Kalliimmat levysoittimet

Tämä onkin hyvä pointti. Mikäänhän ei estäisi rakentamasta nykyaikaista cost-no-object-suoravetoa sen sijaan että yrittää remmivedolla saavuttaa 60-70-luvun teknisen tason 50 vuoden yrittämisen jälkeen. Harmi että todellista kiinnostusta tuollaiseen ei taida olla, liian vaikeaa ja kallista? Katteet ovat paremmat kuin laittaa no-name moottorin hienoihin kuoriin ja kuminauhan pyörittämään. Koska tätähän se levarien high-end liian isolta osin on. Ja en yleistä, on poikkeuksia.
Eikös toi Teknarin SP-10R ole vähän tommoinen cost-no-object levari?
 
OT. Rif sanoi mielestäni hyvin joskus, että tonni on hänelle raja rasialle.
Jos minä ostaisin paremman rasian, hinta olisi n. 1,5k€. Lyra, Glider, Dynavector.....
Saitko selkeää parannusta Lyraan vaihtaessasi Allaertsin rasiaan?

Kyllä se on omalla tasollaan vaikka Delokseenkin nähden ja ennen kaikkea hieno match S9:iin.


Sent from my iPhone using Tapatalk Pro
 
Tämä onkin hyvä pointti. Mikäänhän ei estäisi rakentamasta nykyaikaista cost-no-object-suoravetoa sen sijaan että yrittää remmivedolla saavuttaa 60-70-luvun teknisen tason 50 vuoden yrittämisen jälkeen. Harmi että todellista kiinnostusta tuollaiseen ei taida olla, liian vaikeaa ja kallista? Katteet ovat paremmat kuin laittaa no-name moottorin hienoihin kuoriin ja kuminauhan pyörittämään. Koska tätähän se levarien high-end liian isolta osin on. Ja en yleistä, on poikkeuksia.
Tästä on muistaakseni keskusteltu joskus ennenkin. Joku maailman foorumeilta lukemani selitys/teoria (ennen kuin Teknari teki suoravedoistaan uudet versiot) meni suunnilleen näin: Levarin suoravetomoottorille ei ole muita käyttökohteita, joten täysin uuden huippuluokan suoravetomoottorin suunnittelu ja valmistaminen vaativat niin suuret resurssit (itse moottorin ja sen ohjauksen suunnittelu, tehdaslinjaston suunnittelu sekä moottoreita valmistavan tehdaslinjaston rakentaminen), että pelkästään hifilaitteiden myynnistä leipänsä saavalla valmistajalla ei ole siihen nykymyyntimäärillä rahkeita. Ehkä jotain kertoo sekin, että myös 70-80-luvuilla myös monien japanilaismerkkien (pois lukien suurimmat merkit) suoravetomoottorit ja -ohjaus tulivat C.E.C:n tehtaalta.

EDIT. Yllä olevaan on poikkeuksen muuten tehnyt myös amerikkalainen VPI, mutta tuollaisia ei taida olla kellään Suomessa...

Osin samasta ongelmasta johtunee se, että myös uusia välipyörävetoja on nähty aika vähän, vaikka myös välipyörävedon edut nykyisin tiedostetaan. Sen verran helpompi välipyörävetomoottori kuitenkin on valmistaa, että esim. Loricraft ja Saskia ovat uusia (veret seisauttavan hintaisia) välipyörävetoja valmistaneet, mutta hämärä mielikuva on että kumpikaan yritys ei enää olisi oikein voimissaan.

Hihnavetoihin kelpaavat moottorit sen sijaan ovat yksinkertaisia yleismoottoreita (etenkin ac-moottorit), joita valmistetaan suuruuden ekonomialla ja muutamaa laatuluokkaakin on vissiin tarjolla. Moottoreille ei paljon hintaa tule vaikka pienvalmistaja virittelisi referenssimallinsa ympärille neljä moottoria.
 
Viimeksi muokattu:
^Kyllä, "on poikkeuksia"
Tai se SAT XD1, Brinkmann tai AMG.

Mutta tässäkään asiassa se vetotapa ei ollut se mun pointti, vaan se että nykyisellä osaamisella, komponenteilla ja materiaaleilla ei olla välttämättä rajoittuneita vetotapaan, jotta saavutetaan haluttu lopputulos.
 
Viimeksi muokattu:
Tästä on muistaakseni keskusteltu joskus ennenkin. Joku maailman foorumeilta lukemani selitys/teoria (ennen kuin Teknari teki suoravedoistaan uudet versiot) meni suunnilleen näin: Levarin suoravetomoottorille ei ole muita käyttökohteita, joten täysin uuden huippuluokan suoravetomoottorin suunnittelu ja valmistaminen vaativat niin suuret resurssit (itse moottorin ja sen ohjauksen suunnittelu, tehdaslinjaston suunnittelu sekä moottoreita valmistavan tehdaslinjaston rakentaminen), että pelkästään hifilaitteiden myynnistä leipänsä saavalla valmistajalla ei ole siihen nykymyyntimäärillä rahkeita. Ehkä jotain kertoo sekin, että myös 70-80-luvuilla myös monien japanilaismerkkien (pois lukien suurimmat merkit) suoravetomoottorit ja -ohjaus tulivat C.E.C:n tehtaalta.

Osin samasta ongelmasta johtunee se, että myös uusia välipyörävetoja on nähty aika vähän, vaikka myös välipyörävedon edut nykyisin tiedostetaan. Sen verran helpompi välipyörävetomoottori kuitenkin on valmistaa, että esim. Loricraft ja Saskia ovat uusia (veret seisauttavan hintaisia) välipyörävetoja valmistaneet, mutta hämärä mielikuva on että kumpikaan yritys ei enää olisi oikein voimissaan.

Hihnavetoihin kelpaavat moottorit sen sijaan ovat yksinkertaisia yleismoottoreita (etenkin ac-moottorit), joita valmistetaan suuruuden ekonomialla ja muutamaa laatuluokkaakin on vissiin tarjolla. Moottoreille ei paljon hintaa tule vaikka pienvalmistaja virittelisi referenssimallinsa ympärille neljä moottoria.
Tämä asettaa puheet materiaalitekniikan ja hienomekaniikan kehityksestä outoon valoon, luulisi että nykymateriaaleilla voisi tehdä kaiken tuon tarkemmin, paremmin ja halvemmalla. Ja kun levari maksaa kymppitonneja, ei piensarjoille siihen mitään teollista tuotantolinjaa tarvitaan. Tuotanto on luokkaa 20 kpl vuodessa.

Mutta tietenkin tuo on täysin totta, jos jotain moottoria, komponenttia tms. ei saa joltain liukuhihnalta valmiina, niin high-end ei ole sellainen bisnes jossa sitä aletaan tehdä puhtaalta pöydältä. Se ei ole yksinkertaisesti liiketaloudellisesti järkevää.
 
Hihnavetoihin kelpaavat moottorit sen sijaan ovat yksinkertaisia yleismoottoreita (etenkin ac-moottorit), joita valmistetaan suuruuden ekonomialla ja muutamaa laatuluokkaakin on vissiin tarjolla. Moottoreille ei paljon hintaa tule vaikka pienvalmistaja virittelisi referenssimallinsa ympärille neljä moottoria.

Tähän vielä sellainen kommentti, kun nyt sattumalta tuli seurattua yhden, useammalla moottorilla varustetun kieputtimen suunnittelua ja tuotekehitystä. Moottori ei ole kallis. Mutta siitä tulee ihan mielettömän kallis kun niitä tarvitaan esim kolme, toleransseiltaan ja spekseiltään identtistä – ja kun siihen lisätään virtalähde joka kykenee ohjaamaan niitä oikeasti synkronoidusti.

Samaan aikaan noista monella moottorilla toteutetuista himmeleistä on tullut kummallinen muoti-ilmiö. On ihan tervettä miettiä miten paljon sillä moottoreiden määrällä on merkitystä suorituskykyyn, jos moottoreissa ei ole rutkasti vääntöä ja käytetään painavaa lautasta.
 
Tätä vetotapa- ja materiaalikeskustelua (johon taas itsekin osallistuin) enemmän kuulisin kyllä tuota aloituksessa ehdotettua keskustelua. Minuakin kiinnostaisi tietää millaisen prosessin/sattuman kautta palstalaiset ovat omiin levareihinsa päätyneet ja minkä kokevat oman kombonsa ratkaisevaksi vahvuudeksi edeltäjiin (ja muualla kuultuihin komboihin) verrattuna.
 
mitä piirteitä seikkailuissanne levysoitinmallistojen keskellä on tullut esille.

Käytän nyt termiä paremmissa kalliimman sijaan, kun keskustelu alkaa jo siirtyä 5000e soittimista 50000 euron soittimiin, niin ääneen tulee vakautta, selkeyttä, puhtautta ja resoluutiota ja tunne että kaiuttimista soi levy, ei levysoitin.
Mitä eroja näiden soittimien välillä sitten on... ei kovin isoja, esim. vuoden 2009 musiikkimessujen levysoitinvertailussa ei nauhoitteista ainakaan minun korvin voi mitään järisyttäviä eroja poimia kun soimassa ovat Michell Gyro, SME 20/12, TW Acustic Raven ja Avid Acutus, varsina Grahamia ja SME:tä, rasioina Benz, Transfiguration ja Dynavector -tuotteita. Mutta hyvin ne soivat kaikki.
Vai muistaako joku paikalla ollut toisin/paremmin mitä se ääni kajarien läpi oli?

Pitkälti mieltymys ja varat ohjaavat valintoja vetotavan, äänivarsien määrän, laitteen koon/massan ja käytettävyyden välillä tasapainotellen.
 
Tätä vetotapa- ja materiaalikeskustelua (johon taas itsekin osallistuin) enemmän kuulisin kyllä tuota aloituksessa ehdotettua keskustelua. Minuakin kiinnostaisi tietää millaisen prosessin/sattuman kautta palstalaiset ovat omiin levareihinsa päätyneet ja minkä kokevat oman kombonsa ratkaisevaksi vahvuudeksi edeltäjiin (ja muualla kuultuihin komboihin) verrattuna.

Tuohon on ihan hirveän vaikea vastata. Itse hankin esim DPS:n sen vuoksi että se on ns valmis paketti ja se toteuttaa sellaista soundi-ihannetta, mekaniikkaa ja viimeistelyä, jota itse arvostan. Siitä huolimatta että se ns boutique-kapine – tai autotallivalmistajan tuote, niin sen suorituskyky on ihan kilpailukykyinen sekä isompien valmistajien, että kalliimpien pyörittimien kanssa. Dr Feickertin softalla mitattuna se on yksi parhaista pyörittimistä esim huojunnan suhteen – siis niistä soittimista, joita itse on tullut mitattua. Se on näennäisesti yksinkertainen hihnavetoinen pyöritin, jonka ylläpito ja säädettävyys on kohtuullisen helppoa. Siihen ei kannata minusta laittaa muuta kuin saman suunnittelijan varsi ja se on ajateltu toimivan tietynlaisilla rasioilla, jotka myös puhuttelivat Itseäni.

Nykyinen soitin on paljon kalliimpi. Tavallaan vähän monimutkaisempi mutta toteuttaa hyvin samanlaista soundi-ihannetta, joskin vähän pidemmälle vietynä ja omaa sopivan synergian suhteessa muuhun settiin.
 
Viimeksi muokattu:
Käytän nyt termiä paremmissa kalliimman sijaan, kun keskustelu alkaa jo siirtyä 5000e soittimista 50000 euron soittimiin, niin ääneen tulee vakautta, selkeyttä, puhtautta ja resoluutiota ja tunne että kaiuttimista soi levy, ei levysoitin.
Mitä eroja näiden soittimien välillä sitten on... ei kovin isoja, esim. vuoden 2009 musiikkimessujen levysoitinvertailussa ei nauhoitteista ainakaan minun korvin voi mitään järisyttäviä eroja poimia kun soimassa ovat Michell Gyro, SME 20/12, TW Acustic Raven ja Avid Acutus, varsina Grahamia ja SME:tä, rasioina Benz, Transfiguration ja Dynavector -tuotteita. Mutta hyvin ne soivat kaikki.
Vai muistaako joku paikalla ollut toisin/paremmin mitä se ääni kajarien läpi oli?

Pitkälti mieltymys ja varat ohjaavat valintoja vetotavan, äänivarsien määrän, laitteen koon/massan ja käytettävyyden välillä tasapainotellen.

Tuo oli hauska tapahtuma! Noiden kohdalla huomioisin että kaikki soittimet edusti melko samanlaista lähestymistä asiaan. Ravenia lukuunottamatta kaikki oli jousitettuja ja kaikki soittimet oli hihnavetoisia. Grahamin varsi oli ainoa laakeroinniltaan poikkeava; unipivot, joskin sekin on sen verran dempattu että omasta mielestäni soundi ei ole, hyvässä eikä pahassa, perinteisen unipivotin ominaisuuksia korostava.

Hyviähän ne kaikki soittimet toki oli – ja kyllä niistä kaikista kuuli sen mikä hyvälle soittimelle on tunnusomaista. Vieraassa tilassa ja vieraalla setillä tietty vaati keskittymistä, jotta erot hahmottui – mutta kyllä mulle senkin suhteen jotain on jäännyt mieleen.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä onkin hyvä pointti. Mikäänhän ei estäisi rakentamasta nykyaikaista cost-no-object-suoravetoa sen sijaan että yrittää remmivedolla saavuttaa 60-70-luvun teknisen tason 50 vuoden yrittämisen jälkeen. Harmi että todellista kiinnostusta tuollaiseen ei taida olla, liian vaikeaa ja kallista? Katteet ovat paremmat kuin laittaa no-name moottorin hienoihin kuoriin ja kuminauhan pyörittämään. Koska tätähän se levarien high-end liian isolta osin on. Ja en yleistä, on poikkeuksia.

Hmm, oliskohan tämä tuollainen:


Jostain luin että noita valmistettiin vain neljä kappaletta. En tiedä pitääkö väite kutinsa vai ei. Ongelma näiden pikkuisen kalliimpien levysoitinten kanssa on tietysti se että missä niitä ylipäänsä pääsee kuuntelemaan? Suomessa messuilla on ollut Transrotorin öljynporauslauttoja muutamaankin otteeseen ja ne ovat kyllä jättäneet hyvin vaikuttavan jälkimaun ainakin meikäläsen päänuppiin. Mutta silti täysin mahdoton tietää miten nekään suhtautuvat oman hintaluokkansa verrokeihin sillä eihän tässä maassa ole varmaan ainuttakaan TechDasia tai SATia. Ulkomaille pitäisi lähteä jos haluaisi moisia (ja muita vastaavia) kuulla.
 
Levysoittimien kanssa mulla on sama juttu kuin muidenki hifi-laitteiden,en ymmärrä tekniikasta,materiaaleista jne jne
juuri yhtään mitään niin en tiedä milloin valmistajien jutut on myyntihöpinöitä ja milloin niillä jotain merkitystä,no en
usko että jotku laitteen suunittelu perusteet voisi kertoa miltä kyseinen laite mun setissä/huonees tulis kuullostaa.

Videon ukko tuntuu tietävän miten/mistä haluu levarinsa olevan valmistettu,
omistaa myös kiinnostavat kajarit.

 
Kiinnostaisi kuulla, miten Linnin ja muiden merkkien harrastajat ovat omiin laitteisiinsa päätyneet. Onko takana pitkä kokeilujen polku, kuuntelut kanssaharrastajien luona, ulkomaisten lehtien tai nettikeskustelujen arviot, yleinen luottamus valmistajan mallistoon tms. Millaiset ominaisuudet ratkaisuissa painaneet, äänenlaatu, käyttöominaisuudet yms. ja onko levysoittimen (tai pyörittäjä/varsi -kombo) hankinta vasta käynnistänyt äänirasian hakemisen ja testailut tai twiikkailut yms. harrastamisen vai löytyikö jo finaalin sielunrauha.
Mun ensimmäinen (2003) vähän parempi ja arvokkaampi levysoitin oli Michell Gyrodec. Ulkonäköön ihastuin jne. Asensin pyörittimeen ensimmäiseksi Rega RB-300 äänivarren kun sellainen oli käsillä, mutta myöhemmin löytyi käytetty uni-pivot Graham Model 2.2, joka on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Samaan soittimeen ensimmäinen arvokkaampi äänirasia oli Benz-Micro Ruby 3. Tuohon aikaan kokeilussa ollut Transfiguration Orheus -äänirasia oli match made in heaven tuon äänivarren kanssa. Soitin tuli paranneltua vielä HR PSU -virtalähteellä ja Orbe Platter Kit -laakeri/levylautanen -päivityksellä. Äänirasiaesivahvistimena toimi Lehmann Audio Silver Cube. Ihan tajuttoman tyytyväinen olin!

No, muttaman vuoden päästä Petri Mutanen tarjosi hänen uutena hankkimaansa SME20/2A -soitinta. Siitä kertova juttu vuoden 1993 Hifi-lehdessä oli jäänyt jonnekin alitajuntaan kaivertamaan, vaikken silloin ollut ollutkaan yhtään tuollaisesta kiinnostunut. Ajattelin, että jos tuohon en tartu niin en varmasti koskaan tulisi tuota kokemaan muuten. Tartuin ja tuossa tuo soitin soi parasta aikaa kun tätä kirjoitan.

Kaikenlainen isompi säätö on sen myötä jäänyt, eli tavallaan finaalissa ollaan. Ei minulla ole yhtään mitään tarvetta lähteä tuota vaihtamaan, enkä siitä luopuisi vaikka joku LP12 tuohon ilmestyisikin.

Rega Planar 3 ja Technics SL-1200 mkII tällä hetkellä vaatekaapin hyllyllä odottamassa parempia aikoja.
 
^^"Joen naapuri valmisti U-2 vakoilukoneen kameran liikutusmekanismit" 😵. Vähän aikaa sitten luin juuri artikkelin näiden vakoilukoneiden kehittelystä. Kamera- ja filmitekniikalla oli siinä suuri osuus. Piti saada tarkka mutta kevyt rakenne. Kameralla otettiin kohteesta neljä(?) erillistä kuvaa: eteen, taakse, vasemmalle ja oikealle. Sitä varten tarvittiin liikuttelumekanismi. Anteeksi OT 🙇‍♂️.
 
Viimeksi muokattu:
SAT on hieno vermes, mutta ei tuossa mitään uutta ole. SME on tehnyt samanhenkistä jo 90-luvulla. TachDas... Eikös Thorensilla ja Microlla ole ollut vastaavia tai järeämpiäkin kaukana viime vuosituhannella. Teknari on vanhan lämmittelyä. Hiottu vähän kulmia pois, mutta tuskin järisyttävästi erilainen kuin esi-isänsäkään. Hienoja vehkeitä kaikki, mutta en minä osaa nähdä noissa mitään uutta ja mullistavaa.

Tarkennetaan tähän väliin, että ymmärtääkseni TechDasin taustalla on samoja hahmoja kuin Micronkin ja se kyllä näkyy kun katsoo niitä vähemmän kuorrutettuja malleja: Massivilautanen minimalistisessa plintissä, johon saa tarvittaessa kiinni joka kulmaan varsilevyn, ilmalaakeri ja levy vakuumilla kiinni. Lähes identtisiä Micron SX/RX-sarjojen, vai mitä ne mallit nyt olikaan, kanssa.
 
Tarkennetaan tähän väliin, että ymmärtääkseni TechDasin taustalla on samoja hahmoja kuin Micronkin ja se kyllä näkyy kun katsoo niitä vähemmän kuorrutettuja malleja: Massivilautanen minimalistisessa plintissä, johon saa tarvittaessa kiinni joka kulmaan varsilevyn, ilmalaakeri ja levy vakuumilla kiinni. Lähes identtisiä Micron SX/RX-sarjojen, vai mitä ne mallit nyt olikaan, kanssa.

Jep – juuri noin. Koko TechDasin idea oli jatkaa siitä mihin Micro Seiki 90-luvun lopussa lopetti.
 
Keskustelua voi varmaan summata niin, että levysoittimen perustoimintaperiaatteeseen ja sen toteutustapoihin ei ole tullut kamalasti uutta viimevuosina, mutta materiaaleissa ja komponenttien toleransseissa on jopa paljonkin kehitystä. Arvaan mihin soittimeen Natas tuossa viittaa ja se on tosiaan innovatiivinen, hyvin ajateltu ja tehty laite. Sekin on kuitenkin laajemmassa katsannossa jousitettu hihnaveto ja noudattaa varren osalta tuttuja laakerointiratkaisuja ja geometriaa.

Älkäämme unohtako EMT 930 st ja EMT 927. Molemmat ovat hyvin haluttuja ja erittäin tyyriitä hankkia käytettynä

Ja uutena mahdottomia hankkia!
 
Mulla on ollut vuodesta 2014 lähtien seuraava kombo:

pyöritin: Kuzma Reference 2
varsi: Kuzma 4point Kondo VZ II sisäjohdotuksella
rasia: Koetsu Rosewood Signature Platinium

Kokonaisuuden ovh tuohon aikaan oli reippa 20 kEur. Tuo pyöritinhän oli pitkään Soundfactorissa demossa eri varsi ja rasiakombinaatioilla, useimmiten taisi olla perus Stogi varsi ja millon mikäkin rasia. Kuuntelin usein liikkeessä käydessäni tuota soitinta, eikä mitään ihmeellisiä väristyksiä aiheuttanut. Soi toki kivasti mutta siinä se. Sitten Mitro asensi pyörittimeen Stogi Ref 313 VTA varren ja Shelter Harmony rasian, no johan alko lyyti kirjottaan. Tätä tovin kuunneltuani heräsi ajatus, että tämähän täytyy saada kotiin testattavaksi. Taisin Mitrolle mainita myös että myy toi soitin mulle......

Kotona oli siihen aikaan Avid Volvere Sp SME 309 varrella ja Shelter 501 rasia. Tämän ovh tais olla jotain 7 kEur. Ihan mallikas kombo mutta kelluvalla lattialla melkonen pomppulinna. No, kun Kuzma asennettin tilalle niin kyllä toiston ihan joka osa-aluella mentiin reilu harppaus eteenpäin. Vakautta, selkeyttä, puhtautta ja resoluutiota. Erityisesti bassoihin tuli voimaa ja sävyjä lisää. Tätä ei kauaa tarvinnut kuunnella kun kävi selväksi, että tämä on saatava omaksi. Mtrolta löytyi uusi pyöritin varastosta, varren upgreidasin vielä 4pointiin ja rasiaksi valikoitui muutamien kokeilujen jälkeen Koetsu. Tällä on nyt menty 7 vuotta tyytyväisenä. Nyt ehkä uusi rasia vähän polttelisi ja olisihan Kuzman Stabi M mielenkiintoinen.......

Omassa setissä ei muita laatulevareita ole käynyt ja muissa yhteyksissä kuultuja en ala nyt vertaileen. Mutta omakohtainen kokemus siirryttäessä noin 5-7 kEur:n soittimesta sinne noin 20 kEur:n luokkaan on, että parannus on ollut merkittävä.
 
Back
Ylös