Kaiuttimien sijoittelusta ja ajatuksia yleisistä ohjeista

41shots

Käyttäjä
Liittynyt
1.1.2008
Viestejä
333
Tällä osiollahan ei ole tyhmiä kysymyksiä, joten täältä pesee:

Olen nyt saanut Nait5i:n ja CD5i:n onnistuneesti yhdistettyä Eposin M5 -kajareihin. Muutama viikko sitten hankin NACA5:t edellisten Qedien tilalle. Kuolemaa ja eritasoisia silmävammoja uhmaten taistelin piuhat tason taakse. Niiden kanssa tapelleet tietävät kyllä mistä puhun :D Joka tapauksessa olen tyytyväinen vaihtoon. Jopa minä kuulen eron Qedien ja nykyisten piuhojen välillä. Kuulin jopa eron edellisen Music Hallin ja nykyisen äänilähteen välillä mitä täytyy pitää myös jonkinlaisena ihmeenä kohdallani.

Ja sitten varsinaisiin kysymyksiin:
Osaan auttavasti sijoitella kaiuttimet siten, että basson tasoa pystyy säätelemään sopivaksi. Se olikin tarpeen piuhojen vaihdon jälkeen, kun meinasi tulla ylikuormitusta basso-osastolla. Diskantti on tällä hetkellä oman sietokykyni ja rasittavuuden rajamailla. Haluaisin sitä ihan millin verran säätää vähemmän pistäväksi. Pystyykö siihen edes vaikuttamaan siirtelemällä kaiuttimia? Nyt tietysti sanotte että "kokeile", mutta jos kokeneemmat harrastajat voisivat vähän valottaa tätä asiaa ennen kuin alan siirtelemään niitä taas. Eli mihin suuntaan yleensä seinään nähden niitä tarvisi siirtää että siihen pystyy vaikuttamaan? Vai onko se edes mahdollista? Lisäksi stereokuvaanhan sijoittelulla pystyi jotenkin vaikuttamaan, mutta oliko jotain muuta vielä? Kutvonen jotain auliisti selitti kun kävin, mutta en mä enää muista

Yleisesti foorumille voisi ehkä harkita koottavan joitakin ketjuja "for dummies" -tyyppisesti. Esimerkiksi pakkotoisto.comissa on aloittelijoiden osastolla hyviä peruskysymyksiin liittyviä ohjeistusketjuja, joissa selitetään perusteita eri aiheista (tekniikkaneuvoja eri liikkeisiin jne.) Tietysti se vaatisi sitä, että joku herra x jaksaisi kirjoitella esimerkiksi nyt tästä kaiuttimien sijoittelusta jonkinlaisen yleismaailmallisen ohjeen. Eri asia onkin se, päästäisiinkö siinä mihinkään yhteisymmärrykseen ikinä koskaan milloinkaan :p Muita aiheita voisivat olla vaikkapa laitteiden valinta, akustiikka ja mitä nyt mieleen juolahtaakaan.
 
41shots sanoi:
Diskantti on tällä hetkellä oman sietokykyni ja rasittavuuden rajamailla. Haluaisin sitä ihan millin verran säätää vähemmän pistäväksi.

On-axis / off-axis eli sihtaatko suoraan kohti vai hieman ohi, ja kummalta puolelta ohi (kuuntelijan edestä ristiin vai takaa). Noilla saa jotain aikaiseksi.
 
Mallas sanoi:
On-axis / off-axis eli sihtaatko suoraan kohti vai hieman ohi, ja kummalta puolelta ohi (kuuntelijan edestä ristiin vai takaa). Noilla saa jotain aikaiseksi.

Nyt menee kuuntelijian takaa ristiin. Pitää kai viikonloppuna käännellä ja väännellä niitä emännän riemuksi muutama tunti.
 
Kiinnostaisi myös tietää millä kuunteluetäisyydellä ja kaiutinten välinen etäisyys milläkin kokoonpanolla on hyvä.
Esim. jos kaiuttimet ovat n. 2 m etäisyydellä toisistaan, 0,5m takaseinästä, 1m sivuseiniin niin onko 2-3m kuunteluetäisyys vai testaushommia ja kuuntelemalla parhaan haku?
 
Terve, ajattelin että pistän tähän aiheeseen asiani vaikka ei varsinaisesti tähän välttämättä liity, mutta on niin pieni asia etten viitti uutta aihetta avata.

Mutta itse asiaan: Mistä voisin löytää http://www.biltema.fi/osteri/data/Kuvat/24_170iso.jpg <-- tämän tapaisia piikkejä kaiuttimen alle? Vai soveltuuko bilteman piikit kaiuttimien alle? Toinen kysymys on että mikä on kyseisen piikin "oikea" termi?
 
Ostat Soundcaren Superspiket, et mitään Biltema-huttua >:D
Hyvinvarustetuista hifi-liikkeistä. :D
 
SATA sanoi:
Ostat Soundcaren Superspiket, et mitään Biltema-huttua >:D
Hyvinvarustetuista hifi-liikkeistä. :D

^Turhan kalliita omasta mielestä, joutuisi maksamaan noin 60€ vaivaisesta 8 pikku muovitassusta.

Mut tosiaan semmoset hakusessa missä olisi tarra kiinnitys ja mikä ei jättäisi jälkiä pinnalle.
 
Noon metallia, uloin kuori on muovia.

Itselläni on bilteman piikeistä vaan huonoja kokemuksia.

Sulla siis ei ole mitään kierrettä mihin piikit ruuvaisit?
 
En ole laittamassa piikkejä jalustoihin vaan suoraan kaiuttimiin kiinni. Kun on semmonen tilanne että kaiuttimilla ei ole muuta paikkaa kuin tv-taso niin ajattelin että jos niitä saisi nostettua vähän irti tasosta se olisi hyvä, muitakin ehdotuksia tosin saa laittaa.
 
Vastaan alkuperäiseen aiheeseen

Tämmöisiä kokemuksia on itselläni ollut.

Nykyisin minulla on jalustakaiuttimet sivuseinistä vähän päälle 1,15m ja kaiuttimen taakse on pöntön keskeltä mitattuna 100cm. Kaiuttimien väli on 245cm ja kaiuttimesta kuuntelupaikalle noin 280cm. Jos laitan Kaiuttimeni kymmenen senttiä lähemmäksi toisiaan, napakoituu esim virvelin isku. Samalla joudun kääntämään kaiuttimia hieman enemmän ristiin siten, että kolmion kärki osuu taaempaa yhteen. Muuten diskantti käy riipaisevasti korvaan. Jos taas pidän tuossa 245cm:ssa, niin kaiuttimien sivut näkyvät kuuntelupaikalle ehkä2cm kun edellisessä esimerkissää näkyy noni 3-4cm. Tuohon basson toistoon vaikuttaa, tai itselläni vaikutti, sinitarramöykyt kaiuttimen ja jalustan väliin. Bassosta tuli tömäkämpi. Olen myös kuullut, että toisilla on käynyt huonommin. Diskankin päällekäyvyyteen vaikuttaa erittäin paljon myös sisustus. Jos on vähän pehmeetä, niin disu käy helposti korvaan.

Jos meidän talouden "sisustusarkkitehti" vain suostuisi (no kyllähän se olohuoneessa näyttäisi pöljältä), olisi kaiuttimeni vielä noin 30 cm taka ja sivuseinistä kauempana. Kuuntelupaikka säilyisi samana (pään taakse jää vielä 2m vapaata tilaan kunnes tulee seinä vastaan). Hitto mitä avoimuutta ja tarkkaa ääntä näin saa. Bassoa ei ehkä määrällisesti tule niin paljon mutta se mitä tulee, on laadukasta, erottelevaa ja kiinteää. Stereokuva olisi tämmöisellä asettelulla aivan järkyttävän hyvä.
 
Hyvää matskua tosiaankin tuo Audio Physicin sivu. Huomeniltana on tiedossa kirjahyllyn siirtoa ja järjestelyä.
 
41shots sanoi:
Diskantti on tällä hetkellä oman sietokykyni ja rasittavuuden rajamailla. Haluaisin sitä ihan millin verran säätää vähemmän pistäväksi.

Moikka!

Käännä niitä kajareita silleen sisäänpäin, notta leikkaavat pauttirallaa puolenmetrin päästä kuuntelupaikkasi edestä. :)

Pitäis rauhoittua diskantti?
 
Kiitoksia linkistä. Testaamalla ja kääntelemällä tilavaikutelma parani ja ääni muuttui "läsnäolevammaksi". :)
 
öö, mikä välijohto 41shotsilla on? Eikös tossa pitänyt olla mikä se nyt oli?

onhan noi huonehommatkin tärkeitä, onko ensimäisissä heijastuksissa kovia pintoja? onko vehkeet sisäänajettu(siis hifivehkeet :p)

jos lyö käsiä yhteen huoneessa kuuluuko "trrrt" eli tärykaikua? se on paha

tosiaan kaiuttimen etäisyys seinästä näin karkeasti määrää basson ja diskantin tasapainon

toe-in, no se on aika moninainen juttu näin äkkiä, mutta läsnäoloa voi tulla tai mennä ja äänikuva muuttuu käännellessä, laulaja voi vetäytyä jos liikaa kääntää tms. Ite sain epokset soimaan lähes suorassa. Nämä konarit täytyy olla 2mm tarkkuudella tietyssä kulmassa oikein

kaiuttimien välinen etäisyys vähän samoihin kuin edellinen, jos on liian lähekkäin menee tukkoiseksi jos liian kaukana ohueksi(ts keski- tai laitapainotteiseksi)

all in all, noissa prat hommissa etäisyys seinästä ja toisista on se juttu, epoksista kyllä huomaa kun ne on kohdillaan
 
Tuo linkki oli avulias. Muuten kaikki asiat olivat suht tuttua kauraa, mutta tuo, että laulajan paikkaa saa säädettyä tuomalla toista kaiutinta eteen tai taaksepäin toiseen nähden oli uutta. Ja tuntui toimivan aivan erinomaisesti. Itsellänihän on hieman erikoinen huone, joka on pääasiallisesti symmetrinen, mutta laskeva takaseinä/katto ja siinä epäsymmetrisesti oleva ikkunasyvennys tuntuvat tuottavan ongelmia.
 
Mitähän voisi tehdä asialle, kun toisella kaiuttimella sivuseinään matkaa on puoli metriä ja toisella 20cm. nytten laulu puoltaa pahasti tuonne puolen metrin suuntaan. Voisiko demppailuilla, tai jollain korjata asiaa?
 
Kannattaa varmaan koittaa itse. Nämä on sellaisia asioita, että yleispäteviä vastauksia on mahdotonta antaa.
 
spour sanoi:
Mitähän voisi tehdä asialle, kun toisella kaiuttimella sivuseinään matkaa on puoli metriä ja toisella 20cm. nytten laulu puoltaa pahasti tuonne puolen metrin suuntaan. Voisiko demppailuilla, tai jollain korjata asiaa?

Demppaus saattaa auttaa, mutta olisiko täysi mahdottomuus siirtää kaiuttimet (-15cm/+15cm) siten, että molemmista olisi sama matka seinään? Symmetriaa nääs... :)

terv. Remara
 
Back
Ylös