Kaapelointi kuntoon

Knight Rider

Käyttäjä
Liittynyt
27.8.2006
Viestejä
976
Kaupunki
Mikkeli
Settini alkaa olla sen verran hyvällä mallilla että tarkoituksena olisi päivittää myös kaapelit muun laitteiston tasolle. Välikaapelina jo pitkään toiminutta AP:n Oval onea tuskin kannattaa lähteä ihan ensimmäiseksi vaihtamaan, ehkä myöhemmin. Kaiutinkaapelit (4 mm2 peruskuparit) sen sijaan olisivat mitä todennäköisimmin vaihtamisen tarpeessa.

Tarjontaa on paljon ja eri merkeillä vielä monia eri malleja joten ota niistä nyt sitten selvää. Itselläni ei valitettavasti ole aikaa ruveta kovin perusteelliseen testaukseen, joten hyvät neuvot olisivat todellakin tarpeen, jos joku niitä pystyy antamaan. Ehkä voisin ottaa pari-kolme kaapelia joku viikonloppu kuunneltavaksi, sen perusteella pitäisi sitten tehdä päätös. Ei ole helppoa.

Laitteistoni sointi on nykyisellään varsin miellyttävä. Kuunteluväsymyksestä ei ole tietoakaan, bassot hieman pyöreät joista luultavasti puuttuu erottelua, potkua sekä iskevyyttä. Keskialue toistuu puhtaasti ja sävykkäästi, diskantti ihan kohtalaisen siististi. Ehkä heleyttä voisi olla hieman lisää. Äänikuvalliset asiat on ihan kohtuukuosissa. Syvyyttä löytyy ihan mukavasti. Ilmavuutta ja läpikuultavuutta voisi olla ripaus lisää.

Jos nyt pitäisi valita yksi asia johon haluaisin erityisesti parannusta, niin bassoihin. Muut hyveet tulevat sitten kaupan päälle, jos ovat tullakseen. Olisi myös suotavaa että kaapelit ovat mahdollisimman tukevat ja "lapsiystävälliset". Budjettini on luokkaa muutama sata euroa.

Eli näillä perusteilla olisin kaapeleita valitsemassa. Jos jollakin on heittää hyviä vinkkejä mitä kannattaisi kokeilla niin antaa tulla vaan.
 
Testaa nyt alkuun vaikka joitakin Analyysareita jos on tarvetta vaihtaa koska tuota alkupäässäkin löytyy. Esim. oval 12 tai oval 9. Letkuja on maailma täynnä jos intoa riittää testailla, mutta aikaa tuohon kannattaisi uhrata enemmän kuin viikonloppu/kaapelipari.

T.JH
 
Ota ehdottomasti monen eri valmistajan kaapeleita testiin, koska ainakin omasta mielestäni sopiva kaapelointi on laitteistokohtaista ainakin budjettipiuhoissa ja miksei kalliimmissakin naruissa. Testaa myös eri välikaapeleita samalla, niin voit löytää ehkä jotain synergiaetuja piuhojen välillä.
 
Kokeile muiden lisäksi myös kaikenlaisia edullisia Brittikaapeleita. Saa metritavarana ja halutessa valmiiksi terminoituna.
 
Jatkokysymys:

Voiko kaapeleiden teknisistä arvoista (induktanssi, kapasitanssi) päätellä mitään kaapelin laadusta? Hihilehden kaiutinkaapelivertailussa parhaimmat arvosanat saivat pienimmän induktanssin omaavat kaapelit. Kapasitanssilla ei todettu olevan vaikutusta , jos se ei ollut poikkeuksellisen suuri. Mitä kattelin netistä kaapeleita niin huippukaapeleihin mentäessä induktanssi ja kapasitanssi yleensä pienenivät, ainakin Cardaksella.
 
Kyllä niistä mielestäni jotain alustavaa voi lähteä päättelemään. Ylettömän korkealla kapasitanssilla varustettua signaalipiuhaa ei mielestäni kannata edes testata.
 
Kannattaa ottaa useamman valmistajan lakuja kokeiltavaksi esim. AP Ovalit, QED Silver Anniversary XT ja QTC-sarja ja Suprat tietty jne. Ehkä myös joku kotimainen piuhojentekijä esim. KKN on valmis demopiuhat kokeiltavaksi antamaan, ovat kanssa hyviä pelejä..
 
Nyt alkoi kiinnostamaan Transparentin music wave ja mahd. myös music wave plus kaapelit. Olisivat ainakin ulkonäöllisesti sopivat. Onko kukaan omistanut, kuunnellut, vertaillut muihin, yms. kyseisiä kaapeleita?
 
Knight Rider sanoi:
Nyt alkoi kiinnostamaan Transparentin music wave ja mahd. myös music wave plus kaapelit. Olisivat ainakin ulkonäöllisesti sopivat. Onko kukaan omistanut, kuunnellut, vertaillut muihin, yms. kyseisiä kaapeleita?

Edelliset kaapelini olivat TMW+, ihan hyvät kaapelit olivat. Tarpeeksi kirkas yläpää, eikä mahtaile liikoja bassoillaan. Kaikin puolin neutraali. Kaapelit olivat vanhempaa mallia jossa se kantikas boxi välissä. Jos transpaa meinaa hankkia kannattaa kuunnella uusi sekä vanha malli, koska ovat saundeiltaan erilaisia. Sama juttu jos ajattelee kalliinpaa niin kannattaa verrata edullisempaan enste.
 
Mitenkähän kaapeleita vaihtamalla saisi ilmavuutta ja läpikuultavuutta? Enpä usko että mitenkään. Tai jos löydät läpinäkyvää johtoa niin ainakin kuultaa läpi >:D
 
Jarmo sanoi:
Mitenkähän kaapeleita vaihtamalla saisi ilmavuutta ja läpikuultavuutta? Enpä usko että mitenkään. Tai jos löydät läpinäkyvää johtoa niin ainakin kuultaa läpi >:D

Samaa mieltä :D No, osa käyttää rahansa kaapeleihin, osa hyvään olueen :D
 
Minulla oli pitkään käytössä Transparentin Music Wave. Olin siihen kyllä tyytyväinen, vaikka siitä luovuinkin. Tilalle tuli Wave 200 joka ei mielestäni paljoa eroa ns. normijohdoista. Transu tuo kuunteluun tiettyä helppoutta ja ehkä jopa auktoriteettia. Toinen hyvä kuulemani kaapeli on Analysis Plussan Oval 9. Toki Crystal oli erilainen, mutta 9 minun makuuni parempi. Olen hyvin lyhyen harrastajahistorian aikana kuullut eri kaapeleita ja minusta laitteiston koko potentiaalin saa käyttöönsä vasta kunnollisilla kaapeleilla, sanoivat skeptisemmät naljailijat mitä hyvänsä...
 
Knight Rider sanoi:
Nyt alkoi kiinnostamaan Transparentin music wave ja mahd. myös music wave plus kaapelit. Olisivat ainakin ulkonäöllisesti sopivat. Onko kukaan omistanut, kuunnellut, vertaillut muihin, yms. kyseisiä kaapeleita?
Kyllä nuo Transpan edullisemmatkin mallit tehtävänsä täyttää,mutta kilpailu noissa hintaluokissa on kova.Muillakin valmistajilla on heittää peliin samantasoisia johtoja aina Transpan Ultra -tasoon asti.
Mutta sitte ku mennään Transparentin Reference-sarjaan,musikaallisempia johtoja saa etsiä ja mielestäni vain muutama kilpailija löytyy.
Silti Refe-sarjalaisiakin jotkut on vaihtaneet Transpan halvempiin.Jos syy ei ollut taloudellinen,vaihtoa kovasti ihmettelen.
Ehkä kovasti lisääntynyt resoluutio hätkähdytti mm.Ultraan verrattuna .Setti ei ollut valmis vastaanottamaan uutta tarkempaa äänikuvaa ja dynamiikan lisäystä suuren musikaalisuuden kanssa.
Tämä pitäisi muutenkin muistaa,kun eri johtoja kokeilee.Kaikki kaapelit ei sovi,vaikka hinta ja laatu olisivatkin kohdallaan.
 
Pekka Papula sanoi:
Transu tuo kuunteluun tiettyä helppoutta ja ehkä jopa auktoriteettia. Toinen hyvä kuulemani kaapeli on Analysis Plussan Oval 9.

Tietynlaista iskevyyttä ja auktoriteettia "munaa" toivoisin saavani ripauksen lisää kaapeleiden avulla. En kuitenkaan tarvitse mitään kihinäkaapeleita. Toisto vaikuttaa jo nykyisellään riittävän kirkkaalta. Laitteistonihan on muuten hyvin siistisointinen, lämpimiä sävyjä ja ehkä jopa pienoista pehmoilua saattaa olla nykyisellään havaittavissa joillakin äänitteillä.

Oval 9:sit olen aikoinani omistanut. Ihan ok kaapelit mutta en tykkää niiden lattamaisesta muotoilusta ja väreistä.

Pekka Papula sanoi:
Olen hyvin lyhyen harrastajahistorian aikana kuullut eri kaapeleita ja minusta laitteiston koko potentiaalin saa käyttöönsä vasta kunnollisilla kaapeleilla, sanoivat skeptisemmät naljailijat mitä hyvänsä...

Samaa mieltä. Kaapeleilla on oma vaikutuksensa toistoon. Laitteisto on niin hyvä kuin sen heikoin lenkki.
 
Pekka Papula sanoi:
sanoivat skeptisemmät naljailijat mitä hyvänsä...

Juu ja isäni on Turbomies :D Minullekin on aivan sama mitä huuhaata puhutte kaapeleiden vaikutuksesta, en ole sitä itselleni vielä tähän päivään mennessä pystynyt todistamaan :D
 
Tere... Omasta mielestäni Transpat ovat erinomaiset kaapelit, mutta vaativat myös sen että koko piuhoitus on firman tuotteita. Kun tuolle Ultra-tasolle jo mennään muodostuu se piuhoitus siten jo taloudellisestikin aika arvokkaaksi komponentiksi systeemissä. Käsitin että Analysiksiä on jo kokeiltu, käytettynä näkyy kaupattavan Chordinkin parempia piuhoja, ei muotimerkki tällä hetkellä, mutta mikä estää pyytämään niitä koekuunteluun asiaa puntaroitaessa. Aika lähelle kuulemani Chordit meni Cardaksien kanssa, eli ei kuulostaneet juuri miltään... jos tämä positiiviseksi mielletään sitten. Ei meinaan mitkään kihinäkaapelit nuo Chordit olleet ainakaan ja tasapainoiselta tuntuivat. Vaihtoehtoja maailma on pullollaan ja homma olis paras testata itse kuulemalla, niinkuin aina.
 
Music first. Kuinka kaapelin muoto ja väri vaikuttaa sointiin ja musikaalisuuteen?


T.JH
 
Oval 9:sit olen todellakin aikoinani omistanut, mutta en tämän nykyisen setin aikaan. En välttämättä ole ensimmäisenä kuolaamassa lattakaapeleiden perään koska perheen pienin touhuileen innokkaasti myös kaiuttimien ympärillä (valitettavasti). Siinä saa kaiutinjohdotkin välillä kyytiä :D
 
antvarh sanoi:
Juu ja isäni on Turbomies :D Minullekin on aivan sama mitä huuhaata puhutte kaapeleiden vaikutuksesta, en ole sitä itselleni vielä tähän päivään mennessä pystynyt todistamaan :D
Laitteiden laatu ja koko sekä mahdollisuus itse demota eri johtoja eri paikoissa.Noin paljastuu,pystyykö kalliimpi johto antamaan mitään uutta halpaan verrattuna.
Pelkkä kokeilu kotona ei aina riitä.Oman laitteiston rajoittuneisuus resoluution toistossa suurin este ,ettei eroja kuule.
En tässä kirjoittele sopivien laitteiden nimiä kelpaamaan testisetiksi vaikka kaapeleille.Hyviä laitteita on vaikka kuinka paljon.Kun ne sopivat yhteen keskenään,testaus voi alkaa.Laitteille paras mahdollinen huone,tai kuntelutila pilaa kaikki kokeilut.
Jos halutaan kuunnella sokkona,koejärjestelyt kompastuskivi.Itse en luota moneenkaan sokkokuunteluun.
 
Monilla seteillä voi kuulla eroja kaapeleissa, joten en itsekään lähtisi "oikeita" merkkejä mainitsemaan koska en usko niitä olevan. Joissakin voi olla enemmän resoluutiota kuin toisessa jne. mutta kuinka merkittävää se on lopputuloksen eli musiikin kannalta jos piuhoja vertailee? Eroja on helppo kyllä havaita mikäli toisen setti on "tukossa" ja toinen aivan "auki".

jkh:-miksei kuuntelu kotona riitä? missä noita sitten pitäisi testailla jos ei kotonaan? Uskon että huonossakin tilassa erilaisia tuloksia kuullaan jos ympäristö pysyy akustisesti samana. Toki akustisesti hyvä kuuntelutila on toivottava, sellaisena kuin se itse kullekin tuntuu sopivalta.


T.JH
 
Back
Ylös