Kaapelointi kuntoon: DIY

K J Manner sanoi:
Biltemassa tosiaan oli kolmea mallia. Niissä muissa en oikein tajunnut kuinka liittäminen johtimeen tehdään varmasti ja helposti. Toisessa oli myös hyvin epäilyttävä rakenne kuoripuolen yhdistymisessä liittimen sisäisesti kaapelin puoleisesta osasta vahvistimen puoleiseen osaan: näytti kuin kontaktia ei välttämättä syntyisi. ??? Tefloneriste kuulostaa kumminkin hyvältä. Täytyypä hakea niitä muitakin ja tutkia tarkemmin asiaa.

Kyllä ne kaikki ihan toimivia ovat. Niissä 3,85€/pari maksavissa liittimissä suojasukan saa puristettua liittimen osien väliin, joten sitä ei tarvitse edes juottaa. Minulla ei ole (enää) yhtään kappaletta kyseistä liitintä, niin en osaa selittää asiaa paremmin, kun en tarkalleen muista mitä osia siinä oli. Nämä ovat suht helppokäyttöisiä, ja vedonpoistokin on hyvä riittävän paksulla kaapelilla.

Nuo kiristettävät ovat muuten hyviä liittimiä, mutta maajohtimen juottaminen on tympeää hommaa, koska se pitää juottaa kiinni suoraan liittimen runkoon. Vaatii siis reilusti lämmitystä, mutta onnistuu kyllä normaalitehoisella kolvilla (omani on 30W), kun ei hätiköi.

LISÄYS: Vaikka se tefloneriste kestääkin jonkin verran kuumentamista, kannattaa liitin työntää naarasliittimeen ennen juottamista. Eipähän pääse keskitappi vääntymään edes vahingossa, jos liikaa kuumentelee.
 
Vedonpoistoon mullla on (pienen) pommin kestävä kosti. Valan aina liittimen sisäpuolen täyteen epoksia. Suojaa samalla liitoksia hapettumiselta. Toimii melkein liittimellä kuin liitimellä. Varjopuolena on ettei liittimiä voi uudelleenkäyttää - mutta harvoinpa sille olisi tarvetta.
 
Tuo apuliittimen käyttö poistaa myös hukkalämpöä keskitapistakin.
 
Pari tyhmää kysymystä koskien tuota Bilteman kaapelia: Mikä on kaapelin ulkohalkaisija ja keskijohtimen pinta-ala? Mitä tässä tapauksessa tarkoittaa "kaksoiseristetty"?
 
Hevimees sanoi:
Pari tyhmää kysymystä koskien tuota Bilteman kaapelia: Mikä on kaapelin ulkohalkaisija ja keskijohtimen pinta-ala? Mitä tässä tapauksessa tarkoittaa "kaksoiseristetty"?

Siis tuo mistä on kuvakin. Eikä Biltemassa taida muuta ollakaan. Täytyy kaivaa työntömitta esiin myöhemmin. Ja ehkä kamera.

Monisäikeinen keskijohdin (esim. levysoittimen maa) ei ole vahvuudeltaan kaukana ytimessä kulkevasta yksisäikeisestä. Vai tarkoitatko nimenomaan ydintä? Muutenhan tuo rakenne on ytimen yksisäikeinen, valkoinen muovieriste, ohut alumiini(?) jonka ympärillä monisäikeinen kuoren puoleinen johdin ja päällä vihreä muovikuori.

Ulkohalkaisija on viisi cd-levyä. Tai hiuksenhienosti vähemmän. Neljä levyä jäi selvästi vajaaksi.
 
K J Manner sanoi:
Siis tuo mistä on kuvakin. Eikä Biltemassa taida muuta ollakaan. Täytyy kaivaa työntömitta esiin myöhemmin. Ja ehkä kamera.

Monisäikeinen keskijohdin (esim. levysoittimen maa) ei ole vahvuudeltaan kaukana ytimessä kulkevasta yksisäikeisestä. Vai tarkoitatko nimenomaan ydintä? Muutenhan tuo rakenne on ytimen yksisäikeinen, valkoinen muovieriste, ohut alumiini(?) jonka ympärillä monisäikeinen kuoren puoleinen johdin ja päällä vihreä muovikuori.

Ulkohalkaisija on viisi cd-levyä. Tai hiuksenhienosti vähemmän. Neljä levyä jäi selvästi vajaaksi.

Tarkoitin juuri sitä ydintä, en sitä "maajohdinta". Kiitos tuosta rakenteen kuvauksesta, se selvitti tuon nimityksen "kaksoiseristetty" merkityksen.

Tarkoituksena olisi tehdä subbarikaapeli. Nyt pitäisi päättää, että ostanko tuota Bilteman johtoa, vaiko Tasker C209-mikrofonikaapelia (signaalijohtimen paksuus 0,75mm^2). Bilteman johto on huomattavasti halvempaa, mutta jos se keskijohdin on kovin ohut, niin en viitsisi käyttää sitä 5m pitkän kaapelin tekemiseen.
 
Vasta sitä kuorin vielä paremmin ja se ydin onkin monisäikeistä. Ja taitaa olla samanvahvuista kuin se erillinen maa. Noin 30 säiettä, mutta pinta-alaa en osaa arvioida. Ei ole ainakaan paksumpaa kuin 0,75 neliömilliä.
 
Kiitoksia tiedoista. Pitää ainakin käydä Biltemassa katsomassa ja verrata silmämääräisesti Taskeriin, jota minulla taitaa olla vielä pieni pätkä laatikossa lojumassa. Ostan sitten sitä mikä tuntuu hyvältä
 
Mites noi kaapelien liittämiset banaaneihin ja haarukoihin olis hyvä tehdä?
Jos vaikka laitan tälläiset päihin http://viablue.de/com/banana_plug_ts.shtml, niin tarviiko muuta kuin ruuvata ruuvit kiinni? Kannattaako laittaa vielä joku kutistesukka tai jutos? Eli jos hommaan kaapelit metritavarana niin miten saan banaanit ja haarukat parhaiten kiinni? Onko suositella muita liittimiä? Nuohan on kohtuu arvokkaat, mutta toisaalta varmaankin hyvät.
Olen näissä hommissa ihan untuvikko..
 
Kävin sitten Biltemassa ja ostin sieltä rullan mikrofonikaapelia. Päihin Neutrik NYS-373:t ja menoksi, hyvin murisee subbanen. Seuraava kaapelipäivitys on edessä vasta sitten, kun/jos hankin paremmin subbarin.

Noin periaatteellisella tasolla tuo Bilteman johto on varsin asiallista. Signaalijohdin on kohtuu paksu (oiskohan 0,5 neliömilliä?), suojaverkko on tiheä, ja kun lisänä on vielä foliosuoja, niin luulisi häiriösuojan olevan kunnossa.

Kokeilin kaapeleita pikaisesti myös CD-soittimen ja kuulokevahvarin välissä, ja ääni oli ihan asiallinen. Hävisi normaalisti käyttämälleni yli kymmenen kertaa kalliimmalle ViaBluen kaapelille, mutta pituuskin oli yli kymmenkertainen :)

subikaapeli.jpg
 
Tietäisikö joku mistä saisi hommattua hopealankaa? Hakusessa olisi joku liike Oulussa, tai jokin luotettava ja mielellään edullinen nettikauppa. Tarkoituksena on tehdä hopeinen välikaapeli, minkä terävimmät varmaan jo arvasivatkin.

CD-soittimen ja kuulokevahvistimen välissä oleva ViaBlue NF-S1 on alkanut nimittäin ärsyttämään. Kaapeli siloittelee korkeimpia diskantteja niin, että jotkut levyt kuulostavat melko rasittavilta. Sama kaapeli toimii kuitenkin CD-soittimen ja H/K:n vahvistimen välillä kuin unelma ??? On se kummaa hommaa tämä kaapelointi...
 
Tilaa Niinimäen Kimmolta: niinimaen.com
Sieltä otin omiin Shunyata kaapeleihin langat
 
Nyt kun refraction muistutti tämän ketjun olemassaolosta, niin laitetaanpa hieman ajankohtaistietoa omasta projektista :)

Sain tuossa aiemmin jo yksityisviestillä pari vinkkiä, mistä hopeaa saisi. Kimmon putiikki oli tiedossa jo aiemmin, mutta hänen myymänsä HGA:n hopealanka on melko tyyristä. Toisaalta en tiedä mitään muuta liikettä, mistä saisi valmiiksi eristettyä hopealankaa.

Tarkoituksenani oli tilata eristämätöntä hopealankaa ja käyttää eristeenä kutistesukkaa. Hinta jää edullisemmaksi, mutta toki siinä on oma hommansa tunkea lanka kutistesukan sisälle.

Ystävämme Googlen avulla päädyin loppujen lopuksi tilaamaan hopealankaa Kankurinaitta & Korupaja -nimisestä liikkeestä. Heidän nettisivunsa näyttävän olevan tällä hetkellä pois toiminnasta, ja myyjä näyttää unohtaneen tilaukseni kun lankaa ei ole näkynyt. En kuitenkaan ole jaksanut häntä muistuttaa, sillä en ole maksanut mitään etukäteen, vaan laskun piti tulla paketin mukana.

Lopulta päätin jättää tämän kaapeliprojektin hautumaan, sillä tulin hankkineeksi uuden laitetelineen (Lack TV-taso) ja muuta kivaa Ikeasta :D Vanha Tasker C208 (Bilteman liittimillä) on kuitenkin toimiva kaapeli tuon kuulokevahvarin kanssa, joten tyydyn toistaiseksi siihen.
 
Postissa tuli ylläri:
hopia.jpg


Josta tein sitten tällaisen:
hopiakaapeli.jpg


Täytyy nyt kokeilla ja kuulostella. Jos on parempi kuin vanha kaapeli, niin paremmat hopiaiset liittimet tilaukseen ja nylonsukkaa koristeeksi. Äkkiseltään kuulostaa kyllä oikein hyvältä :) Täytyy kuitenkin kuunnella ajan kanssa, ja sattuneesta syystä testaus kuulokevahvistimen kanssa viivästyy ainakin muutamalla päivällä...

Vielä jäi toinen viisimetrinen pätkä hopealankaa jemmaan. Pitänee tehdä toinen samanlainen kaapeli, jos tähän tykästyn.
 
kkoskela sanoi:
Haepas ihan mielenkiinnosta minulta toinen hopiakaapeli testiin.
Hieman eri metodilla valmistettu.

Kiitos tarjouksesta. Minäpä otan yhteyttä yksityisviestillä, mutta vasta sitten kun saan kuulokkeeni taas toimintaan :)
 
Hevimees sanoi:
Kyllä ne kaikki ihan toimivia ovat. Niissä 3,85€/pari maksavissa liittimissä suojasukan saa puristettua liittimen osien väliin, joten sitä ei tarvitse edes juottaa. Minulla ei ole (enää) yhtään kappaletta kyseistä liitintä, niin en osaa selittää asiaa paremmin, kun en tarkalleen muista mitä osia siinä oli. Nämä ovat suht helppokäyttöisiä, ja vedonpoistokin on hyvä riittävän paksulla kaapelilla.

Nuo kiristettävät ovat muuten hyviä liittimiä, mutta maajohtimen juottaminen on tympeää hommaa, koska se pitää juottaa kiinni suoraan liittimen runkoon. Vaatii siis reilusti lämmitystä, mutta onnistuu kyllä normaalitehoisella kolvilla (omani on 30W), kun ei hätiköi.

LISÄYS: Vaikka se tefloneriste kestääkin jonkin verran kuumentamista, kannattaa liitin työntää naarasliittimeen ennen juottamista. Eipähän pääse keskitappi vääntymään edes vahingossa, jos liikaa kuumentelee.

Nyt en muista, minkä hintaisia nämä olivat. (kuva liitteenä) Vaikuttaa sellaiselta mikä kiristää otettaan kun kuorta kiertää syvemmälle. Tuo on sen verran järeä, että arveluttaa sen kuumentaminen. Ajattelinkin että laitan sukan kierteen väliin ja kierrän jonkin matkaa kuorta kierteelleen. Sitten kokeilen tiukkuutta. Jos on kovin löysä liitin, kierrän lisää sisään päin. Täytyy vain varoa ettei mene liikaa, koska avaaminen ehkä löysentää kierteiden välissä olevan kuparin kontaktia, saattaapa hiertää poikkikin.

Kaipa tuo onnistuu, kokeilinkin jo että kierteille holkin ainakin saa ihan helposti vaikka kupari on välissä. Tarvitsisi juottaa vain keskilanka.

[ylläpito on poistanut liitteen]
 
ealab sanoi:
Tämän WBT:n kopion vedonpoisto toimii hyvin. Kunhan laittaa johdinvaipan ylle sopivan kutistemuovin pätkän. Värin ei väliä!. Toimi Tasker C- 850:n kanssa. Katson nuo "peltiset" RCA:t leikkikaluiksi. Parempia ovat mainittu WBT ja myös bilteman mattakromatut. Ne ovat työstetty massiivimessingistä. Ja on kuumentamista kestävät teflon- eristeet. Tuon WBT/ Tasker teko- ohjeita oli taannoin Hifi- lehden DIY- palstalla.

Pah, täyttä muovia noitten (kuva 'biltemaa' liitteenä edellä) eriste on. Hyvin sulaa. :-\

Olisi pitänyt harjoitella näihin, mistä edellisellä sivulla oli puhetta: http://xs312.xs.to/xs312/07070/RCA-liitos-lahi.jpg
 
Kuva onkin "peltisistä". Niitä ei ole taidettu kehua.
 
ealab sanoi:
Kuva onkin "peltisistä". Niitä ei ole taidettu kehua.

Ei vaan kuva on tuossa klo 20.31 lähetetyssä viestissä liitteenä. Ymmärsin sen nimenomaan selkeästi WBT-kopioksi edellisellä sivulla. WBT:tä ei mainittu lainkaan, vaan puhuttiin ymmärtääkseni kopioista jatkuvasti.

Katselin nyt noihin peltisiin verraten, että onhan eristeissä sentään sävyero. Kalliimmassa on valkoisempaa se eriste kun halvemmassa on läpikuultavampaa valkoista muovia. Ja muoviahan se teflonkin on. Joko kuumensin selvästi liikaa tai materiaali on vaihtunut.

edit. Olihan tuo uusi 60W kolvi ärhäkkä myös ja edellisestä vastaavasta juottamisesta kulunut yli kymmenen vuotta. :D Sain hyvin liitettyä ne toisella yrittämällä. Onneksi oli ylimääräinen liitin.

Toiseen päähän on hankittava 1/4 tuuman plugit. Itse asiassa en ole aivan varma, voinko laittaa monoplugit (TR) vai pitääkö olla stereot (TRS). Kyseessä on E-MU 0404 USB ja kaapelia käyttäisin sekä sisään että ulosmenoon.
http://www.emu.com/products/category.asp?category=610
http://www.hifimaailma.fi/foorumi/viewtopic.php?t=1774
 
Back
Ylös