Kadonneen äänen metsästäjät.

tarmo ojanen sanoi:
Se onkin mahdottomuus, mille setille hyvänsä. Laittaa se nopeus ja dynaiikka samaan pakettin

Meikäläisen mielestä tämä on taas enemmän mahdottomuus äänittäjälle, kuin laitteistolle..
 
Matti Lehtinen sanoi:
Meikäläisen mielestä tämä on taas enemmän mahdottomuus äänittäjälle, kuin laitteistolle..

Mitä vaikeutta tuossa on äänittäjälle ?
 
Kovin on eroottissävytteisiä tänään nämä Lehtis Masan viestit.Ulkomaanmatka taisi tehdä hyvää mieskunnolle ja romantiikalle... :D
Mutta ei siinä mitään jatkahan postaamista.
 
moukkunen sanoi:
Lisätään vielä tuohon edelliseeni, että mielestäni aina kun äänentoisto kiinnittää huomiota, niin hyvässä kuin pahassakin, on se mielestäni pois musiikin nauttimisesta. Musiikista pitää muodostua tunteita ja aistimuksia, ei äänestä. :)

Musiikki on ääntä. Ainakin minulle niitä emootioita syntyy niin musiikin melodiasta, rytmistä kuin soittimien ja laulajien kauniista äänestä. Varsinkin klassisessa musiikissa olisi erikoista, että soittimien ja laulajien äänensävyillä ja -väreillä ei olisi merkitystä. Silloin vaikkapa huippuviulistitkin voisivat yhtä hyvin soitella kiinalaisilla halpisviuluilla Stradivariuksen sijaan ja oopperassakin olisi yksi lysti kuka laulaa kunhan pysyisi sävelessä.
 
Pasi P sanoi:
Mitä vaikeutta tuossa on äänittäjälle ?

Cd- tekniikka. Siihen ei saada sitä dynamikkaa minkä saa niille napsuville levyille. Jotkut laitearvostelijat arvioivat jonkin cd- soittimen "vinyylimäiseksi", mutta kyse on silloinkin vain tummemmasta ja sävykkäämmästä, dynamikkaa niillä ei kuulla. Kanavaerotuksen kannalta cd voi olla ja on parempi kuin vinyylit- toki tuokin on kiinni lp- soittimesta ja neulasta, mutta noin.
Blue-ray levyllekkö sitten dynamiikkaa?
Olen virittänyt cd- toistoa niin pitkälle vinyylimäiseen suuntaa kuin se taidoillani ja rahoillani on mahdollista. Täyttä dynamiikkaa en siltikään tavoita. Pidin aikoinaan vinyyliäänestä ja sen draamasta, mutta napsuja, ritinää, ym... en voi sietää. Cd on myös "vaivattomampi" käyttää.
Olen jo päivittänyt tietokonetta musiikkia silmälläpitäen, mutta teknikka on vielä lapsenkengissä. Kunnon lieveääni on vieläkin kaukana tulevaisuudessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/WLAN
 
seppo kaksonen sanoi:
Kunnon lieveääni on vieläkin kaukana tulevaisuudessa.

Ei, kyllä vinyylillä on lieveääntäkin! Juuri niitä parjaamiasi napsuja jne.
 
Tawe sanoi:
Ei, kyllä vinyylillä on lieveääntäkin! Juuri niitä parjaamiasi napsuja jne.

Nyt täytyy myöntää, että olen kanssasi paljonkin samaa mieltä, mutta...
 
ahaapalainen sanoi:
Musiikki on ääntä. Ainakin minulle niitä emootioita syntyy niin musiikin melodiasta, rytmistä kuin soittimien ja laulajien kauniista äänestä. Varsinkin klassisessa musiikissa olisi erikoista, että soittimien ja laulajien äänensävyillä ja -väreillä ei olisi merkitystä. Silloin vaikkapa huippuviulistitkin voisivat yhtä hyvin soitella kiinalaisilla halpisviuluilla Stradivariuksen sijaan ja oopperassakin olisi yksi lysti kuka laulaa kunhan pysyisi sävelessä.
Kuten mainitsit musiikki ilmentyy monesta tekijästä. Kokonaisuuteen kuuluu toki sävyt ja äänenvärit, mutta näiden merkitys on mielestäni vain pieni osa kokonaisuutta musiikissa.
Se kiinalainen viulu ja Stradivarius erottuu muuten toisistaan, on äänenväri laitteistossa oikea tai ei, samoin kuin eri laulajienkin. Ja kuka tietää mikä se tarkka äänenväri kulloinkin äänityksessä on?

Kysymys oli kuitenkin siitä, että aina kun yksittäiset asiat äänentoistossa, kuten esim äänenväri, tila, dynamiikka, basso, diskantti, keskialue ym, saavat aikaan jonkun tunteen, negatiivisen tai myös positiivisen, niin tämä tunteita herättävä asia tai "ääni" hävittää musiikista kumpuavaa tunnetta ja musiikin kerrontaa.
 
Pasi P sanoi:
Tuohon en itse osaa sanoa mutta ilmeisesti tämäkään asia ei ole ihan liian yksinkertainen, vaikka teoriassa cd pitäisi olla ymmärtääkseni dynamiikaltaan hyvin selkeästi parempi.

Tuosta on paljon keskusteltu. Toisaalta juu, mutta mikäli kuuntelee esimerkiksi soittimien sointia niin tulee tunne, että vinyyliltä saadaan tiettyjä dynamiikan vaihteluja (hiljaisia vs. kovaa) soitinkohtaisesti enemmän kuin seedeeltä. Toki laitteistolla, eli sillä cd-ja lp- soittimella on tuohon oma osansa. Joskus cd:tä kuunnellessa tulee tunne ettei esim kitatrat juokse aidosti, vaan soinnut liimautuvat nippuun stereokuvan pintaan, kun taas vinyyliltä ylemmät erottuvat huomattavasti paremmin. Tulee tunne kuin tauko olisi vinyylillä ei mitään ja cd:llä tummaa. Tuosta nyt ei kukaan mitään selvää saa, mutta uskon jonkun vinyyligurun joitain hajatelmastani ymmärtävän. Itse en henkilökohtaisesti vinyylistä niin pidä, mutta täytyy myöntää sen soivan täälläkin hetkittäin (levykohtaisesti) huomattavasti paremmin kuin cd.
 
Onko muuten uusilla vinyyleillä sama ongelma kuin cd-puolella, eli että ne ovat piloille remasteroituja? Hävitetty siis dynamiikka ja saatu tulokseksi meteliä? Ja sitten äänenlaatu kehutaan Hifimaailman asiantuntevissa levyarvosteluissa... :(
 
Kyllä se noin on. Rippuu tietenkin levystä, mutta mikäli cd on kompressoitu pilalle niin sama vinyylikin on.
 
Rudy Van Gelder remasterit vanhoista klassikkolevyistä kyllä sietää tarkemmankin kuuntelijan kiitokset. Noille cd:lle on saatu kiinni paljon sitä aitoa.
 
seppo kaksonen sanoi:
Rudy Van Gelder remasterit vanhoista klassikkolevyistä kyllä sietää tarkemmankin kuuntelijan kiitokset. Noille cd:lle on saatu kiinni paljon sitä aitoa.

Niissäkin on dynamiikkaa n.5dB:tä vähemmän kuin "alkuperäisillä" Blue Note-ceedeillä. Pitäisiköhän ylipäätäänkään yli 80-vuotisilla korvilla levyjä masteroida? Väittäisinpä muuten, että vinyyli- ja CD-levyt tehdään eri mastereista.
 
webster sanoi:
Niissäkin on dynamiikkaa n.5dB:tä vähemmän kuin "alkuperäisillä" Blue Note-ceedeillä. Pitäisiköhän ylipäätäänkään yli 80-vuotisilla korvilla levyjä masteroida? Väittäisinpä muuten, että vinyyli- ja CD-levyt tehdään eri mastereista.

Jep, pakko tunnustaa, että en ole koskaan kauheasti pitänyt Dexter Gordonin "GO" -levyn RVG-versiosta. 80-luvun alussa ostettu vinyyli on minusta mukavampaa kuunneltavaa. Toinen vastaava tapaus on Eric Dolphyn "Out to Lunch" jonka "alkuperäinen" cd-versio on mielestäni RVG-versiota parempi.

Vaikutelma, että vinyylilevyillä olisi parempi dynamiikka, johtuu usein itse asiassa siitä, että dynamikkaa on vähemmän. Pienet kilkatukset ja vivahteet kuuluvat selvemmin, koska ne ovat todellisuudessa lähempänä maksimitasoa kuin cd:llä.
 
Voi olla noin, mutta silti minusta usein vaikuttaa siltä että orkkislevy soi paremmin kuin masteroitu uusiopainos on sitten kyse vinyylistä tai cd:stä.


T.JH
 
jhyv sanoi:
Voi olla noin, mutta silti minusta usein vaikuttaa siltä että orkkislevy soi paremmin kuin masteroitu uusiopainos on sitten kyse vinyylistä tai cd:stä.


T.JH

Oliskohan sillä tekemistä asian kanssa, että ennen saundi-ihanne oli erilainen? Aikamoinen ero meinaan on parikymmentä vuotta sitten julkaistuilla jazz-äänitteillä vs. tämän päiväiset. Muoti muuttuu ja kuuntelijat sen perässä.
 
moukkunen sanoi:
Kysymys oli kuitenkin siitä, että aina kun yksittäiset asiat äänentoistossa, kuten esim äänenväri, tila, dynamiikka, basso, diskantti, keskialue ym, saavat aikaan jonkun tunteen, negatiivisen tai myös positiivisen, niin tämä tunteita herättävä asia tai "ääni" hävittää musiikista kumpuavaa tunnetta ja musiikin kerrontaa.

Kai se on vaan niin, että ihmiset kokevat asioita eri tavalla. Minulle positiiviset fiilikset noissa "yksittäisissä asioissa" eivät vähennä musiikista kumpuavaa tunnetta.
 
Back
Ylös