Kannettavat bluetooth kaiuttimet

Nyt kun tuossa viikonlopun aikana on kuunnellut UE megaboom laitetta, voi hyvällä omalla tunnolla kehua laitetta onnistuneeksi hankinnaksi, sekä suositella tätä myös muille. Varsinkin ulkona, vapaasti sijoitettuna ei voi kuin hämmästellä laitteen tuottamaa musiikin toistoa, monta kertaa tuli kavereiden kanssa ihmeteltyä että miten helkkarissa tuommonen purkki voikin soida noin hyvin! Keskialue on luonnollinen, bassoista ei ole yritetty puristaa liikaa ja kaikenlainen musiikki soi tasapainoisesti. Luonnollisesti laitteen koko huomioon ottaen, jossain vaiheessa rajat tulevat vastaan kun äänenvoimakkuuden nostaa liian korkealle, alkaa särö puuttua peliin ja laatu kärsii. Kun tuota rajaa ei ylitä, saa tästä laitteesta kyllä todella hyvin suojatun, puhtaasti ja avoimesti soivan matkakaiuttimen, jonka laadun uskoisin riittävän useimmille. Sisätiloissa kannattaa kiinnittää huomiota sijoitteluun ja pyrkiä saamaan laite mahdollisimman kauas rajapinnoista, muuten varsinkin basson laatu kärsii. Muutamien tuntien sisäänsoitolla laatu paranee huomattavasti pakasta vedetyssä laitteessa ja firmis kannattaa päivittää ensimmäisenä uusimpaan versioon (Android ja Ios laitteille löytyy UE:n oma softa jolla pystyy mm. herättämään/sammuttamaan laitteen ja säätää volumea kaukosäätimen tavoin, päivittämään firmwaren yms.)

Miinus puolena voisi mainita akun pitkän latausajan, joka kannattaa pitää mielessä laitetta aktiivisesti käytettäessä. Onneksi akku sentään kestää pitkään täyteen ladattuna. Lisäksi oman kantolaukun kanssa ei mikään kompaktein liikuteltava, kestää kyllä liikuttelua hyvin suojattuna ilmankin. Hinta on myös pieni miinuspuoli mutta kun ajatellaan laitteen yleistä laatua ja varsinkin musiikin toistoa, ei tuo tunnu enää kovin korkealta.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli ostettua tuollainen JBL Charge 2+ joku kuukausi takaperin (99€ hintaan, nyt taitaa olla jo 70-80€) ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Akku kestää hyvin luvatun ja äänenlaatukin on mielestäni hyvä. Itsellä tuo tosin on 100% ulko- ja autotalli-käytössä joten mistään hifistelystä ei ole kyse. Yllättävän paljon vaikuttaa käytettävä äänilähde loppusoundiin bluetoothillakin. Ihan erilainen jopa minun puurokorvilla jos käyttää tablettia tai puhelinta. Kooltaan erittäin näppärä ja ebaysta tilatussa suojakotelossa entistä helpompi kuljettaa. Pieksee myös edellisen "työmaaradion" eli Makitan akkukäyttöisen joka osa-alueella soundista lähtien. Vaikka Makitassa musiikki meni 3.5mm johtoa pitkin eikä bluetoothin yli. On myös noin kuusi kertaa pienempi kuin Makita...

+ Koko
+ Akku
+ Bluetooth
+ Soundi
+ Kestää myös sadetta hyvin (unohdin 24tunniksi kaatosateeseen pihalle)
+ Hinta
 
Onkos mitään uutta varteenotettavaa vaihtoehtoa tullut? Kävin ruokatunnilla Stockkalla tarkoituksena ostaa Beolit 15 ja eikös ne oltu jo aamulla myyty loppuun. Testailin jotain muita kaiuttimia ja Bose Soundlink 3 yllätti takavasemmalta. Tykkäsin. En uskonut että mikään Bose uppoaisi meikäläiseen aiempien kokemusten takia. Eihän tuo nyt mikään neutraali ole, mutta innostava. En muista lukeneeni paljoakaan kehuja tuosta mallista, joten siinäkin mielessä tuo yllätti. Rakenne oli myös tukevan oloinen. En kumminkaan päätynyt ostamaan liki neljän huntin hintaan.
 
^UE Megaboom, vahva suositukseni. Vapaassa tilassa pääsee vasta loistoonsa ja vaatii sisäänajonsa. Osaa jopa hämmästyttää musiikin toistollaan. Highly recommended!
 
Viimeksi muokattu:
^tuohan olisi vaan 199 Gigantissa. Puoleen Bosen hinnasta. Pääseekö noissa marketeissa yleensä testaamaan mitään? Stockkalla pääsi. Täysin kokeilematta ei viitsi ostaa. :)
 
^ Uskaltaa ostaa vaikka kuulematta mutta ainakin täällä Gigantissa pääsi vertaamaan noita. Liikkeessä hyllyjen välissä tuo ei aivan päässyt oikeuksiinsa mutta en ole katunut ostosta päivääkään, todellinen bargain ja jos hinta on laskenut tuolle tasolle, juoksisin jo kauppaan! ;) Ks. What hifin arvio, jos ei muuta tekemistä illalle :)

http://www.whathifi.com/ultimate-ears/megaboom/review

Onpas hinta laskenut, vasta sai about tuohon "pikkuveljeä " UE Boom 2:sta. Itse maksoin kesällä 289e muistelen.
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy kyllä vääntäytyä Giganttiin. Alkaa olla hinta sen verta kohdallaan jos pariin sataan saa hyvää äänenlaatua!


Sent from my iPhone using Tapatalk
 
Juu, Gigantissa voi suht vapaasti itse kytkeä ja kokeilla.
Ei ole noottia vielä tullut, kun on soitellut ja kokeillut. Myyjät ovat yleensä jossain muualla ja helppoa nuo on laittaa soimaan. :)
 
Juu se hyvä puoli bluetoothlaitteissa tuntuu olevan. Oli äkkiä kokeiltu monta kaiutinta Stockkallakin :)
 
Toinen mitä kehuvat on Audio Pro addon tms. mutta jäi jo suojauksien puutteen ja möhkön rakenteen vuoksi pois laskuista, soi se ihan ok liikkeessä (paljon sanottu Audio Pro:sta!) mutta Boomin voi upottaa vaikka järveen ja jatkaa kuuntelua! :D , lisäksi tuo ympärisäteilevyys on makia, varsinkin ulkona!
 
Viimeksi muokattu:
Audio Pron itseasissa tyrmäsin ulkonäön vuoksi ja en siksi estannut sitä ollenkaan. Oli jotenkin tosi vanhan näköinen
 
Päädyin loppujen lopuksi tuttuun ja turvalliseen B&O:hon mistä on aiemmin yli kahdenkymmenen vuoden kokemus. Toivottavasti merkki ei petä tälläkään kertaa. Eli Beolit 15 tulee taloon tällä kertaa. Olin kahden vaiheilla tuon ja Megaboomin välillä, mutta tuli vastaan käytettynä niin sopivalla hinnalla että kuppi kallistui B&O:hon. Vielä ei ole kokemusta kotiloissa tuosta, mutta about viikon päästä ollaan viisaampia. :)
 
Jahas, lähti sitten keulimaan kunnolla, kuten aina hifisteillä ;) Minäkin lähdin kesällä ostamaan 99e jbl charge 2+:aa ja UE lähti mukaan, näin se vain menee :) Eiköhän tuo B&O laatua ole, ainakin Audio Videon arvostelun perusteella vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Tuohon hintaan odottaisi jo hyvää laatua saavan, pistähän kommentteja kun laite saapuu.
 
Joo taitaa tulla kokemuksia kohta sekä A6:sta että Beolitista. Samalle myyjälle tuli A6 myyntiin ja laitoin viestin että peruuttaa Beolitin ja ostan A6:sen, niin myyjä ratkaisi veloittamalla ja lähettämällä kummatkin. Hienoa toimintaa. Pitää sitten myydä Beolit pois, kun saapuu. No oma vika. Tavallaan.
 
Nyt on takana bluetoothkaiutinhankintayrityksiä ihan muutama....kumpikin Amazonostos osoittautui kusetukseksi. Tänään olin menossa hakemaan Gigantin outletista Geneva Model S kaiutinta sovitusti. Paikan päällä ilmeni, että jalat ovat hukassa. No se jäi sitten kauppaan. Megaboomia meinasin lähteä eilen ostamaan ja Gigantin tarjous olikin mennyt umpeen edellisenä päivä....

Mites sitten Beoplay A2? Olisiko siitä haastajaa Megaboomille? On niin kamalan hankala tehdä johtopäätöksiä kauppojen hälyisissä tiloissa.
 
Nonni kävelin liikkeeseen ja ostin Beoplay A1:sen. Ihan riittävä meikäläiselle ja helppo siirrellä. :)
 
Nyt olisi täällä hakusessa hyvälaatuinen bluetooth-kaiutin. Tarvetta olisi kunnon ghettoblasterille joka isomman osan vuodesta toimisi muksujen soittopelinä ja kesäisin omassa käytössä terassilla aina tarpeen vaatiessa. Silmään osui Marshall Woburn, oliskohan tuosta täyttämään vaatimukseni ja onko hintansa väärti? Soundin ja saatavan kapasiteetin pitäisi olla vähintään JVC Boomblasterin luokkaa. Jos jollakin on kokemuksia kyseisestä aparaatista tai sen pienemmistä malleista niin mielenkiinnolla kuulen mielipiteitä.

Marshall_Woburn.jpg
 
Eikö tosiaan kenelläkään mitään kokemuksia millainen laite tuo Marshall olisi? Tai voi vinkata jotakin muuta laitetta.

Tärkeimmät speksit, tuskin tälle voittajaa löytyy ihan helposti.

Power: 90 W
Class D Power amplifier
Equipped with: 2x 5.25" Bass woofer and 2x 1" Dome Tweeter
Frequency range: 35 - 22.000 thomann Hz +/-5 dB
Bluetooth 4.0
Input: 3.5 mm Jack, optical Input and RCA
Controls for Volume, Bass and Treble
Peak SPL: 110 dB
Dimensions (W x D x H): 400 x 308 x 200 mm
Weight: 7.9 kg
 
Viimeksi muokattu:
Klikkasin koriin sitten sokeana :). Pakkohan siitä jonkun on kerätä kokemuksia kun muilla ei ilmeisesti ole.
 
Back
Ylös