Jazz-musiikkia

[isojussi]

Ajattelinpa avata jazz-ketjun, koska tämä musiikkityyli on alkanut minua kiinnostamaan yhä enemmän, varsinkin kun tuo keski-ikä alkaa uhkaavasti lähestyä . Musiikkimakuni alkaa ilmeisesti aikuistua tai jotain . Täältä löytyy varmasti paljonkin perukkaa, jolle jazz on tuttuakin tumumpi musiikin laji, ja kaipaisinkin nyt apua tähän minullle varsin uuteen asiaan tutusmisessa. Artisti- ja levysuosituksia kaipalisin niin kotimaisista kuin ulkomaisistakin tuotoksista. Saa olla sekä uudempaa, että vanhempaa materiaalia. Tässä vaiheessa on varmasti hyvä mainita, että tuttua tähän mennessä on Jones/Krall/Cassidy osasto ja kotimaisista esimerksi Emma Salokoski, Lenni-Kalle Taipale ja Five Corners Quintet, joista pidänkin oikein paljon. Esimerkiksi Trio Töykeät alkaa mennä minulle jo liian monimutkaiseksi tavaraksi, joten sellaiseen helposti lähestyttävään jazz-musiikkiin haluaisin näin aluksi tutustua. Kaikki vinkit otetaan innolla ja suurella kiitollisuudella vastaan .

Jukka

 

[LaJazz]

Moi, ja tervetuloa hyvän musiiikin pariin!
Tässä muutamia tutustumisen arvoisia lättyjä, ja nimenomaan sitä helppoa traditionaalista osastoa:

Miles Davis: Miles Smiles; Kind of Blue
Stan Getz: Sweet Rain
U-Street All Stars: Helsinki Sessions
Ella Fitzgerald: Mack the Knife
Nat King Cole: Penthouse Serenade
Oscar Peterson: We Get Requests
Louis Armstrong & Duke Ellington: The Great Summit
The Glenn Miller Orchestra: The Best of the Army Air Force Band
Jukka Tolonen: Tolonen! (vähän jatsin rajoilla, mutta menee rock-hemmolle hyvin päähän)

Noista voit hakea aluksi sitä melodista puolta ja jatsin rytmistä poljentoa.
Jos nälkä tuntuu kasvavan, niin voi alkaa (vaimolta salaa) kuunnella Charlie Parkeria, Thelonius Monkia ja John Coltranea.

 

[ealab]

Ja mitkä ovat radiokanavien musiikkitarjonnat kypsille, oikeille aikuisille. Oikeastaan täysi nolla. Kuitenkin suurin ? osa lupamaksun maksaneista on juuri näitä aikuisia. Ilmeisesti vastaavien ( m......n!) toimittajien mielestä vain uusi on hyvää ja liikuttaa rahaa. Näin ollen hyviä? laulajia ovat nuoret, jotka päästävät vielä nuoremman äänellä naukuvaa ässävika-sössötystä. Toisin juuri esim 40- 60- luvun persoonallisilta laulajilta tulee ääni kevyesti, ilman vääntämistä ja luonnollisesti, sekä nykyisiin verrattuna erityisen lahjakkaasti. Niitä on mukava kuunnella. Tämä on mielipiteeni.

 

[akiskonen]

Miles Davis- Kaikki.(Reunaehtona se että Miles Ei tehnyt mitään vuoden 1975 jälkeen, minun todellisuudessani)
John Coltrane-Kaikki.
Charles Mingus-Kaikki.

Näillä pitäis päästä hyvään alkuun ja vähän pidemmällekkin.

 

[rami]

Tässä tyylikästä jazzia, kehuttu kotimainen jazz-levy:

http://www.emi.fi/julkaisut/39/frost

 

[Aleksi M]

Miles Davis- Kaikki.(Reunaehtona se että Miles Ei tehnyt mitään vuoden 1975 jälkeen, minun todellisuudessani)
John Coltrane-Kaikki.
Charles Mingus-Kaikki.

Näillä pitäis päästä hyvään alkuun ja vähän pidemmällekkin.

Oisko kuitenkin mahdollista saada vaikka pari nimikettä kaikilta, joista olisi hyvä aloittaa, kun äkkiseltään löytyi jokaiselta todella monta levyä.

 

[kuzma]

Jazz ei ole kovin tuttu alue, mutta jos 30-40-50-luvun swing käy niin nämä:
- Glenn Miller on käsite
- Benny Goodman, menettelee (monen muun mielestä käsite )
- Artie Shaw, aivan mahtava klarinetisti. Perfektionisti, laski klarinetin huuliltaan 1954 eikä soittanut sitä enää koskaan. Kuoli 2005.

Artisteista:
- Julie London (jenkki, 50-60-luku). Matala seksikäs ääni, eikä ulkonäössäkään mitään vikaa.

Uudemmista humppabändeistä:
- Brian Setzer Orchestra, rock'n'rollia ja swingiä

 

[pmutanen]

Miles Davis: Kind of Blue
Sonny Rollins: Saxophone Colossus
Charles Mingus: Mingus Ah Um
Coleman Hawkins: encounters Ben Webster
The Dave Brubeck Quartet: Time Out ja Gone with Wind
The Oscar Peterson Trio: We Get Requests
The Modern Jazz Quartet: Blues on Bach
Dexter Gordon: Go
Ella Fitzgerald: Clap hands, here comes Charlie
Louis Armstrong&Duke Ellington: The Great Summit-The Master Takes
Uudemmasta sukupolvesta vaikkapa-James Carter Quartet/Jurassic Classics

Jos mikään noista yllämainituista ei putoa, niin et ole jazzin ystävä.

Torvihörhö

 

[HarrieR]

Jos mikään noista yllämainituista ei putoa, niin et ole jazzin ystävä.

Torvihörhö

Noin nopealla vilkaisulla pakko kysyä, että missäs fuusio? (hymiö) Kyllä mä ainakin työmaalla useammin luukuttelen (luureilla toki) Weather Reportia tai vaikka Return to Foreveria kuin jotain tradimpaa. Siinä kuulkaa saa PowerPointti kyytiä! (toinen hymiö tähän)

 

[pmutanen]

Harri R,

Eiköhän noista mainitsemistani levyistä fuusionkin ystävä oman suosikkinsa löydä, vaikka ei sieltä fuusiota löydykkään.

Torvihörhö

 

[HarrieR]

Eiköhän noista mainitsemistani levyistä fuusionkin ystävä oman suosikkinsa löydä, vaikka ei sieltä fuusiota löydykkään.

No joo, se varmasti pitää paikkansa. Kunhan piti kommentoida. Mutta jos kysyjälle heittää pari omaa suosikkia viimeajoilta fuusiorintamalta (vaikka taisikin pitää liian kikkailuna, kannattaa silti kokeilla):

Weather Report: Black Market
Return to Forever: Hymn of the Seventh Galaxy

Sitten Jamaica Jazz -osastoa
Monty Alexander: Yard Movement
Dean Fraser: Big Up!

 

[jvaahtera]

Itse lähdin jazziin Blue Note-levymerkin klassikoista. Ne on sieltä ytimestä, yleensä aika helppotajuisia ja sopivan mainstreamia, mutta sopivan koukukkaita ja "vaikeita" edistyneimmillekin kuuntelijoille. Itse tykkään pianisteista kuten Horace Silver, Sonny Clark, Red Garland, Barry Harris, Monty Alexander, Erroll Garner, Oscar Peterson, Gene Harris (Three Sounds), Ray Bryant ja Ramsey Lewis.
Ehdotan, että lähdet vaikka seuraavista levyistä: Blue Noten julkaisemasta Horace Silverin klassikosta A Song For My Father.
Sonny Clarken Cool Struttin' on myös hieno ja svengaava, "helppo" levy.
Cannonball Adderley (& Miles Davis): Something Else (paras Miles-levy IMHO).
John Coltrane: My Favorite Things

Jazzia on niin paljon ja se on loppumaton suo tarvottavaksi. Elämäntehtävä, ainakin minulle. Mutta luulen, että em. levyistä pääsee hyvin suoraan sinne ytimeen. Sinne minäkin sukelsin, mieluummin kuin laitojen ja lieveilmiöiden kautta.
Juha

 

[pmutanen]

jvaahtera,

Kyllä meikäläiseltäkin löytyy noita Blue Note äänitteitä yllin kyllin, mutta eikös varsinkin näissä 50-ja 60-luvun Blue Note äänitteissä ole kuitenkin selkeä "Blue Note" soundi, joka antaa hieman kapean perspektiivin jazzista. Ei silti, olihan ECM-levymerkilläkin selkeä oma soundinsa omana aikakautenansa, nythän on tullut mm. puolalainen Stanko joka tosiaankin muuttaa tuota ECM soundimaailmaakin.

Torvihörhö

 

[mmetsala]

Ymmärrän kyllä toisaalta mitä sillä tarkoitetaan, mutta en silti hyväksy tuota "helpon" musiikin käsitettä. Ei Albert Aylerissa tai Ornetten Free Jazzissa ole oikeasti yhtään mitään vaikeaa. Toki nuo ovat musiikkina erilaisempaa (suhteessa ns. populaarimusiikkin) kuin Blue Note-matsku, mutta se siinä varsinainen ero sitten onkin.

Musiikki on joko hyvää tai huonoa, ei koskaan helppoa tai vaikeaa. Mun mielestä.

 

[jvaahtera]

jvaahtera,

Kyllä meikäläiseltäkin löytyy noita Blue Note äänitteitä yllin kyllin, mutta eikös varsinkin näissä 50-ja 60-luvun Blue Note äänitteissä ole kuitenkin selkeä "Blue Note" soundi, joka antaa hieman kapean perspektiivin jazzista. Ei silti, olihan ECM-levymerkilläkin selkeä oma soundinsa omana aikakautenansa, nythän on tullut mm. puolalainen Stanko joka tosiaankin muuttaa tuota ECM soundimaailmaakin.

Torvihörhö

On se Blue Note ihan oma soundinsa. Nuo esimerkit nyt ovat sellaisia joista itse olen lähtenyt. Ja parhaiten ovat koukuttaneet ihan svengaavuudellaan. Niitä nyt vaan jaksaa kuunnella ihan aina. ja tauottomasti.
ECM on liian hifiä ja koloristista minulle. Blues puuttuu. Jotkut Jan Garbarekit ehkä, muttei minun makuuni, noin yleistäen.

 

[pmutanen]

markus,

Ei Orneten Free Jazz ainakaan minulle heti pudonnut, vieläkin nielen sitä. Huomattavasti helpompaa Ornettea on Something Else!!!, joka sitten varmaan meneekin mainstreamin puolelle mielestäsi.

Torvihörhö

 

[Mika K]

Mingus Mingus Mingus Mingus Mingus on kanssa sellainen levy johon kannattaa tutustua, kuten miehen tuotantoon yleensä. Myös jo mainittu Cannonball Adderleyn ja Milesin levy on hunajaa ja monta hyvää levyähän tuossa on jo mitä kokeilla.

Myöskään kotimaista tuotantoa ei kannata kavahtaa esmes UMO Jazz Orchestran Transit People on mielestäni aivan loistava lätty. Ja sitten esmes Jere Laukkasen afro vaikutteinen tuotos tai Pekka Pylkkäsen tube factory. Onhan noita..

 

[jvaahtera]

No jo meni taas vänkäämiseksi ja dogmatiikaksi. Kysyttiin kuitenkin helposti lähestyttävää jazzia. Ja mielestäni kyllä tuollainen pienehköjen kokoonpanojen 50-60-lukujen hard bop- tai modaalikama on kyllä sellaista. ECM voi olla myös, jos on tuollaisesta sävelmaalailusta kiinnostunut. Itselleni tuo blues/gospel-pohjainen musta jazz on kuitenkin omasta historiastani johtuen sitä helpointa jazzia. Itse en vierasta minkäänlaista jazzia, todellakaan. Mutta ei Ornette Coleman, Don Cherry ym. ole aivan sitä helpointa kamaa, mitä uskaltaisi ihan aloittelijalle suositella.
Muuten, kunnon "snuskhummerit" soittaa tytöille aina ensiksi Erroll Garneria.

 

[mmetsala]

Hörhö ja jvaahtera,

Ei kai tässä mistään dogmatiikasta ole kysymys. Ja ymmärsin kyllä minkälaista jazzia kysyjä halusi, ei siitä ole kysymys. En vaan ymmärrä kuollaksenikaan että mitä vaikeaa esim. Free Jazzissa on. Ymmärrän hyvin että kaikki eivät siitä välttämättä pidä, mutta ei siinä mistään kovin monimutkaisesta ole kysymys (kuten ei musiikissa koskaan).

Olette kyllä oikeassa siinä, että nyt mennään ohi ketjun aiheen ja rankasti. Sorry.

 

[pmutanen]

markus,

Jos minimalismi on helppoa improvisaatio-musiikkia, niin olkoon niin. Minä kuulun kuitenkin siihen sukupolveen, joka löysi jazzin vasta Jethro Tullin, Procol Harumin, Lynyrd Skynyrdin, sekä Led Zeppelin jälkeen. Minulle tuo minimalismi ei tule koskaan olemaan helppo juttu. Sensijaan vaikkapa Errol Gardner vaikkapa Art Tatum:in jälkeen putoaa kuin väärä raha.

Torvihörhö