Juttutoivomuksia ja -aiheita

Unohtamatta Gradient 1.4 ja vielä Revelin kaiutin joukkoon mukaan .Olisi mielenkiintoista luettavaa kyllä.
 
Vertailutoive noin 5000 - 10000€ integroiduista vahvistimista. Mukaan mm. Yamaha A-S3200, Marantz PM10, 500 sarjan Luxman ja vaikka 400 sarjan Accuphase.
 
Miten olisi sellainen kaupallisfilosofinen juttu, missä kootaan yhteen Suomessa kaupallisesti yrittäneitä kaiutinvalmistajia, jotka ovat syystä tai toisesta lopettaneet tai jääneet tähdenlennoiksi. Muutamia yrittäneitä voisi vaikka haastatella juttuun ja siten harrastajakuntakin saisi käsityksen kaupallisesta toiminnasta tällä saralla.

Lisäarvoa näkisin jutun antavan myös niille tahoille, jotka innoissaan alaa lähtevät kokeilemaan, koska heitä tuntuu löytyvän jopa vuosittain muutamia. Ehkä juttua voisi laajentaa koskemaan myös harrastuskaupallista toimintaa, jolloin hommaa tehdään varmaan enemmän sydämen palosta kuin viivanaluksen takia.
 
Minulla olisi ainakin toiveissa,että testattavan laitteen mukaan laitettaisi myös laadukkaat kaapelit mukaan.
Tälläistä testiä olisi paljon mukavampi lukea,kun laitetta olisi kuunneltu useamalla kaapelilla,ja samalla selviäisi kaapeleiden vaikutus toistoon.
 
-- ja samalla selviäisi kaapeleiden vaikutus toistoon.
Vuosikymmeniä jatkunut vääntö kaapelien merkityksestä ratkeaisi, kun suomalainen Hifimaailma laittaisi kaiutintestissä vähän eksoottista kaapelia siinä sivussa kiinni testattavaan kaiuttimeen?

Täysin ilmiselvien ongelmien lisäksi tuo avaisi portin sille, että alettaisiin "keskustelemaan" siitä, vaikuttiko kaiuttimien pisteytykseen hyvässä tai pahassa kaapelit, vahvistin, ilmankosteus, töpselin asento, sähköyhtiö ja monta muuta.
 
Minulla olisi ainakin toiveissa,että testattavan laitteen mukaan laitettaisi myös laadukkaat kaapelit mukaan.
Tälläistä testiä olisi paljon mukavampi lukea,kun laitetta olisi kuunneltu useamalla kaapelilla,ja samalla selviäisi kaapeleiden vaikutus toistoon.

Lähtökohtaisesti laitteen tulisi toimia laitevalmistajan toimittaman kaapelin kanssa riittävän hyvin laadukkaan lopputuloksen saamiseksi. Testin tarkoitushan ei ole vertailla virtakaapeleita.
 
Tässä omia mietteitä:

1. Nykyisin on kova kysyntä käytetyistä denonin ja marantzin av-koneista. Menevät heti, eli kiinnostusta riittää. Esim. Nr1510, avr-x1600h, avr-x2700h, avr-x3700h. Noista halvemmista ei ole netistä saatavissa kunnollisia testejä.

2. Sonyn tms. android telkkarin käyttämisestä hifistin streamerinä. Korvaisiko telkku erillislaitteen? Kenties telkkarin dacin mittaus ja käyttökokemuksia, tätäkään ei löydy mistään?

3. Tuomelan suunnittelemat lattiakaiuttimet kenties nykyelukoilla ja tekstiilidisulla muodin mukaisesti. Esim. Hm-122 tyyppinen jatkettuna yhdellä bassoelementillä lisää? 2,5 tie? 3 tie? Lattiakaiutin on taloudellisesti edelleen järkevä rakentaa. Tuomeloilla on edelleen tilausta :) (mainittu monta kertaa
ketjussa)

4. Akustiikan ja kaiutinten mittavehkeet ovat halventuneet. Nämä kiinnostaa lukijoita. (Mainittu monta kertaa ketjussa)
 
1. Eli vertailutesti edullisista av-vahvareista? Ok, laitan toivetta eteenpäin. Yksi haaste on, että uusiutuvat tiuhaan tahtiin.
2. TV rajaa digiannot usein 48k. Ainakin tuntemissani malleissa (ei ehkä kaikissa myynnissä olevissa) rajaus kattaa myös tv:n apit.
3. Vien toivetta eteenpäin. Tosin kaupalliset tuotteet nykyään kilpailukykyisiä ja Suomessa(kin) on useita sarjoina myytäviä semi-DIY -optioita.
4. Eli millaista artikkelia näistä? Olen jo vienyt toiveen mm. REWistä eteenpäin. Mitta-asioissa tulisi myös huomioida, että mittausolosuhteet yms. vaikuttavat lopputulokseen. Lisäksi mittausten tulkinta vaatii ymmärrystä. Tässä yksi nopealukuinen, aiheeseen liittyvä linkki: https://www.ecoustics.com/articles/understanding-speaker-frequency-response/
 
Kiitos vastauksista.

1. Ajattelin että hintaluokka jostain 500..1000 euron välistä olisi sellainen millä rahalla saisi jo hyvää hifiä. Nuo ehdottamani mallit on tosi kysyttyjä käytettynä. Ylipäätään uudehkot käytetyt av-koneet on kysyttyjä.

4. Artikkelin voisi esim. jakaa vaikka kolmeen osaan tai numeroon:
(A) markkinakatsaus siitä mitä on tarjolla
(B) jonkun valitun systeemin käyttö
(C) mittausten tulkinnat

Ajattelin sen tyyppistä artikkelia millä harrastaja pääsisi alkuun mittauksissa.

Pelkkä yhden sovellutuksen esittely on myös hyvä lähtökohta artikkelille.

Luulisin, että tämä scene kiinnostaa, kun noita mittauksia on tullut monellakin katsottua ja paljon.
 
Viimeksi muokattu:
Jonkinlainen diy projekti jaettuna vaiheittain useampaan lehteen vois olla jees. Vaikka putki riaa tms projekti vois tuoda tilaajia. Porukka ehtis tilata osia välillä jne. Vetäjiä löytyis varmasti tältäkin foorumilta. Taas mennyt vuosi odotellessa, laittaisko lehden tilaukseen.
 
Kiitos vastauksista.

1. Ajattelin että hintaluokka jostain 500..1000 euron välistä olisi sellainen millä rahalla saisi jo hyvää hifiä. Nuo ehdottamani mallit on tosi kysyttyjä käytettynä. Ylipäätään uudehkot käytetyt av-koneet on kysyttyjä.

4. Artikkelin voisi esim. jakaa vaikka kolmeen osaan tai numeroon:
(A) markkinakatsaus siitä mitä on tarjolla
(B) jonkun valitun systeemin käyttö
(C) mittausten tulkinnat

Ajattelin sen tyyppistä artikkelia millä harrastaja pääsisi alkuun mittauksissa.

Pelkkä yhden sovellutuksen esittely on myös hyvä lähtökohta artikkelille.

Luulisin, että tämä scene kiinnostaa, kun noita mittauksia on tullut monellakin katsottua ja paljon.

Katsotaan nyt, josko tuo REW-artikkeli (tai vastaava) toteutuisi.
 
Back
Ylös