Kaksikanavainen kotiteatteri

mieletön

Käyttäjä
Liittynyt
24.3.2009
Viestejä
23
Moi kaikille!

Itse olen tässä pohtinut hyvän aikaa siirtymistä nykyisestä monikanavalaitteistosta laadukkaasen kaksikanavaiseen kotiteatteriin. Käyttö tulee olemaan suurin piirtein fifty-sixty musiikkia ja elokuvia. Musiikin puolella kolahtaa eniten proge, ambient ja kaikki siltä väliltä. Myös 70- ja 80-lukulaista heviä tulee toisinaan soitettua, eli Black Sabbathia, Deep Purplea, Uriah Heepiä ym. Elokuvissa en ole koskaan arvostanut mitään jytinää tai huonetta tärisyttäviä räjähdyksiä, vaan lähinnä tunnelmaa ja selkeää dialogia.

Nykyinen laitteisto on:
- Marantz SR4600
- Onkyo HTP-103E 6.1-kaiutinsarja
- Oppo DV-980H liitettynä vahvariin koaksiaalikaapelilla (S/PDIF)

Tässä nyt olen pähkäillyt, että miten saisin järkevimmin "pävitettyä" tämän (hyvän hinta/laatu-suhteen) kaksikanavalaitteistoksi, joka tukee parhaiten edellä mainittuja omia mieltymyksiä. Luultavasti olisi ensin järkevintä päivittää kaiuttimet ja säästää sitten rahaa kunnon kaksikanavahvariin. Vahvarin vaihdon yhteydessä tulisi varmaan myös kyseeseen CD-soittimen hankinta, sillä Oppo on korkeintaan välttävä ko. hommassa. Toisaalta vahvarin hinnalla saisi aika paljon levyjä ja leffoja, joten vähän mietityttää kuinka paljon parempi stereovahvari sitten olisi kuin tämä nykyinen A/V-vahvistin kahdella kaiuttimella? Tässä on ainakin se etu, että saa äänet digitaalisesti DVD-soittimelta.

Kaittimista olen alustavasti pohtinut joko kahta jalustakaiutinta ja subbaria, koska yleinen mielipide näyttää olevan, että halvalla ei saa hyviä lattiakaiuttimia. Toisaalta kiinnostaisi onko olemassa jotain laadukkaita, suht edullisia jalustakaiuttimia jotka toistavat sen verran alas ja napakasti, että subbaria ei välttämättä tarvitse? Alustavasti olen pohtinut Q Acoustics 1020i tai Tannoy Mercury F1 -jaustakaiuttimia sekä BK XLS200-DF -subia. Subin hinta rajaa kautinvalikoimaa, koska budjetti ei ole rajaton, mutta toistaiseksi en ole löytänyt mitään suurin piirtein samankokoista hinta/laatu-suhteeltaan parempaa subbaria. Esim. Anthony Gallo TR-1 on tyylikkään näköinen, mutta ei vaikuttanut mielestäni kovinkaan laadukkaalta noin muuten.

Lisäksi kaipaisin kokemuksia monikanavavehkeistä kaksikanavaisiin vaihtaneilta, että oliko vaihto mielestänne kannattava? Onko elokuvista sittenkin jäänyt uupumaan jotain, vai oletteko tyytyväisiä uuteen settiinne?
 
Varo vaan = moposi karkaa kohta käsistä ;)
2 kanavaan kun siirtyy,huomaa kaikki virheet soinnissa.
Mulla kävi juuri tollain ja nyt monta tuhatta köyhempänä kuuntelen musaa....
Mutta onnellisena :D
 
Juu, tämä vaara on olemassa :D

Nykyinen settini on käytännössä ensimmäinen vähänkään hifiä muistuttava laitteisto jonka olen omistanut. Ennen olen omistanut vain erinäisiä pakettistereoita, ja olin ihan puulla päähän lyöty siitä, miten paljon paremmalta se(kin) kuulostaa kuin jotkut pakasta vedetyt Philipsit. Toivottavasti tähän wow-efektiin ei synny mitään riippuvuutta...
 
Kahdella kanavalla tulee joskus leffa kateltua kun toistaa tietokoneelta.
Jos oikea leffa,toistan 5.1 äänellä DVD soittimella.
 
Katselen leffoja tietokoneeltani, joka on sitten kytketty kuulokeliitännästä rca:lla vahvistimeen. Eli en ihan tarkalleen tiedä mitä tuo windvd vai mikä lienee ohjelma äänelle tekee. Mutta asia oli siis että yllättävän hyviä stereo miksauksia on leffoissa tai monikanava stereoksi muunnoksia tietokone tekee, sillä hyvää tilavaikutelmaa ääniraidasta irtoaa, kun on äänikuva-asiat kohdillaan kaiuttimien asettelussa. Puheet tulevat keskeltä, ukkonen jyrisee jossain kaukana kuvan taustalla...
En ole kaivannut lisää kaiuttimia, hieman alemmas ulottuvaa toistoa kyllä.
 
Mahtaako B&W DM 610i -kaiuttimet olla mistään kotoisin? Tuollaisia löytyisi ~150 euron kieppeillä käytettynä. Vanhojahan nuo alkavat jo olla (90-luvun alkupuolelta), mutta onko kaiuttimissa sitten tapahtunut suurta kehitystä viimeisen 15 vuoden aikana? Entä mitenköhän nuo vertautuisivat uusiin ~200 euron kaiuttimiin, eli ovatko ne selkeästi paremmat tai huonommat?
 
Tarkoitatko kuitenkin B&W DM110i kaiuttimia?

Jos tarkoitat, niin minusta tuo hinta on ihan liikaa. Mallia 610i en tiedä enkä tunne, onhan sellainenkin saattanut olla.
 
mieletön sanoi:
Moi kaikille!

Itse olen tässä pohtinut hyvän aikaa siirtymistä nykyisestä monikanavalaitteistosta laadukkaasen kaksikanavaiseen kotiteatteriin. Käyttö tulee olemaan suurin piirtein fifty-sixty musiikkia ja elokuvia. Musiikin puolella kolahtaa eniten proge, ambient ja kaikki siltä väliltä. Myös 70- ja 80-lukulaista heviä tulee toisinaan soitettua, eli Black Sabbathia, Deep Purplea, Uriah Heepiä ym. Elokuvissa en ole koskaan arvostanut mitään jytinää tai huonetta tärisyttäviä räjähdyksiä, vaan lähinnä tunnelmaa ja selkeää dialogia.

Nykyinen laitteisto on:
- Marantz SR4600
- Onkyo HTP-103E 6.1-kaiutinsarja
- Oppo DV-980H liitettynä vahvariin koaksiaalikaapelilla (S/PDIF)

Tässä nyt olen pähkäillyt, että miten saisin järkevimmin "pävitettyä" tämän (hyvän hinta/laatu-suhteen) kaksikanavalaitteistoksi, joka tukee parhaiten edellä mainittuja omia mieltymyksiä. Luultavasti olisi ensin järkevintä päivittää kaiuttimet ja säästää sitten rahaa kunnon kaksikanavahvariin.



Jos tuossa sinun vahvistimessa on pääkanavien linja-anto, niin yksi vaihtoehto on lisätä pääkanaville päätevahvistin, tämä yleensä muuttaa 2-kanava ääntä melkoisen paljon ja samalla säilytät mahdollisuuden monikanavatoistoon.

Tällaisella esimerkiksi pääsee alkuun:
https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?53918
 
Itse rakensin juuri samalla idealla "yleis"-setin, kumminkin enemmän musiikkipuolelle ja ehtona ettei subbaria tarvittaisi. Kts keskustelu: Yleiskaiuttimet 400-700Eur (Harrastuksen alkutaipaleella).

Yksi B&W CM1 pari taisi nyt olla myyntipalstalla myynnissä, kohtuu hinnalla. Itse maksoin siinä 550Eur paikkeilla hiukan kulutetuista. Tampereen Hifistudiolla taisi olla tarjoushyllyssä demopari 640Eur

Turistin korviin kuullostavat hyviltä ja toimivat mainiosti myös leffakäytössä...toisaalta kokemusta hifistä/kotiteattereista ei ole liiemmin kertynyt.
 
Enpä tiedä, ei ole asiaa Sastamalaan luultavasti tässä elämässä. Periaatteessa noi DM600:t ehkä kiinnostaisikin, vaikka pääasiallisesti haenkin nyt isompia jalustakaiuttimia. Ajattelin, että olisi hyvä jos pärjäisi ilman subia, mutta täytyy katsoa.

Ainiin, noi DM610i:t olen hylännyt - ne ovat selvästi liian vanhat tuon hintaisiksi. Matruusin otsikosta oli paljonkin hyötyä kaiuttimia mietiskellessä.
 
Noniin, projekti on päässyt vauhtiin. Fokus on muuttunut sen verran, että tarkoitus on kasata makuuhuoneeseen varta vasten musiikkia varten oma setti ja säilyttää tuo kotiteatterilaitteisto toistaiseksi olohuoneessa. Vahvistimeksi on tulossa NAD C320 ja kaiuttimien ja CD-soittimen osalta hankinta on vielä hiukan vaiheessa. Kaiuttimiksi ehdolla tässä vaiheessa hieman vanhemmat Missionin tai B&W:n hyllykajarit.

Yksi asia mikä tässä on alkanut mietityttämään on iPod-telakan hankinta. Näitähän saa nykyään melkein joka valmistajalta, halvimmat ovat siinä satasen korvilla. Siihen kun iskisi kiinni iPod Classicin, niin olisi 120 gigan musiikkikirjasto kätevästi käytettävissä kaukosäätimellä. Nuo vaan taitavat käyttää iPodin omia analogilähtöjä, joten mietityttää että jääkö tuo sitten kovin pahaksi äänelliseksi pullonkaulaksi tässä setissä? iPodin äänenlaatu on matkakäytössä ihan tyydyttävä, mutta askarruttaa kyllä tällaisessa käytössä. Tuotahan voisi kai periaatteessa koestaa laittamalla soittimen kiinni vahvistimeen 3,5mm plugi-RCA-johdolla?
 
mieletön sanoi:
Tuotahan voisi kai periaatteessa koestaa laittamalla soittimen kiinni vahvistimeen 3,5mm plugi-RCA-johdolla?

Kannattaa kokeilla. Mielestäni äänenlaatu on taustakuunteluun ihan riittävä, kappaleet tunnistaa, sanoista saa selvää jne :D Eli parempien DVD-soittimien tasolla. Luultavasti samalla äänenlaadulla voisit kuunnella jos hankit applen oman kaukosäädettävän telakan, Apple Universal Dock: http://store.apple.com/us/product/MB125G/B , kun taas märkien päiväunien kohde olisi Wadian telakka: https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?54300

Jos et halua hankkia Wadian telakkaa, niin yksi tapa on käyttää iPod Touchia / iPhonea ohjaamaan tietokoneen (PC / Mac) iTunes-kirjastossa olevia levyjä ja silloin vain D/A-muuntimen äänenlaatu merkitsee: https://foorumi.hifiharrastajat.org/showthread.php?50701
 
Nonih! Kaiuttimiksi löytyi sitten vanhat Missionit 90-luvun puolivälistä (Made in England). NAD odottelee edelleen CD-soitinta, joten iskin kokeeksi kaiuttimet kiinni AV-vahvistimeen ja olin kuin puulla päähän lyöty näiden laadusta. Aiemmin kelvollisena pitämäni Onkyon kotiteatterisarja osoittautui täysin mitättömäksi vertailussa. Näistä suhteellisen pienistä skobeista lähtee suurin piirtein saman verran bassoa kuin Onkyon subbarista. Onkyon subbari kouraisee ehkä hiukan syvemmältä, mutta Missioneissa bassopää on paljon tarkempi eikä sellaista mössöä kuin subbarissa. Ääni on täyteläinen ja iso, jos nyt ei ehkä kovin erotteleva. Eipä kannata enää noihin kotiteatterikaiutinsarjoihin rahojaan tuhlata, kun minibudjetillakin (vajaa 50€) löytää näin hyvää äänentoistoa. :D
 
NADit ja Missionit on nyt kasattu makuuhuoneeseen. Järkytys oli melkoinen kun pistin setin soimaan. Hirveä kumina peitti kaiken alleen. Kaiuttimien sijoitus on aika epäideaalinen, alle 10cm takaseinästä. Tukin sitten refleksiputket rullalle käärityillä vaahtomuovin palasilla, ja nyt kuulostaa muuten hyvältä, mutta bassot katosivat tyystin :mad:

Ilmeisesti pitäisi vain pienentää tuota refleksiputken aukkoa eikä tukkia sitä kokonaan...? Onko patentteja tai ideoita miten sen tekisi niin, että aukot olisivat suht koht samankokoiset molemmissa kaiuttimissa?
 
Kaksikanavaiseksi käänteislaajennettu elokuvasysteemi on monesti käytännön sanelema pakko, mutta kanavaohjaukset ja monta piste yksi to 2ch stereo downmiksaus tuottaa käytännössä merkittäviä ongelmia.

Paras ja rationaalisin ratkaisu on av-viritinvahvistin jota käytetään 2ch -moodissa.
 
Back
Ylös