Joulupukki kävi jo

iik

Käyttäjä
Liittynyt
13.12.2006
Viestejä
43
Ähäs,

olinpas ensimmäinen. Hyvä on, Joulupukki kävi jo reilut kolme viikkoa sitten ja toi Martin Loganin Spiret lymyilemään olohuoneeseen. Inhottavaa avata lahjat noin aikaisin, mutta jostain syystä ei malttanut olla avaamatta paketteja. Nyt, pikkuisen sisäänsoittelun jälkeen, uskaltaa kertoa jo ensimmäisiä kuuntelukokemuksia. Lyhyesti:

+Järjettömän tarkka ja hyvä stereokuva, joka ei vaeltele mihinkään.
+basso-osa integroituu staattiin hyvin, vaikkakin minusta tuntuu, että se Spiren aktiivibasso ei ihan sävykkyydessään pärjääkään Levinsonin 331 -päätteen bassopäälle.
+sopii periaatteessa myös ihan hyvin rokille. Siinä on ainoastaan se, että "tavallinen digitaalirokki" ei yleensä sisällä niin finessejä soundeja, että noiden upea "mikrodynamiikka" tulisi oikeuksiinsa. Viulu, laulu, akustinen kitara ja flyygeli ovat häkellyttävän hyvän kuuloisia hyvillä äänitteillä. Tämä aiheuttaa osittain hölmön tunteen, että poppi kuulostaa popille, mutta akustiset soittimet loistavat.
+dedikoidun kuunteluhuoneen rakentaminen nopeutuu entisestä aikataulusta varmasti.
+Dynamiikka. Tuo aktiivibasso ja se, että noissa staattoreissa on herkkyys 91dB/watti tekevät sen, että noista lähtee hämmästyttävän järjettömän paljon ääntä varsin pienellä säröllä.

-Vaimo vaati kirjallisen vakuutuksen, että minulla ei ole mitään asiaa yhdenkään hifiliikkeen ovesta sisään seuraavan puolen vuoden aikana. Mistään syystä.
-meille ei tule koiraa tai mitään muutakaan karvakasaa...
-Levyhyllyyn ilmestyi taas monta levyä, joita ei viitsi kuunnella
-Etunen tarvii uudet putket
-Uusi CD-soitin olisi myös kiva
-äänirasia pitää vaihtaa
...tulipa halvat kaiuttimet...

Summa summarum: olen varsin tyytyväinen. Kiitoksia Joulupukki!
 
Nojoo, taisi se käydä täälläkin. Se toi matkassaan uuden levarin, Rega P2. Hyvä peli kaikenkaikkiaan. :)
 
sain phillipsin professional series hiustenleikkurin. nyt se kuuluisa millin siili syntyy helpommin kuin koskaan. mahtava peli
 
Ompa se pukki ajoissa tänä vuonna ;) Mun paketista tuli Goldring GR 1.2 levari saman firman Elektra rasialla.
 
Mää sain Trigon Vanguard kakkosen muutama viikko sitte.
Ol mieluinen lahja.Ostin itte ittelleni :D
Kuten varmaan arvasittekin
 
Ilmeisesti se pukki ei sitte meille kerenny etuajassa joten menee tuohon alkuvuodelle j apro-jectin RPM1 saapuu todennäköisesti ilman lahjakääreitä...ellei muuta löydy samaan hintaluokkaan...hox kaikki joilla on luopumisen tarve soittimelle mm-rasialla- en omista esivahvistinta.....vielä.
 
Hihii mäkin sain kuulokkeeni juuri sopivasti pari päivää ennen Pukki-hetkeä. Korvilla siis sisään ajautumassa Alessandro MS-1:set.
 
Kilttejä on näköjään oltu. Vissiin liiankin.
CD-soitinta, kuulokevahvaria, luureja ja usb-dacia. (CD5i, Graham Slee Novo, HD600, MuFi V-DAC)

Kiitos pukille, skippaa sitten vaikka ensi vuosi!
 
Grado RS-1:set. Kiitos minä...ei kun siis joulupukki. Joulupukilta sain oikeesti Guitar Heron ja sitä on tässä harjoiteltu pariin otteeseen.
 
Nippu kaapelia, pari ps1 1002:sta ja läjä levyjä. Olipas antelias pukki, harmi vaan kun oli unohtanut osat vielä korvatunturille, joten tulevat jälkitoimituksena.
 
Pukki kävi viikon etuajassa ja toi Meridian 508.24 CD-soittimen.
 
Sitä on mun villatumput vielä pukilla työn alla, on niin hidas kutomaan tuo pukki. Taitaa noista mieshormooneista johtua, että ei oikein pitsinnypläys ole valonnopeuksissa :D
 
En tiedä onko pukilla lahjoja, niin pistin varalta kaapin perältä Dualin 505-3 soittimen kasaan ja soimaan.
On jotakin "uutta" vaikkei lahjoja tuliskaan.
 
kävi, paita, sukat ja kalsarit...
 
Back
Ylös