Kardioidia suuntaavuutta - Imperial

Heij!

Olen jo alustavasti sopinut joensuulaisen harrastajan kanssa testisessiosta, missä hän kuuntelee ja tutustuu tovin Imperialeihin bassojaloin. Imperialien mukana kulkee Pro-Jectin RS Digital eli DA-muuntimella oleva etuvahvistin sekä vaihtoehtoisesti myös NanoDIGI, millä saadaan digitaalinen signaali laadukkaasti vaimennettua ja näin suoraan bassojalkoihin saakka. Kyseisellä harrastajalla on varsin tukeva tekninen osaaminen ja häneltä säätöjen teko varmasti luonnistuu.

Jos kuitenkin innostuit ajatuksesta testata Imperialit bassojaloin, etkä välttämättä omaa hirveästi säätämiseen haluja, niin se ei haittaa. Ota yv:llä tai muulla tavalla yhteyttä ja sovitaan miten testaus on järkevää. Yksi yleispätevä asetus on Imperialeissa ja Sinäkin voit ne kuunnella kotonasi. Tämä edellyttää kirjoitustaitoa ja lupaasi julkaista testiraporttisi tässä ketjussa. Olennaista eri kuuntelijoiden kokemusten kertomisessa on, että ne julkaistaan yhtäaikaa eikä toiset saa vaikutteita aiempien teksteistä.

Tarkempia toteutuksen seikkoja minä mietin lisää.
 
No aika kulkee ja kulkee ja kulkee ja...

Vielä oon pitänyt Imperialit lomasetissäni ja opetellut itse niiden saloja tuntemaan. Kyllä mielestäni pitää omat tuotteensa osata kuin untamolla vaikka lunta sataisi peiton alle.



Tässä erään kuvitellun suomalaisen ohjaajan näkemys Stingin biisistä They Dance Alone:

he-tanssaavat-yksin
 
Imperial Mk2 tulossa

Imperial-jalustakaiutin kokee pian muutoksia. Sen elementit vaihtuvat ja lisäksi takaelementtien toimintaan voi vaikuttaa kaiuttimessa olevalla katkaisimella, millä kytketään tarvittaessa takaelementit passiivisäteilijöiksi. Näin saadaan tuhdimpi bassotoisto pelkällä jalustakaiuttimella. Vivun ollessa perusasennossa takaelementit ovat aktiiviset ja suuntaavuus parempi.

Kaiuttimen toiminta tutkitaan empiirisesti DSP:llä tehdyin aktiivisuodoin ensin ja tämän tutkimuksen perusteella suunnitellaan lopulliset passiivisuodot. Ulkonäölliset muutokset ovat varsin pieniä. Takaelementtien liikkuvan massan lisäämistä kokeillaan myös bassotoiston parantamiseksi ja tietenkin Imperial Mk2 julkaistaan myös rakennussarjana.
 
Muutoksia aluillaan

muutokisa-9.5.2017.jpg


Kymmenen pisteen vihje: rinkuloita ja reikiä.
 
Imperial 2.0 jalustakaiuttimet prototyyppikoteloissa ja LiteSub soimassa AutoStudiolla Joensuussa hetkellisesti. Vahvistimena Denon PMA-2500NE, millä hoituu DA-muunnoskin. Suoratoistopalveluita on käytössä, levyjä ei niinkään.

Käykee kahvilla :)
 
Imperialien uusi kehitysversio (2.0) tuli kuunneltua omissa kotioloissa, kun Jussi aaniselta niin rohkaisi tekemään. Lainasettiä ryyditti LiteSub. Asettelimme kaiuttimet niin, jotta sain helposti vaihdettua soivaa settiä käyttäen samaa äänilähdettä. Omat kaiuttimeni ovat Gradient Evidence mk3 ja vahvistimena toimii Denon PMA-2000AE.

Vaikka olenkin täysi amatööri tällaisissa vertailuissa niin silti eroja tuli havainnoitua, kunhan malttoi rauhassa kuunnella. Imperialit tekivät suurimman vaikutuksen toiston tarkkuudessa suhteessa Gradientteihin. Mielestäni G:t piirtävät äänikuvan hienosti, mutta Imperialit pystyivät tarkemmin erottelemaan yksittäisiä soittimia. Imperialit soivat ehkä myös hieman kirkkaammin. Bassot soivat tarkasti, mutta alarekisteri jää luonnollisesti hieman ulottuvuudessa Evidenceille. Totesimme kaverini kanssa kuunnellessa kuitenkin, ettei sitä bassoa tarvitse korostaa, jos ulos tulee laatua eikä vain voimaa. Tosin pikamaistelu bassojaloin palautusreissulla lupasi alakertaan kuivaa ruutia.

Kokonaisuutena mieleen jäi hienot kaiuttimet ja ystävällinen asiakaspalvelu.

Kiitoksia vielä Jussille tästä kokemuksesta!
 
Muistanpa vastatakin eli eipä mitään. Tämä on sitä jalkatyötä, mitä pienen toimijan on tehtävä ponnistellakseen markkinoille.
 
Imperial 2.0

Imperial 2.0 on edelleen kehityksessä. Oikeastaan työpöydällä, mutta päälle on kasaantunut erinäisiä akuutimpia hommia. Kotelotkin hieman muuttuu, ja jatkossa etukyljet on mahdollista tehdä myös massiivipuusta. Ne on myös helppo vaihtaa myöhemmin tarpeen mukaan.

imperial-varivaihtoehdot-resize-19.2.2018.jpg



Esittelyparin värimaailmaan pääsee vapaasti vaikuttamaan. Yllä vain muutama vaihtoehto nopeasti ehdotettuna. Jos ei sopivaa sattunut silmään, niin vinkkaa toki RGB-arvoilla, ja minä pistän ne mallinnuskuvan väriksi. Vai mennäänkö turvallisen tylsästi valkoisilla etukyljillä?
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Vs: Imperial 2.0

Mielenkiintoinen uutuus suunnitteilla olisiko tässä vihdoin se lattiakaiutin joka toimii niukasti akustoidussa +/- 20m2 neliön kerrostalo huoneessa. Näin kuvista päätellen ei ”huono” ulkonäöltäkään.
 
Vs: Imperial 2.0

Imperial 2.0 versiot oli protokoteloissaan yhdistyksen huoneessa Vantaalla. Ihan mainiosti ne sai sovitettua aktiivina tilaan soundiltaan, mutta tosi hälyinenhän se tila oli ilman minkäänlaista akustointia. Lauantai soiteltiin Pro-Ject Audion RS Digital etuvahvistimella ja sunnuntaina oli Bluesound Node 2 digidigi-volana. Bassot toimii nyt paremmin ensimmäiseen versioon nähden ja jalustakaiutinkin on avoimempi ääneltään.

Tänä aamuna sain loputkin CAD-hommat tehtyä koteloita varten ja pyydettyä tarjousta niiden teosta. Hieman on hoppuakin saada tuote etenemään, kun on jo yhdet kaupat sovittu protokoteloiden demon perusteella. Kuten vahingossa lupasin DIY-messuilla monelle, niin Imperial 2.0 julkaistaan myös rakennussarjana. Tosin kotelon teon haasteiden takia tarjoan rakennussarjan oheen myös kasauspalvelua eli käytännössä asiakas saa halutessaan täysin valmiin kaiuttimen.

Jalustakaiuttimen kaikki sähköiset osat ilman koteloa on aaniselta 495€ / kaiutin sisältäen toimituksen. Bassojalan hinta sisältäen kaksi 10-tuumaista Daytonin elementtiä sekä miniDSP PWR-ICE125 vahvistinmoduulin sekä oheistarpeet on rakennussarjana 895€ toimitettuna. Kasauspalvelun hinta on vielä avoinna, mutta se koostuu kiinteästä työn määrästä, koteloiden kustannuksista ja mahdollisesta henkilökohtaisesta toimituksesta Suomessa. Aktiivisen lattiakaiutinparin hinta rakennussarjana ilman koteloita on siis 2780€. Kun ottaa vielä huomioon kuinka nykyaikaiset ominaisuudet sillä rahalla saa, niin pitäisin itse ainakin järkituotteena.
 
Vs: Imperial 2.0

Kindankoloon kasasin Imperial 2.0 lattiakaiuttimet toiseksi setiksi varsin pitkällä kuunteluetäisyydellä. Hieman piti toisen kanavan bassoilta tiltata 41 hertsin moodia, toinen puoli toimii luomunakin nätisti.

_DSC0033@0,25x.jpg



Kuunteluetäisyys kaiuttimesta on noin 4 metriä ja setti varsin erilainen kuin Metrikit lähempää kuunneltuina. Huomasin tosiaan, että PWR-ICE -sarjan moduuleja voi linkittää myös analogisesti yhteen samasta XLR-ulostulosta kuin mistä otetaan AES-EBU seuraavalle vahvistimelle. Tämähän vuorostaan mahdollistaa lisäbassojen kytkemisen mukaan helposti. Voisin kuvitella suunnittelevani sellaisetkin aikanaan, jos/kun nyt saan nämä pääversiot edes valmiiksi. Ovat nimittäin vieläkin prototyyppikoteloissaan. Tilaa en ole huonekalujenkaan suhteen mitenkään optimoinut tätä settiä varten ja se on varsin arkinen sijoittelun puolesta.



taajuusvasteet-16.6.2018.jpg



Ja mittausdata REW:iin on linkin takana.
 
Vs: Imperial 2.0

Tänään oli hyvä sää kaiketi ja päätin mitata kohtalaisen viralliset mittaukset kokonaisuudesta bassojalan kanssa. Hätäisimmille on tietoa linkin takana.



Suuntaavuuden onnistuminen kiinnosti eniten itseäni ja muutaman epäkohdan tiesin jo ennestään. Mittauksissa on mukana mopojen pärinää sekä "lattiaheijastus" hieman reilun metrin mittausetäisyydeltä asfalttikentällä.

viralliset-mittaukset-eri-kulmista-bassojalan-kanssa-TAAJUUSVASTEET-15.8.2018.png




Bassojalan toimintaperiaate on omasta propellihatustani ja kuvaan sitä sanoin akustinen kuristin. Lopputulos vaatii jäykän kotelorakenteen ja siinä takasäteily voimistuu etusäteilyynkin nähden, mutta se on keilaltaan erittäin kapea. Sivuttaissäteily vastaa aika liki perinteistä dipolia. Hyvänä puolena rakenteessa on kuitenkin suurempi hyötysuhde matalilla taajuuksilla. Lisäksi elementillä on pieni koteloitu ilmajousi. Suosittelen tätä rakennetta varsinkin Peerlessin SLS-elementeille, mitkä omaavat korkeat Q-parametrit. Käytännössä akustisen kuristimen mittoja voi mutuilla kartiopinta-alan ja takana olevan vapaan pinta-alan suhteella, mitä verrataan elementin optimaalisen suljetun kotelon ja elementin VAS-arvon kanssa.
 
Vs: Imperial 2.0

Linkin takaa löytyvä aineisto 10 jakson dynaamisella aikaikkunoinnilla ja VCADiin pudotettuna. 10 jaksoa on tietysti ylipitkä "lattian" kanssa, mutta siltikään teesien toteutuminen ei näyttäisi olevan vielä lähellä.

Imperial2_Six-pack.png
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Imperial 2.0

Pelkkä jalustakaiutin on myös mitattuna edellisen viestiketjun linkin takana. En mitannut sitä erillisen kaiutinjalustan kanssa vaan bassojalan päällä.

viralliset-mittaukset-eri-kulmista-ilman-bassojalkaa-TAAJUUSVASTEET-15.8.2018.png
 
Vs: Imperial 2.0

Halloween hiipii kalenterissa lähemmä pimeyden myötä. Niinpä Imperial 2.0 jalustakaiutinkin sai CAD-ohjelmassa uuden ulkonäön.

44443595_774645696039324_331286426861699072_o.png



Ääntä on jo tovin kuulunut ja sanoisin, että kaiutin on aika "spooky". Nohevana tosin saattaa hoksata ihan käytännönkin syyn noille korville :)
 
Vs: Imperial 2.0

Tietokoneen näyttö on aika kirkas syksyn pimeydessä ja on tullut sitä nyt tuijotettua. Imperial 2.0 rakennusohje englanniksi kuitenkin alkoi edistyä. Lisää työtä on vielä kotelopiirustuksissa ja ohjeen jatkamisessa. Päivitän linkin takana olevaa PDF-prujua pikku hiljaa. Siitä on karsittu olennaista tietoa pois. Kansainvälinen hinta rakennusohjeelle on mietittävä myös. Täysin ilmainen siitä ei tule.
 
Vs: Imperial 2.0

Imperial 2.0 on hallussani ainoastaan suunnittelutietona enää. Prototyypit lähtivät maailmalle. Seuraava askel on tehdä lopullisia koteloita. Rakennussarjasta kiinnostuneille on mm. 3D malli PTC:n CAD-ohjelmaan jaossa. Dataa löytyy tämän linkin takaa zip-pakettina.

Creo Personal Editioniin voi tutustua täällä. Ohjelma edellyttää rekisteröintiä. Rakennusohje sisältää tarkemmat mittapiirrokset jokaisesta koteloiden osasta sekä olennaisesti myös jalustakaiuttimen jakosuotimen kytkennät.
 
Back
Ylös