monasti niiden pintakerroskin jo kuoriutuu ja likaa äänipäät. Kaikista vanhimmat 50-luvun nauhat tunnistaa monasti asetaattirunkonauhasta = kirkasta lamppua vasten katsottaessa kelasta kuultaa valoa läpi. Nekin soveltuvat kaikulaitteisiin, jotka ovat "LoFi"a. Niistä voi pyytää muutaman euron /kpl muusikoiden.net:issä.

Uudemmat 80-/90-lukujen alumiinikelaiset nauhat sitten ovat parempia.....tai....eivät ole! Riippuu miten niitä on säilytetty, ja onko nauhoja leikelty/rypistelty. Tyhjäkin 10.5" alumiinikela on melko arvokas, niistäkin maksetaan tyypillisesti 10-15€ /kpl.

Nauhojen kunto selviää oikeastaan vain koeäänittämällä ne kertaalleen läpi. Itse olen monasti joutunut pettymään ihan laadukkaidenkin 80-/90-lukujen 10.5" TDK- , Scotch- ym. nauhojen kanssa, kun keskeltä kelaa löytyy vika, josta ei etukäteen ollut tietoa. Mikään ei harmita enempää kuin äänittäessäsi hyvää albumia nauhalta tulee vastaan ryppy tai liitos, jonka kohdalla ääni menee rikki. Joskus nauhan pinta on silmällä katsoen aivan ehjä, mutta äänen häipymiä vaan tulee siltikin. Leikkaamalla editoitu nauha on jälleenmyynnissä arvoton.

Jos 10.5" alumiinikelainen nauha (SM911 , LPR 35 tai vastaavat) on säilynyt rypyttömänä ja leikkaamattomana, niin kyllä 10.5" nauhasta voi helposti €30,- - 35,- pyytää, mutta ei mielestäni enempää, koska edelleen on saatavilla myös hyvälaatuisia uusia nauhoja:

Sinun n. 70kpl 10.5" kelojen rahallinen arvo on edelleen pari "tonttua", jos ne ovat säilyneet hyvin.
Kiitokset hyvistä vastauksista ja vinkeistä. Kelanauhat ja DAT ovat Tampereella.

Nauhuri on Casion DA-2 (kuvat ohessa). Nauhuri on varastoitu toimivana, käyttämättömänä mykistynyt. Jos nauhurin saisi korjattua, saisin digitoitua nauhoilla olevat haastattelut, ehkä jotkut ohjelmatkin. Ei näytä kirjastoillakaan juuri olevan DAT-nauhojen digitointimahdollisuutta. Myös nauhurin myynti on vaihtoehto.

Kelanauhoista on mukava kuulla, että niillä on vielä jotain arvoakin. Mielelläni pyrkisin kuitenkin pääsemään niistä eroon kaikista yhdellä kertaa. Itselläni ei ole mahdollisuutta eikä oikein aikaakaan arvioida nauhojen kuntoa kuin korkeintaan silmämääräisesti. Varastoituina ne ovat olleet mielestäni asiallisesti: pystyasennossa, pimeässä, kuivassa ja tasalämpöisessä varastossa.

Jos koko satsin ostosta kiinnostuneita löytyy, voi laittaa privaa, tutustumaan pääsee. Myyntiä ajatellen muusikoiden.net lienee myös asiallinen foorumi?
 
Liitteet

  • 20220728_095919.jpg
    20220728_095919.jpg
    158,9 KB · Katsottu: 23
  • 20220728_100013.jpg
    20220728_100013.jpg
    131,1 KB · Katsottu: 24
Kiitokset hyvistä vastauksista ja vinkeistä. Kelanauhat ja DAT ovat Tampereella.

Nauhuri on Casion DA-2 (kuvat ohessa). Nauhuri on varastoitu toimivana, käyttämättömänä mykistynyt. Jos nauhurin saisi korjattua, saisin digitoitua nauhoilla olevat haastattelut, ehkä jotkut ohjelmatkin. Ei näytä kirjastoillakaan juuri olevan DAT-nauhojen digitointimahdollisuutta. Myös nauhurin myynti on vaihtoehto.

Kelanauhoista on mukava kuulla, että niillä on vielä jotain arvoakin. Mielelläni pyrkisin kuitenkin pääsemään niistä eroon kaikista yhdellä kertaa. Itselläni ei ole mahdollisuutta eikä oikein aikaakaan arvioida nauhojen kuntoa kuin korkeintaan silmämääräisesti. Varastoituina ne ovat olleet mielestäni asiallisesti: pystyasennossa, pimeässä, kuivassa ja tasalämpöisessä varastossa.

Jos koko satsin ostosta kiinnostuneita löytyy, voi laittaa privaa, tutustumaan pääsee. Myyntiä ajatellen muusikoiden.net lienee myös asiallinen foorumi?
Minulla taitaa olla juuri saman mallinen Casion DAT jonka ostin vuosia aiemmin parilla kympillä viallisena.
Uteliaana avasin kun en ollut Casion sisuksia koskaan nähnyt. Koko koneisto oli melko huolella juntturassa
kun kaikki voiteluaineet olivat muuttuneet "kontaktiliimaksi". Ei riittänyt inspis koneiston täydelliseen purkuun,
puhdistukseen ja uudelleenvoiteluun kun vähän aiemmin olin tehnyt saman operaation Sonyn ensimmäiselle
eli DTC-1000 mallille, joten Casio meni laatikon pohjalle odottamaan aikaa parempaa (jota ei ehkä tulekaan...).

Ohujapaksun Casiossa voi olla sama tauti, vaseliinit jne kuivuneet jankiksi, jos se lataa nauhan ja pyörittää sitä niin
siinä tapauksessa lienee sähköinen vika kyseessä.
 
kakkua.jpg

Kakkua koneeseen. Syötetään ihka uutta nauhaa menemään. Tässä, vaikka kelajarrut ovat kunnossa ja spekseissä, törmää helposti ongelmaan, kuvan tilanteessa erityisesti jos pikakelaa vasemmalle takaisin kakulle. Kakun ympärillä kun ei ole kiekkoja, sen inertia on paljon pienempi kuin alumiinikelallisen nauhaosan. Kakku on jo pysähtynyt mutta syöttöpuoli tuuppaa vielä tulemaan sykeröä.

Kannattaa ottaa tavaksi jarruttaa vastakkaissuunnan pikakelauksen avulla, nauhurissa kuin nauhurissa. Jarruliinat säästyvät kulutukselta, ja siirtyminen toiminnosta toiseen käy juohevasti. Tapa siirtyy pian selkäydintasolle. Revoxien jarruliinat ovat harvoin, jos koskaan, kuluneet pilalle. Kannattaa puhdistaa jarrupinnat ihan IPAlla ja vanupuikoilla samaten kuin teräspantojen sisäpinnat. Lopuksi tarkistetaan, että pantojen avautuminen liinojen ympärillä on spekseissä. Revoxien jarruliinojen vaihto on useimmiten turha toimenpide. Tietäjät näin kertovat.

Hienoimmat nauhurit tuskin tiputtavat jarruille toimintojen vaihdossa ollenkaan, vaan logiikka itsessään taitaa moottorijarrutuksen. Ballfinger hoitanee kaiken sivistyneesti lastulogiikalla, ainakin siihen hintaan pitäisi...
 
Viimeksi muokattu:
Pistin Huutonettiin kaikki 71 (alumiinisia keloja NAB-keskiöllä 38 kpl, avokelanauhoja eli ns. nauhakakkuja AEG-keskiöllä 28 kpl ja muovikeloja Trident-keskiöllä 5 kpl) myyntiin 500 eurolla. Ei herättänyt hilpeyttä. Nyt olisi siellä 400 eurolla, jos jotakuta kiinnostaa.
 
eBay:ssa tällainen Philips oli myynnissä. ~2000€. Linkki

s-l1600.jpg
 
Myyjän linkin takaa paljastuu suurivalikoimainen käytetyn Hifin myyjä ja sangen paljon muuta mielenkiintoista Hifiä. Yhteistä näille on kuitenkin mielestäni korkea hinnoittelu. Joukossa on kuitenkin myös todellisia helmiä.

Itselläni on esimerkiksi samanlaiset Sony SCD-777ES (hinta 3999.99€), Teac V-5000 hinta (799,99€), Sony MDS JB-980 (hinta 1499,99€).

Viimeksi muokattu:
Kysymys nauhoista ja tarvikkeista

Sanottakoon vielä heti alkuun, että en tunne vielä avokelanauhureita läheskään yhtä hyvin kuin monet muut täällä, joten älkää lynkatko jos on pieniä termivirheitä tai muuta sellaista eksynyt kysymykseeni! Neuvot ja vinkit otan myös ilolla vastaan! :)
-----
Hankin hiljattain Tandberg TD 20 A kelanauhurin, mutta harmikseni sen mukana ei tullut nauhoja. Edellinen omistaja oli jo niistä ennättänyt hankkiutua eroon muuton yhteydessä aikaisemmin. Omissa varastoissanikaan ei ollut, kuin pieniäkeloja eikä siis noita 10 tuuman keloja joita voisi käyttää tuolla Tandbergilla. (Pienillä keloilla olen kyllä päässyt jo kokeilemaan laitetta) ;)

Mistä olisi siis mahdollista saada noita kela-adabtereja ja alumiinikeloja? Onko jotain luotettavia nettisivuja/myyjiä joilta voisi saada alumiinikeloja ja tuollaiset trident-nab adabterit. Toki Thomaniltahan saa jotain ja myös RTM ja ATR myy nauhoja, mutta millaista nauhaa suosittelisitte käytettävän? Onko nämä uudet esim RTM:n myymät nauhat hyviä vai pitäisikö etsiä vanhoja laatunauhoja?

Tandbergissa on myös muuten etupaneelissa reiät bias-in säätämiseen ruuvimeisselillä. Kannattaako tuota bias säätöä säätää aina yksittäisille nauhoille sopiviksi? Onko myös jotain muuta vinkkiä nauhoittamiseen ja laitteen ylläpitoon vai pätevätkö c-kasettipuolen ylläpito ja puhdistussäännöt tähänkin?

Jos jollain foorumilaisella sattuisi olemaan "ylimääräisenä" yllämainittuja tarvikkeita ja olisi halukas myymän niin olisin iloinen ja asiasta voidaan keskustella YV.

-Ile
 
Mulla oli hetken aikaa sama kelanauhuri ja mä 3d-printtasin (tai printtautin) siihen adapterit. Huoltomieskin sanoi, että oli hämmästyttävän hyvät. En nyt muista mikä malli se tarkalleen oli, mutta voin mahdollisesti kaivella, jos kiinnostaa.
 
Back
Ylös