Kamarimusiikkia

Robert Schumann (1810-1856)
Kamarimusiikki

Robert Schumann oli romantiikan ajan keskeisimpiä säveltäjiä. Hän vaikutti suuresti romanttisen musiikin kehittymiseen sekä oman tuotantonsa että muun vaikutuksen kautta, esteetikkona ja kriitikkona. Schumann sävelsi eniten pianomusiikkia ja liedejä, mutta myös orkesteriteoksia, kamarimusiikkia sekä kuoroteoksia ja muita laajoja vokaaliteoksia.

Schumann keskittyi eri genreihin puuskittain, esimerkiksi vuosina 1832-39 hän loi lähinnä pianomusiikkia ja 1840 taas oli liedin vuosi, kaikkiaan 168 liediä vuoden aikana. Vuosi 1841 oli sinfonioiden vuosi ja 1842 Schumann aloitti kamarimusiikin säveltämisen.

Ensimmäiset kamarimusiikkiteokset olivat opuksen 41 kolme jousikvartettoa, a-molli, F-duuri ja A-duuri. Nämä ovat heti täysipainoisia ja puhdasverisiä romanttisia jousikvartettoja, muodoltaan ja soinniltaan täysosumia. Samaahan ei voi sanoa Schumannin sinfonioista, joissa on orkestrointiongelmia -- näitähän ovat eräät muut säveltäjät parannelleet. Jousikvartetoista voi suositella ainakin Melos-kvartetin esityksiä, mutta varmasti on muitakin erinomaisia.

Tämän jälkeen Schumann sävelsi ainoastaan sellaista kamarimusiikkia, jossa on piano mukana. Pianokvintetto Es-duuri opus 44 on ensimmäinen ja merkittävimpiä tälle kokoonpanolle sävelletty teos. Kvintetto on ehkä Schumannin tunnetuin kamarimusiikkiteos. Pian tämän jälkeen syntyi pianokvartetto Es-duuri opus 47. Tämäkin on Schumannin parhaita kamarimusiikkiteoksia ja se on jäänyt syyttä kvinteton varjoon. Kvintetosta tunnen vain Bernsteinin ja Juilliard-kvartetin erinomaisen esityksen. Kvartetosta voi suositella Pro Arte kvartetin tai Ames-kvartetin hieman vanhempia esityksiä. Näistäkin on epäilemättä uudempia suositeltavia levytyksiä.

Schumannin kaksi myöhäistä sonaattia viululle ja pianolle, a-molli opus 103 ja d-molli opus 121, ovat omia suosikkejani Schumannin kamarimusiikkiteoksista. Ensimmäinen on hyvin tiivis ja dramaattinen, toinen taas romanttisen lavea. Schumannin myöhäisteoksia on pitkään pidetty heikompina säveltäjän ailahtelevan mielenterveyden vuoksi, mutta tässä lienee kyse ennakkoluuloista. Pinchas Zukermanin ja Marc Neikrugin levytys on erinomainen. Schumann sävelsi lisäksi pari osaa viulusonaattiin, jonka muut osat olivat Johannes Brahmsin ja Albert Dietrichin kirjoittamia.

Schumann sävelsi kolme pianotrioa, d-molli opus 63, F-duuri opus 80 ja g-molli opus 110. Lisäksi Fantasiestücke opus 88 on sävelletty samalle kokoonpanolle. Näitä teoksia en vielä tunne, täytyy yrittää paikata tämä aukko.

Lisäksi kannattaa mainita joukko pienempia teoksia eri kokoonpanoille. Monet näistä ovat todellisia helmiä, esimerkiksi Fantasiestücke opus 73 (klarinetti ja piano), Märchenbilder opus 113 (alttoviulu ja piano), Märchenerzählungen opus 132 (klarinetti, alttoviulu ja piano). Nämä löytyvät esimerkiksi levyltä, jolla soittavat Kim Kashkasian, Eduard Brunner ja Robert Levin (levyllä myös Kurtágin alttoviuluteoksia).

Schumannin syntymästä tulee kuluneeksi 200 vuotta tänä vuonna, tarkemmin sanoen kesäkuun kahdeksantena. Täytän itsekin pyöreitä vuosia samana päivänä, tosin hieman vähemmän. Pitänee varata jotain Schumannia sitä juhlistamaan.

KL
 
Onnea jo etukäteen. Toivottavasti jaksat jatkaa näitä kirjoituksia myös sitten vanhoilla päivilläsi.

:) v-a
 
Kiitoksia hyvistä vinkeistä, KL.

Kuulostelin "Kuolemaa ja tyttöä" muutamana iltana, hyllyyni on sattunut hyvä levytys hienosta kvartetosta.

0794881868827.jpg


Pitänee tilailla jatkossa lisää Scubertia.

lehtk sanoi:
Franz Schubert (1797-1828)
...
Jousikvartetot a-molli (D 804) ja d-molli (’Tyttö ja kuolema’, D 810) vuodelta 1824 ovat ylimaallisen kauniita ja juuri Schubertille ominaisen romanttisen ilmaisun läpitunkemia. Molemmissa teoksissa on synkkiä ja traagisia sävyjä, erityisesti jälkimmäisessä d-mollikvartetossa. Liikanimensä teos on saanut siitä, että kvarteton hidas osa on sarja muunnelmia Schubertin omasta liedistä ’Der Tod und das Mädchen’.
KL
 
Kävin kuuntelemassa "kamarimusiikkia" Tampere Biennalessa. Teos oli Antti Auvisen Palo Inferno, kantaesitys. Soittimina midiklarinetti, huilu, piano, harppu ja sello. Ja ihmisäänet. Eipä siinä mitään, varsin perinteinen kokoonpano lukuunottamatta ensin mainittua soitinta mutta instrumenttien soittotapa oli varsin persoonallista. Pianisti soitti suoraan soittimensa kieliä kapuloilla. Harpisti hinkkasi harpun kieliä käsin, koputteli soittimen runkoa, huokaili ja kuiskaili mikrofoniin. Huilisti välillä puhalsi instrumenttiinsa, välillä höpötti siihen jotain. Sellisti soitteli ihan tyynesti perinteiseen tapaan jousella mutta (öh) selkäpuolelta... ja välillä taputteli soittimen runkoa. Midiklarinetti päästeli ilmoille omia säveliään, persoonallinen instrumentti sinänsä, sehän ei tietääkseni ole edes akustinen himmeli vaan periaatteessa syntetisaattori joka etäisesti muistuttaa puhallinta. Tuloksena oli hyvin persoonallista ja hämmentävääkin äänimaisemaa. Jotenkin etäisesti tuli mielleyhtymä Ligetin kappaleisiin Aventures ja Novelles Aventures mutta Auvisen teos oli jotenkin hengittävämpi ja orgaanisempi. Sanoisinpa jopa että klassikon aineksia.
 
Tässä pari kamarimusiikin löytöä kirjaston valikoimista:


 
Back
Ylös