Kadonneet biisit/esittäjät - Lost Tunes

Kuuloaisti

Käyttäjä
Liittynyt
7.10.2008
Viestejä
55
Kaupunki
Kajaani
Tervehdys rakkaat toverit,

En löytänyt Hifiharrastajien foorumilta vielä aihetta, joka käsittelisi "kadonneita" esittäjiä tai laulajia tai yksittäisiä biisejä. Idea on siis muistella kaipaamaansa biisiä, esittäjää tai esimerkiksi albumia, minkä hämärästi muistaa. Alitajunta monesti kummittelee ja esittäjäkin on usein kielen päällä, mutta pää ei toimi niin hyvin, että kokonaisuus muodostuisi. Tätä aihetta saa siis käyttää kadonneiden biisien metsästykseen.

Jotta tämä ei olisi täysin turha alustus, esitän oman mysteerini. Setäni mieltä kummittelee biisi, jonka hän haluaisi kuulla uudestaan, mutta hän ei muista esittäjää eikä edes biisiä.

Tuntomerkit:
- progressiivista rockia
- 70-80-luvulta
- ulkomaalainen esittäjä/yhtye
- sisältää jodlausta.

Löytyisikö täältä ketään, jolla tuntomerkit soittaisivat kelloja ja saisimme laululle esittäjän ja biisille nimen?
 

Kuuloaisti

Käyttäjä
Liittynyt
7.10.2008
Viestejä
55
Kaupunki
Kajaani
Hep hep,

Sain juuri vahvistuksen, että tämä osui oikeaan. Ikävä kyllä en voi muutoin palkita, kuin ikuisella kiitollisuuden velalla. >:D
 
Ylös